Joululahjasuositukset
Joulukuu on koittanut, joten Lautapeliopas on julkaissut perinteisen joululahjasuosituslistansa. Listalta löytyy uusia pelejä, jotka ovat mielestämme kelpo valintoja joululahjoiksi. Suosituksista löytyy pelejä niin lapsille, perheille kuin aikuisillekin.
Myös aikaisemmat joululahjalistat ovat tutustumisen arvoisia.
Asmodee palaa hankintalinjalle
Aikaisemmin yksi lautapelikentän perusuutisia oli ”Asmodee ostaa pelistudion”. Sitä ei ole hetkeen näkynyt, mutta Asmodeen hankintakoneisto on taas käynnistymässä. Asmodeen omistaja Embracer Group tiedotti 19.11.2024 sijoittavansa Easybrain-mobiilipeliyhtiön myynnistä saamistaan 1,2 miljardista dollarista 400 miljoonaa euroa Asmodeehen.
Tästä 400 miljoonasta eurosta Asmodeen odotetaan käyttävän 300 miljoonaa euroja velojensa maksamiseen. Lopulla sadalla miljoonalla vahvistetaan Asmodeen tasetta ennen sen listaamista Tukholman Nasdaq-pörssiin erillisenä yhtiönä, jonka jälkeen Asmodee voi jatkaa arvon kehittämistä aikaisemmin noudattamansa ostostrategian kautta. Asmodeen uudella toimitusjohtajalla Thomas Koeglerilla on BoardGameWiren mukaan tähtäimessään yli 20 studiota.
Koeglerin tavoitetena on myös saada Asmodeesta kuluttajille tuttu brändi. Tähän asti Asmodee ei ole juuri näkynyt kuluttajille. Nimi on ollut tutumpi yrityspuolella, jossa Asmodee on toiminut jakelijana. Jatkossa Asmodeen logot tulevat siis luultavasti koristamaan Asmodeen alaisten studioiden pelilaatikoita.
Lautapelit.fi-uutuuksia
Marraskuussa Lautapelit.fi julkaisi kaksi uutta peliä. Kissat kalassa on viisivuotiaille suunnattu lastenpeli, jonka on suunnitellut Lukas Bremer. Peli on Lautapelit.fi:n omaa tuotantoa ja kotimaista työtä. Pelissä lapset voivat opetella helppoa laskemista.
Aikuisille tuli Quest for El Dorado: Golden Temples, eli itsenäinen jatko-osa Quest for El Doradoon. Pelissä seikkaillaan El Doradossa, johon alkuperäisessä pelissä yritettiin päästä. Nyt ollaan perillä ja kahmitaan aarteita. Pelin voi yhdistää Quest for El Doradon lisäosiin.
Ensi vuoden julkaisuista muutama on jo tiedossa. Alkuvuodesta tulee Paul-Henri Argiot’n korttienasettelupuzzle Flowers, samoin The Gangin (kts. alla) suomenkielinen versio Kultakopla. Spiel des Jahres -voittaja Sky Team on tulossa myös. Tässä kahden pelaajan yhteistyöpelissä yritetään laskeutua turvallisesti lentokoneella.
Uusintapainoksissa on luvassa Qwirkleä, Diamantia ja For Salea.
Mikon pelaamia
Marraskuun kuumin uutuuspeli oli ehdottomasti The Gang, jossa pelataan texas hold’em -pokeria, mutta yhteistyönä. Tämä on oiva idea. Pokeriahan on ylipäänsä hankalaa pelata, vaikka se kiinnostava peli onkin. Poistamalla pokerista raha, siitä tulee helpompi pelata – mutta mitä jää jäljelle, kun rahapelistä poistetaan raha?
No, ainakin The Gangin tapauksessa yllättävän hieno peli! Pelissä käydään läpi tavallisia texas hold’em -jakoja: pelaajat saavat kaksi käsikorttia, sitten paljastetaan kolmen kortin flop, sitten turn ja lopuksi river. Panostamisen sijasta jokaisessa vaiheessa pelaajat ottavat pokerichipin, joka kertoo, miten hyvä käsi pelaajalla on suhteessa muihin pelaajiin. Alkukierroksilla ei ole muuta merkitystä kuin tiedonvälitys, ratkaisevaa on viimeinen kierros riverin jälkeen: silloin käsien arvojärjestyksen on mentävä oikein, jotta pelaajat voittavat kierroksen.
Luonnollisesti omista korteistaan ei saa puhua. Pääasiallinen viestintäkeino on chippien siirtely, eli niiden ottaminen keskeltä tai muilta pelaajilta. Ihan hiljaa ei kuitenkaan tarvitse pelata, eli pelaajat voivat myös spekuloida tilannetta näkyvän tiedon perusteella. Pelissä on myös erikoiskortteja, jotka vaikeuttavat tai helpottavat tehtävää. Niitä otetaan käyttöön sen mukaan, miten pelaajat tehtävässä menestyvät.
Tämä kaikki on erinomaisen hauskaa ja jos pelaajat osaavat pelata pokeria, säännöt opettaa hetkessä. Eipä peli vaikea ole silloinkaan, jos pokeritaustaa ei ole, varsinkin jos mukana on yksikin pelaaja, joka pokeria osaa. The Gang tulee tammikuussa suomeksi Lautapelit.fi:ltä nimellä Kultakopla.
Olen enimmäkseen ihan hyvä pelaamaan lautapelejä. Missään nimessä en voita pelejä koko ajan, mutta harvoin olen myöskään ihan kuutamolla tai pärjään todella huonosti. Joskus en kuitenkaan ihan tajua. Näin kävi, kun pelasin ensimmäistä kertaa Hamlet: The Village Building Gamea. Alkupeli tuntui oikein mukavalta, mutta loppupeli oli melkoista kärsimystä.
En voi kuitenkaan syyttää kuin itseäni. Jälkikäteen on helppo todeta, että pitäisi olla ilmeistä hankkia lisätyöläisiä silloin kun se pelissä on mahdollista. En hankkinut, joten nihkeäksihän se meni. Hamletissa on pelin aikana mahdollista hankkia kaikkiaan kolme lisätyöläistä ja näin kahden pelin kokemuksella sanoisin, että kolmas työläinen on hankittava, mutta neljättä ei ole pakko. Ja kyllä – kun pelasin toisen kerran, hankin toisen työläiseni heti toisella vuorollani. Olipahan merkitttävästi hauskempi peli.
Aivan sataprosenttisen varma Hamletin erinomaisuudesta en vielä kahden pelin perusteella ole, mutta toistaiseksi pelaan sitä kyllä mielelläni lisää. Lisäosakin on testaamatta.
Tea Garden on päässyt pöydälle pari kertaa. Suunnittelija Tomáš Holek on nosteessa julkaistuaan Spiel-messuilla peräti kolme peliä: Tea Gardenin, Galileo Galilein ja SETI: Search for Extraterrestrial Intelligencen. Näistä varsinkin SETI on saanut ylistystä, ja se on tällä hetkellä vahvasti matkalla kohti BoardGameGeekin top 100 -listaa ja jos suosio jatkuu nykyisellään, peli on top 20 -materiaalia.
Tea Garden kiinnosti aiheensa puolesta. Peliporukkaamme Tea Garden saapui, kiitos uusia pelejä ahkerimmin hankkivan Villen, mutta Villepä olikin pelistä luopumassa jo ensimmäisen pelin jälkeen. Oman kiinnostukseni vuoksi päädyin ostamaan Tea Gardenin ensimmäisen kokeilun jälkeen itselleni – muuten en olisi, mutta halusin nyt perehtyä vähän paremmin.
Jotain varsin hauskaa tässä pelissä nimittäin on. Jonkin verran mieleen tulee Lost Ruins of Arnak: tässäkin on kyse pakanrakennusta hyödyntävästä pelistä, jossa pelataan vain viisi kierrosta ja nyhjätään paljon tulosta optimoimalla toimintoja. Työläistenasettelua Tea Gardenissa ei ole, sen sijaan joka kierros tehdään kolme tai neljä toimintoa. Ne tehdään kortteja pelaten ja pelatut kortit säätelevät sekä toimintojen voimakkuutta että antavat sivutoimintoja tehtäväksi.
Viiden kierroksen pakanrakennuspelissä perinteinen korttien kierrätys ei käy laatuun. Tea Gardenissa ostetut kortit tulevat suoraan käteen ja ne voi pelata heti samalla kierroksella. Pelissä on muutama rata, joissa voi edetä, teentuotantoa täytyy edistää rakentamalla teetarhoja ja teenlehtiä pitää sitten saada muutettua pisteiksi. Kaikenlaiselle pienelle nokkeluudelle on oikein mukavasti sijaa. Nelinpelinä tämä vaikutti nopealta, mutta viimeisten kierrosten myötä venyi puoleentoista tuntiin. Kaksinpeli oli notkea 45 minuutin operaatio, ja toisella kertaa meni jo alle puoleen tuntiin. Tätä lisää!
SETI:nkin pariin olen päässyt. Päädyin ostamaan pelin päähänpistosta, kiitos vanhan pelituttuni Tommyn kehujen. Tommyn ja minun makuni osuvat yksiin sen verran hyvin, että arvelin SETI:n olevan minullekin kelpo osuma. Lähinnä mietitty pelin pituus.
No, peli saapui ja ehdin pelaamaan sitä jo ensimmäisen kaksinpelin. Sen perusteella peli vaikuttaa tosiaan oikein hyvältä. Alkuun tämä avaruudellinen hiekkalaatikko vaikuttaa lähinnä hämmeltävältä. Säännöt ovat melko yksinkertaiset, vaikka kyseessä on iso ja mutkikas peli, mutta se, mitä pelissä pitää tehdä, on täysi mysteeri.
Ensimmäinen yritykseni ei ainakaan ollut suuri onnistuminen. Hävisin 232–124, eli jäin pisteradalla melkein kierroksen jälkeen pelin aikana. Hauskaa oli silti, vaikka pitkän aikaa oli selvää, ettei tässä kisassa ole mitään voitonmahdollisuuksia. Ensi kerralla sitten fiksummin, nyt on onneksi jo vähän parempi ymmärrys siitä, miten peliä kannattaa lähteä viemään eteenpäin.
Kestonsa puolesta SETI on tosiaan vähän haastava. Laatikko lupailee 40 minuuttia pelaajaa kohden. Meillä se piti, pelasimme kaksinpelin noin 80 minuuttiin. Uskoisin, että kokemuksen myötä pelin kesto pudonnee meillä noin tunnin pintaan. Samalla on helppo nähdä, että hitaammalla porukalla tunti pelaajaa kohden on aivan realistinen arvio. Luulen, että nelinpelit eivät kiinnosta, ellen tiedä pelaajia nopeiksi. Samalla on kuitenkin selvää, että sisältöä pelissä riittää, eikä pituus sinänsä ole ongelma.
Mikä mukavinta, pelin säännöt ovat lopulta varsin yksinkertaiset näin laajaksi peliksi. Se oli toinen huolenaiheeni: onko peli niin monimutkainen, että sen selittäminen käy hermoille? Ei ole, vaan sääntöjen selittäminen on aika kivutonta ja pelin rakenne on sinänsä selkeä. Symboliviidakko aukenee kohtuullisen vaivattomasti erinomaisilla apulapuilla. Tuotantoarvoiltaan peli on kautta linjan silkkaa laatua. SETI kisaa kyllä vahvasti omasta vuoden peli -tittelistäni, mutta siinä kisassa 18 India on vielä johdossa. Toivottavasti SETI ehtii vielä monta kertaa pöydälle joulukuun aikana!
Tapahtumakalenteri
Kinkkucon 3.–6.1.2025 (Kuopio)
Perinteinen Kinkkucon järjestetään Kuopiossa 3.–6.1.2025 (pe-ma) Lukemalla. Kinkkucon on Pelikerho Kärmeksen järjestämä lautapelitapahtuma, jossa pelataan pelikerhon ja osallistujien mukanaan tuomia pelejä aamusta iltaan. Tapahtumassa noudatetaan ISYY:n turvallisen tilan periaatteita.
Tule pelaamaan tuttuja suosikkejasi tai kokeilemaan uusia lautapelejä hyvässä seurassa! Pääsymaksu 5 € koko viikonlopulta. Lisätietoja Facebookista.
Lautapelioppaan uudet jutut edellisen katsauksen jälkeen
Jouluun on vielä aikaa, mutta julkaisimme jo tämän vuoden joululahjasuositusten listan. Listalle tulee vielä päivityksiä
Mikko arvioi pokeripeli The Gangin ja totesi sen erinomaiseksi. Myös Medical Mysteries -lääkärimysteeripeli sai suopean arvion.
Sampsa testasi parinkymmenen vuoden takaisen Vuoden peli -voittaja Bakarin. Vaatimaton peli osoittautui hyväksi lasten ensimmäiseksi abstraktiksi peliksi. Uutuuspeleistä testiin pääsi Etevät etsivät -päättelypeli.
Jaakko esitteli yhden suosikkipeleistään: Too Many Bones on iso ja kallis fantasiaseikkailu, jossa riittää pelattavaa.
Vilma kertoi, miten Trollius’n Roll sai alkunsa. Millainen oli pelin matka ideasta kaupan hyllylle? Tatu puolestaan kirjoitti Trollius’n Rollista arvion. Vilma taas arvioi LEGO-peli Monkey Palacen.
Elisa testasi karkkiväreissä hohtavan tammen sukuisen Skippityn. Yksinkertainen peli sopii koko perheelle ja vaatii sopivasti vähän pelisilmää.
Juho testasi muinaisia eläimiä esittelevän Ancient Animals -korttipelin. Kotimaista työtä tämäkin helppo lastenpeli.
Heikki testasi kuun alussa kovin ajankohtaisen Campaign Trail -pelin, jossa kisataan Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa. Tässä pelissä ei onneksi tarvitse ottaa kantaa tosielämän poliittisiin kysymyksiin.
Ville julkisti tämän vuoden top 100 -listansa.
Haluatko mukaan Lautapelioppaan toimitukseen? Julkaisen mielelläni Lautapelioppaassa kaikenlaista lautapelisisältöä: peliarvosteluja, top-listoja, pelisuunnittelujuttuja, mitä ikinä mieleen tulee. Lue lisää Lautapelioppaan avustamisesta. Avustajia varten on oma Telegram-ryhmä, johon voi liittyä. Ryhmässä tiedotetaan muun muassa tarjolla olevista arvostelukappaleista. Liittyäksesi ryhmään laita viestiä Telegramissa.
Lautapeliopasta voi seurata monissa eri kanavissa. Lautapeliopas löytyy Telegramista. RSS-syötekin löytyy. Jos haluat varmasti tiedon kaikista uusista jutuista heti kun ne ilmestyvät, Telegram on varmin kanava, jossa viestit eivät huku algoritmien jalkoihin.
Voit myös tilata Lautapelioppaan uutiskirjeen. Uutiskirje toimittaa Lautapelioppaan uutiskatsaukset suoraan sähköpostiisi.
Luetuimmat jutut top 10
Nämä ovat olleet viimeisen neljän viikon aikana Lautapelioppaan luetuimmat jutut:
- Yatzyn säännöt
- Vuoden peli
- El Grande
- Pekingin mysteerit
- Parhaat lautapelit
- Orbito
- Carcassonne
- Kluster
- 100 parasta peliä 2024
- Parhaat suomeksi julkaistut pelit
Lautapeliblogien päivitykset
Youtubessa Miira ja Annika julkaisivat Hyvin draftatut kortit -vlogissaan taas muutaman uuden jakson: Star Wars -aiheiset lautapelit, Kupongintäyttöpelit osa 2, Uwe Rosenbergin suunnittelemat pelit, Epärationaaliset hankinnat, Villin lännen pelit
Ohjelmointipelit, Pelaajien valinta -finalistit, Pelit joista pidämme saman verran kuin puolisomme, Syksyiset pelit.
Lunkisti.fi:n Tero esitteli joulun 2024 toivepelilahjoja. Arvioissa nähtiin vanha klassikko El Grande ja uudempi Tower Up -pelin, joka sekin kutkutteli nostalgiahermoja.
”Tällä kertaa käsissä on tosiaan peli, joka vie hyvällä tavalla aikamatkalle sinne vuosituhannen vaiheeseen. Tuolloin trendinä oli tehdä pelejä, joissa oli tiiviit säännöt, pelaajien vuorovaikutus keskiössä ja pelin kesto napakka. Tower Up jopa näyttää ja tuntuu tuon ajan peliltä. Viimeistä lausetta lukuunottamatta sanon kaiken edellisen rakkaudella.”
Mikko kirjoitteli blogiinsa huomioita uusista peleistä. Samat jutut olette lukeneet aika lailla tästä ja edellisistä uutiskatsauksista.
Nopparallissa saatiin yli vuoden pelaamisen jälkeen Frosthaven-kampanja maaliin ja esiteltiin Pelaajien valinta 2024 -voittajat. Arkham Horrorin lisäosat The Dunwich Legacy ja Investigator Expansion saivat oman videonsa.
Koko perhe pelaa -blogissa arvioitiin kotimainen Kosminen koitos -pakohuonepeli. Itse tulostettava pakohuonepeli osoittautui toimivaksi jutuksi. Mirva kävi myös jututtamassa Pelaajien valinnassa palkittua Mika Joensuuta ja teki jutun Pelaajien valinta -voittajista. Toisena peliarviona ilmestyi Aquan arvio, jossa kiinnitetään huomiota leppoisan hyvän mielen pelin pikkusääntöihin.
Peli on perusidealtaan niin yksinkertainen, että olisin kaivannut vielä aavistuksen lisää yksinkertaistamista, jotta sen pelaaminen olisi vähän intuitiivisempaa. Tällaisenaankin kyse on kuitenkin kevyestä perhepelistä, kunhan parissa ensimmäisissä pelissä muistaa olla tarkkana.
Huoltoreitissä Marko, Ansi ja Antero arvioivat jo 1980-luvulla ensiesiintymisensä tehneen Angola-sotapelin, jossa kuvataan Angolan sisällissodan alkuvaiheita 1970-luvulla.
Angola on erinomainen sotapeli, jossa on harvinaisen aiheen lisäksi harvoin hyödynnetty ohjelmointiin perustuva pelimekaniikka. Systeemi saa aikaan oikeanlaisen stressin, joten on oikeastaan ihme, miten vähän mekaniikka on hyödynnetty muissa peleissä. Wallenstein käytti vastaava ohjelmointia, mutta muuten on sillä suunnalla ollut hiljaista. Pelin ansiot eivät kuitenkaan rajoitu vain ohjelmointiin, vaan kokonaisuudessa on monia hyviä, toisiaan tukevia suunnitteluratkaisuja.
Pelikillassa pohdiskeltiin maailmanmenon vaikutusta Kickstarter-lautapelien logistiikkaan ja kerrottiin, miten Halloween meni.
Bittein saarilla arvioitiin Oliver Roederin tietokirja Seven Games, jossa esitelään tammi, backgammon, shakki, go, pokeri, Scrabble ja bridge.
Tuomo julkaisi oman top 30 -listansa Youtubessa. Lista löytyy myös Tuomon blogista.
Lautapeliblogeja löytyy myös Lautapeliseuran blogilistalta ja lautapelijuttusyötteestä.