Wallenstein

Wallenstein on mitä saksalaisin peli. Teemana on 30-vuotinen sota, ja pelaajat taistelevat Saksan maakuntien hallinnasta. Myös pelimekaniikka on resursseineen ja puukuutioineen taattua europelitavaraa. Kolmen tunnin kesto ja strategisuus tekevät kuitenkin Wallensteinista hieman raskaamman sarjan pelin.

Wallenstein julkaistiin alun perin vuonna 2002 ainoastaan saksaksi. Suomalaisille pelaajille tutumpi saattaakin olla Shogun, joka on sama peli Japaniin sijoitettuna. Nyt Wallenstein on jälleen saatavilla, sillä Queen Games julkaisi pelistä uuden painoksen vuonna 2012. Uudessa painoksessa on mukana englanninkieliset säännöt ja kaksi uutta lisäosaa.

Kolmikymmenvuotinen sota

Wallenstein on poiminut nimensä maineikkaalta kolmikymmenvuotisen sodan päälliköltä, Albrecht von Wallensteinilta. Jokaisen pelajaan hahmona on yksi kahinoihin osallistunut sotaherra, esimerkiksi Kustaa II Aadolf tai itse Wallenstein. Hahmo on käytännössä vain kuriositeetti, sillä itse pelin kannalta ei sen valinnalla ole merkitystä.

Pelin tarkoituksena on kahmia maakuntia ja rakentaa niille kauppapaikkoja, kirkkoja ja palatseja. Toisten maakuntia voi yrittää vallata sotimalla. Rakentamiseen tarvitaan rahaa, joka kerätään tietysti veroina maakunnista, ja myös ruoan riittävyydestä on pidettävä huolta.

Kolmeakymmentä vuotta ei tarvitse sentään pelata, vaan sodasta pelataan kaksi vuotta. Kevät, kesä ja syksy ovat normaaleja pelikierroksia, ja talvella vain ruokitaan kansa. Kansaa ei kannata jättää nälkäiseksi, sillä siitä seuraa kapina, jonka riskinä on maakunnan menettäminen. Varsinaisia vuoroja pelin aikana pelataan siis vain kuusi.

Jokaisella kierroksella pelaajat tekevät kymmenen toimintoa, yhden kussakin valitsemassaan maakunnassa. Toiminnot, kuten rakentaminen, sotiminen tai verojen keruu, suunnitellaan yhtä aikaa, ja lopuksi toteutetaan toiminnot. Suunnittelua hankaloittaa se, että toimintojen suoritusjärjestys on tiedossa vain osittain, ja loppu paljastuu vuoron edetessä. Pisteitä saa maakuntien ja rakennusten hallinnasta, ja pisteytys tehdään pelin aikana kahdesti, kummankin vuoden lopussa.

Ovelia ominaisuuksia

Voimakkain jännitys Wallensteinissa syntyy sotimisesta ja vihollisarmeijoiden marssisuunnan arvailusta. Menetys on suuri, jos toinen pelaaja vie vaivalla rakennetut kirkot ja palatsit. Pelissä pärjäämisen kannalta sotiminen ei kuitenkaan ole ydinasia, ja muutamalla strategisella valloituksella pärjää paremmin kuin jatkuvalla aggressiivisuudella.

Wallensteinin mieleenjäävin ja omintakeisin elementti on torni, jolla taistelut ratkaistaan. Taistelun koittaessa torniin lisätään sotilaita sekä hyökkäävästä että puolustavasta maakunnasta. Osa sotilaista putoaa tornin läpi laariin, ja taistelun voittaa se osapuoli, jonka sotilaita on laarissa enemmän. Tilannetta mutkistaa se, että osa sotilaista jää tornin sisuksiin ja tulee ulos vasta myöhemmissä taistelussa.

Torni tuo peliin draamaa ja pientä sattumanvaraisuutta. Reilulla ylivoimalla taistelun voittaa lähes varmasti, mutta välillä tornin sisukset yllättävät. Oikean 30-vuotisen sodan vaikutukset olivat karut sekä Euroopan väestölle että taloudelle, ja Wallensteininkin opetus on loppujen lopuksi se, että taisteluista seuraa lähinnä tuhoa ja kuolemaa – joskin hyvin ajoitettuna myös iso kasa voittopisteitä. Sotiminen on kallista puuhaa sekä hyökkääjälle että puolustajalle, sillä suuri osa taisteluun osallistuneista joukoista poistuu pelistä.

Kolmituntinen sota

Koska kaikki pelaajat tekevät vuoronsa yhtä aikaa, Wallenstein etenee liukkaasti ja tylsää odottelua on minimaalisesti. Analyysihalvauksen vaara on tosin suuri, sillä yhdellä vuorolla suunnitellaan suuri määrä liikkeitä ja yritetään vielä samalla arvailla toisten pelaajien aikomuksia. Kun mietittävää on paljon, kokenutkin pelaaja saattaa epähuomiossa tehdä typeriä valintoja. Homma kuitenkin toimii, ja vuorojen yhtäaikainen suunnittelu on mekaniikka, jota sietäisi hyödyntää peleissä vielä paljon nykyistä enemmän.

Tornin lisäksi hieman satunnaisuutta tulee siitä, että joka vuoron alussa pelaajien järjestys arvotaan. Aivan valtava ei pelausjärjestyksen merkitys ole, mutta satunnaisuudesta ei ole ilmeisesti pidetty, sillä sekä Shogunissa että Wallensteinin uudessa painoksessa järjestys määritellään huutokaupan avulla.

Shogunissa pienenä ongelmana on Japanin pitkulaisuus: saaren päätyihin päässeet pelaajavat saavat pelata melko rauhassa, kun taas keskelle jääneet joutuvat kuluttamaan voimavaroja taisteluihin. Neliskanttisemmassa Saksassa tilanne ei ole yhtä hankala, mutta myös Wallensteinissa vaikeinta on pelaajilla, jotka joutuvat sotimaan monella rintamalla.

Wallenstein on mainio peli, josta nauttivat varmasti esimerkiksi Puerto Ricon ja Agricolan kaltaisten pelien fanit. Taktiikassa riittää pohdittavaa lukuisille pelikerroille, ja muutenkin hyvin toimivaa ja jännittävää peliä pelaa mieluusti.

Faktat Wallensteinista

Suunnittelija: Dirk Henn

Julkaisija: Queen Games (2002, 2012)

Mutkikkuus: Wallenstein ei ole aivan aloittelijaystävällisemmästä päästä, mutta harrastaja omaksunee pelin säännöt kohtalaisen helposti. Hyvän taktiikan hahmottaminen vaatii useamman pelikerran.

Onnen vaikutus: Satunnaisuutta on jonkin verran, mutta pääpaino on strategiassa.

Vuorovaikutus: Sotimalla voi häiritä toisten peliä paljonkin. Toisten pelaajien tekemisiin on syytä kiinnittää huomiota.

Teema: Sotainen teema toimii, vaikka hieman löyhähkö onkin. Tarjoaa sotahistorian tuntijoille tilaisuuden heitellä knoppitietoa.

Uudelleenpelattavuus:  Pelimekaniikka toimii ja strategiassa on sen verran pohdittavaa, että Wallensteinia jaksaa kyllä pelata monta kertaa.

Kieliriippuvuus: Pieni, mutta vähintään yhdeltä pelaajalta on löydyttävä kielitaitoa tapahtumakorttien tulkitsemiseen. Vuoden 2012 versiossa kieliriippuvuutta on entisestään vähennetty.

Pelaajamäärä: 3–5

Pituus: Kolmisen tuntia. Tottuneet pelaajat pelaavat nopeamminkin.