Splendor

Splendor

Splendor on yksinkertainen peli, jossa rakennellaan hankintakoneistoa ja yritetään kerätä nopeasti kokoon 15 pistettä. Peli on pelkistetty, mutta kiehtova.

Go

Go

Go on saanut alkunsa Kiinassa noin 2500 vuotta sitten, vanhin kirjallinen viittaus peliin on 500-luvulta eaa. Noin vuoden 700 paikkeilla se levisi Ja...

Patchwork

Patchwork

Patchwork on tilkkutäkin rakentelua ja nappikauppaa kahdelle pelaajalle. Uwe Rosenbergin pieni ja näppärä peli on helppojen kaksinpelien parhaimmistoa.

Shakki

Shakki

Satojen miljoonien ihmisten suosikkipeli shakki periytyy nykymuodossaan 1400-luvulta. 600-vuotinen historia on tehnyt pelistä rikkaan ja monimuotoisen. Se kuuluu edelleen vahvasti yleissivistykseen.

Sagrada

Sagrada

Sagrada Familian lasimaalaukset kaipaavat mestareita töihin. Sagradassa pelaajien tehtävänä on rakentaa kauniit lasimaalaukset tarkkoja sääntöjä noudattaen, jotta pisteitä kertyy mahdollisimman paljon.

Genial

Genial

Genial on nerokkaan yksinkertainen lautapeli, jossa pelaajat asettelevat laattoja laudalle, yrittäen maksimoida pisteensä. Se on yksinkertaista, mutta ei kuitenkaan aivan helppoa. Reiner Knizian parhaimpiin lukeutuva peli on abstraktien pelien uusia klassikoita.

Ubongo

Ubongo

Erilaisia nopeustestipelejä on paljon. Ubongo on joukon parhaita ainakin satunnaisemman pelailijan näkökulmasta. Usein nopeuspelin voiton vie kokenei...

Blokus

Blokus

Blokus on idealtaan erittäin yksinkertainen peli, joka toimii erittäin hyvin juuri sen takia. Idea ei ole uusi, sillä Alex Randolph oli tehnyt jot...

Mahjong

Mahjong

Kiinalaista kansanperinnettä parhaimmillaan! Mahjong on 1800-luvulta peräisin oleva taitoa ja tuuria sopivassa suhteessa sekoittava peli, jota pelataan erityisillä mahjong-tiilillä.

Hanabi

Hanabi

"Hanabi" on  japania ja tarkoittaa ilotulitusta. Hanabi puolestaan on vuoden 2013 erittäin yllättävä Spiel des Jahres -voittaja: se on korttipeli ja y...

Just One

Just One

Yhteistyöpartypeli Just One on hauskaa sananselitystä, jossa pitää yhden sanan vihjeillä selittää sanoja siten, ettei käytä samaa sanaa kuin joku toinen pelaaja.

Second Chance

Second Chance

Yksinkertainen, minimalistinen kupongintäyttöpeli Second Chance on helppoa 9×9-ruudukon täyttämistä korteista nousevilla polyomino-kuvioilla.

Rummikub

Rummikub

Rummikub on todellinen laattojenasetteluklassikko vuosikymmenien takaa. Vieläkö simppelin laattojenpyörittelyn vetovoima puree?

That's Pretty Clever

That’s Pretty Clever

Kennerspiel des Jahres -kisassa finaalisijalle yltänyt That's Pretty Clever on mainio abstrakti kupongintäyttöpeli, jossa kombot ja bonukset viuhuvat.

Tsuro

Tsuro

Itämainen Tsuro on erittäin yksinkertainen reitinrakennuspeli, jossa laatoista muodostuu polveilevia polkuja pelaajien nappuloille. Pysytkö laudalla? Viimeisenä laudalla oleva voittaa pelin.

Santorini

Santorini

Kickstarterissa rahaa kerännyt Santorini on noussut suosituimpien abstraktien pelien joukkoon, kiitos upean ulkoasun ja yksinkertaisten sääntöjen. Pelin opettaa alle minuutissa, mutta pelattavaa riittää.

Hive

Hive

Hive on omalaatuinen kokemus abstraktien pelien joukossa. Lautaa ei pelaamiseen tarvita ja nappulat ovat kestävää bakeliittia, jolloin peliä voi käytä...

Arboretum

Arboretum

Korttipeli kuin kävely puistossa. Arboretumissa pelaajat rakentavat puista näyttäviä kävelyreittejä ja yrittävät kerätä pisteet itselleen. Menestyminen vaatii tarkkaa korttienhallintaa ja kiperien valintojen tekemistä.

Mondo

Mondo

Galaxy Trucker on pidetty peli, jossa pelaajien on koottava avaruusalus laatoista mahdollisimman nopeasti ja yhtä aikaa muiden pelaajien kanssa. Kaikk...

Stich-Meister

Stich-Meister

Stich-Meister on omaperäinen tikkipeli, jossa joka jaossa on uudet säännöt. Voittaja on se, joka luovii parhaiten muuttuvien sääntöjen keskellä – tai se, jolla on paras tuuri sääntöjen suhteen.

Odin's Table

Odin’s Table

Odin's Table on viikinkiaiheinen kaksinpeli, jossa pelaajat yrittävät siirtää nappulansa vastapelaajan ohi pelilaudan toiselle puolelle. Jos nappulat ...

Battle Sheep

Battle Sheep

Ruoho on aina vihreämpää jossain muualla. Battle Sheep on yksinkertainen ja kevyt abstrakti peli, jossa yritetään valloittaa laitumia omille lampaille pilkkomalla pinoja ja levittäytymällä pelilaudalle.

Qwixx

Qwixx

Qwixx on nopea ja näppärä noppafilleri, joka korvaa vanhan Yatzyn. Tässä pelissä rastitetaan pistelomakkeen ruutuja noppia heittämällä. Mikä tärkeintä, myös toisten pelaajien vuoroilla on oltava hereillä.

Cartagena

Cartagena

Cartagenan aihe on historiallinen, vuoden 1672 suuri merirosvojen johtama pako Cartagenan linnoituksesta. Pelin teema on kuitenkin kohtuullisen pinnal...

Photosynthesis

Photosynthesis

Puiden kasvatusta auringonvalon voimalla – siitä on kyse fotosynteesissä ja Photosynthesis-lautapelissä. Älä jää varjoon ja varjosta muita.

Enigma

Enigma

Aarteet on historiallisesti piilotettu niin, että niiden löytäminen on mahdollisimman hankalaa ja vaatii hoksottimia. Siksi peli, jossa aarteita löytä...

Qwirkle

Qwirkle

Qwirkle saadaan, kun samaan peliin yhdistetään Scrabble ja Genial. Pelaajat latovat pöytään puisia laattoja, joissa on värikkäitä kuvioita, tavoitteen...

0–9

0–9

0–9:ssä pinotaan mutkikkaita numerolaattoja korkeaksi torniksi. Mitä isompia numeroita ja mitä korkeammalla ne ovat tornissa, sitä enemmän saat pisteitä. Peli näyttää todella helpoilta ja sääntöjen puolesta sitä onkin, mutta menestyminen? Ei ihan niin helppoa.

Linko!

Linko!

Kramer & Kiesling -kaksikon omaperäinen korttipeli Linko! on kädentyhjennystä ja toisten korttien varastamista. Kuka pääsee ensimmäisenä eroon korteistaan? Linko! ei muistuta juuri muita pelejä. Tätä korttipeliä kannattaa kokeilla.

Qin

Qin

Vuoden aikuistenpeli -voittaja vuodelta 2013 on kelpo perhepeli vähän isompien lasten kanssa pelattavaksi. Kuka saa pagodinsa ensimmäisenä laudalle?

Dungeon Twister

Dungeon Twister

Ranskalainen Dungeon Twister on melkoista twistiä. Fantasiateema johtaa harhaan odottamaan satunnaista luolastoravausta, mutta pinnan alta paljastuuki...

Taluva

Taluva

Pelaajat asuttavat merestä nousevaa Taluvan saarta sijoittelemalla pelilaatoille majoja, torneja ja temppeleitä. Pelilauta laajenee pelin edetessä uus...

Dobble

Dobble

Dobble on yksinkertainen, mutta haastava hahmontunnistuspeli. Pelin näppärään peltilaatikkoon pakatut pyöreät kortit ovat täynnä erilaisia kuvia. Kun...

Torres

Torres

Torres ei kuulu virallisesti Kramerin ja Kieslingin naamiotrilogiaan (Tikal, Java, Mexica), vaikka sopisikin mukaan erittäin hyvin, jos kannessa vain ...

Splendor Duel

Splendor Duel

Suositun ja palkitun Splendorin kaksinpeliversio Splendor Duelia on ollut mukana tekemässä Bruno Cathala. Peli uudistaa tuttua Splendoria mukavasti kaksinpelin parantamiseksi.

Othello

Othello

Othello on yksi suosituimmista lautapeleistä. 1880-luvulta peräisin oleva Reversi paketoitiin 1970-luvulla Japanissa Othelloksi ja siitä alkoi pelin maailmanvalloitus. "Minute to learn, lifetime to master"-mainoslause on Othellolle keksitty ja sopiikin erinomaisesti: peli on helppo oppia, mutta tarjoaa paljon strategista syvyyttä.

Alcatraz

Alcatraz

Alcatraz on varsin yksinkertainen abstrakti peli, jossa pelaajien tarkoituksena on liikuttaa nappulansa toisesta päästä toiseen päähän tietyille ruudu...

Qwinto

Qwinto

Onko Qwixx jo pelattu puhki? Qwinto tarjoaa samansorttisia lisähaasteita. Heittäkää noppaa ja yrittäkää saada pistelappu täytettyä hyvin. Toisten nopanheittoja voi käyttää, joten kaikkien vuoroilla on oltava skarppina.

Ubongo 3D

Ubongo 3D

Suosittu Ubongo-sarja on vaivannut pelaajien päitä yhdessä tasossa eri tavoin. Nyt peliin tulee uusi ulottuvuus, kun palikat nousevat kolmanteen ulot...

Gipf-projekti

Gipf-projekti

Kris Burm on monipuolinen abstraktien pelien suunnittelija, joka tunnetaan erityisesti Gipf-projektista. Projekti on kuuden erilaisen abstraktin pelin...

Take It Easy

Take It Easy

Satoja tuhansia myytyjä pelejä yli 30 vuoden aikana – Take It Easy on kiistatta klassikko. Eikä ihme: se on yksinkertainen, fiksu ja hauska peli, joka tarjoaa pelaajille miellyttävän pienen aivopähkinän ratkottavaksi. Kaikki saavat samat laatat, mutta kuka onnistuu asettelemaan ne laudalleen parhaalla tavalla?

Fjords (Fjorde)

Fjords (Fjorde)

Fjords on viikinkiaiheinen peli, jossa ei ryöstetä ja tuhota, vaan rakennellaan maatiloja vuonojen rannoille. Mukavaa vaihtelua! Peli on kuitenkin var...

Da Vinci Code

Da Vinci Code

Dan Brownin Da Vinci Code -kirja toi koodien murtamisen suuren yleisön tietoisuuteen. Tämä lautapeli yrittää ratsastaa Brownin teoksen nimellä häpeilemättä, vaikka kyse onkin täysin abstraktista numeronmurskaamisesta.

Fits

Fits

Aikoinaan Vuoden aikuistenpeli -palkinnon voittanut Fits tarjoilee hektistä ja kepeää laattojenasettelua parinkymmenen vuoden takaa.

Gemblo

Gemblo

Blokus, mutta kuusikulmion muotoisella laudalla ja kuusiokulmion muotoisilla palikoilla, ja jopa kuudelle pelaajalle – siinä Gemblo ytimekkäästi.

Triominos

Triominos

Triominos on dominoiden kolmikulmainen serkku 1960-luvulta. Voiko 50 vuotta vanha peli olla edelleen käypää tavaraa? Triominos toimii yhä, sikäli kun toiveissa on yksinkertainen, tuuripitoinen peli, jossa ei tarvitse liikaa miettiä.

Kivi

Kivi

Kuuden nopan Yatzy on Kiven lähtökohta. Pistelomakkeen täyttämisen sijasta tässä pelissä ladotaan kiviä pelilaudalle ja yritetään rakentaa suoria. Pelilauta tuo peliin rakennetta ja pikkuhitusen vuorovaikutusta.

Repello

Repello

Ruotsalainen Mindtwister on firma Pentagon takana. Ei maailman kovin meriitti, mutta Repello on tuntuvasti Pentagoa mielenkiintoisempi peli. Pelaajat ...

FITS

FITS

Reiner Knizian kehittelemä moninpelattava pasianssi FITS muistuttaa Tetristä pintapuolisesti, mutta on lopulta luonteeltaan vähän toisentyylinen peli....

Ta Yü

Ta Yü

Ta Yü on kiinalainen kansansankari, joka pelasti valtakunnan tulvan alta luomalla joet ja ohjaamalla veden siten mereen. Pelaajat joutuvat nyt vastaav...

Set

Set

Set on hahmontunnistusta puhtaimmillaan. Peli suorastaan näyttää älykkyystestiltä, joten Mensa Select -palkinnon voitto ei ole suurikaan yllätys. Peli...

Die Dolmengötter

Die Dolmengötter

Die Dolmengötter on ruma peli. Jätin sen osin siitä syystä ostamatta Essenin messuilta vuonna 2005. Pelilaudan karu ulkoasu kätkee kuitenkin allensa h...

Ubongo Extreme

Ubongo Extreme

Vuoden perhepeliksi vuonna 2007 Suomessa valittu Ubongo on saanut jo useamman jatko-osan. Ensimmäisenä ennätti monimutkaisempi Ubongo Extreme, joka v...

Otrio

Otrio

Kun klassinen ristinolla muokataan neljän pelaajan peliksi ja mukaan lisätään useampi tapa voittaa, saadaan Otrio. Kyseessä on pikainen ja helposti lähestyttävä abstrakti peli.

Shogi

Shogi

Shakkipeleistä hienoimpia on japanilainen shogi, jossa laudalta lyödyt nappulat voivat palata taistelemaan toisella puolella. Tämä sääntö ravistelee shakin dynamiikan uuteen uskoon.

Balloon Pop

Balloon Pop

Vuoden perhepeli 2023 on kotimainen Balloon Pop, yksinkertainen ja hauska ilmapallopeli, jossa yritetään saada samanväriset pallot törmäämään ja poksahtamaan.

Rage

Rage

Rage on klassinen 1980-luvun tikkipeli, jonka perinteinen versio tunnetaan monella nimellä. Pelissä yritetään voittaa täsmälleen luvattu määrä tikkejä joka jaossa.

Completto

Completto

Completto on erittäin yksinkertainen laattojenjärjestelypeli, jonka säännöt oppii kuka tahansa. Nopeana täytepelinä tai kevyenä viihteenä se toimii todella hyvin.

Villit kuviot

Villit kuviot

Perjantai-illan huumaa ja muutaman neuvoa antavan jälkeen mielessä on ainakin sinkkumiehillä villit kuviot. Nimensä perusteella näin voisi Villeissä k...

Dizios

Dizios

Dizios on dominoa uudella tavalla, lupaa paketti. Kyseessä on laattojenlatomispeli, jossa pelataan laattoja pöytään niin, että ne sopivat viereisiin l...

Dvonn

Dvonn

Gipf-sarjaan kuuluva Dvonn on kahdenpelattava abstrakti lautapeli. Vuonna 2001 ilmestynyt peli on sarjan neljäs osa. Siinä mustat ja valkoiset nappula...

Zèrtz

Zèrtz

Zèrtz on Kris Burmin Gipf -sarjan kolmas peli. Sarjan pelien tapaan se on erittäin elegantti kaksinpelattava abstrakti. Säännöt oppii nopeasti, mutta ...

Ubongo Duel

Ubongo Duel

Ubongo on osoittautunut hitiksi, jota kelpaa veivata moneen muotoon. Kaksinpelattava Ubongo Duel on päällisin puolin tavanomaisen näköinen tapaus,...

Farlander

Farlander

Farlanderin kotimaa on lautapelien kohdalla hyvin poikkeuksellinen Viro. Näin äkkiseltään ei tule mieleen toista etelänaapuristamme kotoisin olevaa pe...

How do you Doodle? Miten piirustat?

How do you Doodle? Miten piirustat?

Miten piirustat? How do you doodle? on palkittu partypeli piirrä-ja-arvaa-peli, jossa kaikki piirtävät yhtä aikaa, mutta eivät välttämättä samasta aiheesta.

Träxx

Träxx

Matopeli Träxx on viivan piirtelyä niin, että pisteitä kertyy mahdollisimman paljon. Nopea moninpelipasianssi on mainio saksalainen filleripeli.

Lanterns: The Harvest Festival

Lanterns: The Harvest Festival

Yksinkertainen laattojenasettelupeli Lanterns: The Harvest Festival on saanut temaattisen kuorrutuksen aasialaisista lyhtyjuhlista. Pelin erikoisuutena laattojen asettelu tuottaa hyvää kaikille.

Sequence

Sequence

Äärimmäisen helppoa peliä etsiville! Sequence on helppo peli, jossa yritetään tehdä suoria pelilaudalle pelaamalla kortteja. Tätä peliä voi pelata kenen kanssa tahansa ja kaikilla on oikein mainio mahdollisuus voittaa.

Chimera

Chimera

Chimera on Tichun sukuinen kiipeämispeli, joka on suunniteltu tasan kolmelle pelaajalle. Jos Tichu-pelit kaatuvat yhden pelaajan puutteeseen, Chimera pelastaa.

Kingdoms

Kingdoms

Suunnittelijalegenda Reiner Knizian Auf Heller und Pfennig ilmesty alunperin vuonna 1994 Hans im Glückin julkaisemana. Fantasy Flight Games julkaisi e...

Pueblo

Pueblo

Michael Kiesling ja Wolfgang Kramer saivat naamiotrilogiansa jalanjäljillä astelevasta Torresista Spiel des Jahres -palkinnon, joten parivaljakko pala...

Arimaa

Arimaa

Abstrakteja lautapelejä vieroksutaan usein teeman puutteen ja raskauden vuoksi. Kaksinpelattava Arimaa tuntuu kuitenkin kevyeltä ja mukaansatempaavalt...

Aether

Aether

On ilahduttavaa huomata, että suomalainen pelisuunnittelu on alkanut muuttua selvästi ammattimaisemmaksi, eivätkä kaikki Suomessa julkaistavat lautape...

Xiangqi

Xiangqi

Xiangqi (lausutaan suunnilleen shiantsii) eli 象棋 on kiinalainen muunnelma perinteisestä shakista. Vaikka kiinalainen shakki on eronnut intialaisesta ...

Terra Nova

Terra Nova

Terra Nova on hyvä esimerkki abstraktista pelistä, johon on kääritty päälle teema, joka ei aivan täysin istu. Maa-alueita rajaavat uudisasukkaat on ih...

Bakari

Bakari

Vuoden peliksi 2002 valittu Bakari on yksinkertainen abstrakti peli, jossa pelaajat yrittävät ylittää pelilaudan nappuloillaan.

Mandamina

Mandamina

Nopea, mutta vaikea äänetön aivopähkinä. Tämä peli on säännöiltään yksinkertainen ja helppo oppia, mutta vaikea voittaa. 

Bombay Bazar

Bombay Bazar

Intialaiseen tapaan mahtavin kauppias on se, jonka norsulla on pisin kärsä. Onkin aika laittaa kärsät ja aivot solmuun tässä Vuoden perhepelissä vuodelta 2011.

Krass Kariert

Krass Kariert

Kiipeämis- ja tikkipelin hybridi Krass Kariert on hauska kevyt ja leppoisa korttipeli, jossa yritetään päästä korteista eroon muuttamatta korttien järjestystä.

Fantastic Park

Fantastic Park

Kingdominon mieleen tuovassa Fantastic Parkissa rakennetaan tarhaa tarueläimille. Kiinnostavimpia eläimiä pitäisi saada yhteen mahdollisimman paljon, mutta alkuun ei ole tiedossa, mitkä ovat niitä kiinnostavimpia eläimiä.

Lyngk

Lyngk

Gipf-sarjan viimeisin osa Lyngk on värikäs abstrakti strategiapeli, jossa varataan värejä ja kootaan pinoja, joissa oma väri on päällimmäisenä.

Fugitive

Fugitive

Rikollinen pakenee sheriffiä – pääseekö pakoon, vai jääkö kiinni? Fugitive on asymmetrinen takaa-ajopeli kahdelle pelaajalle.

Stratego

Stratego

Alunperin 1940-luvulla ilmestynyt Stratego on yksi lautapelien suuria klassikoita. Se on edelleen pelaamisen arvoinen kahden hengen bluffaustaistelu ja tuore Stratego Original -painos on pikkupuutteista huolimatta kelpo julkaisu.

Geisha (Okiya, Niya)

Geisha (Okiya, Niya)

Abstrakti kaksinpeli Geisha (Okiya) on japanilaisen geishateemansa takana yksinkertainen ja selkeä peli, jossa pitää muodostaa pelilaudalle kuvioita. Pelaajien toimintamahdollisuudet kaventuvat pelin aikana nopeasti.

Indigo

Indigo

Indigon kansikuvassa näkyy risteileviä polkuja ja niitä tämä peli tarjoaa. Kun hieman tarkemmin tutustuu mistä on kyse, hakematta tulee mieleen Tacti...

Cities

Cities

Cities on pasianssimainen laattojenasettelupeli, jonka mekaniikka on yhdistelmä kahdesta vanhemmasta klassikosta Take it Easysta ja Carcassonnesta. Pe...

Halli Klack

Halli Klack

Ikä: 4+. Kuka kerää magneettiset kiekot nopeimmin pöydältä? Noppa kertoo, mitä pitää kerätä. Halli Klack! on hauska nopeuspeli lapsille.

Uluru

Uluru

Ulurun aiheeksi on valittu jostain syystä australialaiset unilinnut, vaikka tarjolla olisi ollut pykälää ilmeisempi illallisvieraiden pöydittäminen. P...

Callisto

Callisto

Monenpelattavat abstraktit pelit ovat yleensä helposti lähestyttäviä, koska niiden säännöt ovat pääsääntöisesti helpot omaksua ja pelaaminen siksi yks...

Tzaar

Tzaar

Tzaar on abstrakti kahden pelaajan strategiapeli, jossa pelaajat yrittävät ahdistaa vastapelaajansa pulaan kaappaamalla tältä nappulat tai estämällä t...

Quoridor Kid

Quoridor Kid

Ikä: 5+. Vuoden lastenpeli -voittaja vuodelta 2009 Quoridor Kid on söpö hiirien kilpajuoksu, jossa pitää ylittää lauta mahdollisimman nopeasti.

Da Vincin haaste (Da Vinci Challenge)

Da Vincin haaste (Da Vinci Challenge)

Leonardo Da Vincin ja renessanssinerouden suosio pelien markkinoinnissa on ollut taattu Da Vinci -koodi-elokuvan myötä. Da Vincin haaste on alunperin ...

Pentago

Pentago

Pentago on voittanut melkoisen läjän palkintoja. Tässä tapauksessa se ei kerro niinkään pelin erinomaisuudesta kuin palkintoraatien konservatiivisuude...

Pylos

Pylos

Pylos vaikuttaa ensinäkemältä oudolta. Pelaajat kasaavat palloja pyramidiksi ja se pelaaja, jonka pallo tulee huipulle, voittaa. Aivan näin yksinkerta...

Kääntyvät konnat

Kääntyvät konnat

Sademetsän sammakot kilpailevat lehtipaikoista ja kun joku pääsee lehden päälle, toinen joutuu sen alle. Laattojen kääntelyä hyödyntävä peli on pienten lasten perheille suunnattu kevyt filleri.

Skippity

Skippity

Pelilauta täytetään värikkäillä nappuloilla ja sitten hypitään tammen tyyliin ja kerätään värisettejä. Skippity on säännöiltään yksinkertainen, mutta hyvää pelisilmää kysyvä peli koko perheelle.

Fish Food

Fish Food

Fish Food on paperilla hauska lastenpeli, mutta oikeastaan kyseessä on hulilupteri. Keskiössä robokala ja sen kommenttien meri, ja sitä pelatessa aikuisilla kiehuu veri.

Orbito

Orbito

Vuoden peli -kisassa 2024 perhepeliksi valittu Orbito on neljän suora -peli muuttuvalla pelilaudalla. Tässä kaksinpelissä voittaa se, joka kykenee parhaiten hahmottamaan, miten lauta muuttuu seuraavien vuorojen aikana.

Onnen apilat

Onnen apilat

Asettuvatko onnekkaat apilat sinun ruudukkoosi parhaalla tavalla? Onnen apilat on nimensä mukaisesti reippaan tuuripitoista, mutta myös koukuttavaa ruudukontäyttöä.

The Genius Square

The Genius Square

Ikä: 6+. Ihana SmartGames-logiikkapelien sarja saa jatkoa kaksinpelillä! The Genius Square -pelissä testataan, kumpi saa nopeammin oman lautansa täytettyä.

Encore!

Encore!

Rasti omasta kupongista itsellesi mahdollisimman paljon pisteitä! Peli voi loppua yllättäen, joten älä unohda poistaa miinuspisteitä.

Kluster

Kluster

Yritä päästä eroon magneeteista laittamalla niitä varovasti pelialueelle. Jos magneetti tarttuu muihin, joudut nostamaan kaikki tarttuneet magneetit!

Taikavuori

Taikavuori

Taikavuori on lasten yhteistyöpeli, jossa pelilaudalle tiputellaan kuulia ja katsellaan niiden menoa kuin flipperissä konsanaan.

Triqueta

Triqueta

Kiinnostaisiko nopea, helppo, kaunis ja taktinen peli? Triqueta on sellainen! Kerää kolme samanlaista, mutta varo ettet vain nosta neljättä!

Setup

Setup

Jotain tuttua ja jotain uutta Rummy-variantin muodossa. Setup on sukua Rummikubille, mutta tuo peliin uusia mahdollisuuksia tuovan pelilaudan.

Ubongo Junior

Ubongo Junior

Ikä: 5+. Ubongon pulmapähkinöitä pääsee ratkomaan myös pienten lasten kesken, nyt vain asetellaan eläinlaattoja ja vähän pienemmälle alueelle.

That's Pretty Clever Kids

That’s Pretty Clever Kids

That’s Pretty Clever -pelistä on nyt lapsille sopiva versio. Tässä kupongintäyttöpelissä heitellään noppaa ja raksitaan ruutuja syntymäpäivien tiimellyksessä.

Cities of Splendor

Cities of Splendor

Uusia tavoitteita, kortteja, voimia ja linnakkeita – näitä kaikkea tuo mukanaan Splendorin lisäosakokoelma.

Block Ness

Block Ness

Ikä: 5+. Block Ness on nopea perhepeli, jossa rakennetaan värikkäitä vesikummajaisia moneen kerrokseen.

P'achakuna

P’achakuna

Millaista on samota laaman kanssa Perun vuoristossa ja käydä kauppaa kankaiden väriaineista? Se selviää abstraktissa kaksinpelissä P’achakunassa.

Team3

Team3

Yksi apina ei näe, toinen ei kuule ja kolmas ei puhu – ja tämän porukan pitäisi saada rakennettua palikoista rakennelmia kortin ohjeiden mukaan.

Drop It

Drop It

Pudottele palikoita kehikkoon ja yritä saada mahdollisimman pisteitä välttelemällä samanmuotoisten ja -väristen palikoiden osumista vierekkäin. Drop It on helppo, selkeä ja hauska peli.

Illusion

Illusion

Osaatko laittaa sekalaisia värikuvioita sisältävät kortit oikeaan järjestykseen värien pinta-alan mukaan? Illusion on yksinkertainen, mutta haastava peli. Tehtävä ei nimittäin ole läheskään niin helppo, kuin voisi kuvitella.

Collecto

Collecto

Bejeweledin kaltaisia Match 3 -pelejä lautapelimuodossa tarjoava Collecto on värikäs muovikuulapeli, joka ei kuitenkaan ihan täydellisesti toimi.

Patchwork Express

Patchwork Express

Uwe Rosenbergin kaksinpelin Patchworkin kevennetty versio Patchwork Express on helpompi ja leppoisampi, kymmenessä minuutissa pelattava lähes lastenpeli.

Match Madness

Match Madness

Nopeustesti Match Madnessissa pitää omista kuutioista väkerrellä kortin osoittama kuvio mahdollisimman nopeasti. Nopein suoriutuja voittaa.

Twenty One

Twenty One

Yksinkertainen noppapeli Twenty One on Qwixxin ja Qwinton tapainen pieni ja näppärä filleripeli, jossa heitetään noppaa ja täytetään kuponkia.

Triple Pentago

Triple Pentago

Suositun Pentago-lautapelin uusi versio Triple Pentago tekee pelistä moninpelin, jossa yritetään rakentaa korttien mukaisia suoria pelilaudalle. Mukana on Pentagon tuttu pelimekaniikka, mutta tällä kertaa pelin paino on aikaisempaa enemmän virheiden välttelyssä.

Triominos Tribalance

Triominos Tribalance

Tasapainottelua kiikkuvalla laudalla. Triominos Tribalance on statiikkahaaste, jossa pitää tasapainotella nappuloita keikkuvalla pelilaudalla. Mitä rohkeampia siirtoja uskaltaa yrittää, sitä suuremmalla pistesaalilla palkitaan – jos siirto vain onnistuu.

Kerala

Kerala

Laattojenasettelupeli Kerala on intialaisteemainen värikäs peli, jossa elefantit tallustelevat ympäri ja pelaajat asettelevat laattoja pisteitä saadakseen. Pelissä on tiukkoja rajoituksia sille, miten laattoja pelataan ja miten pisteitä saadaan.

Xoliba

Xoliba

Xoliba on suomalainen abstrakti kaksinpeli, joka perustuu kolmioiden muodostamiseen pelilaudalla. Yritä vangita nappuloita sulkemalla ne kolmioiden sisään. Analyyttisille laudantuijottajille sopiva Xoliba on elegantti ja helposti mukanakulkeva peli.

Game of Thrones: Westeros Intrigue

Game of Thrones: Westeros Intrigue

Game of Thrones: Westeros Intrigue on yksinkertainen, alle minuutissa opetettava korttipelifilleri, jonka Game of Thrones -teema on höyhenenkevyt. Peli sopii teemastaan huolimatta aivan hyvin lasten kanssa pelattavaksi perhepeliksi.

High Five!

High Five!

High Five! on helppo peli, jossa muodostetaan laatoista pokerikäsiä laudalle. Parhaat pokerikädet kasannut pelaaja vie voiton.

Troll Hunt

Troll Hunt

Peikkometsälle ei oteta mukaan pyssyä, vaan peikot kivettäviä säteitä lähettävä lyhty ja joukko peilejä, joilla valonsäteet ohjataan peikkojen silmiin. Kotimainen Troll Hunt on rauhallista ja tuumailevaa peikkojahtia 2–3 pelaajalle.

For the Crown

For the Crown

For the Crown yhdistää samaan peliin shakin ja Dominionin. Kahdesta täysin erilaisesta pelistä tulee mielenkiintoinen yhdistelmä, joka toimii oikeastaan yllättävänkin hyvin.

Button Up!

Button Up!

Button Up! on yksinkertainen ja nopeasti pelattava lautapeli, jossa kaksi nappiarmeijaa taistelee. Peli on kymmenessä minuutissa ohi, joten pitkästä sodasta ei ole kyse.

Bendomino

Bendomino

Perinteinen dominopeli saa Bendominossa uuden kierteen: laatat eivät ole suoria, vaan 120 asteen mutkalla. Kierteiset laatat tuovat peliin uusia mahdollisuuksia.

La Boca

La Boca

Alkuperäinen La Boca on kaupunginosa Buenos Airesissa Argentiinassa, joka tunnetaan värikkäistä taloistaan. Siitä mielleyhtymä tähän peliin: La Boca -...

Novem

Novem

Novem on Tacticin lyhyt, abstrakti kaksinpeli vuodelta 2008. Novemia mainostetaan taktiikkapelinä, mutta taktikoinnin ystävien ei kannata innostua eik...

Pharaoh Code

Pharaoh Code

Onko matematiikasta hauskaksi peli-ideaksi? Korealaisen Jung-Hun Limin mielestä on, sillä Pharaoh Code on nimellisestä faaraoteemastaan huolimatta sil...

Aarresaari

Aarresaari

Ikä: 6+. Mauri Kunnaksen Aarresaari-kirjaan perustuva lautapeli Aarresaari on pulmapeli, jossa pitää löytää merirosvojen kadonneet aarteet.

Colorpop

Colorpop

Colorpop on värikäs ja yksinkertainen peli, jonka säännöt on nopeasti selitetty. Pelaajien on kliksuteltava värillisiä kiekkoja pois pelistä ja tavoit...

Offboard

Offboard

Michel Lalet ja Laurent Levi palasivat Abalone-hittinsä pariin näin parikymmentä vuotta myöhemmin. Vuonna 1987 ilmestynyt Abalone on myynyt miljoonia ...

Abalone

Abalone

Merikorvan mukaan nimetty Abalone on modernien abstraktien pelien klassikoita. Alunperin vuonna 1987 ilmestynyt peli on myynyt vuosien varrella kiitet...

Jishaku

Jishaku

Jishaku on japania ja tarkoittaa magneettia. Tämä peli käyttää hyväkseen magneettikenttiä, minkä pelin kansi tekee selväksi melkoisen dramatiikan kera...

Bunte Runde

Bunte Runde

Ikä: 5+. Bunte Runde on settienkeräilypeli, jossa menestyminen vaatii vähän yhteistyötä, koska haluat, että muut pelaajat haluavat pisteyttää sellaisia asioita, joista sinäkin saat pisteitä.

Chromino

Chromino

Chromino on dominoa väreillä. Pelinappulat ovat kolmesta neliöstä koostuvia suorakaiteita, joissa on eri värejä, ja niitä lätkitään pöytään niin, että...

Ponte del Diavolo

Ponte del Diavolo

Venetsia tunnetaan kanavistaan ja silloistaan. Eräs näistä on Ponte del Diavolo, Paholaisen silta. Amerikkalainen pelisuunnittelija Alex Randolph (192...

Saikoro

Saikoro

Kahden pelattavat abstraktit pelit ovat pelityyppi, jonka joukosta löytyy valtaosa ajattomista klassikkopeleistä. Lautapelien suosion kasvu on lisänny...

Batik

Batik

Kris Burm on peliharrastajille tuttu nimi Gipf-projektistaan. Batik on hieman toisenlainen peli. Erittäin nopea, helposti muutamassa minuutissa pelatt...

DVD Sudoku

DVD Sudoku

DVD Sudoku naittaa yhteen kaksi vuonna 2005 ajankohtaista trendiä: sudokut ja DVD:t lautapeleissä. Sudoku-pelejä ilmestyi tuolloin kovalla tahdilla. D...

Pingwin (Hey! That's My Fish!)

Pingwin (Hey! That’s My Fish!)

Monella eri nimellä julkaistu peli on ulkoasultaan ja eläinteemaltaan lähes lapsellinen, mutta itse asiassa kyseessä on täyden informaation abstraktis...

Quarto!

Quarto!

Quarto! on kaikinpuolin tyylikäs ja tyypillinen sohvapöytäpeli, sillä siinä on kauniit puukomponentit yhdistettynä erittäin yksinkertaiseen abstraktii...

Quoridor

Quoridor

Quoridor on tyylikäs puinen abstrakti peli, joka sopii vaikeusasteeltaan koko perheelle, mutta tarjoaa kiinnostavia haasteita myös varttuneemmille pel...

Ricochet Robots (Rasende Roboter)

Ricochet Robots (Rasende Roboter)

Ricochet Robots on vahvasti mielipiteitä jakava peli. Jotkut rakastavat, jotkut vihaavat, mutta harvat suhtautuvat välinpitämättömästi. Pelissä menest...

Khet: The Laser Game

Khet: The Laser Game

Khetin myyntikikkana toimivat laserit. Peli on shakintapainen abstrakti strategiapeli, jossa pelaajat siirtelevät nappuloita pitkin lautaa. Joka v...