Saboteur: The Lost Mines

Saboteur: The Lost Mines on Saboteur-sarjan neljäs osa. Ensimmäinen Saboteur ilmestyi 2004 ja se sai lisäosan, Saboteur 2:n. Sarjan kolmas osa, Saboteur: The Duel oli kaksinpeli, jossa pelaajat pyristelivät kohti maalikortteja samalla, kun tekivät vastustajalleen kiusaa. Sabotööreja ei tässä osassa nähty.

The Lost Mines yhdistää aiempien osien hyviä ideoita. Lähtö- ja maalikortteja on useita, vastustajia voi kepittää monin tavoin ja passata saa useamman kortin kerralla. Lisäksi mukana on itsekäs kääpiö, joka julkaistiin alun perin ykkösosan promokorttina.

Visuaalinen ensivaikutelma on suorastaan siirappia silmille. Aiemmin harmaansinertäviä Saboteureja pelattiin pöydällä ja niissä rakennettiin pelkkiä polkuja. Nyt puolestaan pelinappuloita liikutellaan värikkäällä metsälaudalla, johon on merkitty kortti­paikat. Enää ei tarvitse mittailla, kuinka monta korttipaikkaa polun ja maalikorttien välissä on.

Rakenna, korjaa tai kepitä

Pelaajat jakaantuvat kahteen joukkueeseen, jotka rakentavat polkuja kohti neljää kaivosta. Vuorollaan pelaaja pelaa kortin, jolla hän rakentaa polkua, ylittää esteitä, vakoilee tai kiusaa vastusta­jiaan. Vakoilukorteilla vilkaistaan kaivos-, aarre-, tai roolikorttia, kun taas kiusantekoon sopii esimerkiksi polun tukkiva peikko, ansa tai erilaiset esteet. Pelaaja voi myös passata ja vaihtaa kortin tai kaksi.

Saavuttaessaan kaivoskortin pelaaja avaa sen ja ottaa yhden kaivosta vastaavan aarrekortin (voittopisteitä). Pelaaja saa jäädä paikoilleen kahmimaan lisää aarteita tai suunnata muille kaivok­sille.

Kierros loppuu, kun kaikki kaivokset on tyhjennetty aarteista tai kun pakka ja käsikortit ovat loppuneet. Joukkueet laskevat yhteen keräämänsä pisteet ja jakavat ne tasan jäsentensä kesken. Itsekkäät kääpiöt pelaavat yksin ja pitävät itsellään kaikki keräämänsä aarteet.

Mikäli pelaaja on avannut lohikäärmeen kaivoksen, hän saa kierroksen lopussa -2 pistettä. Tämän jälkeen pelataan uusi kierros uusin roolein. Pelin voittaa se, joka on kerännyt eniten henkilö­kohtaisia pisteitä kahden kierroksen aikana.

Kaunis kuvitus, ontuva toteutus

Ulkonäöstään huolimatta Saboteur: The Lost Minesin mekaniikoissa on monia ongelmia, kuten satunnainen, epätasapainoinen roolijako. Varsinkin pienillä pelaajamäärillä on tavallista, että toinen joukkue pelaa alivoimalla.

Suurempi ongelma on se, että sabotöörien paljastuminen ei enää herätä samanlaisia tunteita kuin ykkösosa. Ykkösessä hyvin ajoi­tettu umpikuja sai hyviskääpiöt repimään pelipartansa, kun taas Lost Minesissa sabotöörin paljastuminen johtaa vain kuivaan jaa-se-olit-sinä-toteamukseen. Pelissä liikutaan yleensä porukassa, jolloin esteet korjataan nopeasti, ja toisaalta yksittäisiä pelaajia on mahdo­tonta sulkea joukosta pois. Lisäksi sabotöörit ja itsekkäät kääpiöt paljastuvat nyt aiempaa helpommin, sillä vakoilukorteilla voi selvittää vastustajan roolin. Tämä laskee jännitystä etenkin pienem­millä pelaajamäärillä.

Pahiten peli-ilo lässähtää kuitenkin erilaisissa pullonkauloissa. Ahtailla polkukorteilla saa olla vain yksi pelaaja kerrallaan, tai sitten esimerkiksi peikko tukkii reitin yhden kierroksen ajaksi. Lisäksi vastustaja voi nakata polulle esteen, joka yleensä korjataan nopeasti, mutta korjatun esteen päälle saa astua jälleen vain yksi pelaaja. Nämä tilanteet johtavat siihen, että vaikka polkua saa rakentaa kohti kaivoksia, pelaajat kerääntyvät yhdelle kortille sumaksi, lähtevät liikkeelle ja taas menevät nippuun uuden esteen edessä.

Kiertotien rakentamalla voisi ohittaa esteen, mutta yleensä siihen ei ole aikaa, sillä pakka on pieni ja kiusaamiskortteja on liikaa. Pelaaja voi toki passata ja nostaa kaksikin korttia kerrallaan, mutta pienen käsikorttimäärän takia tuurielementti korostuu.

Mikäli päästään putsaamaan kaivoksia, voi saaliinjako tuottaa pettymyksen. Isoimman aarrekortin löytäjä saa pitää jako­jään­nöksen, eli jos kolmen kääpiön joukkue saa yhteensä kahdeksan pistettä, saalis jakaantuu pahimmillaan pistein 4-2-2. Jos kaksi pistettä saanut kääpiö on avannut lohikäärmeen luolan, häneltä lähtevät viimeisetkin pisteet. Tällaiset mekaniikat eivät kannusta kirittämään joukkuekavereita kaivoksille.

Epilogi: vanhassa vara parempi

En halunnut luovuttaa The Lost Minesin suhteen, vaan aloin keksiä kotisääntöjä. Ahtaat polkukortit toimisivat kuin normaalit polku­kortit, vakoilukorteilla ei saisi vakoilla muiden rooleja, käsikortti­määrä olisi suurempi ja lohikäärme rankaisisi koko joukkuetta yhden pelaajan sijaan.

Peli muuttui joukkuekilpajuoksuksi. Miksen siis pelaisi vaikka The Quest for El Doradoa, jossa ei ole petturia, mutta joka kilpajuoksuna on The Lost Minesia paljon jännittävämpi. Mikäli taas haluan kevyttä petturilätkintää, valitsen alkuperäisen Saboteurin.

Vaikka Saboteur-sarjan muut osat eivät ole yhtä onnistuneita kuin ensimmäinen, tunnelin päässä kajastanee valoa. Tänä syksynä pitäisi ilmestyä Saboteur: The Dark Cave, jossa kääpiöt yrittävät päästä yhteistuumin ulos luolasta, mutta sabotöörit ovat jälleen sotkemassa suunnitelmia.

Faktat Saboteur: The Lost Minesistä

Suunnittelija: Fréderic Moyersoen

Julkaisija: Amigo (2018)

Mutkikkuus: Peli on helppo oppia, ja sopii esimerkiksi perheille.

Onnen vaikutus: Korttituuri korostuu ja roolijako on usein epätasapainossa.

Vuorovaikutus: Suuri. Autetaan omia joukkuekavereita tai kepitetään vastustajia.

Teema: Kuvitukseltaan sadunomainen, vaikkei teemaltaan kovinkaan syvällinen.

Uudelleenpelattuvuus: Jonkinlainen. Sabotöörin paljastuminen ei ole jännittävää, vaikkakin pelaajien välinen vuorovaikutus vahvistaa uudelleenpeluuarvoa.

Kieliriippuvuus: Korteissa ei ole tekstiä. Tosin sabotöörin roolikortti ja vakoilukortit voisivat olla hieman selkeämpiä.

Pelaajamäärä: 3–9, enemmän on parempi.

Pituus: 40–60 minuuttia.