Santorini

Santorini julkaistiin alunperin jo vuonna 2004, mutta menestys oli silloin melko vaatimatonta. Alkuperäinen versio on saanut BoardGameGeekissä parisataa arviota ja ihan säällisen top-50-sijoituksen abstraktien pelien listalla. Abstrakteja pelejä on paljon, eikä joukosta ole helppoa erottua.

Vuonna 2016 Santorini kuitenkin erottui. Peli keräsi onnistuneessa Kickstarter-kampanjassa yli 7000 käyttäjältä rahoitusta miltei puoli miljoonaa euroa. Uusi laitos on ollut saatavilla nyt kuukauden-pari ja on jo kerännyt arvioita yli tuhat. Sijoitus BoardGameGeekin abstraktien pelien listalla on neljäs, edellä ovat vain Patchwork, YINSH ja TZAAR. Kuinkas tässä näin kävi?

Santorinin kampanja käy malliesimerkiksi hyvin tehdystä Kickstarter-kampanjasta. Abstraktista pelistä leivottiin kampanjassa kiehtova juttu upeilla komponenteilla, värikkäällä kuvituksella ja hyvillä mainospuheilla. Minäkin haksahdin, osana kimppatilausta, jossa Suomeen tuli yli 20 peliä.

Peli ilmestyi vuonna 2018 myös suomeksi.

Upean näköinen, yksinkertainen peli

Kauniilla ulkokuorella on varmasti osansa. Santorini on hieno peli, jossa pelilaudalle rakentuu kolmiulotteinen kreikkalainen maisema valkoisine taloineen ja sinisine kattoineen – peli näyttää juurikin siltä, mitä saa, kun hakee Googlen kuvahausta hakusanalla ”santorini”.

Itse peli on hyvin yksinkertainen. Kuten kampanjan otsikko lupaa, säännöt opettaa puolessa minuutissa. Peliä pelataan 5×5 ruudun pelilaudalla, jossa kummallakin pelaajista on kaksi rakentajaa. Joka vuoro pelaaja siirtää toista rakentajaansa. Rakentajat voivat liikkua mihin tahansa kahdeksasta viereisestä ruudusta, kunhan ruutu on vapaa rakentajista ja kupoleista ja korkeintaan yhden tason nykyistä ruutua korkeammalla.

Sen jälkeen liikkuneen rakentajan viereen saa lisätä uuden kerroksen, joko aloittamalla uuden rakennuksen maatasolle tai lisäämällä tason olemassaolevaan rakennukseen. Rakennuksiin voi tehdä kolme tasoa ja lopuksi kupolin päälle.

Tavoitteena on päästä omalla rakentajalla kolmannelle tasolle. Jos siinä onnistuu, voittaa pelin. Pelin voi myös hävitä siihen, jos ei pysty enää liikkumaan kummallakaan rakentajistaan. Säännöt ovat todellakin hyvin yksinkertaiset, eikä niiden opettamisessa juuri puolta minuuttia pidempään mene.

Runsaasti vaihtelua

Tuollaisenaan Santorini olisi kelpo peli, mutta ei suursuosikki. Minä ainakin kyllästyisin melko nopeasti. Peliä piristämässä on koko joukko jumalvoimia, jotka antavat pelaajille luvan rikkoa sääntöjä. Jos jumalia käytetään, jokainen pelaaja saa yhden kortin, jonka voimaa saa käyttää pelin aikana avukseen. Näitä jumalia on 30 erilaista, joten niiden yhdistelmissä riittää kokeiltavaa.

Jumalat vaikuttaisivat olevan melko hyvin tasapainossa, mutta yksittäiset yhdistelmät saattavat toki olla vähän epätasaisia. Se ei ole suuri harmi, sillä yhden erän pelaamisessa ei kauaa mene. Lisäksi epätasapainoisia yhdistelmiä on mahdollista käyttää tasoituskeinona. Sellaiselle voi olla tarvetta, sillä Santorini on helpoista säännöistään huolimatta taitopeli, jossa etevämpi voittaa.

Vaihtelua saa myös pelaajamäärästä. Periaatteessa Santorini on kaksinpeli – näin sanotaan säännöissäkin – mutta mukana on silti säännöt kolmelle ja neljälle pelaajalle. Nelinpeli on selkeä juttu: se on paripeli, jossa jokaisella pelaajalla on oma jumalvoima, eli käytännössä se on kuin kaksinpeli, jossa jumalvoimat vaihtelevat.

Kolminpelissä jokainen pelaa omaan pussiinsa. Tämä muuttaa jonkin verran pelin luonnetta. Lauta on sen verran pieni, että on melko vaikeaa saada itselleen pedattua voittopaikkaa, jota joku muu ei pysty blokkaamaan tai käyttämään, joten kolminpelissä erät ovat herkästi pidempiä, kun kytätään tilaisuutta, jossa pelaajan on pakko rakentaa voittopaikka toiselle pelaajalle tai pudota pelistä. Jumalat voivat toki tätäkin sekoittaa, mutta rajallisen kolminpelikokemukseni nojalla sanoisin, että itse pidän Santorinista ylivoimaisesti eniten kaksinpelinä.

Lisävaihtelua lisäosasta

Kickstarter-kampanjassa mukana olleet saivat pelin mukana Golden Fleece -lisäosan, muiden on ostettava se erikseen. Golden Fleece on pieni boksi, joka mahtuu näppärästi pelin laatikkoon mukaan. Se tuo mukanaan viisitoista uutta jumalaa, joilla on aikaisempaa monimutkaisempia ominaisuuksia.

Lisäksi paketissa on kymmenen sankaria, jotka ovat jumalien kevyempi versio: ne tarjoavat kertakäyttöisen toiminnon. Sankareitakin voi käyttää pelin tasoittamiseen antamalla toiselle pelaajista jumalan ja toiselle vain sankarin.

Kolmantena lisäosassa on kultaista taljaa kuvaava oinaspatsas. Sen kanssa pelatessa pelaajilla ei ole omaa jumalvoimaa, vaan pelissä on yksi jumala, joka on pelaajien käytössä silloin, kun heidän työläisensä on patsaan vieressä.

Lisäosa on oiva hankinta, erityisesti lisäjumalien vuoksi, mutta ilmankin kyllä pärjää, ilman lisäosan jumaliakin pelattavaa on aivan riittämiin.

Neljänneksi paras abstrakti peli

Santorini on menestyksekkään Kickstarter-kampanjansa myötä ponnahtanut komeille sijoille BGG:n abstraktien pelien listoilla. Syyt on helppo ymmärtää: peli on helppo, värikäs ja viihdyttävä.

Perustaltaan se on kuitenkin vähän kuivakka ja häviää minusta vertailussa Gipf-sarjan parhaille peleille selvästi. Jumalakortit erikoisvoimineen nostavat pelin kuitenkin niin sanotusti nextille levelille, ainakin satunnaisen pelailijan näkökulmasta. Överiksi vedetty toteutus varmistaa, että peli saa huomiota, peruspelimekaniikka on toimiva ja jumalakortit koukuttavat pelaamaan uudestaan – Santorinille on helppo ennustaa valoisaa tulevaisuutta.

50 pelikerran jälkeen

Santorinille kertyi viisikymmentä pelikertaa hyvin nopeasti, alle kolmessa kuukaudessa, kiitos ahkeran pelaamisen. Kuinkas sitten kävikään? En ole pelannut peliä sen jälkeen kuin muutaman kerran.

Kaksinpeleille on sinänsä kysyntää, mutta Santorini ei ole sellainen, jota sitten kuitenkaan tulisi pelattua – en ole kyllä muutenkaan suurensuuri abstraktien pelien harrastaja.

Viidessäkymmenessä pelissä ehti nähdä jumalien välisistä vuorovaikutuksista ihan kelpo otoksen, mutta paljonhan kokeilemattomia yhdistelmiä vielä jäi, joten sen puolesta pelattavaa riittäisi vielä viidenkymmenen pelin jälkeenkin, jos peli itsessään kiinnostaisi enemmän.

Faktat Santorinista

Suunnittelija: Gordon Hamilton

Julkaisija: Roxley Games (2017)

Mutkikkuus: Pelin perussäännöt opettaa hetkessä, niissä ei ole mitään vaikeaa. Jumalien erikoisvoimien säännöt voivat herättää kysymyksiä ja vaatia miettimistä.

Onnen vaikutus: Tuuria ei ole mukana lainkaan.

Vuorovaikutus: Abstraktien strategiapelien tapaan jokainen siirto on merkittävä ja vaikuttaa suoraan muihin pelaajiin.

Teema: Käytännössä täysin abstrakti, mutta jumalien ominaisuuksissa on pientä temaattista väriä ja ulkoinen toteutus on todella hieno. Kyllä tästä Kreikka tulee mieleen.

Uudelleenpelattavuus: Pelkillä perussäännöillä ilman jumalia minä kyllästyisin tähän varmasti melko pian, mutta eri jumalien kokeilemisesta irronnee hupia hyvinkin koko rahan edestä.

Kieliriippuvuus: Pelissä ei ole lainkaan tekstiä. Jumalakorttien symboliikka ei kyllä ilman sääntöjen selvennyksiä aukea, eli jos niitä mielii käyttää, jonkun pelaajista on syytä osata englantia.

Pelaajamäärä: 2–4, minulle tämä on yksinomaan kaksinpeli, mutta useamman pelaajan mahdollisuudet ovat ihan kiva bonus.

Pituus: 20 minuuttia.