Sotapelit ovat yksinkertaisesti pelejä, joiden aiheena on sota. Siihen aiheen yksinkertaisuus sitten loppuukin. Onko shakki sotapeli? Onhan siinäkin kaksi sotajoukkoa taistelemassa vastakkain. Tässä yhteydessä sotapeleillä tarkoitetaan kuitenkin jotain vähemmän abstraktia.
Paljon jää silti skaalaa. Sotapelit sisältävät niin hyvin yksityiskohtaisia konfliktisimulaatioita kuin suuripiirteisempiä sodan kuvauksia. Myös käsiteltävät sodat vaihtelevat. Toinen maailmansota on aiheista suosituin, mutta lautapelejä on tehty mitä erilaisemmista konflikteista.
Lautapelit mallintavat monia sotia
Toinen maailmansota on yleisin aihe: valikoimista löytyy niin länsirintamaa, itärintamaa kuin muitakin toisen maailmansodan teattereita. Myös talvisodasta on useita pelejä. Ensimmäinen maailmansota on hieman epätavallisempi aihe sotapelille, mutta siitäkin on tehty paljon pelejä.
Muista sodista Lautapelioppaassa on oma luokituksensa seuraaville: Napoleonin sodat, Yhdysvaltojen sisällissota, kylmä sota, Yhdysvaltojen vapaussota, Antiikin sodat, satavuotinen sota.
Kaikki pelit eivät suinkaan tyydy todellisiin sotiin. Mielikuvitussodista mainitsemisen arvoisia ovat esimerkiksi Star Wars: Rebellion, jossa soditaan Tähtien sota -elokuvien sotaa kapinallisten ja Imperiumin välillä ja Sormusten sotaa kuvaava War of the Ring.
Monen tason sotimista
Sotapelit käsittelevät sotia monilla eri tasoilla. Taktisen tason peleissä kuten klassisessa Advanced Squad Leaderissa ja uudemmassa Combat Commanderissa komennetaan yksilöitä ja pieniä ryhmiä sotilaita. Strategisen tason peleissä hallinnoidaan kokonaista rintamaa kuten toisen maailmansodan itärintamaa käsittelevässä Blocks in the East -pelissä. Operatiivinen taso asettuu johonkin siihen väliin.
Eri tasot näkyvät siinä, mikä peleissä on tärkeää. Matalan tason peleissä pohditaan taktisia liikkeitä, maaston hyödyntämistä suojaksi, joukkojen moraalia ja tämäntyyppisiä asioita. Strategisen tason peleissä merkittävään osaan nousee usein joukkojen huolto ja uusien joukkojen tuotanto.
Helppoja sotapelejä
Sotapelaamiseen liittyy usein ajatus siitä, että pelit ovat jopa päiväkausia kestäviä operaatioita, joiden sääntökirjat ovat paksuja hakemistoja täynnä yksityiskohtaisia pikkusääntöjä, joilla mallinnetaan mitä absurdeimpia pieniä yksityiskohtia. Tätäkin puolta sotapeleistä löytyy, mutta onneksi myös huomattavasti helpommin lähestyttäviä ja vauhdikkaammin eteneviä pelejä.
Yksi parhaista kevyemmän sodankäynnin edustajista on Commands & Colors -sarja, jota Richard Borg on työstänyt eri julkaisijoiden kautta jo vuosikausien ajan. Sarjan perusteos on toiseen maailmansotaan sijoittuva Memoir ’44, mutta C&C-pelejä löytyy moneen lähtöön. Näissä melko yksinkertaisissa peleissä kaksi komentajaa marssittaa joukkonsa toisiaan vastaan. Joka vuoro pelataan yksi kortti, joka yleensä aktivoi 1–3 yksikköä joltain laudan kolmesta sektorista.
Korttivalikoima rajoittaa hieman pelaamista: joskus tekisi mieli painaa vasenta laitaa läpi täysillä, mutta jos kortit eivät tue suunnitelmaa, kenraali saa puhista turhautuneena ja yrittää jotain muuta. Tämä on yksinkertainen, mutta aivan toimiva tapa mallintaa sotimiseen liittyvää epävarmuutta, joka onkin yksi sotapelien kiinnostavimmista pelimekaanisista haasteista. Eihän oikeassakaan elämässä sotiminen toimi niin, että kenraali antaa käskyn ja joukot toteuttavat sen välittömästi ja juuri niinkuin käskettiin.
Jos pelaajia on enemmän kuin kaksi, kevytsota on huipussaan Quartermaster General -sarjan parissa. Toiseen maailmansotaan sijoittuva peruspeli on kuudelle, ensimmäisen maailmansodan Quartermaster General: 1914 on viidelle ja peloponnesolaissotiin sijoittuva Quartermaster General: Victory or Death on neljälle pelaajalle. Kaikki toimivat myös pienemmillä pelaajamäärillä ja jokainen on kiehtova, mutta yksinkertainen sotapeli.
Sotapelien historiaa
Sotapelit nykymuodossaan laskevat yleensä aloituspisteeksi Preussin armeijan luutnantin Georg Leopold von Reiswitzin ja hänen poikansa Georg Heinrich Rudolf von Reiswitzin kehittämän Kriegsspielin, joka oli upseerien koulutukseen kehitetty sotapeli. Alunalkujaan peli ei ollut suurikaan menestys: se oli säännöiltään kömpelö ja raskas ja kovin hidas pelata.
Sota on aina ollut suosittu aihe peleissä. Suomessakin julkaistiin jo 1900-luvun alussa paljon yksinkertaisia sotapelejä – säännöiltään monet muistuttivat lähinnä Strategoa – esimerkiksi Venäjän ja Japanin välisestä sodasta. Myös ensimmäinen maailmansota ja Suomen sisällissota kääntyivät Suomessa julkaistuiksi lautapeleiksi jo aivan tuoreeltaan, jo ennen sotien päättymistä! Toisen maailmansodan aikaan sotapelien tuotanto vain lisääntyi.
Varsinainen moderni sotapelaaminen sai alkunsa vuonna 1952 Charles S. Robertsin julkaistua Tactics-pelinsä. Roberts perusti sittemmin Avalon Hill -peliyhtiön ja Tactics II -pelin ilmestyminen 1958 on se lopullinen lähtölaukaus modernille sotapeliharrastukselle. Robertsin Yhdysvaltojen sisällissotaan sijoittuva Gettysburg vuodelta 1961 on ensimmäinen tiettyyn historialliseen taisteluun perustuva peli.
Sotapelaamisen kulta-aikaa oli 1970-luku, jolloin ilmestyi PanzerBlitzin, Panzer Leaderin ja Squad Leaderin kaltaisia genren perusteoksia. Sotapelit synnyttivät siinä sivussa myös roolipelit: TSR:n keskiaikainen sotapeli Chainmail vuodelta 1971 oli alkupotku, josta syntyi Dungeons & Dragons. 1980-luvulla sotapeliharrastus romahti roolipelien noustessa suurempaan suosioon.
1980-luvulla alkoi myös tietokonesotapelien nousu, joka osaltaan söi lautapelien suosiota: tietokonepeli voi mallintaa todellisuutta yksityiskohtaisemmin ilman että pelaajan tarvitsee osata kaikkia sääntöjä. Tietokonevastustaja poistaa myös ihmisvastustajan etsimisen vaivan: peli voi kestää päivä- tai viikkokausia, ilman että pelin tarvitsee vallata pöytää ja peliaikoja tarvitsee sopia vaivalloisesti.
