The Great Zimbabwe

Uusi Splotterin peli on aina tapaus ja The Great Zimbabwe ei ole poikkeus. Muutaman vuoden hauduteltu peli on selkeää Splotter-laatua. Alankomaalainen pieni pelitalo nauttii nimittäin kulttimainetta valveutuneiden peliharrastajien keskuudessa.

Maine perustuu tinkimättömiin peleihin, jotka eivät aina ole täydellisiä, mutta jotka tarjoavat jotain sellaista, mitä muualta ei saa. Splotterin maineikkaimmat pelit ovat olleet melko pitkiä ja raskaita europelejä, jollaisten tekeminen ei yksinkertaisesti ole hyvää bisnestä. Siksi sellaisia pelejä julkaistaan harvoin ja siksi Splotterin pelit erottuvat edukseen.

Suur-Zimbabwen päälliköt

Pelaajat ovat afrikkalaisia heimopäälliköitä, jotka tavoittelevat heimolleen mainetta ja kunniaa. Pelin nimi viittaa rauniokaupunki Suur-Zimbabween, joka oli 1300–1400-luvuilla Zimbabwen kuningaskunnan pääkaupunki. Pelissä taas rakennellaan monumentteja, joita kohotetaan kohti taivaita käsityöläisten avustuksella.

Vuorot ovat usein nopeita ja yksinkertaisia: pelaaja voi aloittaa uuden monumentin, rakentaa käsityöläisiä tai korottaa monumentteja. Tärkeää on, että uusia monumentteja voi aloittaa vain yhden, mutta kierroksen aikana saa korottaa jokaista monumenttiaan kerran.

Käsityöläiset tuottavat laudalla olevista raaka-aineista monumenttien kasvattamisen rituaaleissa tarvittavia tuotteita. Monumenttia saa nostettua, kun sinne tuo yhtä monta erilaista tuotetta kuin mikä monumentin lähtötaso on. Ykköstason monumentti nousee kakkostasolle yhdellä tuotteella, kolmostason monumenttiin tarvitaan kaksi erilaista ja niin edelleen. Luonnollisesti mitä korkeampi monumentti, sitä enemmän se tuottaa myös pisteitä.

Käsityöläisiä on kahdenlaisia: perustuottajat tekevät raaka-aineista tavaraa, kehittyneemmät taas vaativat raaka-aineiden lisäksi perustuottajan tekemän tuotteen. Kun kehittyneempi tuottaja tulee peliin, vastaavan perustuottajan tuote ei enää kelpaa monumenttien rakentamiseen.

Etäisyys laudalla vaikuttaa myös rakentamiseen. Tuottajat voivat käyttää raaka-aineita vain kantamansa sisällä eli kolmen ruudun säteeltä. Vesi pidentää kantamaa hieman ja valmiita tuotteita voi kuljettaa monumenttiverkostoa pitkin, eli jokainen monumentti, jonka läpi kuljetaan, pidentää kantamaa – toki maksua vastaan.

Lehmätaloutta ja jumalia

Pelin bisnekset pyörivät lehmillä. Lehmiä jaetaan anteliaisuuden osoituksena vuorojärjestyshuutokaupassa, jossa jokainen korotus pitää maksaa erikseen, mutta maksetut huudot jaetaan tasan kaikkien pelaajien kesken. Rahalla myös hankitaan käsityöläisiä ja maksetaan käsityöläisten tuotteet. Paljon käytetyn käsityöläisen rakentanut pelaaja tienaa helposti hyvät rahat.

Alussa lehmiä on vähänlaisesti, mutta pikku hiljaa niitä tulee peliin enemmän ja enemmän ja talous alkaa luistaa sukkelammin. Siinä vaiheessa pelilauta alkaa osoittautua rajoittavaksi. Raaka-aineita on laudalla rajallisesti ja kunkin raaka-aineen voi käyttää vain kerran kierroksessa. Ensimmäinen vie ja muut vikisevät, joten loppua kohden vuorojärjestyshuutokaupan merkitys korostuu, kun ensimmäinen pelaaja voi tyhjentää pajatson korottamalla kaikkia monumenttejaan.

Pelaajat voivat valita itselleen jumalan palvottavaksi. Jumalia on täysi tusina, joista kahdeksan on valittavana kussakin pelissä. Jokaisella pelaajalla voi olla yksi jumala, jota ei saa vaihtaa. Jumalat antavat pelaajille voimakkaita erikoiskykyjä, mutta niillä on hintansa. Lisäksi jokaisessa pelissä on aina samat spesialistit, joita myös hankkia avukseen – shamaani esimerkiksi taikoo maasta lisää raaka-aineita ja sadetanssilla voi laajentaa vesialueita.

Paljonko voittopisteitä tarvitaan voittoon?

Yksi pelin oivalluksista on VR eli voittopistevaatimus. Pelaajat aloittavat kahdestakymmenestä – kerää 20 pistettä, niin voitat. VR kuitenkin kasvaa pelin aikana lähes väistämättä. Jumalan valitseminen, spesialistien käyttäminen, käsityöläisten rakentaminen – kaikki nämä kasvattavat VR:ää ja tekevät voittamisesta vaikeampaa. Toki voimakkaat jumalat antavat pelaajille merkittävää etua, mutta etu on punnittava voittopistevaatimusta vastaan. 20 pistettä ei ole paljon, mutta yli 30 pistettä alkaa olla jo työläämpi saavutettava.

Voittopistevaatimus vaikuttaa myös järjestykseen vuorojärjestyshuutokaupassa, eli korkeimman VR:n kerännyt aloittaa huutokaupan aina. Onko se hyvä vai huono asia on sitten eri juttu, mutta viimeisenä oleva voi joutua herkemmin passailemaan, kun tarjoukset ehtivät nousta jo edeltä sen verran korkeiksi, ettei niitä voi maksaa.

Nopea, vaihteleva peli

Splotterilta on odottanut pitkiä pelejä, mutta The Great Zimbabwe on yllättävänkin nopea peli. Loppu tulee äkkiä, kun joku pelaajista tempaisee ja rakentaa monumenttinsa vaadittuun mittaan. Jos sääntöjen kanssa ei tarvitse haparoida, peli on helposti ohi tunnissa-puolessatoista. Pelit voivat hieman pidentyä kun pelaajille kertyy vähän taitoa torjua toisten menestystä, mutta siihen asti pelit ovat varsin nopeita.

Johdossa olevaa pelaajaa voi olla varsinkin alkuun vaikea saada kiinni ja toisinaan pelin voittaja on selvillä jonkin aikaa ennen pelin päättymistä. Itsensä voi myös pelata ulos voitosta, tajuamatta varsinaisesti miksi. The Great Zimbabwe on etenkin alkuun varsin vaikeaselkoinen peli, jossa hyvien siirtojen tekeminen ei ole ilmeistä. Se voi olla turhauttavaa, mutta toisaalta se on osa pelin vetovoimaa. Ensimmäisessä pelissä ei kannata murehtia liikoja jumalien ja spesialistien kanssa – kun on pelannut kerran, alkaa jo ymmärtää paremmin, mitä kannattaa tehdä.

Vaihteluakin riittää. Pelilauta on modulaarinen, palojen määrä riippuu pelaajien määrästä ja niiden asettelu vaikuttaa peliin paljon: missä ovat raaka-aineet, minne vesialueet muodostuvat ja niin edelleen. Peli toimiikin mukavasti eri pelaajamäärillä, neljä lienee ihanteellisin pelaajamäärä. Jumalien saatavuus tuo myös vaihtelua peliin, aina ei voi käyttää samaa strategiaa, jos strategian vaatima jumala ei ole pelissä.

Afrikkalainen helmi

The Great Zimbabwe on erinomainen, massasta erottuva peli, joka nousee minun listoillani Splotterin parhaimpien joukkoon. Kompakti peliaika ja säällinen määrä sälää tarkoittaa, että pelin pystyy pelaamaan tavallisena arki-illan peli-iltana, toisin kuin Splotterin suuret mestariteokset Roads & Boatsin, Antiquityn tai Indonesian, joten pelin korkeahkolle hinnallekin saa helpommin vastinetta.

Todettakoon, että aivan yksimielistä pelin vastaanotto ei ole ollut, varsinkin ensimmäisen pelin jälkeen monien fiilikset ovat olleet hivenen puulla päähän lyödyt, mutta mielipide on tainnut yleensä kääntyä parempaan päin toisen pelin myötä, kun pelin juonesta alkaa pikkuhiljaa saada kiinni. Pelissä on vähän samaa kuin Containerissa, joka myös jakaa mielipiteitä vahvasti. The Great Zimbabwe ei siis ole mikään joka kodin suosikki,

Faktat The Great Zimbabwesta

Suunnittelija: Jeroen Doumen, Joris Wiersinga

Julkaisija: Splotter (2012)

Mutkikkuus: Säännöt ovat toisaalta melko yksinkertaiset, toisaalta niissä on muutama epäselvyys ja yksi esimerkkikin on säännöissä väärin, joten opetteluun kannattaa uhrata hieman aikaa ja ajatusta.

Onnen vaikutus: Pelissä on vähänlaisesti satunnaiselementtejä, mutta pelaajien toimista nousevaa kaoottisuutta sitten siitäkin edestä.

Vuorovaikutus: Pelissä on runsaasti vuorovaikutusta, kun pelaajien on taisteltava samoista resursseista ahtaalla laudalla.

Teema: Erikoinen Afrikka-teema toimii ihan mukavasti.

Uudelleenpelattavuus: Modulaarinen pelaajamäärästä riippuva pelilauta ja vaihtuvat jumalat tuovat peliin paljon vaihtelua.

Kieliriippuvuus: Korteissa on jonkin verran tekstiä, apulapuilla pärjää.

Pelaajamäärä: 2–5, kaksinpelistä ei ole käsitystä, muuten peli toimii hyvin eri pelaajamäärillä.

Pituus: 45–90 minuuttia, joka tapauksessa alle kaksi tuntia.