Sir Hasse eli Die Ritter von der Haselnuss ilmestyi saksaksi jo 1997 ja pokkasi tuolloin Deutscher Spiele Preisin parhaan lastenpelin palkinnon. Taustalla on laatutietoisia tekijöitä: pelin on suunnitellut Catanin uudisasukkaista tuttu Klaus Teuber ja julkaissut näyttävistä peleistä tunnettu Goldsieber. Suomeksi pelin on julkaissut Lautapelit.fi, joka on keksinyt pelille varsin hauskan suomenkielisen nimen. Lopputuloksena on toimiva lastenpeli, jota aikuistenkin on hauska pelata.
Pelin idea
Pelaajat ovat oravaritareita, jotka hamstraavat varastoihinsa pähkinöitä. Pelaajat kiertävät pientä pelilautaa ympäri, laudalla on pähkinäpensaita ja pari varastoa, joihin pähkinöitä voi viedä talteen. Jokaisessa pensaassa on korttipakka, jonka korteista suurin osa on pähkinöitä. Joukossa on myös petoja, korteissa esiintyvät ilves, näätä ja kettu.
Jos pelaaja pensaaseen saapuessaan nostaa pakasta pähkinän, hän asettaa sen eteensä. Petoeläimet palautetaan takaisin pakkaan. Jos joku toinen pelaaja on käynyt pensaalla jo aiemmin ja muistaa, mikä petoeläin pakan päällä on, hän voi huutaa sen nimen. Oikeaan osunut huuto tarkoittaa pähkinänkerääjälle tappiota: hän menettää kaikki edessään olevat pähkinät. Huutaja saa lisäksi kaksi pistettä. Väärästä huudosta huutaja joutuu peruuttamaan pari pistettä. Huudon jälkeen petokortti laitetaan syrjään.
Edessään olevat pähkinät voi käydä viemässä turvapaikkaan talteen, siellä ne muutetaan voittopisteiksi. Jekku on tietysti se, että mitä enemmän pähkinöitä vie kerralla, sitä enemmän saa pisteitä. Pisteitä ropisee tutulla kaavalla yhdestä pähkinästä 1, kahdesta 3, kolmesta 6 ja neljästä 10. Tämä tuo peliin riskinhallintaa. Odottelemalla pidempään saa paremmat pisteet, mutta vaara menettää runsaasti pähkinöitä on suurempi.
Yksinkertaista hauskaa
Kovin mutkikas peli Sir Hasse ei ole, eikä siitä riitä pelkästään aikuisista koostuvalle peliporukalle viihdettä. Lastenpelinä se on sen sijaan mainio ja aivan riittävän fiksu, jotta aikuiset jaksavat pelata peliä lasten kanssa.
Vahva tuuripitoisuus ja muistin käyttäminen tasoittavat peliä niin, että lapset voivat pärjätä pelissä hyvin. Valmistajan ikäsuositus on kuusi vuotta ja arvelisin, että useimmat kuusivuotiaat pystyvät pelaamaan peliä ilman aikuisten apua.
Sir Hasse onkin kaikinpuolin mainio lastenpeli, jota on helppo suositella etenkin sellaisille perheille, jossa pelataan pelejä koko perheen voimin. Meillä kolmivuotias innostui pelistä ja hienoista oravafiguureista valtavasti, valitettavasti taidot eivät aivan vielä riitä täysipainoiseen pelaamiseen. Parin vuoden päästä sitten pelataankin jo varmaan täysillä, tämän pelin säilytän ehdottomasti odottamaan taitojen karttumista.
Faktat Sir Hassesta
Suunnittelija: Klaus Teuber
Julkaisija: Goldsieber (1997), Lautapelit.fi (2009)
Mutkikkuus: Sir Hasse on erittäin helppo peli, jonka säännöt oppii nopeasti. Arvelisin, että lapset voivat pelata tätä keskenään melko vaivattomasti.
Onnen vaikutus: Pelissä on suhteellisen paljon tuuria mukana, mutta puhdas tuuripeli se ei ole, vaan vaatii myös hieman muistia ja riskinhallintaa.
Vuorovaikutus: Toisten pelaajien vuorolla täytyy olla tarkkana, jotta tietää, mitä pensaita varoa ja huomaa huudella petoja toisten liikkuessa sopivissa puskissa. Huonot häviäjät pahoittanevat mielensä pähkinöitä menettäessään, mutta toisaalta herkempi pelaaja voi itse pelata varman päälle ja käydä varastoimassa pähkinöitä tiheämmin.
Teema: Oravateema on vekkuli ja tyylikkäiden komponenttien vuoksi toimii hienosti.
Uudelleenpelattavuus: Voipi olla, ettei tämä loputtomasti pelaamista kestä, mutta ei Sir Hasse ihan hetkessä puhki kulu.
Kieliriippuvuus: Peli on luonnollisesti täysin kielivapaa.
Pelaajamäärä: 2–4, veikkaisin että enemmän on parempi, kaksinpeli voi olla vähän kuivakka.
Pituus: 30 min
Vimmaiset vampyyrit
Velhojen yö
Kayanak
Ice Cool
Hiirikaruselli
Pikku haamu
Maaginen labyrintti
Alfred
Octopus
Kellotornin kummitukset
Bananas
Lohikäärmeiden aarre
3 vastausta aiheeseen “Sir Hasse”
Mikähän tässä pelissä on se mekanismi, joka kannustaa menemään sellaiseen pensaaseen jossa tietää jo että pakan päällä on ryöväri? Tässä tilanteessa ko. puskaan menijällä on vain hävittävää ja parhaasskin tapauksessa on vain niin, ettei käynyt mitenkään. Olkoonkin vain pelkkä lastenpeli, niin kannustusmekanismin puuttuessa olen sitä mieltä että peli on rikki. On totta, että lapsen luontainen uteliaisuus saanee kurkkimaan puskiin joka tapauksessa, mutta pidän kyllä tämmöistä mekanismia lapsen aliarviointina. Puhumattakaan siitä että miten kukaan itseään pelisuunnittelijaksi sanova voi kyhätä sellaisen mekanismin jossa on suuri menettämisen riski, muttei ollenkaan palkinnon mahdollisuutta?
Vai enkö vaan tajua jotain?
Ei mikään, mutta joskus on vain pakko. Niitä puskiahan voi sitä paitsi suhtkoht turvallisesti käydä tsekkailemassa silloin kun käsi on tyhjä pähkinöistä. Jos toinen muistaa ryövärin, okei, sinne meni kaksi pistettä, mutta jos ei muista (kuten aika usein käy), saat itse muistijäljen.
Ei tämä kyllä minusta missään nimessä rikki ole, etenkään kun en ole montakaan kertaa törmännyt tilanteeseen, jossa ei olisi ollut jotain vaihtoehtoa. Lähes aina on joku puska, josta on epävarmuutta ja jonka voi käydä tsekkaamassa.
Pakko on tietenkin toimiva “motivaattori”, mutta jotenkin pitäisin enemmän palkitsevasta mekanismista.