The Mind

Vuoden 2018 Spiel des Jahres -ehdokaslistalta löytyy Wolfgang Warschin The Mind, joka on ehtinyt jakaa mielipiteitä vahvasti, vaikka peliä ei ole vielä edes julkaistu Saksan ulkopuolella. Hypeä on kuitenkin riittänyt ja samoin kritiikkiä: jotkut eivät näe The Mindissä ollenkaan peliä.

Spiel des Jahres -raati kuitenkin ihastui peliin ehdokkuuden verran ja vaikka vastassa on Azul, voittoakin uskaltaa ennustaa. En ole itse alkuperäistä peliä nähnytkään, mutta pelin komponentit ovat sen verran yksinkertaiset, että testaaminen oli helppoa – ja tämähän koukutti, vaikka lähtökohtaisesti en odottanut pelistä pitäväni.

Numerot järjestykseen

Peli on tyyliltään ja vähän sisällöltäänkin jatkoa The Gamelle, jossa tavoitteena oli pelata kortit kädestä poistopinoihin kasvavaan tai laskevaan numerojärjestykseen. Nyt poistopinoja on vain yksi ja siihen on pelattava kortit nousevaan järjestykseen. Ensimmäisellä kierroksella kortteja on jokaisella pelaajalla vain yksi, toisella kaksi ja niin edelleen.

Jos tulee virhe, pelaajat heittävät pois kaikki pelatun kortin alle jäävät kortit kädestään, menettävät yhden elämän ja peli jatkuu. Peli päättyy, kun kierros 8, 10 tai 12 on päihitetty (pelaajamäärästä riippuen) tai kun elämät loppuvat. Apuna on heittotähtiä: jos pelaajat haluavat käyttää heittotähden, jokainen heittää kädestään pienimmän kortin pois.

Pelin juju on siinä, että viestintä on kielletty. Oman käden korteista ei saa kertoa. On makuasia ja ryhmän mieltymyksistä kiinni, minkä verran sanatonta viestintää sallii, mutta niin kauan kuin kortin numeroa ei viesti millään tavalla, on sääntöjen puolesta vapailla vesillä. Pitää siis lukea toisten pelaajien kehonkieltä: miltä näyttää pelaaja, jolla on seuraavaksi pieni kortti, miltä näyttää pelaaja, jolla on iso kortti? Ja jos on iso kortti, kuinka iso?

Synkronoitua päässälaskentaa

Peli ei ole aivan helppo voitettava. Virheitä tulee helposti ja elämät ovat nopeasti ohi. Sen hienompaa onkin, kun kaikki onnistuu: tunnelma on maaginen.

Peliin on olemassa ratkaisu: jos jokainen laskee päässään sekunteja ja pelaa kortin aina kun sekuntien määrä vastaa kortin numeroa, kaiken pitäisi teoriassa mennä läpi virheittä. Olen kokeillut: onnistuuhan se riittävällä tarkkuudella. Tällä tavoin pelattuna peli on aika tylsä. Säännöissä kuitenkin kielletään laskeminen, joten oma moka, jos huijaamalla peli muuttuu tylsäksi. (Mutta kannattaa kokeilla: mielenkiintoinen elämys sekin oli ja ilman tikittävää metronomia onnistuminen ei ole takuuvarma juttu.)

Tässä kohtaa kriitikot sitten älähtävät, että peli, jossa paras strategia pitää erikseen kieltää, koska se on tylsä, on auttamatta rikki. Myönnän, että joku pointti siinä on, mutta niin se vain on, että jotkut pelit toimivat eri tavalla. The Mindissä haaste on se, että kortit pitää saada hyvin vaillinaisin tiedoin pelattua järjestyksessä. Ei sen kuulukaan olla helppoa, eikä tätä peliä ole mitään järkeä pelata kilpaa.

The Mind on kuitenkin mielekäs peli. On kiinnostavaa yrittää lukea muita pelaajia. Jos pitää tehdä iso hyppy ja kukaan ei selvästikään oikein uskalla sitä tehdä, kuka rohkenee ja pelaa kortin? Vai pitäisikö käyttää heittotähti? Epäonnistumisten kohdalla The Mind on hauska, onnistuessaan taas elämyksenä todella hyvä.

The Mind tekee jotain vähän erilaista ja vie minimalismin oikein maukkaalle tasolle. Kannattaa testata. 6 Nimmtin kortit, tämä apulappu ja peli käyntiin. Meillä lapset pyytävät saada pelata ajatustenlukupeliä ja minähän pelaan mielelläni – The Mind on koukuttava elämys, jota voi tarjota lähes kenen tahansa kokeiltavaksi. Tällä hetkellä nostaisin sen aivan parhaiden yhteistyöpelien joukkoon.

Faktat The Mindistä

Suunnittelija: Wolfgang Warsch

Julkaisija: Nürnberger-Spielkarten-Verlag, Pandasaurus Games, Lautapelit.fi (2018)

Mutkikkuus: Säännöt ovat erittäin yksinkertaiset. Pelin opettaa noin kahdella lauseella.

Onnen vaikutus: Tuuria on mukana: kierrosten helppous riippuu paljon siitä, millainen korttien jakauma pelaajille jaetaan. Joskus luennat osuvat, joskus eivät.

Vuorovaikutus: Toisten pelaajien kehonkieltä, ilmeitä ja eleitä on luettava jatkuvasti. Peli vaatii täyttä keskittymistä asiaan: tätä peliä ei voi pelata puolella ajatuksella.

Teema: Peli on täysin abstrakti. Korteissa on jotain satunnaista diibadaabaa, jota ilman on todennäköisesti parempi.

Uudelleenpelattavuus: Peli on koukuttava, kerralla on vaikea pelata vain yksi erä.

Kieliriippuvuus: Pelissä ei ole olennaista tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–4 pelaajaa.

Kesto: 15 minuuttia.