Kategoriat
Peliarvostelut

Spinergy

Oikeasti hyvät peliharrastajaakin miellyttävät seurapelit ovat harvassa. Suosittujen seurapelien haukkuminen tuntuu olevan varsinkin amerikkalaisia lautapelaajia miellyttävä harrastus. Spinergyssä on ajatusta ja hienoisista puutteistaan huolimatta se on erinomainen seurapeli – mikäli seura on oikeaa. Spinergy on vaativa peli pelaajien verbaalisen luovuuden suhteen. Parhaimmillaan peli onkin esimerkiksi luovan kirjoittamisen kurssin tai muiden sanankäyttäjien kesken pelattuna.

Pelin idea

Joku pelaajista pyörittää sanageneraattoria, muovista ufon näköistä härveliä. Se tuottaa kolme sanaa. Pyörittäjä lukee kortin, joka antaa muille tehtävän. Vaikkapa näin: ”kuvaile, millainen katastrofi yhden tähden ravintolassasi eilisiltana tapahtui”. Muiden on nyt kirjoitettava pikavauhtia tarina, joka sopii tehtävään ja jossa esiintyvät kaikki kolme pyöritettyä sanaa.

Sillä välin pyörittäjä keksii kolme sanaa, joiden arvelee esiintyvän muiden teksteissä. Sitten tekstit luetaan, ja mikäli pyörittäjä osuu oikeaan, hän saa pisteet, muuten ne kerää kirjoittaja. Pääasia ei kuitenkaan ole pisteiden kerääminen, vaan hulvattoman hauskat tarinat, joita syntyy, kun pelaajat varovat käyttämästä ilmeisimpiä sanavalintoja kiinni jäämisen pelossa.

Spinergy

Iso läjä luovuutta

Spinergy on parhaimmillaan sanavalmiissa seurassa todella hauska peli. Hieman turhan lyhyesti esitetyt säännöt vaativat jonkin verran paikkailua, esimerkiksi tehtäviin käytettävän ajan tuplaaminen parantaa peliä huomattavasti. Suomenkielinen toteutus ei myöskään ole aivan täydellinen, esimerkiksi yhdyssanojen käyttö ei ole luontevaa. Sääntöjen mukaan tehtävänannossa annettuja sanoja ei saa käyttää yhdyssanojen osina, mutta yhdyssanojen salliminen tekee pelaamisesta mukavampaa. Hieman tarvitaan siis pohtimista ja säätöä. Jos sen jaksaa tehdä, tuloksena on erittäin hauska seurapeli.

Paketin kyljessä lukee pelaajamääräksi 2–6, mutta käytännössä on todettu, ettei yläraja tullut vastaan yhdeksälläkään pelaajalla. Koska pelaajat kirjoittavat tarinoitaan yhtä aikaa, odottelua ei tule, ja isommankin porukan tarinoita kuuntelee mielellään, koska se on kuitenkin pelin hauskin vaihe. Isompi rajoitus on pelin luonne, sillä kyseessä on varsin tiukka luovuushaaste, eikä pikatarinoiden kehittely sovi jokaiselle pelaajalle. Vaikkapa kirjoittamista harrastaville Spinergy on kuitenkin huippuvalinta.

Suunnittelija:
Julkaisija: Gnugames, Amo
Ilmestymisvuosi: 2005
Pelaajamäärä: 2-6
Pituus: 60 min

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Yksi vastaus aiheeseen “Spinergy”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *