Uutiskatsauksessa esitellään Origins Awards -voittajat, Sami Laakson uusi peli ja kerrotaan On the Undergroundin odotetusta paluusta.
Origins Awards 2019
Vuoden 2019 Origins Awardsit jaettiin Origins-pelitapahtumassa. Vuoden peliksi valittiin Root, joka voitti myös vuoden parhaan lautapelin palkinnon. Vuoden paras korttipeli oli The Mind ja paras keräilypeli oli KeyForge: Call of the Archons.
Paras perhepeli oli The Tea Dragon Society Card Game. Parhaan miniatyyripelin palkinnon jakoivat Necromunda ja Star Wars: Legion.
Palkinnot myöntävän AAGAD:n eli Academy of Adventure Gaming Arts & Designin Hall of Fameen nostettiin tänä vuonna Gerald Brom, Vlaada Chvátil, Mage Knight Board Game ja Kuin kaksi marjaa. Brom on parhaiten pelkällä sukunimellään tunnettu goottifantasiataiteilija, jonka kuvitusta on nähty monissa eri peleissä. Chvátil on hyvin monipuolisesta ludografiastaan tunnettu mestaripelisuunnittelija, jonka julkaistujen pelien luettelosta löytyy todella monenlaisia pelejä.
Nouseva tähti -palkinto myönnettiin Stonemaier Gamesin Jamey Stegmaierille.
Palkinnon nettisivuilta löytyy lisää tietoa palkinnoista, kunhan saavat päivitettyä sivunsa.
Sami Laaksolta uusi peli Dale of Merchantsin maailmaan
Sami Laakso julkisti uusimman pelinsä. Lands of Galzyr ei ole tulossa ihan hetkeen, sillä peli tulee tähän tietoon Kickstarteriin keräämään rahoitusta vuonna 2020.
Sami kuvailee uutta peliä seikkailulautapeliksi, jossa pelaajat tutkivat avointa ja kehittyvää pelimaailmaa, joka on täynnä kiinnostavia tarinoita ja mieleenjääviä hahmoja. Seikkailut kestävät useamman pelin ajan ja pelaajien valinnat vaikuttavat kaikissa myöhemmissä peleissä. Tapahtumat sijoittuvat samaan Daimyrian maailmaan, johon myös Dale of Merchantsit ja Dawn of Peacemakers sijoittuvat.
Sami kehottaa seuraamaan Twitter-tiliään, jos mielii saada lisävilauksia uudesta pelistä.
Magic Maze Mars
Sit Down Games esitteli Instagram-tilillään kansikuvan uudesta Magic Maze Mars -pelistä, jossa ilmeisesti asutetaan Marsia jollain tapaa Magic Mazen hengessä. Shut Up & Sit Downin Quinns puhui pelistä suunnittelija Kaspar Lappin kanssa ja kertoi SU&SD:n uutisissa näin:
Ooh! Unusually, I actually know a little bit about Magic Maze Mars becauseI talked to designer Kasper Lapp at Fastaval last month. I’m sure he won’t mind me saying that this will be quite a different game. Where Magic Maze was something of a novelty, Magic Maze Mars has… more in common with other games of Martian colonisation. It supposedly uses Magic Maze’s central conceit to create a very different game. And in fact, lots of the new mechanics can be seen right there on the box cover….
On the Underground tekee paluun
Sebastian Bleasdalen vuonna 2006 julkaistu On the Underground on mainio peli Lontoon metroverkon rakentamisesta. Pelaajat rakentavat laudalle metrolinjojaan ja tienaavat pisteitä matkustajasta, joka joka vuoro matkustaa paikasta A paikkaan B käyttäen metroverkkoa mahdollisimman tehokkaasti. Pelaaminen onkin tasapainottelua yhden kierroksen pisteiden maksimoinnin ja pidemmän aikavälin verkostonrakentamisen välillä.
Peli ilmestyi vuonna 2006 Rio Grande Gamesin ja JKLM Gamesin yhteistyönä, eikä siitä ole otettu sen jälkeen uusintapainoksia. Pelistä on siis tullut melko harvinainen. Nyt peli on tekemässä paluun, kun suomalainen LudiCreations ilmoitti Twitterissä julkaisevansa pelistä uuden version.
Uudessa versiossa pelin ulkoasu on pistetty täysin uusiksi ja mukana on alkuperäisen pelin Lontoon kartan lisäksi uusi Berliinin kartta. LudiCreationsin tuntien peli julkaistaan Kickstarterin kautta, ilmeisesti jo melko pian.
Starfarers of Catan tekee paluun
Catanin avaruuteen vienyt The Starfarers of Catan ilmestyi 20 vuotta sitten. Juhlavuoden kunniaksi julkaistaan uusi Catan: Starfarers, joka uudistaa vanhan avaruudenvalloituspelin uuteen uskoon. Pelin säännöt on uusittu, komponentit pistetty uuteen uskoon (avaruusalukset ovat toivottavasti nyt huomattavasti kestävämpiä kuin vanhat, jotka hajosivat herkästi) ja pelilautakin on uudenlainen ja muuttuva, jotta peliin saadaan lisää vaihtelua.
Uutta laitosta esitellään Gen Conissa ja julkaisu on loppuvuodesta 2019.
Lautakunta
Lautakunnassa Tolkien-fanit Tuomo Pekkanen ja Kai Saarto käyvät läpi Keski-Maa–aiheisia lautapelejä.
Lyhyet
- Feuerlandin loppuvuoden iso julkaisu on Carsten Laubnerin esikoispeli Crystal Palace, jossa yritetään luoda pöhinää Lontoon maailmannäyttelyssä 1851 asettelemalla noppia pelilaudan kohteisiin. Noppien arvot saa valita itse, mutta isommat ja paremmat numerot maksavat luonnollisesti enemmän.
- Britannia tekee paluun. Vanha klassikkopeli Britannian valloittajista tulee Kickstarteriin heinäkuussa, julkaisijana PSC eli Plastic Soldiers Company. Se tarkoittaa siis sitä, että paketista löytyy parisataa muovifiguuria… Kiinnostavaa uudessa laitoksessa on se, että mukana on paitsi klassinen Britannia kolmelle tai neljälle pelaajalle, myös Duel Britannia kahdelle pelaajalle. Tämä tieto yksin riittää nostamaan pelin kiinnostusarvoa selvästi. Palaamme asiaan heinäkuussa.
- PSC:ltä tulee syksyllä Kickstarteriin David Turczin Rome and Roll, jossa on luvassa noppienvärväystä, resurssinhallintaa, sivilisaationrakentelua ja polyominorakennusten piirtelyä.
- BGG:n Gen Con 2019 -ennakkolistaus on julkaistu.
- Escape Tales -sarja saa jatkoa: kyberpunk-henkinen Escape Tales: Low Memory ilmestyy Essenin messuilla 2019.
- Copenhagenista tulee kupongintäyttöversio Copenhagen Roll & Write niinikään Essenissä. Perusidea on sama kuin lautapeliversiossa, mutta nyt julkisivuja rakennetaan kuponkeja rastittamalla.
- Toy Story: Obstacles and Adventures on yhteistyöpakanrakennuspeli Toy Story -teemalla. Julkaisijana on The OP, sama kuin Harry Potter: Hogwarts Battlella, mutta kohderyhmä on hiukkasen nuorempi: Hogwarts Battlen ikäsuositus oli 11+, Toy Storylla se on 8+.
- Dead of Night on ensimmäinen lisäosa Arkham Horrorin kolmoslaitokseen. Lisärissä tulee kaksi uutta skenaariota, uusia kohtaamisia, uusia tutkijoita, uusia hirviöitä ja hauska hirviöpakkateline, jonka myötä hirviöt voivat tulla vastaan joko täysinä yllätyksinä tai kevyesti ennakoiden – telineestä näkyy päällimmäisen kortin nimi, mutta ei muita tietoja. Lisätietoja FFG:n tiedotteesta.
Kickstarter-pelit
Alla esiteltävät pelit ovat rahoitusta kerääviä Kickstarter-kampanjoita. Ennen kuin annat rahojasi Kickstarter-kampanjoihin, kannattaa tehdä vähän pohjatöitä. Lautapelioppaan Mitä huomioida Kickstarter-kampanjoita tukiessa -artikkeli on oivallinen aloituspiste.
Tähän on valikoitu mielestämme kiinnostavimpia ja parhaimpia kampanjoita, mutta mitään takeita ei näistäkään voi antaa.
Monikers on partypelien huippua ja Serious Nonsense on uusi paketti kortteja Shut Up & Sit Downin tekijöiltä. Lisärin hinta on tuplaantunut edellisestä, mutta toisaalta korttien määrä on kolminkertaistunut: nyt paketissa on 330 korttia.
Myös koko pelisarja on uusittu. Peruspeli sisältää nyt 440 korttia, joista noin kolmasosa on uusia verrattuna varhaisimpiin painoksiin. Monikers: Classics sisältää aikaisemmat pienet lisärit (Monikers Shmonikers, Something Something ja Shut Up & Sit Down Nonsense Box). More Monikers viime vuodelta on nyt leikattu 330 korttiin, osa ylijääneistä korteista on siirretty peruspeliin tai Classicsiin.
Pelkkä Serious Nonsense maksaa 32 dollaria Suomeen toimitettuna. Kaiken sisältävälle paketille tulee hintaa 110 dollaria ja tarjolla on sitten erilaisia edullisempia yhdistelmiä muita paketteja. Jos et omista vielä mitään, mikä tahansa setti on ihan hyvä, peruspeli ei sinänsä ole välttämätön. Mitä enemmän kortteja on, sitä pidemmäksi aikaa riittää pelattavaa ilman toistoa. Toimitukset ovat verottomia ja luvattu marraskuulle 2019. Kampanja löytyy täältä.
Eternal Adversary on uusi peli Sandy Peterseniltä. Järjestys ja kaaos ovat vastakkain; peli on 2–6 pelaajalle kahdessa joukkueessa. Kaaos yrittää tuhota maapallon kaikki aikalinjat, järjestyksen on ylläpidettävä yhtä ihmiskunnan aikalinjaa. Kumpikin osapuoli valmistautuu mahtavaan lopputaisteluun.
Petersen Gamesin tyyliin isoja figuja pullollaan oleva peli maksaa 103 dollaria Suomeen toimitettuna. 178 dollarilla saa myös lisärin. Toimitus on veroton ja luvattu tammikuulle 2021. Kampanja löytyy täältä.
Endeavor: Age of Expansion on lisäri Endeavor: Age of Sailiin, joka viime vuonna päivitti kymmenen vuotta vanhan Endeavorin uuteen aikaan. Lisäri korvaa peruspelin rakennukset ja kortit uusilla, luoden aivan uusia mahdollisuuksia pelaajien kartoitettavaksi.
Pelkkä lisäri maksaa noin 41 euroa Suomeen toimitettuna, peruspelin kanssa hinta on ilmeisesti noin 105 euroa. Toimitus on veroton ja luvattu helmikuulle 2020. Kampanja löytyy täältä.
Stockpile: Illicit Investments on lisäri Stockpile-pörssipeliin. Lisäri tuo peliin uusia sijoitusstrategioita korttien muodossa. Näitä kortteja saa pelata yhden kierroksessa ja ne antavat pelaajille uusia mahdollisuuksia.
Lisäri maksaa 12 dollaria. Molemmat tähän asti ilmestyneet lisärit saa 25 dollarilla ja peruspelinkin sisältävä all-in-paketti on 59 dollaria. Postikuluja tulee arviolta 12–18 dollaria. Toimitus on veroton ja luvattu marraskuulle 2019. Kampanja löytyy täältä.
Last Aurora on postapokalyptistä menoa, mutta poikkeuksellisesti kuuman erämaan sijasta jäisessä maailmassa. Jäänmurtaja Aurora on tulossa etsimään selviytyjiä ja pelaajille tulee kiire päästä jäänmurtajan luokse ajoissa. Pelaajien on kerättävä resursseja, kehitettävä rekkasaattuettaan ja hyödynnettävä selviytyjiensä erikoiskykyjä selvitäkseen haasteista.
Peli maksaa 39 euroa ja 19 euron postikulut päälle. Toimitus on veroton ja luvattu helmikuulle 2020. Kampanja löytyy täältä.
Exploration on kisaa avaruuden valloittamisesta. Peli lupailee täkyinä pakanrakennusta, alueenhallintaa ja ainutlaatuista kiertorataliikemekanismia, mutta myös sotimista ja taistelua, eli ihan puhtaasti kaupallisesta tai tieteellisestä kilpajuoksusta ei ole kyse.
Peli maksaa 69 dollaria, lisärin ja muiden herkkujen kanssa 114 dollaria. Postikuluja arvioidaan jopa 25 dollaria. Toimitus on veroton ja luvattu toukokuulle 2020. Kampanja löytyy täältä.
Untamed: Feral Factions on ”shuffle-building”-korttipeli. Tämä uusi termi tarkoittaa yksinkertaista pakanrakennusta, jossa pakka kootaan valitsemalla kolme pienempää eläinpakkaa ja sekoittamalla ne keskenään yhdeksi pakaksi. Itse peli on taistelukorttipeliä vähän keräilykorttipelien tapaan. Yhdellä setillä voi pelata 2–3 pelaajaa, kahdella setillä pelaajamäärä tuplaantuu.
Yksi setti maksaa 25 euroa Suomeen toimitettuna, tuplasetin hinta on 41 euroa. Toimitus on veroton ja luvattu joulukuulle 2019. Kampanja löytyy täältä.
Dig Your Way Out on vankilapakopeli – siinäpä liian vähälle käytölle jäänyt teema jos mikä – jossa pelaajien on haalittava varusteita rakentamalla niitä itse, ostamalla niitä tai kiristämällä muita pelaajia. Pelissä on The Micon (Raiders of the North Sea) kuvitus.
Peli maksaa 43 euroa Suomeen toimitettuna. Toimitus on veroton ja luvattu joulukuulle 2019. Kampanja löytyy täältä.
Jurassic World Miniature Game on leffalisenssillä tehty peli, jossa dinosaurukset ja elokuvan sankarit ottavat mittaa toisistaan 30–60 minuutin mittaisissa taisteluissa.
Core boxin saa 55 eurolla. Peliin on kaksi lisäosaa: yhden lisärin saa 95 eurolla ja molemmat 130 eurolla. Lisäostoihin saa menemään yli satasen, jos haluaa kaiken mahdollisen. Toimitus on veroton ja luvattu kesäkuulle 2020. Kampanja löytyy täältä.
Crimopolis on 1920-luvun gangsteriteemainen peli, jossa pelaajat ovat isoon kaupunkiin muuttavia pikkukaupungin rikollisia, jotka tavoittelevat menestystä rikoksen poluilla. Peli yhdistelee laattojenasettelua ja työläistenasettelua.
Peli maksaa noin 57 euroa Suomeen toimitettuna ja verot päälle. Toimitus on luvattu joulukuulle 2019. Kampanja löytyy täältä.
Thunderstone Quest: Clockwork Destiny ja Thunderstone Quest: Vengeful Sands ovat uusia questeja Thunderstone Quest -pakanrakennuspeliin. Nämä questit ovat tarinallisia kampanjoita ja kun kampanja on pelattu, niiden osia voi käyttää tuomaan satunnaisesti arvottuihin peleihin vaihtelua.
Pelkät questit maksavat 65 dollaria. 120 dollarilla saa peruspelin ja viisi ensimmäistä questia, 250 dollarilla kaikki lisäosat. 400 dollaria maksava all-in-paketti sisältää sitten kaiken mahdollisen Thunderstone Quest -kaman. Päälle tulee hieman postikuluja. Toimitukset ovat verottomia ja luvattu kesäkuulle 2020. Kampanja löytyy täältä.
Shaolia: Warring States on valtakuntien rakentamista ja keskinäistä taistelua, jossa voiton saa joko tuhoamalla vastapulen palatsin tai keräämällä runsaasti kulttuuria. Peli on kahdelle tai neljälle pelaajalle.
Peli maksaa 50 dollaria Suomeen toimitettuna. Luksusmalli maksaa 67 dollaria. Toimitus on veroton ja luvattu helmikuulle 2020. Kampanja löytyy täältä.
Europe Divided on poliittinen kaksintaistelu Euroopassa, jossa vastakkain ovat laajentumishaluinen EU ja nouseva Venäjä. Pelin suunnittelija David Thompson työskentelee Yhdysvaltojen puolustusministeriössä analyytikkona.
Peli maksaa 36 puntaa; jos haluaa korvata muovinopat ja pahvilätkät puuosilla, hinta on 49 puntaa. Postikuluja tullee 10–15 puntaa. Toimitus on veroton ja luvattu joulukuulle 2019. Kampanja löytyy täältä.
X-ODUS: Rise of the Corruption on yhteistyöseikkailu scifi-teemalla. Pelaajat tutkivat galaksia avaruusaluksillaan ja yrittävät pysäyttää kaiken elämän tuhoavaa Corruptionia. Luvassa on pelin aikana rakentuva pelilauta, satunnaisia kohtaamisia, keskustelua herättävää yhteistyötä ja roolipelillisiä elementtejä.
Peli maksaa 49 euroa. Toimituskuluiksi arvioidaan 9 euroa. Toimitus on veroton ja luvattu huhtikuulle 2020. Kampanja löytyy täältä.
Trouble in Templetown on yhteistyöpeli, jossa pelaajat ovat sankarillisia valkosoluagentteja, joiden tehtävänä on taistella bakteereita ja viruksia vastaan Templetownissa, ihmiskehon sisällä olevassa kaupungissa. Melko omaperäinen teema, etenkin kun se on vedetty jonkinlaisen kasarileffasuodattimen lävitse.
Perusmalli maksaa 59 dollaria, 69 dollarilla saa luksusmallin hienommilla osilla. Toimitukset on luvattu toukokuulle 2020 ja postikuluja verottomalle toimitukselle on luvassa 15–17 dollaria. Kampanja löytyy täältä.
Mikon pelaamia
Minäkin sitten hyppäsin hypen siiville: sain lainaan Wingspanin. Stonemaier Gamesin julkaisema Elizabeth Hargraven esikoispeli on kevyehkö koneistonrakentelupeli, joka on nostattanut hypekierroksia useammastakin syystä. Stonemaier on julkaisijana sensorttinen, peli julkaistiin alkuvuodesta rajoitettuna eränä ennakkotilaajille, lintuaihe on freesi ja toteutus kaikinpuolin pätevä.
Niinpä peli on noussut BGG:n perhepelien listan kakkoseksi heti Azulin perään ohi 7 Wondersin. Ja mikäpä ettei – onhan tämä toimiva peli. Perustoimintoja on neljä: pelaa lintukortti pöytään, kerää ruokaa, muni munia ja nosta lintukortteja. Lintukortteja pelataan kolmelle radalle, jotka vaikuttavat muihin toimintoihin: ruoantuotanto tehostuu, kun ylimmälle radalle eli metsään pelaa lintukortteja. Ruoka ja munat ovat rahaa, jolla uudet linnut maksetaan ja munilla on myös paljon merkitystä pisteiden tuottajina.
Pelimekaniikka on aika notkeaa ja vaivatonta, en ollut lukenut pelin sääntöjä etukäteen, mutta ensimmäinen peli pääsi kuitenkin käyntiin nopeasti ja ongelmitta. Wingspan ei siis missään nimessä ole vaikea peli. Lintukortteihin liittyvien valintojen kanssa saa olla vähän huuli pyöreänä, mutta ensimmäisessä pelissä ei kannata murehtia liikaa, toisella kertaa ymmärtää jo paremmin mitä kannattaa tehdä.
Peli on kaunis ja toimiva ja ainakin kaksinpelinä mukavan nopeakin. Lintukortit on kuvitettu kauniisti ja linnuista oppii kaikenlaista pelin aikana – pelimekaniikat liittyvät hyvin lintujen todellisiin piirteisiin, lintuja ei siis ole vain valittu satunnaisesti. Harmillisesti vain suomalaisesta näkökulmasta pelissä on ainoastaan pohjoisamerikkalaisia lintulajeja.
Decrypto on toinen tuore hittipeli. Tämäkin peli on kivunnut BGG:n rankinglistoilla korkealle, Decrypto on partypelilistan kakkosena heti Codenamesin takana. Pelaajat jaetaan kahteen joukkueeseen, joista kumpikin saa eteensä taulun, jossa on neljä sanaa. Vastapuoli ei sanoja näe.
Joka vuoro tehtävänä on välittää kolminumeroinen koodi oman joukkueen jäsenille. Jos koodi on vaikkapa 4-3-1, pitää antaa kolme vihjettä, joista ensimmäinen liittyy neljänteen sanaan, toinen kolmanteen ja kolmas ensimmäiseen. Molemmat joukkueet kuulevat vihjeet ja vastapuoli yrittää myös arvata, mihin sanaan vihjeet liittyvät. Pelin voittaa, jos saa arvattua vastapuolen koodin kaksi kertaa tai jos vastapuoli epäonnistuu koodin välittämisessä omalle joukkueelleen kaksi kertaa.
Haaste on selvä: miten välittää koodi niin että oma tiimi ymmärtää sen, mutta vastapuoli ei? Yksittäisellä kierroksella se on helppoa: jos sanat ovat ”luonto”, ”huuto”, ”toimisto” ja ”laboratorio”, vihjeet ”lehti”, ”nitoja”, ”tiede” ovat omalle tiimille ilmeiset ja vastapuolelle täysi mysteeri. Ongelma tulee siitä, että jos seuraavalla kierroksella antaa vihjeeksi vaikkapa ”työpöytä” tai ”kemia”, vastapuolen on helppo laskea 1+1 edellisten vihjeiden kanssa ja keksiä, mihin vihjeet viittaavat. Haasteena on siis keksiä joka vuoro uudenlaisia vihjeitä, jotka liittyvät sanoihin jollain ilmeisellä, mutta täysin uudella tavalla.
Decrypto loistaa isommilla pelaajamäärillä, kuusi lienee paras: silloin molemmissa joukkueissa on yksi vihjeenantaja ja kaksi arvaajaa, jotka voivat keskustella keskenään. Kolminpeliäkin kokeilin ja sekin toimi itse asiassa varsin hyvin: silloin kaksi pelaajaa antaa vihjeitä toisilleen ja yksi pelaaja yrittää vetää välistä. Parhaimmillaan Decrypto on kuitenkin kahdella joukkueella. En lainkaan ihmettele, miksi peli on noussut listoilla korkealle – minusta tämä on itse asiassa Codenamesiakin parempi peli.
Asmodee Nordics toimitti paitsi Decrypton, myös muita uutuuspelejä testattavaksi. Tummple! on vähän vaatimattomampi tapaus. Tässä näppäryyspelissä kootaan tornia pinoamalla puupalikoita alustan päälle. Nopanheitto määrää, mille lappeelle palikka on asetettava torniin. Nopasta voi myös tulla käsky pelata valkoinen tai keltainen nappula torniin. Nappulat rajoittavat pelaamista: valkoisen nappulan päälle ei saa pelata, keltainen nappula blokkaa koko sen palikan, jonka päällä se on.
Peli ei pääty tornin kaatumiseen. Kaataja joutuu ottamaan pudottamansa palikat sakkopisteiksi ja kun kaikki palikat on pinottu torniin, vähiten sakkoja kerännyt voittaa. Idea on kaikkinensa aika toimiva ja ihan mukavaa vaihtelua perus-Jengalle, mutta toisaalta tämä ei kyllä ihan tavoita perinteisen tornipelin riipivää jännitystä.
Asmodee Nordics toimitti myös muutaman pakan KeyForgen uutta Age of Ascension -sarjaa. Uudesta aloituspaketista on paljon hyvää sanottavaa: komponentit ovat saaneet päivityksen parempaan suuntaan. Kaikki pahviosat ovat nyt vähän pienempiä – mutta ei liikaa – ja ennen kaikkea Power- ja Stun-kortit on korvattu pahvitokeneilla, jotka ovat merkittävästi käytännöllisemmät kuin alkuperäiset kortit. Mukana on myös kaksi taiteltua julistemallista pelialustaa sellaista kaipaaville.
Uusia pakkoja on kokeiltu pariin kertaan ja mikäpä niissä – uudet kortit ovat tervetullutta vaihtelua, joka tuo peliin uusia tuulia. Niitähän KeyForge tarvitsee. Pelin myynti on kuulemani mukaan Suomessa vähän alavireistä, saa nähdä minkä verran uusi sarja peliä virkistää. Ainakin Tampereella organisoitua pelaamista on minun tietojeni mukaan vähänlaisesti, olen kuullut yhdestä turnauksesta. Pitkällä aikavälillä pelin vetovoima on uusissa pakoissa, joten sealed-turnaukset vaikuttaisivat minun mielestäni houkuttelevilta.
Omalla kohdallani KeyForge kärsii kahdesta seikasta: toisaalta omassa peliporukassa olisi jonkin verran kiinnostusta peliä kohtaan, mutta perin vähän tarvetta kaksinpeleille. Kotona taas ykköspeli tässä lokerossa on Magic: The Gathering, jolle KeyForge ei pärjää, olkoon muuten kuinka hyvä peli tahansa.
Kyllästyin odottelemaan, koska Nusfjordin jo viime vuonna ilmestynyttä Plaice Deck -lisäriä oikein saa Suomesta tai edes Euroopasta. Sitä saattoi käydä Euroopassa joku muutaman kappaleen erä viime vuonna, mutta sittemmin kaikki kaupat ovat olleet tyhjää täynnä. Yhdysvalloissa lisäriä on myynnissä runsain määrin, joten otin ja tilasin – eipä se lopulta paljoa maksanut, eikä tarvitse enää odotella.
Plaice Deck sisältää uuden kampelapakan eli nipun uusia rakennuksia. Lisäksi mukana tulee yksi uusi kylänvanhin ja metallikolikot korvaamaan onnettoman pienet pahvirahat. Metallikolikot ovat kyllä huomattavasti pahvirahoja käytännöllisemmät, mutta erityisen nättejä ne eivät ole, eikä niitä ole ihan riittävästi, mutta sovitaan, että tämä on hyvä alku ja että seuraavissa lisäreissä kolikoita tulee lisää… Kylänvanhimmasta en osaa sanoa, sitä ei kaksinpelissä saa käyttää, mutta uudet rakennukset ovat kiinnostavia.
Toinen mielenkiintoinen lisäriuutuus on Memoir ’44:n uusi ilmasotalisäri New Flight Plan. Aikaa sitten ilmestynyt Air Pack on jo aikaa sitten muodostunut kalliiksi harvinaisuudeksi. New Flight Plan tuo uudet lentokoneet, hieman eri tavalla kuin ennen. Nyt tarjolla on hävittäjiä, hävittäjä-pommittajia ja pommittajia, joilla voi häiriköidä vastapuolen yksiköitä ampumalla konekiväärillä ja pommittamalla. Pommikoneet voivat myös pommittaa strategisia kohteita eli kerätä mitaleita laudalta.
Lentokoneet ovat nättejä, niiden käyttäminen on melko suoraviivaista ja mielenkiintoista, eikä lisää sääntökuormaa suuresti. Lentokoneet on helppo lisätä haluamaansa aikaisempaan skenaarioon. Mukana tulee myös uusia skenaarioita, joiden hyödyntäminen edellyttää muita lisäosia. En hankkisi lentokoneita ensimmäiseksi lisäriksi Memoiriin, mutta jos muita löytyy, mutta alkuperäistä Air Packia ei, tämä on mainio tapa saada lentokoneita ja sitä myötä uutta vaihtelua peliin mukaan.
Pakohuonepelejäkin on tullut pelattua. Deckscapen uusin Behind the Curtain on taikuusteemainen peli ja mielestäni sarjansa parhaimmistoa. Ainakin vastaan tuli yksi maukkaimmista ahaa-elämyksistä tähän mennessä.
Unlockista pelasimme nopeaan tahtiin läpi koko Heroic Adventures -boksin. Se osoittautui ylivoimaisesti parhaaksi Unlock-boksiksi tähän mennessä. Ensimmäinen skenaario Insert Coin oli luvatusti helppo: peli oli pelattu puolisen tuntia aloittamisen jälkeen. Kauheasti ei siis päätä tarvinnut vaivata, mutta olipahan yksi hauskimmista Unlockeista tähän mennessä. Sovellustakin käytettiin hauskalla tavalla.
Toinen skenaario, Sherlock Holmes – The Scarlet Thread of Murder, oli mainio murhamysteeri. Ei kovin vaikea sekään, ulos päästiin 40 minuutissa ja mysteerikin selvisi. Tässäkin nähtiin uudenlaista ja varsin miellyttävää ongelmanratkontaa, vaikka parissa kohtaa vähän jumiuduttiinkin.
Kolmantena ja vaikeimpana oli sitten In Pursuit of the White Rabbit, Liisa Ihmemaassa -aiheinen skenaario, joka antoi heti aluksi 90 minuuttia aikaa ratkomiseen – hieman huolestuttavaa, mutta niin vain tämäkin saatiin tunnissa läpi. Haastetta piisasi ja todella mielenkiintoisia ja erikoisia tehtäviä, ja mukavan vähän sovelluksen käyttöä. Jos pitää Unlockeista, jotka keskittyvät kortteihin, tämä on kultaa.
Pelihaaste
Pelihaasteeseen kirjataan suorituksia vuoden aikana. Aiemmin suoritetut kohdat: 4, 8, 16, 26, 29, 34, 47, 48; 30; 24, 35; 1, 19; 31, 39, 46; 21, 37, 38; 7, 40, 42; 13.; 11, 49; 10, 33; 2, 15.
12. Peli kuuluu pelisarjaan: Unlock! Heroic Adventures. Unlock!-sarjaa on tullut pelattua läpi huolella ja Heroicin erinomaisuuden myötä seuraava boksi, Timeless Adventures, tulee varmasti testattua.
Tulevat lautapelitapahtumat
- 26.–28.7.2019 järjestetään Ropecon Helsingin messukeskuksessa. Ropeconin työvoimahaku on parhaillaan auki.
- 27.–29.9.2019 järjestetään Lautapelaamaan Helsingissä ostoskeskus Redissä.
- 23.–24.11.2019 tapahtuu Tampereella Tracon Hitpointin merkeissä. Luvassa on lauta-, kortti-, miniatyyri- ja roolipelejä kaikenlaisille harrastajille aloittelijoista kokeneisiin. Liput tulevat myyntiin maaliskuussa Tampere Kuplii -tapahtumassa, verkkokauppa avataan 14.9.2019. Tapahtuman nettisivut. Tracon Hitpoint Facebookissa.
- 31.12.2019 asti Kansalliskirjaston Galleriassa on esillä Nopista bitteihin -näyttely, joka esittelee 200 vuotta suomalaista pelihistoriaa. Näyttely Kansalliskirjaston sivuilla.
Lautapelioppaan uudet jutut edellisen katsauksen jälkeen
- Mitä nimeksi lautapelille -jutussa pohdittiin asioita, joita pitää huomioida lautapelejä nimettäessä.
- 18Lilliput on omaperäinen kevytversio 18xx-peleistä.
- The Brainy Band tekee opetuspelejä ja arvioimme nyt jo toisen erän Brainy Bandin pelejä.
- Drop It on intuitiivinen ja hauska palikoidenpudottelupeli.
Lautapeliopasta voi seurata monissa eri kanavissa. Lautapeliopas löytyy Facebookista ja Twitteristä. RSS-syötekin löytyy.
Lautapeliopas löytyy myös Telegramista. Seuraamalla Lautapelioppaan Telegram-kanavaa, saat tiedon uusista julkaisuista välittömästi julkaisun jälkeen. Telegramissa päivitykset eivät huku algoritmien jalkoihin.
Lautapeliblogien päivitykset
- Pelikaappimuistio arvioi Copenhagenia.
- Todellisuuspaossa tsekattiin Pearls.
- Vihreän männyn merkinnät arvosteli Memoir ’44: New Flight Planin.
- Todellisuuspaon Kaitsu ei ole suuri Uwe Rosenberg -fani, mutta Reykholt maistui.
- Todellisuuspaon Annika puolestaan listasi kymmenen suosikkipeliä, joista ei luovu.
- Puutyöläisessä käytiin läpi kertapuraisuja kesän peleistä.
- Koko perhe pelaa tutkaili lasten yhteistyöpelejä.
- Tuomo piti Kickstarter-käräjöitään.