Secret Hitler

Salaisilla rooleilla vekslaaminen on kovin tuttu pelimekaniikka Mafiasta Ihmissuteen ja kyseisten pelien lukemattomiin variantteihin. Omasta mielestäni lajityypin kruunu kuuluu kuitenkin Max Temkinin, Mike Boxleiterin ja Tommy Marangesin Secret Hitlerille, joka sitoo valehtelun demokraattiseen päätöksentekoon ja sijoittaa pelin maailmansotien väliseen Saksaan.

Peli rahoitettiin Kickstarterissa vuonna 2015, ja tukijat saivat kopionsa loppuvuodesta 2016. Mielenkiintoisen julkaisusta tekee kuitenkin se, että kampanjan loppuvaiheilla peli päästettiin nettiin Creative Commons -lisenssillä. Kuka tahansa voikin ladata koko paketin pelin nettisivuilta ja tulostaa pelin itselleen. Myöhemmin Kickstarterin perusversiota on alkanut löytyä pelikaupoista, jos kotikutoinen versio ei iske.

Istunto alkaa

Peli aloitetaan jakamalla pelaajille roolit sattumanvaraisesti. Rooleja on kolme: liberaali, fasisti ja Hitler. Pelaajien roolijako skaalautuu pelaajamäärän mukaan, mutta ”hyviksillä” eli liberaaleilla on aina enemmistö ja mukana on Hitlerin lisäksi 1–3 rivifasistia. Roolijaon jälkeen fasistit saavat tietää joukkueensa jäsenet ja Hitlerin henkilöllisyyden. Jos pelissä on Führerin lisäksi enemmän kuin yksi natsi, Hitler ei itse tiedä muiden pelaajien henkilöllisyyttä. 

Roolijaosta saa jo osviittaa pelin dynamiikasta: pieni fasistijoukko on alakynnessä, mutta heillä on runsaasti enemmän tietoa kuin muilla pelaajilla. Liberaalit sen sijaan joutuvat tekemään päätöksiä vaillinaisilla tiedoilla ja etsimään joukostaan epäilyttäviä henkilöitä.

Tavallinen lainsäädäntömenettely

Roolien selvittämisen jälkeen päästään itse pelaamiseen eli lakien säätämiseen. Pelaajien hallussa kiertää myötäpäivään presidentin laatta. Laatan hallussapitäjä valitsee itselleen kansleriehdokkaan, jonka jälkeen äänestetään siitä, onko kaksikko sopiva päättämään pelin jatkosta. Äänestyksen voittaminen vaatii enemmistön äänistä ja epäonnistuminen siirtää kapulan seuraavalle pelaajalle. Kolmen peräkkäisen epäonnistuneen äänestyksen jälkeen pakan päällimmäinen kortti pelataan ja laskuri nollaantuu.

Äänestyksen onnistuessa presidentti nostaa lakipakasta kolme korttia ja antaa niistä kaksi kanslerille. Tämän jälkeen kansleri valitsee saamistaan korteista toisen ja pelaa sen pöytään. Ylijääneet kortit siirretään poistopinoon kuvapuoli alaspäin. Vallan keskittyminen estetään sillä, ettei onnistuneessa hallinnossa toimineita pelaajia voi valita seuraavaksi kansleriksi.

Lakien säätäminen on pelin perusvoittoehto: liberaalit voittavat viidellä liberaalilailla ja fasistit kuudella fasistilailla. Lakipakassa on 11 fasistilappua ja 6 liberaalilappua, joten liberaalilakien pelaaminen onkin odotettua vaikeampi tehtävä. Pakka nollataan, kun siinä on alle kolme korttia, eli täysin hukkaan poisheitetyt kortit eivät mene. Viimeistä lakia pelatessa valtaparilla on veto-oikeus: kansleri voi halutessaan ehdottaa vetoa ja presidentin suostuessa kaikki kierroksen kortit heitetään poistopinoon. Tämä estää samanmielisten johtajien häviön huonon korttituurin takia.

Suurin osa pelatuista fasistilaeista antaa presidentille jonkinlaisia erityisvoimia. Alkupelissä presidentti voi tutkia pakan päällimmäisiä kortteja, valita seuraavan presidenttiehdokkaan tai tarkistaa toisen pelaajan puolueen. Todellinen kuumotus alkaa kuitenkin kolmannen pelatun fasistilain jälkeen: tässä vaiheessa fasistit voittavat pelin, jos Hitler pääsee kansleriksi. Voittoehdon tasapainottamiseksi neljäs ja viides fasistilaki antavat presidentille mahdollisuuden ampua yksi pelaajista pois pelistä. Jos luoti osuu Hitleriin, liberaalit voittavat pelin.

”Puhun niin totta kuin voin”

Pelaaminen on siis mekaanisesti helppoa, mutta varsinainen peli syntyy pelaajien välisestä keskustelusta. Pakka ja mekaniikat ovat vahvasti fasistien puolella, ja tiedon manipulointi on helppoa. Vaikka kuinka laskisi todennäköisyyksiä seuraaville korteille, ei pöytään tule koskaan oikeita lappuja.

Pahiksena pelaaminen koetaan usein mielenkiintoisemmaksi: kuinka paljon uskallan hallinnossa ollessani valehdella korteista, ja miten luoda luottamusta Hitlerille olematta liian epäilyttävä? Hitlerin pitää tehdä valintoja siitä, kuinka vahvasti hän haluaa profiloitua liberaalina säilyttääkseen luottamuksen loppupeliä varten. Hitlerin kanslerius kolmannen fasistilain jälkeen on yleinen voittokeino, jota ei kannata pelata ulos.

Tiukka pelaajien toimien analyysi ja metapeli luovat Secret Hitleriin oivallisen jännityksen ja ilmapiirin. Liberaalin pelaaminen voi tuntua välillä tylsältä, mutta pelaamisen mielekkyys nousee vahvasti pelin tuoksinassa. Liiallinen analyysi yhden pelaajan toimesta voi turruttaa peliä hieman (varsinkin kyseisen henkilön paljastuessa fasistiksi), mutta peliporukka tuntuu aina olevan valmis ”vielä yhteen kierrokseen”.

Puuta vai paperia?

Pelistä on saatavilla kaksi versiota: itse tulostettava malli ja Kickstarterin perusversiota vastaava myyntiversio. Askarreltava versio toimii mainiosti ja korttitiedostot löytyvät vaivattomasti pelin nettisivuilta.

Myyntiversio on toki huima parannus tukevine kortteineen, paksuine lakilaattoineen sekä puisine presidentti- ja kanslerilaattoineen. Sijoitus on toki mittava verrattuna minimalistiseen tulostusversioon, mutta pidän itse varsinkin puisista kylteistä.

Pelistä on myynnissä myös poikkeuksellisen paljon piraattiversioita.

Secret Hitler vai The Resistance?

Secret Hitleriä verrataan usein The Resistanceen tai The Resistance: Avaloniin, joissa on hyvin samanlaiset pelimekaniikat äänestyksineen ja salaisine rooleineen. Isoimmat erot löytyvät rooleista, pelin kestosta ja pelaajien erityiskyvyistä.

The Resistancessa on kaksi joukkuetta ilman rooleja ja Avalonissa molemmille joukkueille muutamia valinnaisia rooleja. Avalonin hahmot lähinnä sekoittavat pakkaa varman tiedon osalta, ja tietoa rooleista annetaan sekä hyvän että pahan puolelle. Secret Hitlerissä Hitlerin etsintä muodostaa oleellisen osan peliä, koska pelin puolessavälissä tieto Führerin henkilöllisyydestä on oleellinen voittokeino ja vaikuttaa pelidynamiikkaan. Avalonissa samankaltainen funktio on Merlinillä, joka on hyvän puolella oleva kaikkitietäjä: pahikset voivat kääntää hävityn pelin voitokseen arvaamalla oikein Merlinin henkilöllisyyden.

The Resistancessa kasataan joka kierrokselle isompi tiimi, jossa yksikin epäonnistuminen kaataa operaation, ja kierroksia pelataan vain viisi. Lähtökohta operaatiolle on myös täysin erilainen: jokainen pelaaja voi valita kaatavansa operaation, eikä mukana ole korttituuria. Secret Hitlerissä korttipakan manipulointi ja todennäköisyyksien pyörittely lisää peliin arvaamattomuutta ja tuo mahdollisuuksia mielenkiintoisiin peleihin. Pelaajilla on myös enemmän strategisia ulottuvuuksia operaatioiden kokoonpanoissa presidentin ja kanslerin asemien takia. Kenet voi valita kansleriksi vaaravyöhykkeellä? Onko riskin arvoista antaa tälle pelaajalle mahdollinen tai jopa todennäköinen presidentin erikoiskyky natsikortin iskeytyessä pöytään

Pelin kesto on myös merkittävä ero, sillä The Resistance -peleissä kierrosten maksimimäärä on aina viisi ja kolme onnistumista tai epäonnistumista päättää pelin välittömästi. Secret Hitler on kokemuksena hieman raskaampi, mutta siinä on enemmän mielenkiintoisia tapahtumia pelaajien välillä ja ”optimaalinen pelaaminen” on haastavampaa korttipakan satunnaisuuden takia.

Teeman soveliaisuudesta

Secret Hitleristä puhuttaessa on mahdotonta välttää keskustelua sen teemasta. Varsinkin nykyaikana natsikuvasto on varsin tulenarka asia, ja monet karttavatkin peliä nimen perusteella.

Secret Hitler on kuitenkin omalla tavallaan mielenkiintoinen simulaatio siitä, miten vallan kahvaan voikaan päästä: pelaajien joukossa on pieni ryhmä pelaajia, joiden tarkoitus on luoda epäsortoa ja sekaannusta. Hämmennys vaikeuttaa järkevien päätösten tekemistä, ja peli päättyykin usein siihen, että sopuisa ja liberaalilakeja pelannut Hitler pääsee vallankahvaan toteuttamaan todellista ideologiaansa.

Teema on siis mielestäni perusteltu, ja fasistit kuvataankin liskoina ja käärmeinä, toisin kuin ihmishahmoiset liberaalit. Peliä voi toki pelata erilaisilla teemoilla, ja olen itsekin vetänyt peliä esimerkiksi Pokémon-teemalla, jolloin Rakettiryhmä taistelee salijohtajien Liiganeuvostoa vastaan. BoardGameGeekistä löytyy paljon vaihtoehtoisia teemoja printattavaksi. Harry Potter -aiheinen Secret Voldemort lienee suosituimmasta päästä.

Faktat Secret Hitleristä

Suunnittelijat: Max Temkin, Mike Boxleiter, Tommy Maranges

Julkaisija: Goat, Wolf & Cabbage (2016)

Mutkikkuus: Säännöt ovat aika simppelit, mutta toimintojen ja roolien erilaisten pelitapojen sisäistämiseen voi mennä pari pelikertaa.

Onnen vaikutus: Pelaajien toimintaa voi analysoida melko pitkälle, mutta huono korttituuri voi kaataa rehellisimmänkin hallituksen.

Vuorovaikutus: Äänestykset, korttien peluu ja presidentin erityisvoimat luovat tapoja hankaloittaa toisen pelaamista ja keskustelu pelin kulusta on avain voittoon.

Teema: Poliittinen teema sopii pelin luonteeseen ja näkyy myös erinomaisesti kuvituksessa. Aihepiiri saattaa herättää mielipiteitä suuntaan tai toiseen.

Uudelleenpelattavuus: Kestää lukemattomia kierroksia vaihtuvien roolien ja keskustelun kautta.

Kieliriippuvuus: Komponentit on värikoodattu melko selkeästi, ja ainoa kielitaitoa vaativa seikka sääntöjen lisäksi on presidentin erikoisvoimat.

Pelaajamäärä: 5–10. Enemmän on parempi.

Pituus: 20–45 min, riippuu vahvasti keskustelun ja metapelin määrästä.