Stratego

Toisinaan on peli-ideoita, jotka ovat niin ilmeisiä, että ne keksitään monta kertaa. Strategon perusidea on sellainen. Lähtökohtana on selvästikin šakki: pelilauta on ruudukko, jossa nappulat liikkuvat kuvastaen kahta sotajoukkoa. Kuten šakissa, Strategon nappulat ovat keskenään erilaisia, mutta ero ei näykään päälle.

Siinä missä šakkinappulat liikkuvat eri tavoin, mutta ovat taistelussa samanveroisia, Strategon nappulat liikkuvat identtisesti, mutta taistelevat eri voimalla. Kunkin nappulan voima tulee vastapelaajalle yllätyksenä ensimmäisessä kohtaamisessa ja jälkeenpäin on muistin varassa. Lopputulos on mielenkiintoinen ja jännittävä.

Stratego on jo vanha klassikko: peli on ilmestynyt alunperin vuonna 1947. Sukujuuret ovat itse asiassa vielä vanhemmat: peli perustuu vahvasti L’Attaque-peliin, joka ilmestyi jo 1909. Alkuperäinen esikuva voi olla kiinalainen 鬥獸棋 eli eläinšakki – tiedä näistä.

Laatikon sisältö

Bluffausta ja salakähmäisyyttä

Pelaajilla on 40 nappulan armeijat, joilla täytetään 10 × 10 ruudun pelilaudalta omalta puolelta neljä riviä. Tärkein nappula on oma lippu, joka pitäisi saada turvaan vihollisarmeijalta. Nappulat saa järjestellä mielensä mukaisesti, yksi ruutuun. Nappulat on numeroitu 1–10, isompi on parempi ja luonnollisesti heikkoja nappuloita on enemmän kuin vahvoja.

Nappulat liikkuvat yhden askeleen tyhjään ruutuun. Laudan keskellä on lisäksi kaksi järveä, jotka jakavat etenemisreitit kolmeen kapeaan väylään. Nappuloiden läpi ei pääse liikkumaan, joten takarivin kaverit eivät hievahda pitkään aikaan mihinkään.

Hyökkäys tapahtuu kävelemällä samaan ruutuun vastapelaajan nappulan kanssa. Napit paljastetaan ja suurempi numero voittaa. Häviäjä poistetaan laudalta, tasapelissä molemmat nappulat. Pommi on poikkeus: se voittaa kaikki nappulat paitsi pioneerit eli kolmoset. Pelaajilla on myös yksi ykkönen, joka voittaa kympin hyökätessään, mutta ei muulloin.

Myös heikko kakkonen on poikkeusnappula: sillä voi halutessaan liikkua pitkiäkin matkoja kerralla, toki paljastaen samalla nappulan identiteetin.

Peli päättyy, kun toisen pelaajan lippu jää kiinni. Pelin voi myös hävitä sillä, että ei pysty siirtämään mitään nappulaa.

Ajatustenlukua ja muistipeliä

Strategossa pärjääminen edellyttää tuuria, pelisilmää ja muistia. Paljastuneet nappulat kääntyvät piiloon, joten on pelaajasta kiinni, muistaako näkemänsä. Auttaa kummasti jos muistaa. Paljon on tuurista kiinni: vahvakin nappula voi karahtaa nopeasti pommiin. Strategisiakin ulottuvuuksia pelissä on ja paljon tilaa bluffaamiselle: koska lippu on usein tapana piilottaa pommien keskelle, toisinaan kannattaa jemmata pommien keskelle jotain ihan muuta. Jokaista liikkumatonta nappulaa voi epäillä pommiksi ja niin edelleen.

On pelissä taitoakin mukana. Peli edellyttää tiettyä tarkkuutta ja huolellisuutta. Lapset on tässä melko helppo voittaa. Kuvittelisin, että tasaväkisten pelaajien kesken peli voi olla melkoista hivutusta.

Stratego on kiistatta viihdyttävä peli, etenkin ikäisekseen. Se myös etenee kiitettävän ripeästi. Odotin, että 80 nappulan peli olisi pitkä kuin nälkävuosi, mutta aika nopeasti pelit ovat edenneet, pelaamiseen ei ehdi kyllästyä, loppu koittaa riittävän nopeasti.

Lyhyempää pelikokemusta hakeville mukana on säännöt myös Stratego Duel -peliin, jota pelataan vain kymmenellä nappulalla puolellaan. Se on takuuvarmasti nopeampi peli.

Kelpo klassikko

1940-luvulla alkunsa saaneista peleistä harva on enää tänä päivänä pelaamisen arvoinen, sadan vuoden takaisista puhumattakaan. Stratego on edelleen pelaamisen arvoinen. Suosittelisin sitä erityisesti lapsille, arvelisin että meillä tämä päätyy pääasiassa kymmenvuotiaan koululaisen ja tämän kavereiden pelattavaksi. Seitsenvuotias tyttärenikin kyllä innostui pelistä, ilmeisesti nappuloiden salaiset identiteetit ovat sen verran jännittävä elementti.

Aikuisten kanssa tätä en tule pelaamaan, sen verran paljon on kiinnostavampiakin pelejä tarjolla, mutta en irvistele, kun tätä lasten kanssa pelaan. Oma suosikkini Stratego-peliperheestä on edelleen Taru Sormusten Herrasta: Kaksinkamppailu eli Lord of the Rings: The Confrontation, joka on kompaktimpi, monipuolisempi ja mielenkiintoisempi kuin tämä perinteinen Stratego.

Pelin ulkoinen toteutus on ihan perushyvää tasoa, mutta sitä ihmettelen, että nappuloissa se kaikista tärkein informaatio eli nappulan numero on jemmattu pienellä valkoisella kirjasimella nurkkaan. Tilaa on annettu aika rumalle kuvitukselle. Toki nappulat oppii tunnistamaan kuvista nopeasti, mutta vähän jää kyllä sellainen vaikutelma, että nappulat on suunnitellut joku, joka ei peliä itse pelaa. Minun tekemänäni nappuloissa ei olisi kuvia ollenkaan, vain isot, selkeät numerot (pääsisi siitäkin, että kaikki muut nappulat ovat miehiä, paitsi ykkönen, joka on hemaiseva naikkonen, jonka roolina on “vietellä” vastapuolen kymppi – että terveisiä vaan jostain täältä 1960-luvulta).

Faktat Strategosta

Suunnittelija: Jacques Johan Mogendorff

Julkaisija: Jumbo (alkujaan 1947)

Mutkikkuus: Säännöt ovat yksinkertaiset, vaikka sääntökirjan perusteella siltä ei ehkä tunnukaan. Sääntökirja esittää monet asiat melko sekavasti, mutta kyllä siitä saa kaikki säännöt selville, kun on kärsivällinen.

Onnen vaikutus: Tuuria on mukana, mutta arvelisin, että pelissä on mahdollista ylläpitää melko korkeaa voittoprosenttia, jos tietää mitä tekee.

Vuorovaikutus: Peli on kaksinkamppailu, jossa taistellaan voitosta.

Teema: Jonkinlainen Napoleonin aikainen sotateema tässä on. Toimii, mutta kyllähän tämä lopulta abstrakti on.

Uudelleenpelattavuus: Kuten useimmat bluffauselementtiä sisältävät pelit, tämäkin paranee, kun pelaa saman vastustajan kanssa monta kertaa ja mukaan tulee “se laittaa lipun aina nurkkaan”-elementti, eli tietty metapelaamisen taso.

Kieliriippuvuus: Ei sisällä tekstiä.

Pelaajamäärä: 2.

Pituus: 45 minuuttia, mutta reippaasti pelaamalla peli on ohi 15–20 minuutissa. Pohtivaiset pelaajat saavat kyllä aikaa kulumaan pelin parissa.