The King is Dead

Peer Sylvesterin suunnittelemalla The King is Dead -pelillä on pitkä historia. Alun perin Histogame julkaisi pelin jo vuonna 2007 nimellä König von Siam. Vuonna 2015 pelin nimi vääntyi muotoon The King is Dead, kun Osprey Games julkaisi Sylvesterin suunnitteleman uuden version pelistä. Tällöin myös pelin tapahtumapaikaksi vaihtui 1800-luvun Thaimaan sijaan kuningas Arthurin aikainen Britannia, jossa sekasorto vallitsi maineikkaan kuninkaan kuoleman jälkeen. 

Lopulta vuonna 2020 peli sai taas uuden version, kun Sylvester tarttui vielä toistamiseen kuninkaan kuoleman vaikutuksiin ja The King is Dead: Second Edition julkaistiin, jälleen Osprey Gamesin julkaisemana. Pelin perusidea pysyi tällöin uudistuksessa samana, mutta pelin ulkoasu uudistettiin, kuningas Arthurin myytti pyyhittiin pois matkasta ja peliin lisättiin mahdollisuus epäsymmetriseen pelimuotoon lisäkorttien avulla.

Tämä arvostelu käsittelee juurikin tuota viimeisintä Osprey Gamesin julkaisemaa Second Editionia. Aiemmista versioista minulla ei ole kokemusta, enkä siten voi verrata niitä tähän versioon, mutta netin lautapelifoorumeilta löytyy varmastikin keskusteluja versioiden eroista. Vaan sittenpä itse pelin pariin!

Kunkku kuoli, mitäs nyt?

Kuningas on siis kuollut ja Britanniaa uhkaa sekasorto. Kolme kansaa – skotlantilaiset, englantilaiset ja walesilaiset – havittelee valtaa, ranskalaisten kuikuillessa kanavan yli sopivaa hetkeä hyökkäykseen. The King is Dead on 2–4 pelaajalle suunniteltu alueenhallintaa ja enemmistöjä yhdistelevä peli, jossa pelaajat eivät kuitenkaan edusta mainittuja kansoja, vaan yksittäisiä aatelisia, jotka juonittelevat ja vehkeilevät koittaen saada Britannian alueet juuri heitä kannattavien ja tukevien kansojen hallintaan.

The King is Deadissa Britannia on jaettu kahdeksaan alueeseen, jotka samalla kuvastavat myös pelin kierroksia. Pelin aikana kukin alue käydään läpi alkuvalmisteluissa arvotussa järjestyksessä ja kukin alue asettuu jonkin kansan hallintaan (ellei peli pääty ennenaikaisesti ranskalaisten invaasioon – tästä lisää myöhemmin).

Eri kansojen kannattajia kuvataan erivärisillä puukuutioilla: punaiset kuutiot edustavat walesilaisia, keltaiset englantilaisia ja siniset skotlantilaisia. Mitä enemmän tietynvärisiä kuutioita yhdellä alueella on, sitä vahvempi ote kyseisellä kansalla on alueesta. Alkuvalmisteluissa kullekin alueelle asetetaan neljä sattumanvaraista kannattajaa, poislukien kunkin kansan kotialue, johon asetetaan kaksi kyseisen kansan ja kaksi sattumanvaraista kannattajaa. Lisäksi jokaiselle pelaajalle jaetaan sattumanvaraisesti kaksi kannattajaa edustamaan heidän hoviaan.

Alkuvalmistelujen lopuksi kukin pelaaja saa kahdeksan toimintokorttia (jokainen pelaaja saa samat kortit) ja sittenpä peli on valmis alkamaan. Kenestä kruunataan uusi kuningas?

Kannattajat liikkuvat ja valta vaihtuu

Perusperiaatteeltaan The King is Dead on erittäin yksinkertainen: vuorollaan pelaajan tulee joko pelata toimintokortti tai passata. Jos pelaaja passaa, vuoro siirtyy myötäpäivään seuraavalle pelaajalle. 

Pelatessaan toimintokortin pelaaja asettaa kortin eteensä pöydälle ja suorittaa siihen merkityn toiminnon. Toiminnoilla voi muun muassa liikuttaa laudalla jo olevia kannattajia alueelta toiselle, lisätä uusia kannattajia laudalle yhteisestä varannosta tai vaihtaa laudalla jo olevia kannattajia toisten kansojen kannattajiin. Suoritettavan toiminnon ei kuitenkaan ole pakko tapahtua kyseisen kierroksen alueella, vaan pelaaja voi toteuttaa toiminnon millä tahansa alueella, jonka valtataistelua ei ole vielä ratkaistu. Toiminnon jälkeen pelaajan pitää ottaa yksi kannattaja joltain alueelta ja asettaa se omaan hoviinsa, mutta jälleen kerran pelaaja saa itse valita sekä kannattajan värin että sen miltä alueelta ottaa kannattajan. 

Jos pelaaja on aiemmin passannut kierroksella, mutta toinen pelaaja pelaa toimintokortin samalla kierroksella, aiemmin passannut pelaaja voi hypätä mukaan kierrokselle ja pelata toimintokortin (tai passata) saadessaan uuden vuoron. Passaaminen ei siis automaattisesti jäädytä pelaajaa kokonaan pois kierrokselta.

Kun kaikki pelaajat passaavat putkeen, kierros päättyy ja kyseisen kierroksen alueen valtataistelu ratkaistaan. Tämä tarkoittaa sitä, että alueelta poistetaan kaikki kannattajat yhteiseen varantoon ja alueelle asetetaan sen kansan kiekko, jolla oli eniten kannattajia alueella. Tämän jälkeen peli jatkuu normaalisti seuraavan pelaajan vuorolla, jolloin pelaaja jälleen päättää, pelaako toimintokortin vai passaako. 

Tätä jatketaan, kunnes kaikki kahdeksan aluetta on käyty läpi. Sen jälkeen pelaajat katsovat, millä kansalla on eniten alueita hallinnassaan ja millä pelaajalla on eniten kyseisen kansan kannattajia hovissaan. Kyseinen pelaaja voittaa pelin ja kruunataan Britannian uudeksi kuninkaaksi (tai kuningattareksi)!

Juonittelu ei ole ikinä yksinkertaista

Pelaajan tavoitteena on siis koittaa saada Britannian alueita sen kansan hallintaan, jonka kannattajia hänellä on omassa hovissaan eniten. Kannattajia pelaaja saa, alkuvalmisteluissa saadun kahden kannattajan lisäksi, hoviinsa siis vain pelaamalla toimintokortteja ja sen jälkeen ottamalla kannattajan laudalta. Siitä kuitenkin seuraa mielenkiintoinen dilemma, sillä jokainen laudalta poistettu kannattaja vahvistaa pelaajan suosiota kyseisen kansan keskuudessa, mutta samalla heikentää kyseisen kansan vahvuutta taistella muiden alueiden hallinnasta. 

Oman haasteensa peliin tuo myös toimintokorttien rajallinen määrä: pelaajilla on vain kahdeksan korttia käytettävissään koko pelin aikana. Tämä tarkoittaa periaatteessa sitä, että kortteja on pelattavissa yksi joka kierroksella, mutta pelaaja voi halutessaan pelata useamman kortin samalla kierroksella. Tällöin pelaaja tosin heikentää omia vaikuttamismahdollisuuksiaan loppupelin suhteen, sillä ilman toimintokortteja pelaaja ei voi tehdä vuorollaan muuta kuin passata eli käytännössä vain katsoa, kun valtasuhteet vaihtuvat laudalla. 

Toisaalta korttien jatkuva säästelykään ei välttämättä aina kannata, sillä valtataisteluiden jälkeen läpikäydyt alueet lukkiutuvat eli niille ei voi enää liikuttaa eikä asettaa kannattajia. Siten siis pelilautakin supistuu pelin edetessä ja osa korteista voi päätyä hyödyttömiksi, jos niitä ei pelaa tarpeeksi ajoissa. Osa toiminnoista on nimittäin sidottu tiettyihin reunaehtoihin. Jos reunaehdot eivät täyty, pelaaja voi edelleen pelata kortin saadakseen ottaa kannattajan hoviinsa, mutta kortin toimintoa ei voi tällöin toteuttaa.

Jotta Britannian kansojen keskinäinen kinastelu ei olisi tarpeeksi yksinkertaista, pelissä on mukana jatkuvasti myös ranskalaisten invaasion uhka. Nimittäin joka kerta kun alueen valtataistelu päättyy kahden (tai useamman) kansan tasapeliin tai kaikista kansoista tyhjään alueeseen, alue päätyykin ranskalaisten valtaan. Tällöin alueelle asetetaan musta kiekko. Jos pelin aikana kolme aluetta päätyy ranskalaisten valtaan, peli päättyy välittömästi siihen valtataisteluun. Tällöin pelin voittaakin se pelaaja, jolla on hovissaan suurin määrä kolmivärisiä kannattajasarjoja eli sarjoja, joissa on yksi walesilainen, yksi skotlantilainen ja yksi englantilainen kannattaja.

Kahden kauppaa.. tai kolmen?

Vaikka The King is Dead on suunniteltu 2–4 pelaajalle, pidän sitä ensisijaisesti 2–3 pelaajan pelinä. Nelinpelissä pelaajat pelaavat kahden pelaajan tiimeissä, mutta eivät saa keskustella taktiikoista tai strategioista tai näyttää toisilleen toimintokorttejaan. Muuten peliä pelataan aivan normaaliin tapaan, jopa voittoedellytyksiä myöten. Tätä pelimuotoa en ole pelannut kertaakaan, koska vastaavanlainen nelinpeli ei ajatuksena erityisesti kiinnosta minua enkä näe siinä erityisarvoa edes yhteen kokeiluun.

Kahdella tai kolmella pelaajalla peli toimii. Kaksinpeli muistuttaa jopa etäisesti shakkia, kun pelaajat laittavat mielensä toisiaan vastaan. Kaksinpelin onkin helposti 20 minuuttia tiukkaa vääntöä. Lyhyen kestonsa vuoksi The King is Deadia voi hyvin pelata kaksinpelinä useamman erän putkeen. Aika usein pelaankin veljeni kanssa The King is Deadia paras kolmesta -periaatteella. 

Kolminpeli puolestaan tuo peliin ripauksen kaaosta, kun lisäpelaaja tuo mukanaan lisää muuttujia peliin. Pelilaudan tilanne voi muuttua joillain kierroksilla huomattavan paljonkin, jos pelaajat oikein innostuvat pelaamaan toimintokortteja. Minä pelaan The King is Deadia kaikista mieluiten kolmella pelaajalla, sillä tykkään pelata enemmän reagoivasti kuin suunnittelevasti, mikä korostuu jonkin verran kolminpelissä.

Pelaajamäärävaihteluiden lisäksi pelikertoihin voi hakea vaihtelua myös pelaamalla “edistyneemmillä” säännöillä. Kyseiset säännöt eivät oikeastaan muuta peliä millään muulla tavalla kuin että jokainen pelaaja poistaa kolme peruspelin toimintokorttiaan (jokainen pelaaja poistaa samat kolme korttia) ja saa niiden tilalle kolme ainutlaatuista toimintokorttia erillisestä korttipakasta. Nämä kortit mahdollistavat vaihtelevamman pelaamisen ja erilaisen taktikoinnin. Vaihtoehtoiset toimintokortit tuovat tarvittaessa mukavan lisäripauksen yllätyksellisyyttä peliin, mutta varsin hyvin peliä jaksaa tahkoa aivan peruskorteillakin.

Koukuttavaa kuutiokikkailua

Päällisin puoli The King is Dead vaikuttaa siis varsin yksinkertaiselta peliltä, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen siitä löytyy jopa yllättävän paljon syvyyttä. Peliä ei sinällään ole vaikea opettaa toimintojen tai sääntöjen suhteen, mutta pelimekaniikkojen kytkeytyminen pelin tavoitteisiin vaikuttaa tuottavan uusille pelaajille alkuun harmaita hiuksia. Useimmiten ensimmäinen pelikerta uusien pelaajien kanssa onkin mennyt ikään kuin lämmittelynä ja vasta toisella pelikerralla uudetkin pelaajat ovat päässeet peliin kunnolla mukaan. 

Pelin syvyys syntyy jatkuvasta tasapainottelusta toimintokorttien pelaamisen ja passaamisen ajoittamisesta. Toisaalta pelissä ei halua hätiköidä liikaa, mutta toisaalta liika odottaminenkin voi osoittautua heikoksi suunnitelmaksi. Usein ensimmäiset kierrokset menevätkin nopeaa, kun pelaajat passaavat ja alueiden valtataisteluja käydään ikään kuin automaationa.

The King is Dead onkin parhaimmillaan kutkuttavaa aivopähkinää, jossa pelaajat koittavat ajoittaa toimintonsa edistääkseen omia suunnitelmiaan parhaansa mukaan. Mielenkiintoisen pelistä tekee myös se, että alkuvalmistelujen jälkeen pelissä ei ole tuurilla mitään jalansijaa, sillä siinä ei ole mitään sattumanvaraisia korttinostoja tai nopanheittoja. Kaikki pelilaudan muutokset ovat siis seurasta pelaajien tekemistä päätöksistä.

Pääsääntöisesti pelin tunnelma tihenee ja pelaajien syke nousee pelin edetessä, kun pelilauta tiivistyy ja toimintokortteja aletaan pelata enemmän. Valitettavasti joskus tunnelma tosin saattaa lässähtää loppua kohden. Varsinkin kaksinpeleissä olen kokenut tilanteita, joissa pelin lopputulema on käytännössä jo pelaajien tiedossa toiseksi viimeisellä ellei jopa kolmanneksi viimeisellä kierroksella, jolloin loppupeli muuttuu tylsähköksi läpsyttelyksi. Näissä tilanteissa kokemukseen on tosin usein vaikuttanut se, että olen jutellut ja avannut pelitilannetta toiselle pelaajalle koko ajan esimerkiksi sääntöjen selkiyttämiseksi.

Joka tapauksessa The King is Dead on ansainnut pysyvän paikan omassa pelikokoelmassani. Vaikka se ei pääsekään pöydälle kuin kuukauden tai parin välein, joka kerralla se koukuttaa pelaamaan muutaman erän putkeen.

Faktat The King is Dead: Second Editionista

Suunnittelija: Peer Sylvester

Julkaisija: Osprey Games (2020)

Mutkikkuus: Perusidealtaan tämä peli on äärimmäisen yksinkertainen, kun vuorollaan pitää joko pelata kortti ja toteuttaa sen toiminta tai passata. Mutkikkuus tuleekin enemmän yksinkertaisten mekaniikkojen hyödyntämisestä ja ajoittamisesta. Laatikkoon merkitty 14+-ikäsuositus on mielestäni aivan paikallaan.

Onnen vaikutus: Onnella ei tässä pelissä kauheasti ole vaikutusta – kaikki sattumanvaraiset asiat tehdään jo alkuvalmisteluissa. Kolminpelissä peliin tosin sisältyy jonkin verran kaoottisuutta ja ennakoimattomuutta, mutta se ei täysin estä kokenutta pelaajaa menestymästä pelissä. Onnea merkittävämmässä roolissa on pelaajan kyky pohtia tulevia vuorojaan ja ajoituksiaan sekä lukea toisia pelaajia.

Vuorovaikutus: Peli on jatkuvaa tasapainoilua ja valtataistelua pelaajien kesken. Pelattujen korttien, passaamisen ajoittaminen sekä toisten pelaajien tavoitteiden päättely on keskeisessä osassa peliä. 

Teema: Lähtökohtaisesti teema on kiinnostava: Kuningas on kuollut, kuka ottaa vallan? Käytännössä peli kuitenkin kiteytyy eri väristen kuutioiden pyörittelyyn pelilaudalla, eli temaattisesti vahvaa kokemusta on turha odottaa, vaikka peli muuten on tiukka ja kutkuttava. 

Uudelleenpelattavuus: Peli on kestänyt hyvin ajanhavinaa; kertovathan uusintapainoksetkin pelin “kestävyydestä”. Tämän ääreen palaa mielellään sopivin väliajoin, mutta päivittäistä pelaamista peli tuskin kuitenkaan kestää.

Kieliriippuvuus: Korteissa ja pelilaudassa kaikki on kuvattu symbolein. Peliä ei löydy suomennettuna, joten edes yhden pelaajan on osattava englantia sen verran, että säännöt tulevat ymmärretyksi.

Pelaajamäärä: 2–4

Pituus: 30–45 minuuttia. Nopealla peliporukalla tämän läpsyttelee jopa 20 minuuttiin, mutta noin puolen tunnin kesto on melko lähellä keskivertoa.