Tervetuloa uuden vuoden pariin. Alkuvuodesta on luvassa perinteiset top 10 -listat sekä viiden että kymmenen vuoden takaa (viime vuonna käsiteltiin vuodet 2010 ja 2015), nyt Lautapelioppaan 20-vuotisen historian kunniaksi voisi ottaa kolmanneksi vielä näkymän 20 vuoden taakse. Katsaus ihan viime vuoteenkin on luvassa, jahka saan sen ensin englanniksi vanhan peliblogini puolelle kirjoitettua.
Ennen näitä paneudutaan kuitenkin uutisten maailmaan.
On the Undergroundille jatkoa
LudiCreations julkaisee itsenäisen jatko-osan On the Underground: London / Berlinille. Sebastian Bleasdalen suunnittelema On the Underground: Paris/New York on niin ikään kaksipuoleinen paketti, jossa toisella puolella rakennellaan Pariisin metroa ja toisella puolella New Yorkin subwayta. Mekaanisesti mennään tutuilla laduilla, mutta uusin maustein.
Pariisissa tarjolla on paljon mahdollisuuksia: kerätään tokenisettejä, yhdistellään salaisia kohteita ja blokkaillaan muita pelaajia. Karttaa luonnehditaan alkuperäisen Lontoon kartan hienostuneeksi isosiskoksi ja sitä suositellaan kokeneille pelaajille. New York taas on nopeatempoinen kartta, jossa matkustajan perässä pysyäkseen on rakennettava ripeästi.
Michael Menzeliltä Robin Hood -peli
Michael Menzel tunnetaan parhaiten jo lähes 20 vuotta kestäneestä urastaan lautapelien kuvittajana, mutta Menzelillä on myös pelisuunnittelijan taitoja. Vuonna 2012 ilmestynyt Legends of Andor voitti seuraavan vuoden Kennerspiel des Jahres -palkinnon ja on varsinkin Saksassa ollut hyvin suosittu.
Nyt Menzeliltä tulee uusi peli, Die Abenteuer des Robin Hood. Pelin julkaisee Kosmos ja se ilmestyy vuoden 2021 toisella neljänneksellä. Englanninkielinen The Adventures of Robin Hood seuraa kesällä.
Peli kertoo tutun tarinan Nottinghamista vuonna 1193. Mekaanisesti luvassa on kampanjaa, tarinaa ja kovakantinen kirja, josta sitten luetaan tapahtumia pelaajien valinnoista riippuen. Kuvauksessa puhutaan paljastuvista salaisuuksista, jo löydetyt asiat ”muistavasta” pelilaudasta ja helposta setupista ja purkamisesta. Kuvien mukaan pelilaudalla on näköjään koloja, joihin voi laittaa muuttunutta tilannetta kuvaavia laattoja.
Lisätietoja löytyy pelin kotisivuilta.
Port Royalista big box -versio
Pegasus julkaisee vuoden 2021 aikana Port Royalista uuden big box -version. Boksista löytyy tuttu peli uudella kuvituksella ja kaikki peliin tähän asti ilmestynyt materiaali. Ikonit ovat edelleen samat, jotta pelaajien ei tarvitse opetella uusia symboleja.
Pegasuksen Klaus Ottmaierin mukaan alkuperäinen Klemens Franzin kuvitus ei ole toiminut ihan joka markkinoilla, joten Pegasuksella päätettiin paketoida peli uudestaan, jotta on helppoa saada kaikki tavara kerralla, ja samalla sitten luoda pelille uusi ilme, joka vetoaa eri yleisöön.
Uuden version ulkonäöstä ei ole vielä tietoa, eikä siitä, tuleeko big boxista suomenkielistä versiota.
Amigon uutuuksia
Amigo julkaisee alkuvuodesta 25-vuotisjuhlalaitoksen Ken Fisherin Wizardista, joka on yksi Amigon kestosuosikeista. Amigolta tulee myös LAMA Dice, noppaversio L.A.M.A.:sta ja saksankielinen versio Abandon All Artichokesista.
Board and Alone -soolopalkinnot
Board And Alone -Facebook-ryhmän palkinnot vuoden 2019 parhaille soolopeleille on myönnetty. Valinnat on tehty ryhmän jäsenten ehdotusten ja äänestyksen perusteella.
- Paras korttipeli: Wingspan
- Paras strategiapeli: Paladins of the West Kingdom
- Paras temaattinen peli: Lord of the Rings: Journeys in Middle-Earth ja Wingspan
- Paras sotapeli: Undaunted: Normandy
- Paras print-n-play: Under Falling Skies
- Paras miniatyyripeli: Lord of the Rings: Journeys in Middle-Earth
- Paras pelkkä soolopeli: Tainted Grail: The Fall of Avalon
- Paras lisäosa: Nemo’s War: Bold and Caring Expansion Pack #2, Robinson Crusoe: Adventures on the Cursed Island – Mystery Tales
- Paras suunnittelija: Dávid Turczi
- Paras julkaisija: Fantasy Flight Games, Stonemaier Games
- Vuoden soolipeli: Wingspan
Tainted Grail ei toki ole pelkkä soolopeli eikä Undaunted: Normandyssä tule mukana soolopelisääntöjä, mutta sellaista on elämä yleisöäänestysten kanssa.
Spielworxxin vuosi 2021
Kerroimme marraskuussa 2019 Spielworxxin vuosien 2020 ja 2021 suunnitelmista. Ne ovat vähän eläneet, joten vilkaistaanpa tilannetta. Vuoden 2020 julkaisut tulivat ajallaan, lukuunottamatta Karl-Heinz Schmielin Tribunea, jonka Kickstarter-julkaisu viivästyi alkuvuodelle 2021, kuten tavallista on.
Vuoden 2021 avaa Bernd Scholzin noppapussinrakennus Tharos, josta on vielä niukasti tietoa. Scholz on kuitenkin julkaissut kahdeksan luvun mittaisen fantasiatarinan, joka sijoittuu pelin maailmaan (joka taas ilmeisesti liittyy Dilluvia Projectin maailmaan).
Sen jälkeen julkaistaan Matt Wolfen kaupunginpurkamis- ja rakentamispeli Squaring Circleville. Pelaajamääräskaala on laajentunut 2–4 pelaajasta 1–4 pelaajaan. Tälle on muuten julkistettu jo jatko-osa Raising Chicago vuoden 2022 ohjelmaan.
Uutena ohjelmassa on Claude Sirois’n The Smoky Valley, yhdenlainen jatko-osa vuonna 2020 ilmestyneelle The Grand Trunk Journeylle. Peli on raskas kolmituntinen talouspeli, jossa kehitetään teollisuutta Montréalissa Lachine Canalin lähistöllä.
Vuoden viimeinen julkaisu on Wolfram Janichin 18SX Saxony, jonka pelaajamäärä on niin ikään venynyt alareunastaan kaksinpeliksi.
Lisäksi julkaistaan uusi laitos Peter Wichmannin vuonna 1999 ilmestyneestä Schrille Stillestä, jossa pelaajat pyörittävät levy-yhtiöitä ja promotoivat bändejään. Schmielin Lieber bairisch sterbenin uusintapainos sen sijaan lykkääntyy vuodelle 2022.
Andreas Odendahl kehittelee Spielworxxille uutta La Granjaan perustuvaa itsenäistä peliä La Granja: Possessions. Julkaisusta ei vielä tietoa. Vuonna 2023 tulee Scott Almesin Angel’s Share, joka liittynee jollain tavalla Skotlantiin ja viskintuotantoon.
Lisää Winsome-junia Rio Grandelta
Iberian Railways on seuraava Rio Granden Winsome Gamesilta lisensoima junapeli. Keväällä 2021 julkaistavan pelin suunnittelijaksi on nimetty Matthias Burtt, joka on yksi John Bohrerin monista salanimistä. Uuden version on kuvittanut Todd Sanders.
Pelissä rakennellaan rautateitä Espanjassa ja Portugalissa. Pelissä on neljä eri toimintoa ja joka vuoro pitää siirtää oma nappula uuden toiminnon kohdalle ja tehdä se tai passata. Pelaajat voivat rakentaa uusia rautateitä yhdistämällä kaksi kaupunkia ratakuutioilla, laajentaa olemassaolevia rautateitään, fuusioida rautateitä tai ostaa liiketoimintaa, joka lisää omia tuloja.
Pelin lopussa rikkain ei voita, vaan saa kaksi pistettä. Pisteitä tulee myös korkeimmista tuloista, pisimmästä yhtenäisestä radasta, eniten liiketoimintaa keränneelle, eniten kaupunkeja yhdistäneelle, eniten pikkukyliä yhdistäneelle ja eniten isoja kaupunkeja yhdistäneelle. Pelin säännöt löytyvät Rio Granden sivuilta.
Olen hivenen pettynyt, ettei South African Railroadsin vuoro tullut vieläkään. Iberian Railwaysistä minulla ei enää omaa kokemusta olekaan, se on ilmestynyt sen jälkeen kun lopetin Winsome Games -tilaukseni. Sinänsä peli vaikuttaa kiinnostavalta, pisteytys on mukavaa vaihtelua pelkkään rahankeräämiseen verrattuna.
Tee-se-itse Catan lapsille
Catan Studios on julkaissut Catan: First Adventuren ilmaisena print-n-play-versiona. Peli on ilmeisesti englanninkielinen versio vuonna 2019 ilmestyneestä Catan Junior Mitbringspielistä, eli Catan Juniorin pikkuversiosta.
Materiaalit löytyvät Catan Studiosin sivuilta. Tulostettavaa on sääntöjen lisäksi pelilauta ja lisäksi pitää askarrella yhden arkin verran nappuloita ja laattoja.
Unlockia lapsille ja muuta avaruuslehmäilyä
Unlock!-sarjan suosio ei hiivu. Space Cowboysin lastenbrandi Space Cow julkaisee vuoden 2021 aikana Unlock! Kids -lastenpeliversion. Lapsille kuusivuotiaista ylöspäin suunnattu lastenversio ei tarvitse seurakseen sovellusta, eikä vaadi lukutaitoa säännöt poislukien.
Space Cow’lta tulee myös DreamQuest, yhteistyössä Elixeerin kanssa julkaistava jatko-osa vuonna 2018 Kickstarterissa olleelle DreamQuest: L’épouvanpaille’lle. Kyseessä on kaksinpelattava yhteistyöpeli, jossa ihanteellisesti pelaajat olisivat vanhempi ja lapsi. Toinen on suojelija ja toinen uneksija, ja tavoitteena on suorittaa tehtävä ennen kuin uneksija herää. Jos uneksija ehtii herätä, tehtävä on aloitettava uudestaan, mutta pelaajilla on kokemusta, joka tekee heistä vahvempia.
Ranskankielinen demoversio löytyy Space Cow’n nettisivuilta.
Aikuisten Space Cowboys julkaisee Grégory Privat’n uuden Bureau of Investigation -pelin, joka tarjoaa viisi synkkää Sherlock Holmes Consulting Detective -mysteeriä. Kuvan perusteella mysteereissä on Cthulhu-aineksiakin.
Stuffed Fablesiin jatkoa
Jerry Hawthornen pehmoeläinseikkailu Stuffed Fables saa jatkoa, kun Plaid Hat Games julkaisee vuoden 2021 aikana Stuffed Fables: Oh, Brother!:n.
Lisäosa sisältää uuden tarinakirjan, jossa on uusia haasteita ja uusia seikkailuja. Sankarikaartiin liittyvät Pokey-yksisarvinen ja toimintafiguuri Manny. Pokey ei käytä aseita, vaan tökkii vihollisia sarvellaan. Manny taas on kova muovinen toimintasankari, joka ei kärsi samoista heikkouksista kuin pehmolelut.
Concordiasta yksinpeliversio
Mac Gerdts ja PD-Verlag julkaisevat vuoden 2021 aikana Concordia Solitarian, joka on yksinpelilisäosa Concordiaan, sekä perusmalliin että Venukseen. Peli tarjoaa kolme eritasoista yksinpelivastustajaa: helpon, haastavan ja erittäin vaikean.
Solitaria on pelattavissa noin puolessa tunnissa ja se toimii ainakin Salsan suolan kanssa. Foorumikortit ovat vielä avoin kysymys ja Balearican kalamarkkinat kuulemma toimivat, mutta kaipaavat vielä lisätestausta. Aiheesta lisää BGG:ssä olevassa ketjussa.
Uusi lautapelihaaste
Tapani Aulu on julkaissut blogissaan vuoden 2021 lautapelihaasteen. 50 pelin haaste ottaa mallia Helmet-kirjastojen lukuhaasteesta ja tarjoaa nipun haastekohtia suoritettavaksi vuoden aikana. Kohtia on 50 ja lisäksi kovimmille intoilijoille viisi työläämpää bonuskohtaa.
Haasteen tarkoituksena on avartaa näkökulmia ja tuuppia pelaajia kokeilemaan vuoden aikana jotain uutta ja erilaista. Haastekohtia voi soveltaa mielensä mukaan ja tulkita siten, mikä itselle hauskinta on.
Luettavaa
- Atlas Gamesin Jeff Tidballin Why Virtual Tabletop Conventions Fail, and How Organizers Can Fix It analysoi virtuaalimessujen toimintaa ja sitä, miten ne voisivat toimia paremmin. W. Eric Martin täydentää BGG Newsissä.
- Scorpion Masquén Manuel Sanchezin Visual Design Diary: Master Word, or Simple is Complicated! kuvaa prosessia, jonka seurauksena Scorpion Masquén Master Word sai visuaalisen ilmeensä. Juttu laajenee lähtökohtiaan isommaksi katsaukseksi pelien graafiseen suunnitteluun.
- Shelly Jonesin ja Tanya Pobudan An Analysis of Gender-inclusive Language and Imagery in Top-Ranked Board Game Rulebooks tarkastelee BGG:n 40 arvostetuin lautapeliä niiden sääntökirjan inklusiivisuuden perusteella. Tähänkin joukkoon mahtuu melkoisesti vaihtelua inklusiivisesta supermaskuliiniseen. Tämä on tervetullutta analyysiä matkalla kohti avoimemmin kaikille suunnattua lautapelimaailmaa (ja taas vaihteeksi suomalaisena lisäsyitä iloita sukupuolettomasta hän-pronominista).
Lautakunta
Lautakunnassa Tuomo Pekkanen (Lautapelit.fi) kokoaa Lautakunnan jäsenten mietteitä vuodesta 2020.
Jakso on nauhoitettu 24.12.2020.
Kickstarter-pelit
Alla esiteltävät pelit ovat rahoitusta kerääviä Kickstarter-kampanjoita. Ennen kuin annat rahojasi Kickstarter-kampanjoihin, kannattaa tehdä vähän pohjatöitä. Lautapelioppaan Mitä huomioida Kickstarter-kampanjoita tukiessa -artikkeli on oivallinen aloituspiste.
Tähän on valikoitu mielestämme kiinnostavimpia ja parhaimpia kampanjoita, mutta mitään takeita ei näistäkään voi antaa.
Junailua Unkarissa
18Mag: Hungarian Railway History on vuodesta 1994 18xx-pelejä suunnitelleen Leonhard ”Lonny” Orglerin tuorein peli, joka kertoo Unkarin rautateiden varhaisvaiheista.
Pelaajien kesken draftataan aluksi joukko rautatieyhtiöitä, jotka rakentavat rataa ja asemia, ajavat juniaan ja tuottavat rahaa firmalle ja omistajalleen 50-50-jaolla. Näiden rautateiden lisäksi pelissä on joukko yhtiöitä, jotka tarjoavat rautateille hyödyllisiä palveluita maksua vastaan.
18xx-peleissä junat tulevat tavallisesti tarjolle luokka kerrallaan ja ne on ostettava järjestyksessä. Ei tässä! Kaikki junat ovat saatavilla heti pelin alussa. Hinnat tekevät sen, että junat ostetaan yleisesti järjestyksessä halvemmat ensin, mutta järjestys voi myös vaihdella. Tässä ei myöskään nähdä junien ruostumista, pelaajat voivat vapaaehtoisesti romuttaa vanhoja junia uusien tieltä.
Pelin säännöt ovat luettavissa.
75 € hintainen peli maksaa postikuluineen 91 euroa, kahden pelin kimppatilauksen hinta painuu jo 84 euroon. Kampanja löytyy täältä ja on avoinna 18.1.2021 asti.
Italialaista abstrahointia
Otto 8 Game Over on italialainen abstrakti peli, jossa pelataan Tsuron mieleen tuovia viivalaattoja 5×5-laudalle muodostamaan kuvioita. Jos muodostaa pikkuympyrän kahden laatan väliin, saa yhden pisteen. Iso ympyrä neljän laatan keskellä on kahden pisteen arvoinen ja suorien viivojen muodostama neliö neljän pisteen. Jos onnistuu muodostamaan kahdeksikon eli ikuisuussymbolin, voittaa välittömästi 8–0.
Joka vuoro valitaan kahdesta laatasta se, kumman haluaa pelata laudalle. Jos voi kerätä pisteitä, on pakko. Lisäksi jokaisella pelaajalla on salainen kortti, jolla voi kerran pelissä rikkoa sääntöjä. Jos pelaa useamman pelin sarjaa, kortin voi myös säästää seuraavaan peliin.
Peli on elegantin näköinen ja huolella tehty, joten rahoitustavoite saavutettiin helpon tuntuisesti. Pelin takana on mainostoimisto, joten sikäli ei kai ole ihme, että tyyli on kunnossa.
Säännöt löytyvät pelin sivuilta.
Hinta on kampanjassa kohdallaan: pelin listahinta on 48 euroa, mutta Kickstarterista sen saa 28 eurolla. Postikuluissa täytyy kuitenkin varautua 15–20 euroon, joten se siitä alennuksesta. Kampanja löytyy täältä ja on avoinna 17.1.2021 asti.
Lautapelikalenteri
BoardGameTables.comin vuotuinen lautapelikalenteri on ilmestynyt. Sain kalenterin tänä vuonna itselleni, koska siinä on mukana minun ottamani kuva. Viikkokalenterissa on joka viikolle uusi lautapeliaiheinen kuva. Kuvat on kerätty Instagramista, vieläpä korvausta vastaan: tulen saamaan helmikuussa oman siivuni kalenterien tuotosta. Se tuleekin epäilemättä olemaan mittava.
Noin A5-kokoisessa kierreselkäisessä kalenterissa on muutakin lautapelisisältöä kuin vain kuvitus. Jokaiselle viikolle on joku ehdotus pelivalinnoiksi: ”pelaa peliä, jonka yleensä voitat”, ”pelaa temaattista peliä ja pukeudu teeman mukaan”, ”pelaa näppäryyspeliä ja pelaa vuoro silmät kiinni” ja niin edelleen. Lisäksi löytyy muun muassa valmis rastitaulukko 10×10-haastetta varten ja ”habit tracker”, eli koko vuoden päivät yhdessä taulukossa, jolloin voi rastittaa vaikkapa päivät, joina on pelannut.
Onhan tämä aika hauskaa luksusta lautapeliharrastajalle. Kalenteri on ihan näppärän kokoinen: riittävän iso, jotta kuvat tulevat mukavasti esille, mutta sopivan pieni kulkemaan mukana käsilaukussa tai repussa – ihan ei sentään taskussa. Kuvitus on hauskaa katsella, kuten värikkäät lautapelikuvat yleensäkin.
Mikäli kalenteri kiinnostaa, sen voi ostaa BoardGameTables.comilta 14 dollarin hintaan, josta minäkin saan sitten jonkun sentin, ehkä.
Mikon pelaamia
Hallertau oli varsin kiistatta joulukuun kuumin juttu. Ehdin jo arvostelunkin kirjoittaa, joten kovin syvällisesti en nyt tässä peliin uppoudu, kunhan totean, että tämä toimi kyllä heti alusta asti erinomaisesti. Ensimmäinen peli oli vähän hapuilua, mutta sen jälkeen kuvio on ollut selvä ja haaste mielenkiintoinen.
On myös todella ilahduttavaa saada vaihtelua kuvitukseen. Juttujani pidempään lukeneet ovat ehkä tietoisia, etten ole ylin Klemens Franzin kuvitusten ystävä – pidän kyllä siitä, miten Franz pipertelee pieniä yksityiskohtia kuviin, mutta ne ihmiset, ne ihmiset. Niinpä olikin suuri ilo, kun Hallertaun on kuvittanut tuoreempi nimi Lukas Siegmon, jonka jälki on todella kaunista.
Tässä kun on lautapelimaailman maskuliinisuuteen kiinnittänyt enemmän ja enemmän huomiota, sekin ilahduttaa, että laatikon kylkeen – joka on leveä ja erottuu hyllystä hyvin – Siegmon on piirtänyt kauniin, iloisen ja ennen kaikkea täysin luontevan naishahmon. Pelihyllystäni minua katselevat lähinnä tuimat miehet (ja artisokat), joten tämä on erittäin tervetullutta vaihtelua.
Underwater Cities pääsi pöydälle vuoden viimeisinä päivinä. Peli ehti olla minulla lainassa useamman viikon ennen kuin saimme sen pelattua, laatikon 40 minuuttia pelaajaa kohden sai varaamaan pelille enemmän aikaa, ja tällaisia yli tunnin koloja ei sitten vastaan tullutkaan. No, itse pelistä selvittiin sitten lopulta tunnissa, toki sääntöjen kanssa meni hetki, ihan yksinkertaisin peli Underwater Cities ei nimittäin ole.
Kelpo peli se kuitenkin on. Ytimessä on näppärä korttimekanismi. Pelin kortit ovat kolmea eri väriä, punaisia, oransseja ja vihreitä. Pelilaudalla on tarjolla toimintoja näissä samoissa väreissä. Jokaisella vuorolla pelaaja valitsee toiminnon ja pelaa kortin. Jos kortti on erivärinen kuin toiminto, saa pelata pelkästään laudalla olevan toiminnon ja kortti menee hukkaan. Jos kortti ja toiminto ovat kuitenkin samanvärisiä, saa pelata molemmat.
Kun kädessä on vain kolme korttia, aina ei löydy sopivan väristä korttia, jolloin joutuu puntaroimaan, ottaako eri toiminnon kuin oikeastaan haluaisi saadakseen pelattua kortin, vai meneekö toiminto edellä. Osa korteista on kertakäyttöefektejä, osa taas jää pöytään rakentamaan koneistoa eli tuottamaan jotain hyödyllistä jatkossa.
Toimintojen pääasiallisena tavoitteena on saada aikaiseksi vedenalaisten kaupunkien verkosto ja kaupunkien yhteyteen tuotantolaitoksia, jotka tuottavat resursseja, joilla sitten saa lisää rakennuksia ja niin edelleen – pienestä lähdetään ja lumipallo vyöryy. Jotain samaa tässä on kuin Terraforming Marsissa.
Ensifiilikset olivat vähän sekavat, pelissä on uudelle pelaajalle paljon omaksuttavaa, etenkin kun laatikkoon oli pakattu myös New Discoveries -lisäosa. Siitä täytynee seuraavaan peliin ottaa mukaan ainakin nopeutus, joka jättää pelin ensimmäisen kierroksen väliin, tällaiset potkustarttilisärit ovat aina todella hyviä.
Ensimmäisen pelin loppuun mennessä peli kuitenkin alkoi hahmottua ja lopulta Underwater Citiesistä jäi halu pelata uudestaan.
Muiden pelaamia
Tapani Aulu
Joulunpyhien pääjuttu oli meillä Unlock!, jota pelattiin peräti kolmen seikkailun verran. Meidän 5-vuotias on aivan haltioissaan näistä jokaisesta ja onhan nämä ihan 10/10-herkkua myös aikuisille.
Mythic Adventures korkattiin Clutches of Hadesilla, joka oli paketin mukaan näistä helpoin, mutta joka meille oli jostain syystä vaikea … tarvittiin liki 80 minuuttia ja pari vihjettä läpäisyyn ja yksi kohta pelattiin vähän väärinkin (keksittiin kyllä oikea vihje, mutta ratkaistiin sillä vahingossa myöhempi tehtävä). Spoilaamatta ei oikein voi selittää tarkemmin.
Secret Adventuresista pelattiin Noside’s Story, joka meni selvästi ripeämmin, joskin tässäkin oli meille pari visaista pulmaa ja otettiin useampi rankku yhtä koodia purettaessa.
Epic Adventuresista pelattiin vaikein tehtävä, Mission #07, johon upposi peräti 100 minuuttia meidän leppoisalla pelityylillä. Tässä oli muuten taas kerran hienoa lisättyä todellisuutta puhelimen kautta.
Kai Saarto
Vuonna 2019 lopetettua Star Wars: Destiny -keräilynoppapeliä löytyi joulun alennusmyynneistä pilkkahintaan isompi kasa. Jännittävät ja nopeat erät, sekä pelin alkua edeltävä pakkojen dräftääminen tai rakentelu toivat vahvasti mieleen Magic: The Gatheringin. Noppien ja korttien laatu oli odotettua parempi, ja tätä olikin oikein mukava lätkiä menemään joululomalla. Jatkossa pitää sitten pitää silmät auki lisäosien loppuunmyynnin suhteen, sillä tästähän heräsi kuitenkin se tarve saada yhä lisää pakanrakenteluoptioita. Tämä on siis vähän sellainen ”uhka vai mahdollisuus?” -tason hankinta.
Concordia on yksi kokoelmamme eniten laajennetuista peleistä. Saimme lopulta nyt testatuksi Concordia Venuksen, joka toi peliin kahden lisäkartan lisäksi ihan uudet käsikortit, sekä uuden pistetytettävän jumalan, Venuksen. Peli ei tuntunut kovinkaan erilaiselta, mutta Concordia kun on aina tasaisen hyvä peli, ei lisävaihtoehtojen määrä haittaa yhtään. Ei tämä mitenkään pakkohankinta näin jälkiviisana ajatellen kuitenkaan ole.
Miira Hartemo
Meillä pelipöytää on dominoinut joulun alla saatu Lost Ruins of Arnak. Työläisenasettelua ja pakanrakennusta yhdistävä tutkimusmatkailupeli on osoittautunut yhdeksi parhaista vuonna 2020 julkaistuista peleistä. Pidän pelin tavasta yhdistää nuo kaksi itselle jo entuudestaan suosikkimekaniikkaa – ja myönnetään, että onhan peli nyt vaan todella kaunista silmäkarkkia.
Olen päässyt myös kokeilemaan monia eri strategioita pelin parissa ja haluan kyllä pelata ehdottomasti lisää, sillä vielä on esimerkiksi pelilaudan kääntöpuoli kokeilematta. Pidän myös pelissä muodostuvasta koneistosta, jossa pelin alussa kierrokset tuntuvat etenevän aivan liian nopeasti saamatta juuri mitään aikaiseksi, mutta viimeinen kierros on jo todella tehokas toimintojen sarjakombotus, joka tuntuu todella tyydyttävältä.
Antti-Ville Kojo
Vuodenvaihteen suurin hitti pelipöydällä on ehdottomasti ollut Räävelin rohtotohtorit. The Quacks of Quedlinburgin suomennettua laitosta kannatti odottaa, sillä sen avulla varmistui, että meilläkin päin saadaan kaikenlaisia pelaajia hämmentämään rohtoja ja houkuteltua pussinrakennuksen pariin.
Ötököiden, kärpässienien ja muiden aineksien lisääminen ja kaivelu pussista sopii teemaan hyvin ja on ollut tähän mennessä yksinkertaisesti viihdyttävää. Vaikka pelissä voikin periaatteessa muokata padan sisältöä lähes mieleisekseen – ainesosissa kun riittää valinnanvaraa – eteneminen pisteradoilla ei kuitenkaan ole onneksi tämän johdosta ennalta arvattavaa.
Kaikki ovat jo uskaltaneet ottaa myös riskejä, ja näin peleissämme onkin jo nähty makeita yllätyksiä aina viimeiseen pisteenlaskuun asti. Tämä, jos mikä, on hyvän onnenkoetuspelin merkki. Vielä kun malttaisin lopettaa kierrokset oikealla hetkellä, niin voittokin olisi lähellä!
Tulevat lautapelitapahtumat
- Toistaiseksi kehotan suhtautumaan epäilyksellä kaikkiin pelitapahtumiin: niiden toteutuminen on hyvin epätodennäköistä.
Lautapelioppaan uudet jutut edellisen katsauksen jälkeen
- Mikko arvioi uuden Uwen eli Hallertaun.
- Aleksi kertoi kokemuksiaan lautapelipöydän tekemisestä.
- Valtteri arvosteli Red7:n.
- Mikko haastatteli MicroMacro – Rikospaikalla -pelin tekijää Johannes Sichiä.
- Mikko listasi 50 paljon pelattua peliä.
- Ville arvosteli junapeli Irish Gaugen.
- Heikki arvioi sivilisaatiopeli Age of Civilizationin.
Haluaisitko nähdä oman nimesi tällä listalla? Julkaisen mielelläni Lautapelioppaassa kaikenlaista lautapelisisältöä: peliarvosteluja, top-listoja, pelisuunnittelujuttuja, mitä ikinä mieleen tulee. Avustajia varten on nyt oma Telegram-ryhmä, johon voi liittyä. Listalla kerrotaan muun muassa tarjolla olevista arvostelukappaleista.
Lautapeliopasta voi seurata monissa eri kanavissa. Lautapeliopas löytyy Facebookista, Twitteristä, Telegramista ja Instagramista. RSS-syötekin löytyy. Jos haluat varmasti tiedon kaikista uusista jutuista heti kun ne ilmestyvät, Telegram on varmin kanava, jossa viestit eivät huku algoritmien jalkoihin.
Voit myös tilata Lautapelioppaan uutiskirjeen. Uutiskirje toimittaa Lautapelioppaan uutiskatsaukset suoraan sähköpostiisi.
Lautapeliblogien päivitykset
- Todellisuuspaossa arvosteltiin 7 Wonders.
- Tapani julkaisi uuden lautapelihaasteen.
- Mitä pelataan? haastatteli Matthew Judea.
- Lautapelailua-blogissa saatiin lautapelihaaste 2020 suoritettua.
- Todellisuuspaon Kaitsu listasi vuoden 2020 top-listat.
- Todellisuuspaon Annika teki kuratoivan katsauksen vuoteen 2020.
- Mitä pelataan? haastatteli Eric Summereria.
- Lautapelailua-blogissa käytiin läpi joulukuun pelejä.
- Lautakunnassa muisteltiin vuotta 2020.
- Anton VS esitteli kuvauskalustoaan.
- Puutyöläinen kertoi, millainen hullu vuosi 2020 oli.
- Lautapelailua kertasi marraskuun lopun uudet pelit.
- Nopparallissa esiteltiin Flames of War FURY -pakettia.
- Mitä pelataan? puhui lautapelaamisesta harrastuksena.
- Todellisuuspaon podcastissa puhuttiin Pelaajien valinta -palkinnoista.
- Lunkisti kertoi Spiel.Digital-messuista.
- Mitä pelataan? haastattelin Patrick Kellyä.
- Lautakunnassa kerrottiin joululahjasuosituksia.
- Pelaajani esitteli joulun parhaat markettipelit.
- Anton VS 15 suomalaista lautapeliä.
- Lautapelailua kertasi marraskuun alun uudet pelit.
- Tuomo teki videon MicroMacro: Crime Citystä.
- Huoltoreitissä arvioitiin Jäinen kuolema.
- Nopparallissa avattiin Etherfields.
Lautapeliblogeja löytyy myös Lautapeliseuran blogilistalta ja lautapelijuttusyötteestä.