War of the Ring: The Card Game

War of the Ring: The Card Game yhdistää kaksi pelisuosikkiani: Ares Gamesin eeppisen War of the Ringin ja Ian Brodyn suunnitteleman korttivetoisen Quartermaster General -pelisarjan. Ketään ei pitäisi siis yllättää, että peli on minulle mieleen. 

War of the Ring: The Card Game on 2–4 pelaajan peli, joka toisin kuin emopeli, kattaa Sormuksen koko matkan Konnusta Tuomiovuorelle. Neljällä hengellä peliä pelataan kahden pelaajan joukkueissa, pienemmillä pelaajamäärillä simuloidaan neljää pelaajaa tai käytetään varianttisääntöjä. 

Peli kestää korkeintaan yhdeksän kierrosta, eli kunnes Frodo ehtii Tuomiovuorelle. Korttipeliversiossa se ei kuitenkaan määritä voittajaa, vaan kerätyt voittopisteet ratkaisevat. 

Kolme kumppanusta (Alustus) 

Pelin neljä pelaajaa tai pakkaa on nimetty Frodoksi, Noitakuninkaaksi, Aragorniksi ja Sarumaniksi pakkojen keskeisten hahmojen perusteella, ja tämä on myös vuorojärjestys. Ensimmäisen kierroksen aloittaa Frodo, seuraavan Noitakuningas ja niin edelleen.

Pelin aluksi kukin pelaaja sekoittaa pakkansa, nostaa seitsemän korttia ja laittaa kiertoon kaksi. Lisäksi taistelukenttä- ja polkukortit sekoitetaan, mutta valmistelut ovat pienet ja pelin pariin pääsee nopeasti, kunhan säännöt ovat selvillä. 

Kierroksessa on viisi vaihetta: lokaatiovaihe, toimintovaihe, taisteluvaihe, voittotarkastus ja nostovaihe. 

Sormus vaeltaa etelään

Lokaatiovaihe määrittää perustan kierroksen tapahtumista niin Sormuksen saattueen kuin Keski-Maan taistelujen osalta. Ensiksi nostetaan ja aktivoidaan aloittavan puolen taistelukenttäpakasta yksi taistelukenttä. Sitten toistetaan sama polkupakalla, joskin saattueen siihenastinen eteneminen määrittää, minkä polkuvaiheen korteista nosto tehdään. 

Taistelukenttä kertoo puolustavat ja hyökkäävät osapuolet, ja voittopisteet sille puolelle, joka taistelun kierroksen lopussa voittaa. 

Polulla varjo toimii aina hyökkääjänä, ja voittopistearvo koskee vain vapaita kansoja, jos ne polun voittavat. Varjon voittopisteet riippuvat siitä, kuinka paljon Frodo joutuu Sormukseen turvautumaan. 

Galadrielin peili

Toimintovaiheessa pelaajat tekevät toimintoja vuorotellen ja tätä kestää, kunnes kaikki pelaajat passaavat perätysten. Passaaminen on mahdollista, jos pelaajalla on korkeintaan kaksi korttia kädessä, tai vähemmän kuin kummallakaan vastapuolen pelaajista. Passaaminen ei vie pelaajaa ulos pelikierrokselta vaan hypätä voi takaisin toimintaan vuoron tullessa kohdalle. 

Toimintovaihtoehtoja on kuusi. Yleisimmät ovat kortin pelaaminen, kortin liikuttaminen reservistä, ja korttitoiminnon tekeminen. 

Kortin pelaamiseen liittyy yksi pelin tärkeistä omista säännöistä: kun kortti pelataan, täytyy kädestä samalla laittaa yksi kortti kiertoon eli käytännössä tulevaan nostopakkaan. 

Kortteja on neljää eri tyyppiä: armeijoita, hahmoja, esineitä ja tapahtumia. Tyyppi määrittää, mihin sen voi pelata. Armeijat pelataan joko reserviin tai taistelukentälle. Hahmot pelataan reserviin, taistelukentälle tai polulle. Esineet pelataan nimetylle hahmolle. Tapahtumien teksti toteutetaan ja sitten tapahtuma poistuu pelistä. 

Reserviin pelatun kortin voi toiminnolla liikuttaa taistelukentälle tai polulle. Samalla kierroksella pelattua korttia ei kuitenkaan voi liikuttaa, eli harkintaa täytyy tässäkin suhteessa harrastaa. 

Jotkin korteista sisältävät toiminnon, ja sen voi tehdä, vaikka kortin olisikin esimerkiksi pelannut reserviin samalla kierroksella. 

Kolme vähemmän käytettyä toimintoa ovat kortin kierrättäminen, korttien seulominen ja sormustoiminnon käyttö. Kierrättämisessä laitetaan kortti kädestä kiertopakkaan. Yleensä näin tehdään, jos halutaan päästä kortteja säästellen passaamaan. Seulomisessa kädestä heitetään kaksi korttia pois ja nostetaan pakasta kortti, ja se voi olla hyvinkin tarpeellinen ratkaisevina hetkinä. 

Sormustoiminto on skenaariokohtainen, esimerkiksi Trilogia-skenaariossa sormuksen käyttämällä voi nostaa pakasta kaksi korttia kerran pelin aikana, mutta käyttämättömänä se on pelin lopussa yhden voittopisteen arvoinen. 

Rohirrimin ratsastus

Taisteluvaiheessa käydään läpi taistelut polulla ja taistelukentillä. Hyökkääjä voittaa, jos se on pelannut enemmän hyökkäyssymboleja (miekat taistelukentällä, kallot polulla) kuin puolustaja puolustussymboleita (kilpiä), muussa tapauksessa puolustus voittaa. 

Lopputuloksesta riippumatta hyökkäävät kortit poistuvat pelistä. Puolustajat eliminoituvat vain, jos ne ottavat osumaa, muussa tapauksessa ne menevät kiertopakkaan. Taistelukentät menevät voittajien pistepinoon ja tuottavat kortissa ilmoitetun määrän voittopisteitä. 

Polkukortit menevät myös pistepinoon, mutta pisteytys eroaa hieman. Vapaille kansoille polut ovat kortissa ilmoitetun verran voittopisteitä. Varjo ei voittopisteitä saa, vaan voitetuista poluista varjo saa pisteitä hyökkäys- ja puolustussymbolien erotuksen verran Frodolle aiheutettuina korruptiopisteinä Sormuksen käytöstä. 

Lopulta voittotarkastuksessa puoli voittaa, jos sillä on vähintään 10 pistettä enemmän kuin vastapuolella. Nostovaiheessa vapaiden kansojen pelaajat nostavat kolme korttia ja varjon pelaajat neljä. Jos nostopakka loppuu, kiertopakka sekoitetaan uudeksi nostopakaksi. 

Sormuksen sodan osapuolet 

Kunkin pelaajan pakat ovat erilaisia, ja pakkojen tunteminen on luonnollisesti etu pelissä. Esimerkiksi Frodon pakka sisältää paitsi hobittikortit, myös Rohan-, velho- ja kääpiökortit. Noitakuninkaalla on taasen johdettavanaan vain Mordoria eli paljon armeijoita ja muun muassa kahdeksan muuta sormusaavetta. 

Kunkin pakan muodostavissa osapuolissa on myös omia piirteitä. Esimerkiksi Rohanilla on korttiefekteissä ”nosta 5, pelaa 1” -kykyjä, haltiat nostavat ja kierrättävät kortteja, ja eteläiset voivat aktivoida taistelukenttiä. 

Alkupuolella peli suosii vapaita kansoja, mutta tilanne tasoittuu, kun varjo alkaa saamaan etua isommasta korttinostostaan, ja armeijoitaan ja päähahmojaan esineineen pöydälle. Kymmenen voittopisteen voittotarkistus pakottaakin usein varjoa toimimaan ennen kuin se olisi täysin valmis, mikä sopii teemaan. 

Korteista ja valinnoista 

Toisinaan käteen voi kertyä paljonkin kortteja, mutta usein niitä ja peluutoimintoja on varsin rajallisesti. Yhtä lailla kuin emopelissä päätöksiä on tehtävä Sormuksen metsästyksen ja Keskimaan taisteluiden välillä; mitä ja minne kortteja pelaa, ja minkä korttien kierrättämisellä peluun maksaa. Optimihan on tietenkin voittaa mahdollisimman pienellä panostuksella. 

Toki välillä pelaaminen on suoraviivaisempaa korttien pelaamista reserviin ja valmistautumista tulevaan, jos käden kortit eivät ole yhteensopivia nykyisten paikkojen kanssa. Valinnat eivät ole siis yhtä lailla avoimia tai vapaita kuin emopelissä, mutta lähdemateriaalinkin perusteella ymmärtää hyvin (vaikka se onkin miellettävissä vain yhdeksi mahdolliseksi tapahtumien kuluksi), miksi Rohan ei ratsasta Dol Gulduriin, vaikka Gandalf sinne voikin mennä. 

Vastapuolena reserviin peluulle on toisaalta se, että kun tärkeä taistelukenttä aktivoituu, niin silloin olisi hyvä olla valmis siitä kamppailemaan. Pelissä on kuitenkin mahdollisuuksia palauttaa taistelukenttä takaisin aktiiviseksi, eli aivan ”kerrasta poikki” ei peli ole taistelukenttienkään kanssa. 

Korttipeli tutuksi 

War of the Ring: The Card Game -nimi ei kaikille avaa konseptia (mistä varmaankin kiitos FFG:n The Lord of the Rings: The Card Gamelle), mutta kyseessä on itsenäinen peli ja kokonaisuus, eikä siis mikään keräilykorttipeli, vaikka lisäosaa voi kuitenkin peliin odottaa. 

Tavallisen kokoinen pelilaatikko on iso sisältöön nähden, peli koostuu vajaasta parista sadasta kortista. Pienempi laatikko ei ehkä antaisi samaa odotusta pelin kaaresta, sillä kuten emopelissä, myös korttipelissä on tarinaa, eeppisyyttä ja yllätyksiä. Silti siinä menetetään pienemmän laatikon tarjoamaa etua kannettavuudessa, vaikka nykyisin edes War of the Ringin pelilaatikko ei järin isolta enää tunnu. 

Korttipelimuodolla on muutamia valtteja emopeliin nähden. Se sopii aidosti neljälle pelaajalle (kaksinpeli toimii silti aivan hyvin myös) ja pelin valmistelu on nopeaa. Kun symbolit (kulttuurit) ja eri korttityypit ja niiden sidonnaisuudet sisäistää, ollaan jo pitkällä. Siihen päälle vielä ne muutamat pelin omat termit ja pääsäännöt, niin ensimmäisen pelin saa pöydälle. (Jos sääntöjen lukeminen ei nappaa, niin Dized-sovelluksesta pitäisi tähänkin peliin opastus löytyä.) 

Pelien kesto voi vaihdella paljonkin, mikä toki ei ole mitenkään poikkeuksellista. Ensimmäinen peli voi kestää kolmekin tuntia, mutta kun peli on tuttu, niin yli kahden tunnin pelit menevät pelaajien piikkiin. War of the Ringin pelaan kokeneen ja pelin tuntevan vastustajan kanssa usein melko helposti 75 minuuttiin, ja näen, että korttipeli on aivan mahdollista pelata tuntiin, tosin yhtä lailla kokeneiden pelaajien kanssa en korttipeliversiota ole pelannut. 

Jos jossakin korttipeli ylittää emopelin, niin ulkonäössä. Toki se käyttää hyödyksi emopelin kuvitusta, mutta peliin sitä on tehty tai tuotu myös paljon lisää. Tästä tietenkin pieni ahneuden luolapeikko iskee ja toivoisi, että kortit olisivat standardikoon sijaan tarotia, jotta niitä voisi vielä helpommin ihastella. Korttien kuvitus on sanalla sanoen upeaa, mutta muuta en odottaisikaan. 

Odotettu juhla 

War of the Ring: The Card Game on pitkän suunnittelun tulos, ja tulos on toimiva ja mainio. Suunnittelu myös jatkuu, sillä peliin on tullut ja on tulossa enemmän skenaarioita ja yksinpelimahdollisuuskin. Näitä joutuu verkosta etsimään, ellei jokunen päädy myös lisäosaan, mutta mitäpä siitä. 

Skenaariot ovat lyhyempiä ja pienempiä kokonaisuuksia kuin pelin päämuoto eli Trilogia-skenaario, esimerkiksi ohjekirjastakin löytyvä Sormuksen saattue -skenaario on kahdelle hengelle 30 kortin pakka kummallakin. Itse olen pitäytynyt Trilogiassa, sillä tällöin ei ole tarvinnut lähteä muuttamaan pakkojen koostumusta. 

En koe, että War of the Ring ja War of the Ring: The Card Game hirveästi kilpailevat toistensa kanssa pelihyllyssä, ainakaan jos teeman tuplaus ei haittaa. Neljällä pelaajalla korttipeli tuntuu kuitenkin selvemmältä valinnalta, samoin jos haluaa päästä pienemmällä sääntömäärällä ja opettelulla. 

Faktat War of the Ring: The Card Gamesta

Suunnittelija: Ian Brody

Julkaisija: Ares Games (2022) 

Mutkikkuus: Pelissä on muutama muista peleistä poikkeava tärkeä sääntö ja termi omaksuttavaksi, mutta muuten korttivetoisuus ja toimintovaihtoehdot toimivat mainiosti: niitä ei ole liikaa, mutta valintoja on tarpeeksi. 

Onnen vaikutus: Tiettyjä kortteja toki toisinaan toivoo nostavansa, ja jokin taistelukenttä tai polku voi olla toista toivotumpi. Pelissä on kuitenkin tarpeeksi keinoja näihin vaikuttamiseen, joten en kovin suurta painoarvoa onnelle anna. 

Vuorovaikutus: Pelissä on sekä mekaniikkaan että neuvotteluun perustuvaa vuorovaikutusta oman joukkuekaverin kanssa, vastapuolen kanssa neuvottelun osuus karsiutuu pois. 

Teema: Taru sormusten herrasta -teema toteutuu mainosti suurine linjoineen ja pienempine yksityiskohtineen. 

Uudelleenpelattavuus: Kussakin pakassa on vain 30 korttia, ja paikkakortteja on myös varsin rajallisesti, joten niiden pitäisi muutamalla peluukerralla tulla enemmän tai vähemmän tutuiksi. Korttien ilmaantumisjärjestys on kuitenkin sattumanvarainen, joten peliä on helppo pelata uudestaan ja uudestaan ja saada erilaisia pelinkulkuja. 

Kieliriippuvuus: Korttien tekstit täytyy pystyä lukemaan, eli englantia on osattava hyvin.

Pelaajamäärä: 2–4. Toimii mainiosti sekä kahdella että neljällä, kolmen pelaajan pelikin on ok. 

Pituus: 60–120 min, ensimmäisellä kerralla pitempäänkin.