Ropecon 2015 palkitsi Mikko Saaren Kultaisella Lohikäärmeellä pitkäaikaisesta ja merkittävästä työstä lautapelien parissa. Saaren merkitys Suomen lautapeliharrastukselle on kiistaton ja merkittävä. Saaren perustama ja päätoimittama ainutlaatuisen laaja Lautapeliopas.fi-sivusto esittelee lautapelaamista ammattimaisella otteella niin vasta-alkajille kuin veteraaniharrastajille, tehden harrastukseen tarttumisen ja sen kehittämisen helpoksi. Sivusto sisältää satoja suomenkielisiä peliarvosteluita ja esittelyitä lautapeleistä laajalla skaalalla aina lasten- ja perhepeleistä syvätasoisiin strategiapeleihin.
“Olen aina kirjoitellut harrastuksistani nettiin, joten kun innostuin lautapeleistä, peliarvostelujen kirjoittaminen oli luontevaa hommaa, varsinkin kun kukaan mukaan ei näyttänyt sitä tekevän”, Saari sanoo. “Ensimmäisestä pienestä sivustosta tuli sitten Lautapelaaja.net ja siitä myöhemmin Lautapeliopas, johon nykyään kirjoittaa minun lisäkseni muutama aktiivinen avustajakin.”
Ropecon kiittää erityisesti Saaren pitkäjänteistä panostusta yli viidentoista vuoden ajalta: projektin pitkäikäisyys tekee siitä Suomen mittakaavassa liki ainutlaatuisen. Lautapeliopas.fi:n lisäksi Saari on kääntänyt kymmeniä lautapelejä suomeksi ja julkaissut lautapelaamista esittelevän Uudet lautapelit -kirjan (BTJ, 2007).
“Lautapelin kääntäminen työkseen alkoi sattumalta, kun kirjoittelin suomennoksia ulkomailta ostamiini saksankielisiin peleihin ja julkaisin niitä Lautapeliopasta edeltäneillä sivuilla. Harrastekäännökset johtivat satunnaisiin työtilauksiin ja lopulta säännöllisiin käännöstöihin harrastajapelien parissa”, Saari kertoo.
Kultainen Lohikäärme on Ropeconin vuosittain jakama palkinto. Palkinto perustettiin 2003, ja se jaetaan pitkäaikaisesta työstä roolipelien, miniatyyripelien, korttipelien tai lautapelien saralla tai ansiokkaasta työstä pelikulttuurin kehittymisessä tai kehittämisessä. Palkinnosta päättää raati, joka koostuu osin kutsutuista pelialan ammattilaisista ja vaikuttajista, osin vuotuisorganisaation nimittämistä jäsenistä. Tänä vuonna raadissa olivat raadin puheenjohtaja Mika Loponen, pelisuunnittelija Eevi Korhonen, Ropecon-veteraani Jukka Seppänen ja toimittaja Suvi Korhonen.
Aiempien vuosien Kultaisen Lohikäärmeen saajat ovat:
2003: Lauri ja Jyrki Tudeer
2004: Mika ”Magus” Laaksonen
2005: Ville ”Burger” Vuorela
2006: Risto ”Nordic” J. Hieta
2007: Esko ”ELF” Vesala
2008: Niko ”GNiko” Mikkanen
2009: Kalle ”Killeri” Kivimaa
2010: Mikko ”Mike” Pohjola
2011: Markus Montola ja Jaakko Stenros
2012: Toni Niittymäki ja Markus Bremer
2013: Kersti Juva
2014: Johanna Virtanen
Päätoimittaja kommentoi ja pitää kiitospuheensa tässä, kun ei Ropeconin päätöstilaisuuteen päässyt osallistumaan:
Tällainen yllätys tosiaan odotti tämän vuoden Ropeconissa. Kiitoksia kunniasta, mutta kyllä Ropeconkin kiitosta ansaitsee: tapahtuma on ollut paitsi erinomainen tilaisuus pelata lautapelejä hyvässä seurassa, myös erinomainen isoveli ja esikuva suomalaisille lautapelitapahtumille.
Kiitos kuuluu myös Marektoyn Ahjopaloille, jotka minut alunperin palkkasivat kääntämään lautapelejä, vaikka en varsinaisesti pätevä kääntäjä ollutkaan, samoin kuin Toni Niittymäelle ja muille käännöstöissä työllistäneille. Uudet lautapelit -kirjan teettänyt silloinen BTJ:n kustannuspäällikkö Tuomas Kilpi antoi olennaisen sysäyksen, joka johti Lautapelioppaan syntyyn. Kiitokset kaikille Lautapeliopasta avustaneille ja muuten auttaneille.
Erityisesti kiitos Lautapeliseuran foorumiaktiiveille, pelitapahtumia järjestäneille ja kaikille pelikavereille vuosien varrelta: ilman hyvää ja auliisti uutuuksia kokeilevaa peliseuraa ei arvosteluja synny.
4 vastausta aiheeseen “Lautapelioppaan päätoimittajalle Kultainen lohikäärme”
Onnittelut! Tämä meni todellakin oikeaan osoitteeseen! Voin sanoa, että Mikko Saaren ansiosta minäkin olen lautapelaaja, vaikken ole koskaan edes miestä nähnyt.
Olen saamaa mieltä, kyllä nyt meni palkinto oikeaan osoitteeseen. Hyvin ovat hereillä siellä palkintoraadissa.
Kiva että Mikon pitkäjänteinen ja väsymätön työ saa tunnustusta.
PS. Mitä lautapelioppaassa pitäisi olla, jotta vierailisit siellä useammin? (kuin esim. BGG:ssä)
Samaa mieltä aikaisempien kommentoijien kanssa! Omistan myös herra Saaren Uuudet Lautapelit-kirjan, ja vaikka teos onkin jo lähes 10 vuoden ikäinen, on sitä tullut selailtua kymmeniä kertoja tänäkin vuonna ja mielenkiintoisia pelejä napsittu sekä toivelistalle että pelihyllyyn :)
Kiitos hienosta työstä lautapelien saralla!
Onnittelut!
Ihan ansaittu tunnustus.