Space Hulk: Death Angel

Space Hulk on vanha Games Workshop -klassikko vuodelta 1989. Viimeksi vanha sotaratsu oli tapetilla 2009, kun pelin kolmas laitos ilmestyi sakean kohun saattelemana. Nyt pelistä on ilmestynyt huomattavasti tiiviimpi korttipeliversio Space Hulk: Death Angel; korttipeli, joka on saatu myös suomeksi. Tämän Fantasy Flight Games- julkaisun suunnittelijana on häärinyt Corey Konieczka.

Tarina on sama: Space Marine -avaruussoturit siivoavat avaruudessa asuvia alushylkyjä geenivoroista, ihmiskunnan geeniainesta himoavista hirviöistä. Nämä hirviöt muistuttavat enemmän kuin vähän Alien-elokuvan painajaisia ja tarjoavat pelaajille kiperiä haasteita.

Alkuperäinen peli oli puhdas kaksinpeli, jossa toinen ohjasti pientä joukkoa ihmiskunnan toivoja taistelemassa valtavaa hirviölaumaa vastaan tiukan aikapaineen alla. Nyt pelaajat ovat yhdessä ihmiskunnan puolesta geenivoroja vastaan.

Pelin idea

Kukin pelaajista ohjastaa yhtä tai kahta taisteluparia Space Marineita, niin että että pelissä on 6–12 marinea. Nämä urheat soturit ovat jonomuodostelmassa, kasvot joko vasempaan tai oikeaan. Jonon molemmilla puolilla on maastokortteja, joista sikiää uusia geenivoroja pelaajien kiusaksi.

Kukin pelaaja valitsee joka vuoro kullekin taisteluparille yhden toiminnon, jonka parin molemmat marinet suorittavat. Toiminnot valitaan yhtä aikaa, suoritetaan ja sen jälkeen on geenivorojen vuoro hyökätä. Lopuksi nostetaan tapahtumakortti, joka tekee jotain pientä mukavaa tai ikävää ja tuo peliin uusia geenivoroja.

Toimintoja on kolmea eri lajia: tuki, liike ja hyökkäys. Tuki antaa jollekin marinelle tukimerkin, jolla saa heittää nopanheiton uudestaan. Liikkeellä siirrytään eri kohtaan jonossa ja vaihdetaan rintamasuuntaa. Hyökkäyksellä ammutaan kantaman sisällä oikealla puolella olevia geenivoroja.

Geenivorot kertyvät parviksi maastokorteille. Jos parven hyökätessä nopanheiton tulos on pienempi tai yhtä suuri kuin parven koko, marine kuolee. Kun nopan numerot ovat 0-5, parvet ovat nopeasti vaarallisen kokoisia, etenkin kun useimmat marinet tappavat parvesta kerrallaan vain yhden geenivoron.

Kun nykyisen olinpaikan hirviövarannot alkavat loppua, marinet pääsevät etenemään seuraavaan huoneeseen. Viidennessä huoneessa odottaa voitto ja kunnia, eli mahdollisuus voittaa peli joko toimimalla ohjeiden mukaan tai yksinkertaisesti tyhjentämällä hylky hirviöistä.

Erikoisjoukkojen erikoisominaisuudet

Jokaisella taisteluparilla on samat perustoiminnot, mutta niihin liittyy myös erikoiskykyjä. Jokaisessa taisteluparissa on perusmarine ja parempi marine, jolla on joku erikoisase tai muu etu. Yhdellä on sarjatulta ampuva rynnäkkötykki, toisella parvittain geenivoroja tappava liekinheitin, kolmannella lähitaistelussa vaaralliset salamakynnet ja niin edelleen. Näitä etuja saa käyttöön käyttämällä sopivaa toimintokorttia.

Korttien käyttöä on harkittava tarkoin. Pelin vaikeustaso syntyy hyvin pitkälle yhdestä pienestä säännöstä, jolla on suuret seuraukset: samaa toimintoa ei saa valita kahdella peräkkäisellä vuorolla. Marine, joka ampuu nyt, ei voi ampua uudestaan seuraavalla vuorolla. Tämä vaikeuttaa pärjäämistä merkittävästi ja tuo peliin paljon haastetta, kun jokaiselle tiimille on keksittävä paras mahdollinen toimintatapa myös jatkon kannalta.

Tämä sääntö on teeman kannalta vähän outo ja tekee elämästä välillä turhankin vaikeaa, mutta ainakin vaikeus on teemalle uskollista – Space Hulk ei ole koskaan ollut helppo peli. Kuka muistaa ensimmäisen Space Hulk -tietokonepelin vuodelta 1993? Siinä pelissä on brittiläisen sadistista pelisuunnittelua parhaimmillaan, peli oli riivatun vaikea.

Yhdessä pahaa vastaan

Pelin säännöissä on tuttu ”kortteja ei saa näyttää, mutta niistä saa puhua”-sääntö, jonka tarkoitus on saada pelaajat puhumaan toiminnoista sen sijaan, että yksi sanelee muille mitä tehdä. Tämä yhteistyöpelien helmasynti vaivaa toki Space Hulkiakin, mutta toisaalta fiksu peliporukka pelaa kyllä sillä tavalla, että kaikilla on hauskaa ja jokainen pääsee tekemään päätöksiä.

Tapahtumakortteihin liittyy pieni yhteistyötä rajoittava jippo. Jos kortissa joutuu tekemään valintoja, joku pelaajista joutuu tekemään valinnan itse, korttia ei saa edes näyttää muille ennen kuin päätös on tehty.

Pelin vaikeustaso on sen verran kova, että pelaajien on joka tapauksessa tehtävä tiivistä yhteistyötä selvitäkseen hengissä. Yhtään marinea ei sovi menettää turhaan, joten siirrot kannattaa pohtia huolellisesti yhdessä.

Vaikeustaso on sellainen, ettei tätä peliä voiteta joka kerta, tai edes joka toinen kerta. Kovin suurta aineistoa minulla ei ole, mutta näppituntumalta peli kaatuu helposti ketjureaktioihin, joissa vaaralliseksi äitynyt geenivoroparvi kaataa yhden marinen, mistä alkaa loputkin marinet tuhoava alamäki. Loppuun asti pääseminen vaatii tarkkuutta ja tuuria.

Tuurilla on selvä osansa pelissä. Nopanheitot ratkaisevat paljon, tapahtumakorteista voi tulla kaikenlaista jäynää ja niin edelleen. Taidolla on toki merkitystä, mutta huono tapahtumakortti voi helposti mitätöidä kertaheitolla parin vuoron taidokkaat suunnitelmat ja toiminnot. Pelistä nauttiakseen on siedettävä tällaisia heilahduksia ja kaoottisia tapahtumia. Jännitystä ainakin riittää.

Enimmäkseen siisti toteutus

Space Hulk: Death Angel on pieneen pakettiin ahdettu korttipeli ja sellaisena oikein siististi tehty. Kuvitus on tyylille uskollista eli miellyttää varmasti GW-fanien silmää ja näyttää lähinnä naurettavalta muille. Kortit ovat riittävän käteviä ja laadultaan miellyttävän hyviä — näiden korttien luulisi kestävän käyttöä.

Suomennos on siivosti tehty, mutta näinköhän pelin kovimmat fanit siitä välittävät? Ainakin omissa testipeleissäni haikailtiin englanninkielisen pelin ja muista GW-tuotteista tutun englanninkielisen sanaston pariin — peli olisi tuntunut tutummalta ja luonnollisemmalta englanniksi.

Suomennos on hyvä, mutta sääntökirjaa on pakko kritisoida. Pienikokoinen vihkonen ei mahdollista mitä tahansa, mutta olen varma, että pelin säännöt voisi esittää nykyistä paremmin. Yleiskuvan saaminen on vaikeaa, säännöt ovat levällään ja sääntökirjaa selailemalla peli vaikuttaa paljon vaikeammalta kuin se oikeasti on.

Opettelemiseen kannattaa siis varata aikaa ja Geekin sääntöfoorumien vilkuilukin auttaa, ihan joka asiaa kun ei aivan perinpohjaisesti selitetä. Jotkut erikoiskyvyt esimerkiksi jättävät kysymyksiä auki, poikkeuskykyjä kun ei millään tavalla käydä läpi ja oikeat tulkinnat pitää päättää itse tai arvata. Ameritrash-perinteiden kunnioittamista kai tämäkin.

Hyvä filleri, mutta kestääkö käyttöä?

Pienessä paketissa on vähän rajallisesti vaihtelua. Paikkakortteja on kolme numeroa kohden, eli ei tarvitse pelata paljoakaan kun törmää samoihin huoneisiin. Niistä ei juuri vaihtelua irtoa, eikä pelin peruskuvio oikeastaan muutu miksikään eri korttien myötä.

Veikkaan, ettei Space Hulk: Death Angel kestä loppujen lopuksi kovin raskasta pelaamista. Melko nopeana pelinä se on kuitenkin oivallinen filleripeli avaruusmätön ystäville, pääruokapelinä vaihtelun puutu kuluttaa pelin loppuun melko nopeasti. Innokkaimmat läiskinevät tätä pasianssinakin muutaman kerran ihan mielellään, muille soolopelin arvo on lähinnä sääntöjen opettelemisessa (suosittelen kyllä lämpimästi soolopelin pelaamista ennen kuin yrittää opettaa peliä muille).

Ameritrash-henkisenä fillerinä Space Hulk: Death Angel on joka tapauksessa peli paikallaan. Jos peliporukasta löytyy GW- ja Space Hulk -faneja, joille yhteistyöpeli ei ole kirosana, Death Angel on jo lähes pakko-ostos, josta saa hintansa edestä viihdettä. Sopivan satunnaisesti pelattuna vaihtelun puute ei haittaa ja tiukka vaikeustaso puolestaan koukuttaa yrittämään, kunnes peli on vedetty onnistuneesti läpi.

Faktat Space Hulk: Death Angel -korttipelistä

Pituus: 30-60 minuuttia, vähemmän jos kuolo korjaa, enemmän jos oikein huolella mietitään. Toisten pelaajien odottelua pelissä ei ole.