Skora on suunnittelija Rory Muldoonin esikoispeli, joka kuuluu Inside The Boxin lounasrasiasarjaan. Kyseessä on siis lounasrasian näköiseen laatikkoon pakattu pikkupeli, jonka pelaa sopivasti lounastauolla.
Aiheena pelillä on kalastus, mikä sellaisenaan on peleissä suhteellisen harvinainen (ensimmäisenä mieleen tulee Muumipeikon kalaretki).
Syöttejä ja alueenvaltausta
Tapahtumien näyttämönä toimii Norsican saari. Saarella on kolme kalastusaluetta, joihin pelaajat lätkivät veneitään ja korttejaan. Peli toimii kahdessa vaiheessa: ensin kalastusalue valmistellaan pelaamalla käsikortit syöteiksi satamiin, tämän jälkeen kalastetaan.
Pelipakassa on kalastuskortteja arvoiltaan 4–6. Pelin alussa nämä kortit sekoitetaan, jokaiseen satamaan asetetaan yksi kortti ja loput jaetaan tasan pelaajien kesken. Lisäksi jokainen pelaaja saa kortit arvoilla 1–3, yhden kutakin. Tämän jälkeen kaikki saavat kaksi salaista tavoitekorttia, joista toisen saa pitää.
Vuorollaan pelaaja saa pelata yhden kortin kädestään johonkin kolmesta satamasta. Jos kortissa on kuvattuna toiminto, se on välittömästi suoritettava. Toimintoja voivat olla omien laivojen asettaminen pelatun kortin alueelle tai jonkin satamassa olevan kortin siirtäminen viereiseen satamaan. Jos pelattu kortti oli samaa väriä kuin edellinen satamassa ollut kortti, pelaaja saa tästä hyvästä kirvestokenin. Vuoronsa lopuksi pelaaja saa halutessaan siirtää yhtä laivoistaan toiseen satamaan.
Kun kaikki kortit on pelattu, alkaa kalastus. Alueet käydään läpi yksi kerrallaan, ja kunkin alueen kohdalla ratkaistaan ensin vuorojärjestys. Ensimmäisenä on pelaaja, jolla on alueellaan eniten laivoja. Tasapelin kohdalla ratkaisee kirvestokenien määrä. Tällöin voittavan pelaajan on kuitenkin luovuttava yhdestä kirveestään. Edelleen tasapelin kohdalla mennään alkuperäisen vuorojärjestyksen mukaan.
Kalastaessa pelaaja valitsee satamasta yhden kalakortin käteensä ja poistaa yhden laivoistaan. Tätä jatketaan, kunnes kalat tai laivat loppuvat alueelta ja siirrytään seuraavalle alueelle. Kun kaikki kala-apajat on saatu setvittyä, lasketaan yhteen kunkin kalakortin pistearvo sekä mahdolliset salaisista tavoitteista saatavat pisteet. Eniten pisteitä kerännyt pelaaja voittaa.
Näppärä pikkupeli
Skoran komponentit ovat näin pieneksi peliksi todella laadukkaita. Erivärisissä veneissä on purjeissa erilaiset kuvioinnit, mikä aina nostaa pisteitä puna-vihersokean silmissä. Tokenit ovat paksua pahvia ja kortit mukavan jämäköitä. Myös pelilaatikko magneettiklipseineen on hauskan lounaslaatikon näköinen, vaikkakin hivenen isohko.
Skora tuo hieman mieleen For Salen, joka on yksi omista suosikeistani fillerisarjassa. Molemmat ovat nopeasti pelattavia kaksiosaisia pelejä, joissa on mahdollista tehdä merkityksellisiä valintoja.
Skora ei välttämättä kuitenkaan nouse kirjoissani kärkikastiin parista syystä. Ensinnäkin pelaajia mahtuu mukaan vain neljä. Kuten aluepeleissä yleensäkin, useampi pelaaja tuo kamppailuihin tarvittavaa jännitystä, joten käytännössä peli toimii parhaiten neljällä. Kaksinpeli kompensoi tätä siten, että kalastusvuorollaan pelaaja sekä ottaa yhden kortin itselleen että heittää yhden kortin pois pelistä. Toisekseen valintoja on lopulta kuitenkin melko vähän. Nelinpelissä kullakin pelaajalla on vain viisi käsikorttia, joten ei niillä kovin pitkäkestoisia suunnitelmia tehdä.
Peli on kuitenkin hyvin nopea opettaa ja pelata, ja onkin varsin toimiva välipala isompien pelien väliin.
Faktat Skorasta
Suunnittelijat: Rory Muldoon
Julkaisija: Inside the Box (2020)
Mutkikkuus: Hyvin helppo. Vaiheesta riippuen joko pelaat kortin pöytään tai nostat kortin pöydästä, siinäpä se.
Onnen vaikutus: Salaiset tavoitteet voivat joskus natsata paremmin omien korttien kanssa, muutoin tuurilla ei juurikaan ole jalansijaa.
Vuorovaikutus: Pelaajat hamuavat samoja alueita ja samoja kortteja, joten muiden tekemisiä on syytä pitää silmällä.
Teema: Ihan toimiva, vaikkakin melko kevyt kuorrutus onkin kyseessä.
Uudelleenpelattavuus: Ei tätä kovin tiuhaan jaksa, mutta satunnaisena fillerinä varsin toimiva.
Kieliriippuvuus: Korteissa on jonkin verran tekstiä, apulapuilla pärjää.
Pelaajamäärä: 2–4, toimii parhaiten neljällä.
Pituus: Noin 15 minuuttia.