The Hunters : German U-Boats at War 1939–1943

Maaliskuu 1941, Atlantti

Harmaa alus halkoi lähes tyyntä merta. Sää oli puolipilvinen ja aurinko kipusi pikkuhiljaa taivaanrantaa pitkin. Komentajakapteeni Johann Wolfe nousi ahtaalle komentosillalle. Tornista teki ahtaamman kaksinkertainen vahti, joka käskettiin sillalle aina auringon laskiessa tai noustessa, jolloin näkyvyys oli huono. Parrakkaat miehet skannasivat taivasta herkeämättä lentokoneiden varalta. Etenkin nyt, kun sukellusvene oli saapunut pahamaineiseen Biskajanlahteen. Takana oli rankka neljän viikon partioreissu ja se näkyi miehistössä. Nyt oli kuitenkin päästy valmistelemaan 14 000 tonnin voitonviiri, mikä nosti mielialaa kahden tuloksettoman partion jälkeen. Kapteeni Wolfe nosti kiikarit kaulalta silmilleen ja pyyhki hitaasti horisonttia myötäpäivään. Hiljaisuuden keskeytti hätäinen huuto: ”Flugzeug! Peilung drei-vier-null!”

Wolfe tiputti välittömästi kiikarit kaulalleen ja kurottautui komentohuoneeseen vievälle luukulle.

”ALARM!”

Kapteeni sai hälytyksen hädin tuskin annettua, kun lentokoneen konekiväärit ja tykit repivät taivasta äänellään ja komentosiltaa luodeillaan. Muutamaa sekuntia myöhemmin kaksi pommia räjähti heti sukellusveneen vieressä. Lentokone oli päässyt yllättämään sukellusveneen täydellisesti kaksinkertaisesta vahdista huolimatta käyttäen pilviä suojanaan. Koneen kaartaessa pois komentosillalla retkotti kaksi elotonta ruumista. Toinen ruumis kuului aluksen ensimmäiselle upseerille Helmut Wittelle ja toinen komentajakapteeni Johann Wolfelle…

Yllä on yksi esimerkki, minkälaisen narratiivin Gregory M. Smithin luoma ja Consim Pressin 2013 julkaisema The Hunters: German U-Boats at War 1939–1943 -lautapeli kykenee luomaan. The Hunters on yksinpelattava lautapeli, jossa otetaan komentoon saksalainen sukellusvene. Pelimekaniikka pohjautuu hyvin pitkälti Avalon Hillin yksinpelattavaan B-17: Queen of the Skies -peliin.

”Erkanimme saattajista. Jatkamme tehtäväalueelle. U-27.”

The Huntersin perusidea on seuraava: valitset aloituspäivän, sukellusvenetyypin, kapteenin nimen ja sukellusveneen numeron. Tämä kaikki listataan pelin mukana tulevaan lokikirjaan. Tehtävä on upottaa mahdollisimman paljon tonnistoja ja selviytyä. Peli loppuu, kun kapteenisi kuolee tai jos hän selviää pelin loppuun eli vuoden ’43 kesään asti.

Kun lokikirja on täytetty, pelaaja valmistelee sukellusvenekortin ja valitsee torpedot, täyttää torpedovarastot, lisää ammukset kansitykkiin ja eikun partioimaan. Varsinaista pelilautaa ei ole, vaan peli muodostuu kasasta taulukoita ja pelinapit liikkuu sukellusvenekortilla ja hyökkäysmatolla.

Jokainen partio toteutetaan samalla tavalla: valmistellaan alus, heitetään noppaa partioalueesta, merkataan se lokikirjaan ja laitetaan oman sukellusveneluokan pelimerkki partioaluetta vastaavalle ruudukolle. Ruudukolla edetään noppaa heittäen 3–4 päivää edustava ruutu kerrallaan satamasta partioalueelle ja takaisin tukikohtaan.

Partion jälkeen merkataan upotetut tonnit ja mahdolliset ylennykset tai miehistön kokemuksen kehittyminen, sekä lasketaan, koska päästään uudelleen vesille. Normaalisti uuden partion voi aloittaa jo kuukauden päästä, mutta vaurioit tai haavoittumiset lisäävät telakalla oloaikaa.

”Saattue karttaruudussa BF1267, hyökkäämme. U-27.”

Ruudusta toiseen liikkuessa heitetään noppaa ja verrataan tulosta kyseisen merialueen kohtaamistaulukkoon. Tuloksena voi olla tyhjä meri, yksinäisen laivan tai saattueen kohtaaminen. Paikoin tuloksena on sattumanvarainen tapahtuma, esimerkiksi torpedo voi irrota telineestä siirrettäessä ja miehistönjäsen loukkaantua. Joissakin tapauksissa tähtäimiin saattaa saada isompia sotalaivoja, joita upottamalla on mahdollisuus saada ritariristi.

Sen jälkeen katsotaan, onko päivä vai yö ja löydetyt kohteet siirretään hyökkäysmatolle. Nopilla katsotaan, onko kyse isoista vai pienistä rahtialuksista tai peräti tankkereista ja niitä vastaavat pelimerkit asetetaan hyökkäysmatolle. Sen jälkeen heitetään noppaa kunkin laivan kohdalla ja merkataan taulukosta lokikirjaan kunkin aluksen uppoama ja mahdollisesti nimi. Kaikki listan laivat ovat oikeita Atlantin taistelussa uponneita aluksia. Varsin hauska yksityiskohta, vaikka pelillistä merkitystä sillä ei ole.

Laivojen tunnistuksen jälkeen pelaaja pääsee miettimään hyökkäystaktiikkaansa. Pitäisikö hyökätä pinnalta ja pyrkiä saattueen keskelle yön turvin vai kaukaa ja sukelluksista? Varmistanko isoimman tankkerin upotuksen ampumalla kolme torpedoa vai jaanko torpedot useammalle kohteelle? Kaiken tämän mietinnän jälkeen heitetään noppaa kunkin torpedon kohdalla, osuuko vai ei ja minkälaista vahinkoa teki, jos osui eikä ollut suutari.

Isommat laivat ovat aina vaikeampia upottaa ja vaativat yleensä useamman kuin yhden torpedon upotakseen. Etenkin, kun sodan alkupuolella viallisten torpedojen mahdollisuus on suurempi. Hyökkäyksen jälkeen saalistajasta tulee saalistettu ja katsotaan, löytävätkö mahdolliset saattoalukset sukellusveneen ja jos löytävät, niin minkälaista vahinkoa saavat aikaan. Vahinkoa voi ottaa niin yksittäinen miehistönjäsen kuin jokin tärkeä sukellusveneen osa, joka vaurioituneena vaikuttaa sukellusveneen toimintaan. Vastahyökkäys voi jatkua useita kierroksia ja sukellusveneen kipparilla on mahdollista joka kierroksella tehdä väistöliikkeitä tai pyrkiä yli testisyvyyden riskeeraten sukellusveneen, mutta parantaen pakomahdollisuuksia.

Pelin edetessä sukellusveneiden elämästä tulee koko ajan ahtaampaa. Liittoutuneet saavat tutkaa avuksi, lentokoneita partioi enemmän ja enemmän ja sukellusveneiden vastaiset aseet kehittyvät. Mitä pidemmälle edetään, sen tarkemmin tulee harkittua, miten toteuttaa hyökkäykset. Sukellusvenettä ei turhaan viitsisi riskeerata, mutta tulostakin olisi tultava Dönitzin pitämiseksi tyytyväisenä. Lisäksi epäonnistuneet partiot vaikeuttavat ikävästi ylenemismahdollisuuksia Atlantin taistelun tilanteen kehittyminen on kuvattu hyvin ja kyllä siinä oikeasti alkaa jännittämään oman veneen puolesta, kun kalenteri alkaa kääntymään vuoden ’42 ja ’43 puolelle. Vastahyökkäkset muuttuvat raivokkaammiksi ja pakoon pääseminen muuttuu tuskallisemmaksi.

Nopeat erät ja suoraviivaiset säännöt

The Hunters on nopeasti valmisteltavissa pelikertaa varten ja tyypillisesti partioreissut eivät kymmentä, viittätoista minuuttia kauempaa kestä. Se on helppo pienillä muistiinpanoilla siivota pois kesken pelin ja virittää taas myöhemmin jatkoa varten. Peliä varten ei tarvitse siis varata pöytää, jonne jättää sitä lojumaan useammaksi viikoksi tai edes päiväksi. Paremman puoliskon ei tarvitse tinkiä sisustuksellisista kukka-asetelmistaan toisen maailmansodan sukellusveneiden takia. Pelin kokonaiskesto määrittyy partioiden määrällä ja kapteenin elinajan odotteella. Pitkänkin tauon jälkeen säännöt palautuvat mieleen pienillä tarkistuksilla.

Sääntökirja on 23 sivua pitkä ja lopussa on vielä miellyttävänä lisänä lista kymmenestä menestyksekkäimmästä sukellusveneässästä pienen biografian kera. Säännöt ovat selkeät ja nopeasti opittavissa. Pelattavuudesta on selkeästi pyritty tekemään mahdollisimman toimiva ilman mitään erikoisempia sääntökoukeroita. Toki tämä tarkoittaa sitä, ettei pelistä voi odottaa mitään mielettömän yksityskohtaista.

Itse olisin mieluusti nähnyt esimerkiksi mahdollisuuden, jossa kapteeni voidaan tietyissä olosuhteissa vapauttaa sukellusvenekomennostaan ja siirtää maihin muihin tehtäviin. Nyt kapteenin taipaleen päättää vain kuolema tai vuoden ’43 kesään selviäminen. Myös lisäykset hyökkäysvaiheen ja vastahyökkäysvaiheen interaktiivisuuteen eivät olisi olleet pahitteeksi. Lähinnä jäin kaipaamaan tällaisia immersion lisääjiä, joita implementoimalla pelattavuus tosin saattaisi kärsiä. The Huntersin virtaviivainen mekaniikka kuitenkin toimii erinomaisesti ja tasapaino yksityiskohtien ja pelattavuuden välillä on hiottu optimaaliseksi.

”Kaikki torpedot käytetty. Palaamme tukikohtaan. U-27.”

The Hunters on yksinpelilautapeli, mutta huomasin yllätyksekseni nauttivani pelistä enemmän kaverin kanssa pelatessa. Ideana on, että molemmat ottavat saman venetyypin käyttöön, aloitetaan samasta päivämäärästä ja sitten pelataan partioreissuja vuorotellen vapaalla olevan pelaajan heitellessä saattoalusten vastahyökkäykset. Kaksin pelattuna pelin suuri suola eli oman kapteenin ja miehistön kohtalon puolesta jännittäminen kasvaa kaksinkertaiseksi, kun toivo virkaveljenkin selviytymisestä sodan myrskyistä on vahvasti läsnä. Vaikka taustalla onkin pieni kilpailu siitä, kumpi upottaa enemmän tonnistoja.

Pelistä ei negatiivista sanottavaa juuri ole. Joitain, pääosin kosmeettisia, yksityiskohtia tunnelman lisäämiseksi jäin hieman kaipaamaan. The Hunters kuitenkin iskee omaan sukellusvenehampaaseeni juuri oikealla tavalla. Se tempaisee mukaansa heti ensimmäisistä meripeninkulmista lähtien ja pelin pienet nyanssit saavat tunnelman kohdilleen juuri oikealla tavalla ilman pelin monimutkaistumista.

The Hunters: German U-Boats at War 1939–1943 on taattua tavaraa sukellusvenefriikeille ja aiheuttaa vahvasti vielä yksi partio -syndroomaa. Pelin nopea pelattavuus ja virtaviivaisuus tekee pelistä kuitenkin helposti lähestyttävän myös uusille kapteeneille, joita Atlantin tyrskyt vähänkään houkuttelevat. Eikä sujuvan pelattavuuden kustannuksella tiputettuja ominaisuuksia jää sukellusveneässäkään kaipaamaan.

Vielä yksi partio?

Pelin suunnittelija Gregory M. Smith on nyt tekemässä samalla konseptilla peliä Tyynenmeren taistoista amerikkalaisen sukellusveneen näkökulmasta. Myös pientä puhetta The Huntersin jatko-osasta The Huntedista on ollut, jossa peli laajennetaan ’43 vuoden kesästä aivan sodan loppuun saakka vuoteen 1945.

The Hunters ei koko sotaa kuvaa, sukellusvenesodan luonteen muututtua radikaalisti vuoden ’43 jälkeen, jolloin U-veneiden näkökulmasta Atlantin sota oli oikeastaan hävitty. Näin sääntömuutoksia olisi tullut niin paljon viimeisille vuosille, että herra Smith päätti jättää kyseisen ajanjakson mahdolliseen jatko-osaan. Saa nähdä, toteutuuko visio. Mikäli toteutuu, niin saa varautua jännittämään oman veneen kohtalosta potenssiin neljä. Jollen aivan väärin muistele, niin vuonna 1944 joka viides partiomatkalle lähteneestä sukellusveneestä ei enää koskaan palannut.

Faktat The Huntersista

Suunnittelija: Gregory M. Smith

Julkaisija: Consim Press (2013)

Mutkikkuus: Säännöt ovat sotapelien mittapuulla selkeät ja helposti opittavissa.

Onnen vaikutus: Pelissä on paljon nopanheittelyä ja sattumanvaraisuutta, mutta myös paljon päätöksentekoa, joka vaikuttaa.

Vuorovaikutus: Peli on yksinpeli.

Teema: The Huntersin tapahtumiin on helppo eläytyä, sukellusvenesodankäynnin teema toimii erittäin hyvin.

Uudelleenpelattavuus: Pelissä on vahva ”vielä yksi partio”-fiilis, ja satunnaiset tapahtumat luovat peliin paljon vaihtelua pelikertojen välille.

Kieliriippuvuus: Pelaaminen edellyttää hyvää englannin osaamista.

Pelaajamäärä: Yksinpeli, mutta kahdestaankin voi pelata.

Pituus: Yksi partio kestää 10–15 minuuttia.