Stamp Swap

Maailman ensimmäinen postimerkki sijoittuu vuodelle 1840, jolloin Iso-Britanniassa ilmestyi yhden pennin arvoinen Black Penny. Joidenkin lähteiden mukaan postimerkkien keräily eli filatelia alkoi tuosta hetkestä ja on jatkunut elinvoimaisena ja laajalle levinneenä harrastuksena aina näihin päiviin saakka. 

Muistan itsekin nuorempana jonkin aikaa keränneeni postimerkkejä, vaikka kokoelmani on valitettavasti kadonnut vuosien saatossa – liekö olen aikanaan luovuttanut sen veljelleni osana jonkinlaista vaihtokauppaa. Vaikka oma filateliaharrastukseni päättyi muistikuvieni mukaan melko nopeasti, ei postimerkkien keräily ole kadonnut maailmasta mihinkään, mistä hyvänä esimerkkinä toimii tämän arvostelun kohteena oleva Stonemaier Gamesin julkaisema Stamp Swap. 

Postimerkkien vaihtoa

Stamp Swapissa 1–5 pelaajaa kokoontuu vuosittaiseen, kolmipäiväiseen postimerkkien vaihto- ja näyttelytapahtumaan. Kisapäivät on jaettu kolmeen osioon: keräilyyn, vaihtoon ja näyttelyyn. 

Keräilyvaiheessa tarjolle asetetaan pelaajamäärästä riippuva määrä postimerkkilaattoja ja erilaisia asiantuntija- ja näytteilleasettajakortteja, joista pelaajat valitsevat vuorotellen, yksi kerrallaan, yhteensä kuusi postimerkkiä tai korttia. Pelaajat eivät kuitenkaan saa pitää kaikkia valitsemiaan postimerkkejä tai kortteja, sillä vaihtovaiheessa pelaajat vielä tekevät vaihtokauppoja valitsemistaan esineistä. Kukin pelaaja saa varata yhden valitsemansa esineen itselleen, mutta loput esineet pitää jakaa kahteen pinoon, jotka tulevat tarjolle muille pelaajille. 

Pelaajat valitsevat vuorollaan yhden jonkin toisen pelaajan tekemistä pinoista itselleen. Pino, jota ei valittu, jää puolestaan kyseiselle pelaajalle. Kunhan esineet on jaettu onkin näyttelyvaiheen vuoro, jolloin pelaajat asettavat keräämänsä postimerkit omaan kansioonsa sekä pisteyttävät kansionsa pelin alussa satunnaisesti valittujen pisteytyskorttien mukaisesti. Kolmannen näyttelyvaiheen jälkeen on vielä loppunäyttely eli lautapelitermein loppupisteytys, minkä jälkeen eniten pisteitä kerännyt pelaaja todetaan näyttelyviikonlopun menestyneimmäksi filateliksi.

Pohdittavaa riittää

Joka kierroksella keräilyvaiheessa siis tarjolle asetetaan erinäinen lajitelma postimerkkejä sekä asiantuntija- ja näytteilleasettajakortteja. Kunkin kierroksen vaihtoehdoista pelaajat sitten koittavat kerätä loisteliaimman kokoelman, jotta he saisivat mahdollisimman paljon pisteitä pisteytyskorteista. 

Pisteytyskorteista riippuen pisteitä voi saada postimerkkien värien ja teemojen lisäksi postimerkkien muodon tai koon perusteella tai esimerkiksi siitä, miten ne on asetettu pelaajan postimerkkikansioon. Postimerkkeihin on kuvitettu viittä eri teemaa sekä viittä eri väriä ja joka postimerkillä on lisäksi pistearvo, jonka mukaisesti se antaa pelin lopussa pisteitä (osa postimerkeistä on miinusarvoisia ja osa puolestaan täysin arvottomia – pisteiden suhteen siis).

Peruspostimerkkien lisäksi pelistä löytyy pienenpieniä ikimerkkejä sekä harvinaisia postimerkkejä. Näistä kummatkaan eivät edusta mitään teemaa tai väriä, vaan ovat omia postimerkkiluokkiaan, joilla on omat erikoisuutensa: pelin lopussa eniten ikimerkkejä kerännyt pelaaja saa lisäpisteitä ja harvinaiset postimerkit ovat puolestaan erittäin tuottoisia peruspostimerkkeihin verrattuna. Asiantuntija- ja näytteilleasettajakortit puolestaan antavat pelaajille erikoiskykyjä tai lisäpisteytysmahdollisuuksia. 

Pohdittavaa siis riittää keräilyvaiheessa ja pelikerralla mukana olevat pisteytyskortit ohjannevatkin pelaajia valitsemaan tietynlaisia postimerkkejä omaan (väliaikaiseen) kokoelmaansa. Oma pieni twistinsä pisteytyskorteissa on se, että kukin pelaaja saa itse valita, minkä pisteytyskortin pisteyttää minkäkin kierroksen lopuksi.

Samaa pisteytyskorttia ei kuitenkaan saa pisteyttää uudelleen myöhemmillä kierroksilla ja pelissä mukana olevista neljästä pisteytyskortista vain kolme pisteytetään pelin aikana. Tai oikeastaan pisteytyskortteja on viisi, joista yksi on aivan pelin lopussa pisteytettävä kortti, jonka jokainen pelaaja pisteyttää.

Tämä tarjoilee aivan mukavan annoksen mietittävää, kun oman postimerkkikokoelman asettelua ja sisältöä pitää miettiä useamman kierroksen päähän – jos tällä kierroksella pisteitä ei tule kauheasti, voinko tehdä valintoja, joilla saan seuraavilla kierroksilla roppakaupalla enemmän pisteitä?

Lisäpohdintaa keräilyvaiheeseen tuodaan sillä, että osa tarjolla olevista postimerkeistä on kuvapuoli alaspäin – ja ne pysyvät kuvapuoli alaspäin aina vaihtovaiheen loppuun saakka. Kuvapuoli alaspäin olevat postimerkit ovatkin houkuttelevia, kun siellä saattaa olla piilossa esimerkiksi harvinainen postimerkki, joka toisi pelin lopussa paljon pisteitä. Kuvapuoli alaspäin olevan postimerkin keräilyvaiheessa valinnut pelaaja saa kuitenkin kurkistaa postimerkin toiselle puolelle ennen kuin hänen pitää jakaa valitsemansa esineet pinoihin, mikä mahdollistaa myös bluffaamisyritykset vaihtovaiheessa.

Tämän lisäksi jokaisen pelaajan postimerkkikansioon on merkitty yksi postimerkkiteema, josta pelaaja saa lisäpisteitä kullakin kierroksella, mikä voi houkutella pelaaja keräämään kyseisen teeman mukaisia postimerkkejä itselleen.

…mutta jännite uupuu

Vaikka Stamp Swap tarjoileekin monenlaista pohdittavaa ja mietittävää, on siinä yksi olennaisen iso puute: siitä uupuu jännite. Tähän vaikuttaa varmastikin se, että pelissä ei ole kuin yksi osa-alue, jossa pelaajat vertaavat kansioitaan toisiinsa – pienenpienet ikimerkit aivan pelin lopussa – ja muutoin Stamp Swap onkin omanlaisensa moninpelipasianssi. En sinällään pidä moninpelipasiansseja huonoina, sillä pelaan niitä mielelläni, kuten esimerkiksi Stonemaierin Wingspania tai Garphill Gamesin Paladins of West Kingdomia, mutta Stamp Swap olisi minun makuuni kaivannut enemmän pelaajien välistä kilpailua. 

Yksi vaihtoehto olisi ollut lisätä pelaajien välille kilpailua kierrosten päätteeksi pisteytettävistä pisteytyskorteista, vähän niin kuin Wingspanissa pelaajat kilpailevat toisiaan vastaan kierrosten välisissä tavoitteissa. Tällöin esimerkiksi vaihtovaiheesta olisi tullut heti miten paljon makoisampi osio ja ainakin minä olisin ollut paljon kiinnostuneempi seuraamaan, millaisia postimerkkikansioita muut pelaajat rakentavat itselleen.

Vaihtovaiheella olisi ollut kaikki mahdollisuudet olla pelin kutkuttava ja ennen kaikkea kiinnostavia valintoja tarjoava ydin. Valitettavasti ruuti (vai postimerkkikokoelma?) tuntuu kuitenkin kastuneen vaihtovaiheen koittaessa, sillä siitä jää hyvin “hällä väliä”-tunne: kerättyjen esineiden jakamisella kahteen pinoon ei lopulta vaikuta olevan aivan mahdottomasti merkitystä. Joka pelikerralla on tuntunut siltä, että vaihtovaiheessa onnistuu saamaan jollain tapaa käytettävissä olevat esineet eikä erityistä jännityksen tai uhkan tunnetta pääse syntymään. 

Stamp Swapin haasteena on myös harmillisen.. noh, löysähkö teema: postimerkkien keräily jaksoi kantaa nostalgiahuuruissa yhden pelikerran verran. Ulkoisesti teemaa ei oikein ole osattu myydä, sillä niin pelilaatikon kuin pelikomponenttienkin värimaailma jättää pelin ulkoasun omaan makuuni melko valjuksi. Postimerkkien kuvituksessa on selkeästi haettu aitojen postimerkkien tunnelmaa, mikä on tavallaan hienoa, mutta johtaa kuitenkin siihen, että osasta postimerkeistä on yllättävän vaikea saada selvää, mikä sen teema lopulta on. Se on tietysti makuasia, mutta itse olisin toivonut Stamp Swapiin pirteämpää ja moninaisempaa värimaailmaa, jolloin pelin aikana muodostuvat postimerkkikokoelmat, kuten koko pelikin, olisivat olleet houkuttelevamman näköisiä.

Laadukas ja soljuva

Kritiikistäni huolimatta Stamp Swap on Stonemaier Gamesille tuttuun tapaan tuotantoarvoiltaan laadukas paketti, joka tarjoilee pelillisesti varsin soljuvan kokonaisuuden. Sen säännötkin ovat varsin selkeät ja suoraviivaiset, joten peli on suhteellisen helppo opettaa ja oppia tarjoten silti roppakaupalla pohdittavaa ja mietittävää.  Sen myös pelaa ainakin kolmella pelaajalla noin tunnissa läpi ja uskoisin, että kun peli on tarpeeksi tuttu pelaajille, sen pelaa jopa viidellä pelaajalla tuohon tuntiin eli sinällään varsin nopeahkosta pelistä on kyse. 

Vaikka omaan makuuni pelin “minä jaan, sinä valitset”-osuus tuntui varsin ponnettomalta, on minun pakko myöntää, että se voi johtua myös osittain siitä, etten ole juuri pelannut tuota kyseistä mekaniikkaa sisältäviä pelejä. Tutustuessani peliin peluutin sitä joka kerta uusille pelaajille, mikä on myös voinut vaikuttaa kokemuksiini Stamp Swapista, kun pelaajat ovat vasta opetelleet peliä (ja aika monesti myös kyseistä mekaniikkaa). Uskoisinkin, että samalla peliporukalla useamman kerran pelattuna Stamp Swap voisi alkaa loistaa enemmän ja tarjota kiinnostavampaa kokemusta, kun pelaajat pystyvät paremmin seuraamaan toisten pelaajien peliä.

Suurin haaste äsken mainitsemalleni on valitettavasti kuitenkin se, että en ole varma, kuinka hyvin Stamp Swap pystyy koukuttamaan pelaajia antamaan sille useamman mahdollisuuden. Erään pelikerran lopuksi yksi pelaajista totesikin valitettavan osuvasti, että Stamp Swap on “aivan kiva peli, mutta ei ostaisi sitä itselleen”, mikä minulle kuvastaa sitä, että eipä tarvitse Stamp Swapia erityisesti ehdotella peli-illoissa uudelleen. Ja eipä sillä, Stamp Swap jätti minullekin varsin kädenlämpöisen tunteen.

Faktat Stamp Swapista

Suunnittelija: Paul Salomon

Julkaisija: Stonemaier Games (2024)

Mutkikkuus: Säännöiltään peli on selkeä ja suoraviivainen. Pelin (mahdollinen) mutkikkuus syntyy ennemmin siitä, miten hyvin pelaajat lukevat toistensa peliä ja osaavat tai kykenevät pelaamaan toisiaan vastaan (ja samalla itseään auttaen).

Onnen vaikutus: Kunkin kierroksen aluksi tarjolle tulevat postimerkit valikoituvat satunnaisesti, jolloin aina ei välttämättä juuri omiin suunnitelmiin parhaiten soveltuvia postimerkkejä ole tarjolla. Kuitenkin lähes aina kierrokselle tulee kuitenkin sen verran “käyttistä”, että ei kenenkään pärjääminen kellisty huonoon tuuriin. 

Vuorovaikutus: Vuorovaikutusta on “minä jaan, sinä valitset” -pelimekaniikan kautta, mutta loppujen lopuksi peli on hyvin vahvasti moninpelipasianssi, jossa kukin pelaaja nysvää oman postimerkkikokoelmansa ympärillä.

Teema: Peli on rakennettu postimerkkinäyttelyn ympärille ja sinällään aivan toimiva idea, vaikkakaan tosielämän kokemusta minulla ei postimerkkinäyttelyistä ole. Sinänsä siis teeman ja pelimekaniikkojen yhteensopivuudesta on vaikea sanoa tarkemmin. Teeman mahdollisia puutteita enemmän minua häiritsee pelin valju ulkoasu, joka ei erityisemmin houkuttele pelin äärelle.

Uudelleenpelattavuus: Pelissä riittää vaihtelua pelikerrasta toiseen, kun pisteytyskortit valitaan satunnaisesti useammasta vaihtoehdosta. Lisäksi pelin sisälle on ripoteltu satunnaisuutta, mikä mahdollistaa sen, etteivät pelikerrat ole keskenään samanlaisia.

Saavutettavuus: Korteissa on jonkin verran tekstiä, mutta kaikki kortit ovat julkista tietoa pelaajille, joten lukutaidon ei pitäisi olla este pelaamiselle, kun pelaajat voivat keskustella korttien merkityksestä keskenään. Värisokeat pelaajat on huomioitu siten, että eri väriset postimerkit on värin lisäksi merkitty erilaisella reunakuviolla, joka helpottaa värien erottamista toisistaan.

Pelaajamäärä: 1–5. Kokemusta minulla on pelistä vain kolmella pelaajalla, jolloin peli toimii kokonaisuutena nähden aivan hyvin. Pelin moninpelipasianssimaisuuden vuoksi en erityisesti koe pelin hyötyvän isommasta pelaajamäärästä.

Pituus: 20–60 minuuttia. Tuo 20 minuuttia kuulostaa melko utopistiselta kestolta, ellei sitten kyseessä ole vain kaksi (nopeaa) pelaajaa.