Splendor on fillerimittainen (alle 45 minuuttia) ja helposti opittava peli, joka tarjoaa yksinkertaisuudestaan huolimatta haastetta ja taktikointimahdollisuuksia.
Renessanssin jalokivikauppaa kuvaava peli on saanut osakseen runsaasti kehuja ja hypeä, ja myös Spiel des Jahres– ja Vuoden peli -ehdokkuudet. Spiel des Jahresissa ei onnistanut, mutta Vuoden pelissä Splendor nappasi parhaan aikuistenpelin palkinnon.
Splendorista on ilmestynyt myös Marvel-teemainen versio Splendor Marvel, joka on lähestulkoon identtinen säännöiltään, mutta on teemoitettu Marvel-universumiin. Pelistä on olemassa myös kaksinpeliä varten optimoitu Splendor Duel -versio.
Katso videoarvostelu
Kehityskorttien keräämistä
Splendor koostuu kehityskorteista, jalokiviä kuvaavista pelimerkeistä ja aatelislaatoista. Valikoima kehityskortteja on jatkuvasti pöydällä ostettavissa. Vuorollaan pelaaja voi nostaa pelimerkkejä, varata kehityskortin ja nostaa jokeripelimerkin tai ostaa kehityskortin.
Pelimerkkejä voi nostaa joko kolme eriväristä tai kaksi samanväristä. Kun varaa kehityskortin, saa nostaa kortin omaan käteensä, jolloin kukaan muu ei pääse ostamaan sitä, ja lisäksi saa jokerin, joka käy minä tahansa jalokivenä. Kehityskortin voi ostaa joko pöydältä tai omasta kädestään, jos pystyy maksamaan kortin hinnan, vaikkapa viisi sinistä ja kolme valkoista jalokiveä.
Kehityskortit antavat voittopisteitä ja bonuksia. Bonuksilla saa hankittua uusia kortteja halvemmalla, joten mitä enemmän kortteja hankkii, sitä helpompi on saada uusia. Kaikkein halvimmat kortit eivät anna ollenkaan voittopisteitä.
Pöydällä on myös aatelislaattoja, jotka nekin antavat voittopisteitä. Aatelislaatan saa, kun on kerännyt oikeanlaisen valikoiman bonuksia. Peli päättyy, kun joku on kerännyt 15 voittopistettä.
Pistekoneisto pyörimään
Splendorin idea ei ole millään lailla uusi, mutta siinä tiivistetään hyvin monissa peleissä käytetty mekaniikka yksinkertaiseksi paketiksi. Pelaaja yrittää luoda korteistaan mahdollisimman tehokkaan tuotantokoneiston, jonka avulla voittopisteiden tahkoaminen sujuu nopeasti.
Useita erilaisia taktiikkavaihtoehtoja on, eikä mikään ole yksiselitteisesti paras. Esimerkiksi aatelislaatat ratkaisevat joskus koko pelin, joskus niitä taas ei nosteta ainuttakaan. Splendorin voittaminen vaatii onneakin, mutta se on selkeästi vähemmän tuuripeli kuin vaikkapa Vuoden peli -kilpakumppani Love Letter. Ensikertalainen voi silti lyödä kokeneemmat pelikaverit.
Jokainen vuoro tarjoaa valinnan mahdollisuuksia. Suuri osa informaatiosta on koko ajan avoimesti nähtävillä, joten omat siirtonsa voi periaatteessa suunnitella monen vuoron päähän. Splendoria on markkinoitu nopeatempoisena pelinä, mutta kyllä siinä analyysihalvauksen mahdollisuudetkin on. Käytännössä tilanteet muuttuvat niin paljon, että omaa taktiikkaa täytyy jatkuvasti hioa.
Splendor on sen verran yksinkertainen, että kovin monimutkaisia strategisia ulottuvuuksia siitä tuskin löytyy. Taktikointia on kuitenkin tarjolla sopivasti noin puolen tunnin kestoon nähden.
Nätti ja toimiva
Yksinkertaisen mutta toimivan lautapelin suunnittelu on vaikea laji, mutta siinä Splendorin tekijä Marc André on onnistunut. Uskon pelin miellyttävän sekä harrastajia että vähemmän pelaavia.
Splendorin säännöt voi opettaa ja oppia muutamassa minuutissa. Yksinkertaiset säännöt ja melko lyhyt kesto ovat pelin ehdottomia valtteja. Myös kieliriippumattomuus helpottaa sen omaksumista. Splendor voi hyvin toimia aloittelijoita lautapeliharrastuksen pariin houkuttelevana porttipelinä samaan tapaan kuin vaikkapa Ticket to Ride tai Dominion. Ihan Ticket to Riden junateeman tasoista sympaattisuutta tai Dominionin viehättävyyttä ja monipuolisuutta Splendorissa ei kuitenkaan ole.
Korttitaide on harvinaisen onnistunutta, ja tuotantoarvot ovat muutenkin kohdillaan. Etenkin isot ja painavat pelimerkit ovat olleet monen mieleen. Hienoista puitteista huolimatta historiallinen jalokivikauppiasteema on etäinen ja vähän kömpelö. Splendorissa on abstraktien, matemaattisten pelien henkeä, ja jotenkin se tuo mieleen myös Reiner Knizian lyhyemmät pelit. Pelimekaniikka on riisuttu ja teema lähinnä koriste.
Splendor on kiva peli, mutta hypetyksestä huolimatta en näe siinä esimerkiksi Ticket to Riden veroisen superhitin aineksia. Splendor on kuitenkin niin näppärä ja toimiva paketti, että se ei varmasti jää hyllyyn pölyyntymään.
Opi pelin säännöt videolta
Viidenkymmenen pelin jälkeen
Heinäkuussa 2017, noin kolmen vuoden pelailun jälkeen, Splendorille tuli täyteen viisikymmentä pelikertaa. Varsinkin alkuvaiheessa peliä tuli pelattua aika paljonkin ja harvoin vain yhden kerran, eli yleensä sen kaksi tai kolme peliä kerralla. Ja mikä ettei – Splendor on koukuttava ja nopea peli.
Pelissä on kuitenkin myös syvyyttä. Taktiikoissa on tasoja, eikä paras strategia ole aivan ilmeinen. Samalla peli on kuitenkin hyvin yksinkertainen, helppo opettaa ja aukeaa vasta-alkajillekin nopeasti: jo ensimmäisessä pelissä ymmärtää, mitä pelissä tehdään. Toisaalta vielä viidenkymmenen pelikerran jälkeen Splendor tarjoaa kiinnostavan pelikokemuksen, jonka pariin on mielekästä palata.
Pidän peliä edelleen erinomaisena valintana, jos hakusessa on helposti lähestyttävä, kiinnostava ja nopea peli. Tässä genressä ei monta näin mainiota peliä ole. Uuteen Cities of Splendor -lisäosaankaan en ole ehtinyt vielä lainkaan perehtyä, mutta en ole toisaalta kokenut, että peli oikeastaan edes kaipaisi lisäosaa: sen verran napakka ja toimiva paketti se on.
Uusi painos: sama, mutta paranneltu
Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi Splendorista julkaistiin kokonaan uudistettu laitos. Itse peli on muuttumaton, mutta sen osat ovat saaneet uuden visuaalisen ilmeen. Pelin faneille heti tiedoksi: ei hätää, jalokivimerkit ovat lähes grammalleen yhtä painavia kuin ennenkin.
Kauttaaltaan uusitun kuvituksen on taiteillut Paul Vérité. Uudet piirrokset ovat vähintään yhtä hienoja kuin vanhat, mutta uusien korttien yleisilme on yksivärisempi ja värikylläisempi kuin vanhojen, minkä ansiosta niiden teemaväri erottuu monissa tapauksissa aiempaa paremmin: esimerkiksi sinisen bonuksen tuottava kortti on selkeämmin kauttaaltaan sininen.
Korttien ja aatelisten valikoimat eivät ole muuttuneet, ja sekä niiden hinta että pistemäärät on merkitty yhtä hyvin kuin ennenkin. Pieni miinus tulee siitä, että uudet kortit ovat ainakin meille saapuneessa kappaleessa hiukan turhan kaarevia, vaikka niiden materiaali tuntuu muuten samanlaiselta kuin aiemmin.
Viilauksia esillepanossa
Laatikko on (ilmeisesti myymälänäkyvyyden vuoksi) samankokoinen kuin ennenkin, vaikka pelin pystyisi periaatteessa pakkaamaan paljon tiiviimminkin. Vastineeksi sisäpuolta on paranneltu: jalokivimerkit saa jaoteltua pelaajamäärän mukaisiin lokeroihin, mikä helpottaa alkuvalmisteluita hieman.
Sääntöjen sanamuotoja on viilattu vähänja ulkoasua paljon. Sääntöjen selkiyttäminen on pääosin onnistunut, vaikkei vanhakaan sääntövihko huono ollut, ja säännöt ovat jo lähtökohtaisesti yksinkertaiset. Keskeltä avattava uusi sääntövihko on sen sijaan hitusen perinteistä hankalampi käyttää ja sen tiiviisti leikattu reuna alkaa rispaantua helposti.
Ainoa varsinainen uusi asia on timantin näköinen ensimmäisen pelaajan merkki – tosin edelleen nuorin pelaaja sääntöjen mukaan aloittaa. Hauska pieni lisä, vaikkei yhtään välttämätön, sillä aloitusvuorohan ei kierrä. Merkki vain muistuttaa, kuka aloitti, kun viimeinen kierros pelataan loppuun.
Onnistunut kiillotus
Vanhankaan pelin ulkoasussa ei ole ollut mitään valittamista, ja jos Splendor jo löytyy hyllystä, ei ole mitään erityistä syytä vaihtaa sitä uuteen. Uudistus on kuitenkin juuri sen verran onnistunut, että valintatilanteessa pidän mieluummin uuden version.
BoardGameGeekissä olevien tietojen mukaan myös nelimodulinen lisäosa Cities of Splendor tullaan julkaisemaan uudelleen. Jostain syystä se jaetaan kahteen eri laatikkoon, mutta tulossa on uusien kuvitusten ohella sellaisia sääntöviilauksia, jotka sallivat aiempaa paremmin useamman lisämoduulin pelaamisen yhtä aikaa.
Vaikka pelin teema on seitinohut, eikä uusi painos tuo siihen muutosta, Splendor puolustaa edelleen paikkaansa pelihyllyssämme helposti lähestyttävänä perhepelinä, joka toimii etenkin värikkäiden jalokivien ystäville.
Faktat Splendorista
Suunnittelija: Marc André
Julkaisija: Space Cowboys, Lautapelit.fi (2014)
Mutkikkuus: Säännöt oppii parissa minuutissa, mutta pelaaminen vaatii vähän enemmän pohdintaa. Peli on hyvin aloittelijaystävällinen.
Onnen vaikutus: Omille valinnoille jää hyvin tilaa, mutta tuurikin vaikuttaa jonkin verran.
Vuorovaikutus: Toisten peliä kannattaa hiukan seurata, ja kiusaakin voi tehdä. Kovin suuri ei vuorovaikutuksen määrä kuitenkaan ole.
Teema: Renessanssiajan jalokivikauppaa kuvaava teema on lähinnä koriste. Peliä voi pelata tietämättä yhtään, mistä teemassa on kysymys. Kortit ovat silti hienoja.
Uudelleenpelattavuus: Ihan hyvä. Kortteja ja laattoja on sen verran, että variaatiota syntyy.
Kieliriippuvuus: Ei kieliriippuvuutta, pelin osissa ei ole tekstiä.
Pelaajamäärä: 2–4. Toimii kaikilla pelaajamäärillä.
Pituus: Laatikon mukaan 30 min, käytännössä 30–45 min etenkin uusien pelaajien kanssa.
Splendor Duel
Attika
Kingdom Builder
Dominion – Valtakunta
Thurn und Taxis
Afrikan tähti
Splendor Marvel
Dale of Merchants
7 Wonders Duel
Eclipse
7 Wonders
Copenhagen
21 vastausta aiheeseen “Splendor”
Minusta Splendor on kiehtova. Huomionarvoista on, että 15 pistettä saa kokoon lopulta aika nopeasti – pakasta löytyy viidenkin pisteen kortteja. Pitää siis olla hereillä.
Meillä tämä sai peliporukassa aika nahean vaikutelman, enkä itsekään ollut aivan liekeissä ensimmäisen nelinpelin jälkeen. Sen jälkeen pelasin useamman kaksinpelin kotona pojan kanssa, ja vaikka tätä ei koskaan peliporukassa pelaisi, niin jo vain tätä tullaan kotioloissa pelaamaan ja paljon. Nopea, hauska ja sopivasti mietittävää.
Kortit ovat todella hyvän näköisiä. Pidän sekä niiden kuvituksesta että asettelusta. Todella nättiä jälkeä. Chipit ovat tietysti aivan upeat ja voittavat kaikenmaailman kuutiot, puukiekot ja pahvilätkät ihan 100-0.
Kuvittelisin, että jos kylään tulee peleistä kiinnostuneita, Splendor olisi tällä hetkellä ykkösvalintoja pelattavaksi, sen verran nopea, yksinkertainen ja kiehtova se on.
Peli on ollut ehkä vähän ylihypetetty. Vähän ristiriitaiset fiilikset peli on jättänyt kolmen ensimmäisen pelin jälkeen.
Pelikomponentit on hienot ja sen takia pelistä haluaa pitää enemmän kuin siitä pitää. Peli on myös yksinkertainen, mutta yksinkertaisuudesta huolimatta se tarjoaa syvällisen pelikokemuksen.
Mikä pelissä sitten mättää?
Noh, peli ei ole mitenkään kauhean hauska. Se hiljentää pöydän ja varsinkaan seurapelinä ei näin ollen ole mikään maailman paras peli. Uusi Ticket To Ride Splendor ei ole. Petyin peliin niin paljon, että ostin Istanbulin melkein välittömästi heti sen jälkeen kun olin pelannut Splendoria. Istanbul on minulla jotakuinkin samassa pelikategoriassa kuin Splendor, mutta pidän Istanbulista paljon enemmän.
Ei Splendor kuitenkaan huono peli ole. Ei vaan ihan vastannut hypeen. Jännä juttu Splendorissa on se, että ajattelen peliä usein ja haluaisin kyllä pelata sitä lisää. En vaan tiedä, että onko kaikki ihan samaa mieltä.
Siinä olet kyllä oikeassa, että Splendor on jotenkin tosikkomainen peli. Sopii minulle, mutta ei varmasti vastaa kaikkien mieltymyksiä.
Ekat kolme pelikertaa oli hirmu kivoja. Sen jälkeen huomattin että pelissä ei juuri päätä tarvitse vaivata. Vihreästä pakasta metsästetään ensin halvimpia kortteja ja sen jälkeen mennään alennuksilla. Alussa kannattaa olla laaja valikoima eri värejä ja yleensä pelin voittaa se joka ei maksa neljää chippiä yhdestäkään kortista, mahdollisesti ensimmäistä pakko-ostoa lukuunottamatta. Eikä kovinkaan monesta kortista saa sitä kolmeakaan chippiä maksaa. Pelin häviää jos heti alussa panostaa kakkos ja kolmostason kortteihin, sillä ne ovat niin kalliita, että vuoroja kuluu mielettömästi ennen kuin niitä saa käteen ja 10 chipin rajoitus tekee muiden pelin hidastamisen mahdottomaksi.
Isommilla pelaajamäärillä on täysin tuurista kiinni miten kortit tulevat peliin, mitä voit ostaa kun tulee oma vuoro. Kaksinpelikin menee piloille, kun kaveri nostaa pöytän tulleen ”ilmaisen” kortin aina kun itse olet maksanut jostakin kortista kalliisti, koska halpoja vaihtoehtoja ei ole ollut tarjoilla. Myös aatelisten jakaantuminen pelaajille on enimmäkseen kiinni siitä mitkä kortit on otettavissa omalla vuorolla.
Mie kyllästyin nopeasti. Todella yksiulotteinen peli. Ei todellakaan uusi menolippu tai Carcassonne, joita jaksaa pelata vielä vuosien jälkeenkin.
Splendor-keskusteluissa osa tuntuu uskovan vahvasti, että pelin voittaa aina, kun panostaa ykköstason kortteihin. Osa taas uskoo samaa kakkostason korteista. En tiedä, kumpikaan ei mun kokemusten perusteella ole automaattinen voittotaktiikka, ja muillakin konsteilla on pärjätty hyvin.
Nettikeskusteluissa jotkut pitävät Splendoria tosi koukuttavana pelinä, ja se vähän hämmentää. Liekö onnistuneen markkinoinnin vaikutusta vai mitä. En itse ole havainnut ihmeellisempää koukuttavuuspotentiaalia, ja vaikka mielelläni sitä pelaankin, ei ole tullut kummempaa tarvetta pelata montaa peliä putkeen.
Toimiin myös meillä. Pelit on tiukkaa vääntöä ja itse olen jäänyt jonkinverran koukkuun. Tosin liikaa pelattuna on vaara, että rupeaa toistamaan itseään liikaa. Parasta stragegiaa voittamiseen en ole itse löytönyt, vaikka pelejä alla parisenkymmentä. Usein voitettu myös pienemmällä määrällä kortteja ja chippejä hautomalla.
Menipä heti ensimmäinen peli kummaan pattitilanteeseen. Kahdestaan pelattiin. Nyt on kädessä kolme korttia ja chippejäkin on 10, mutta pöydällä olevia kortteja ei silti ole varaa ostaa. Eli mitään ei voi tehdä omalla vuorolla. Onko kovana kohtalona vain skippailla omaa vuoroa odottaen, että toinen lopulta kääntää pöytään jotakin ostettavaa? Vai eikö näitä sääntöjä sittenkään tajunnut? :)
Spynde, chippejä saa nostaa, vaikka kädessä olisi jo kymmenen, pitää vain heittää vuoron lopussa pois ylimääräisiä. Voit siis vaihtaa chippejä paremmiksi.
Kolme peliä pelasin tätä juuri äsken kolmella pelaajalla, raskaat chipit ja niiden tuntuma käytännössä pelastavat pelin. Ne lisäävät melko kuivaan ja lähinnä numeropohjaiseen peliin taktiilin elementin, joka vastaa sitä samaa mielihyvää, joka vaikkapa Carcassonnessa tulee pelilaudan rakentumisesta. Eli vaikka ei aina voittaisi tai jaksaisi edes kovin paljon miettiä, voi ainakin räplätä niitä chippejä. Jos chipit olisivat esim. pahvia, en välttämättä edes pelaisi peliä enää, kun taas nykyisellään ajatus lisäpelaamisesta on ihan ok, silloin tällöin. Itse kortit ovat todella hienoja, vaikka niiden kuvituksella ei olekaan pelin kannalta mitään merkitystä.
Pidin kyllä pelistä, mutta en oikein tiedä onko tällä jalkoja pidempään pelailuun, vähän häiritsee minuakin tuo pelipöydän hiljentäminen: symbolipohjainen jatkuva laskutoimitus ei oikein istu yhteen rupattelun kanssa, jolloin tulee vähän outoja psyykkisiä törmäyksiä. Peli on kuitenkin niin selkeästi ”kaikkien” seurapeliksi suunniteltu ja chippien räplääminen tuo väkisinkin sitä pokerimaista huulenheittoa, että jotenkin tulee helposti puhuneeksi paljon ja sellaista, joka ei liity itse peliin mitenkään. Ajatukset pitää katkaista, että voi taas pelata itse peliä, tai ettei unohda kenen vuorossa ollaan menossa.
Ehkä asiaa auttaisi, jos vaikka aatelisilla olisi jonkinlaista persoonallisuutta/peliin muutenkin kuin vain pistearvojen muodossa vaikuttavaa roolittavaa elementtiä tms., jolloin peliin tulisi mahdollisesti makua aivan toisella tavalla. Toisaalta sitten mentäisiin samalla sinne monimutkaisempaan päin, nythän tämä on tosiaan kuin Knizian peli. Ehdottomia valttejahan toisaalta pelin elegantti simppeliys ja helppo omaksuttavuus ovat. Porttihuumeesta on siis epäilemättä kyse.
Jaha, katsoin tuon Tuomon esittelyvideon ja taisin vain toistaa tismalleen samat mietteet. Oh well.
Aateliset vierailevat pelaajilla, menettääkö pelaaja siis aatelisen toiselle pelaajalle jolla on vierailuun oikeuttava määrä bonuksia vai jääkö aatelinen pysyvästi kyläilemään? Pelaajalla voi ilmeisesti olla useita aatelisia mikäli ne hankkii eri vuoroilla?
Jare, ”vierailu” on tässä vähän harhaanjohtava, koska kyllä ne tosiaan ihan pysyvästi tulevat. Toisilta ei voi aatelisia viedä. Aatelisista saa kerätä vaikka kaikki jos pystyy, mutta tosiaan vain yksi kierroksessa. Muuten ei ole rajoituksia.
Osa korteista maksaa >10 chippiä. Miten niitä on mahdollista ostaa, kun rajoituksena on max. 10 chippiä kädessä vuoron lopussa?
Olli, lukaisepa säännöt uudestaan. Ostetuista korteista saa pysyvää, joka vuoro käytössä olevaa rahaa.
Peli on meidän perheessä hitti. Sopivan yksinkertainen, sopivasti taitoa vaativa ja helppo ottaa esiin. Suosittelen niillekin jotka eivät niin lautapeleistä välitä. Tämä koukutti ainakin meidän perheen lapset ja isovanhemmat 10 – 70 -vuotiaat.
Jos minulla on 4 sinistä boonusta kehitys korteissani ja 4 sinistä pelimerkkiä niin voinko käyttää myös kaikki pelimerkit sellaiseen korttiin joka maksaa 7 sinistä ?
En osaa sanoa tuohon virallista sääntöä, mutta en myöskään näe mitään syytä koskaan maksaa ylimääräisiä pelimerkkejä: siitähän ei nähdäkseni ole mitään muuta vaikutusta kuin seuraavan pelaajan auttaminen pelimerkkejä vapauttamalla. Ylimääräisten pelimerkkien pitämisestä ei ole koskaan haittaa ja siitä voi olla hyötyä, joten miksi et käyttäisi bonusta?
Jos keksit jonkun skenaarion, jossa ylimääräisten pelimerkkien käyttämisestä on jotain hyötyä, kerro ihmeessä, muuten en oikein tiedä, miksi tällä on edes väliä.
Mulla on tapana pelata sillä tavalla että jos pelin lopussa on pelimerkkejä niin 1 miinuspiste yhtä pelimerkkiä kohden joten on järkevää päästä pelimerkeistä eroon ennen pelin loppua
No jos muutenkin pelaat itse keksityillä säännöillä, voit tässäkin kohtaa varmasti keksiä tilanteeseen sopivan säännön. Tee niinkuin sinusta paremmalta tuntuu. Oikeilla säännöillä ylimääräisten pelimerkkien käyttämisestä ei ole kuin haittaa, joten siksi sääntöjen ei oikeastaan tarvitse ottaa asiaan kantaa.
Hei,
Minulla on vuoron alussa jo kymmenen pelimerkkiä. Voinko tällöin:
A. Varata kortin & ottaa jokerimerkin ja palauttaa yhden normaaleista pelimerkeistäni pöydän keskelle?
tai
B. Ottaa kolme eriväristä jalokiveä ja palauttaa esim. kolme punaista. (eli täytyykö palautettavat olla myös joko kaksi samanväristä tai kaikkien erivärisiä?)
Kiitos vastauksesta jo etukäteen!
Enni, molempiin kyllä. Kymmenen ei ole tiukka raja, sen yli saa mennä, kunhan vuoron lopussa palauttaa sen verran, että on taas korkeintaan kymmenessä pelimerkissä. Palautettavien värillä ei ole väliä, saa palauttaa samaa väriä tai eri värejä.