Kategoriat
Peliarvostelut

Rolling Realms

Stonemaier Gamesin pelejä esittelevä Rolling Realms on rajattomasti skaalautuva kupongintäyttöpeli, joka tarjoaa pelinkehittäjillekin hauskan hiekkalaatikon, jossa kehitellä omia ideoita.

Rolling Realms syntyi koronapandemian alkupuoliskolla. Kekseliäs ja sosiaalista mediaa suvereenisti hyödyntävä Jamey Stegmaier halusi luoda pelin, jonka kautta voisi pitää yhteyttä faneihinsa. Niinpä hän kehitti kupongintäyttöpelin, jota on mahdollista pelata videoyhteyden välityksellä vaikkapa tuhannen ihmisen kanssa samanaikaisesti.

Tärkeää kehiteltävässä pelissä oli, että sitä pystyisi helposti laajentamaan rajattomasti, ja että jokainen pelikerta voisi olla erilainen. Stegmaier ymmärsi, että koronapandemia sulki ihmiset koteihinsa, jolloin sosiaalisista kontakteista oli pulaa. Hän päätti tehdä pelinsä kehittämisestä yhteisöllisen projektin, ja näin syntyi Rolling Realms – peli, jolla saatiin kuin vaivihkaa esiteltyä kaikkia Stonemaier Gamesin julkaisemia pelejä. Stegmaier käänsi myynnin ja markkinoinnin kannalta haasteellisen korona-ajan mahdollisuudekseen.

Rolling Realmsin kansi

Yksinkertainen perusidea, rajattomasti mahdollisuuksia

Pelissä kerätään tähtiä eri tavoin kahta noppaa heittämällä. Jokaisen nopan lukuarvon voi käyttää johonkin kolmesta valtakuntakortista (realm card). Korteista voi myös ansaita kolmenlaisia resursseja, ja resursseja keräämällä voi muuttaa saatuja noppatuloksia – joissakin valtakuntakorteissa resursseja tarvitaan tähtienkin keräämiseen. Kun noppia on heitetty yhdeksän kertaa, lasketaan pisteet: jokaisesta tähdestä yksi piste ja ansaituista, mutta käyttämättömistä resursseista 0,1 pistettä.

Peliä pelataan näin kolme kierrosta, joihin jokaiseen valitaan 11 valtakuntakortista sattumanvaraisesti kolme. Kolmen kierroksen jälkeen suurimman yhteenlasketun pistemäärän saanut voittaa pelin. Perusidea on siis yksinkertainen.

Yksinkertaisuutensa vuoksi peli on myös rajattomasti muunneltavissa. Jokainen valtakuntakortti esittelee jonkin yhdestätoista Stonemaier Gamesin julkaisemasta pelistä, nappaa siitä löyhän teeman ja ehkä mekaniikankin. Tähän mennessä peliin on julkaistu erikseen yhdeksän uutta valtakuntaa, joista lähes kaikki ovat jonkin toisen firman peleihin pohjautuvia. Näitä niin sanottuja promokortteja myydään Stonemaier Gamesin omassa verkkokaupassa kuuden kortin nipuissa, jossa on peruspelin kuudelle pelaajakorttipakalle yksi uusi valtakuntakortti – siis jokaiselle pelaajalle omansa.

Kolme valtakuntaa ja ohje- ja pisteenlaskukortti.
Rolling Realms -kierros, jossa käytössä Euphorian, Between Two Citiesin ja Tapestryn valtakunnat. Kuva: Markus Korri

Ei vuorovaikutusta

Pelissä ei ole lainkaan pelaajien välistä vuorovaikutusta, jos ei lasketa tulosten vertaamista keskenään sellaiseksi. Lisäksi noppia heittää vain yksi pelaaja ja kaikki käyttävät samoja noppatuloksia. Tämä on Jamey Stegmaierin mukaan tarkoituksellista, sillä se antaa pelille juuri sille ominaiset mahdollisuutensa. BoardGameGeekin keskustelupalstalla hän kommentoi asiaa näin:

”There’s absolutely no interaction in Rolling Realms so that it’s infinitely scalable, remotely playable, and even playable at different times.”

Jamey Stegmaier

Stegmaier järjestääkin edelleen säännöllisesti uusia kaikille avoimia pelisessioita Facebook Livessä ja YouTubessa, jossa hän heittää noppaa ja täyttää omia kuponkejaan, ja katsojat voivat kotona täyttää omiaan, sekä halutessaan kommentoida chat-kenttään. Aina uuden valtakuntakortin ilmestyttyä Stegmaier tietenkin järjestää pelisession, jossa uusi kortti on mukana. Näin pelisessioihin osallistujien on tietenkin aina saatava uudet julkaisut!

Pelisessioita löytää esimerkiksi Stonemaier Gamesin YouTube-kanavalta Rolling Realms -soittolistalta. Tähän mennessä pelisessioita on tallessa jo yli sata, ja niiden mukana voi edelleen pelata.

Rolling Realmsin sisältö
Pelin sisältö. Kuva: Markus Korri

Soolokampanja ja pelinkehitysbuumi

Peruspelin mukana tulee minigolf-teemalla varustettu soolokampanja, jossa käydään lajin hengen mukaisesti 18 haastetta läpi. Jokaiseen haasteeseen annetaan ohjeet valita juuri tietyt kolme valtakuntakorttia, ja haaste pitää läpäistä tietyillä erityissäännöillä ja tietyllä pistemäärällä. ”Golf-ratojen” par, eli tavoitesuoritus, on yhtä kuin yritysten määrä haasteen läpäisemiseksi. Jokaista haastetta saa enimmillään yrittää neljä kertaa, jonka jälkeen epäonnistumisesta huolimatta siirrytään eteenpäin.

Stonemaier Gamesin virallisten lisäjulkaisujen lisäksi eri pelien pohjalta nousevien valtakuntakorttien suunnittelu on kerännyt ympärilleen melkoisen buumin. Fanien suunnittelemia valtakuntia on tätä kirjoittaessa Rolling Realmsin sivulla BoardGameGeekissä ladattavissa ja tulostettavissa ainakin 144 erilaista.

Keskustelupalstoilla riittää fanien kehittämien valtakuntakorttien ohella lukuisia erilaisia pelimuunnelmia ja kampanjoita. Stegmaier on selvästi osaltaan saanut innostettua uusia ihmisiä kokeilemaan ja harjoittelemaan pelisuunnittelua, ja lisäämään keskustelua pelisuunnittelun ympärillä. Tämä jos mikä on hieno asia lautapeliteollisuuden kannalta!

Fan realm -keskusteluketjuja BGG:stä.
Fanimaailmoja on valtavasti. Stonemaier Games on poiminut parhaita näistä julkaistavaksi. Kuvakaappaus BGG:n keskustelupalstalta.

Helppo pelata missä ja milloin vain

Itselleni Rolling Realmsiin oli kiinnostavaa tutustua ilmiönä, mutta en innostunut lopulta edes niin paljoa, että olisin osallistunut Stegmaierin pelisessioon. Muiden kanssa pelatessa pelin sisäinen vuorovaikutus on itselleni varsin tärkeä elementti, ja siksi Rolling Realms pelinä kiinnosti itseäni lähinnä soolopelaamisen näkökulmasta. En siis tarkoituksellisesti pelannut peliä kuin soolona.

Soolopelinä Rolling Realms toimiikin monessa mielessä varsin hyvin, sillä peli ei vie paljoa tilaa, alkuvalmisteluihin ei mene aikaa, eikä pelin kestokaan estä ottamasta sitä esiin vaikkapa matkustaessa tai sohvassa istuskellessa. Voi kuitenkin olla, että pelissä pääsisi paremmin tunnelmaan, jos omia kuponkeja täyttelisi porukalla.

En itse nimittäin soolona oikein sitten kuitenkaan innostunut Rolling Realmsista riittävästi. Siihen tarkoitukseen omistan muita pelejä, joita mieluummin valitsen kyseistä tarkoitusta varten. Uskon tämän olevan oma subjektiivinen kokemukseni, ja varmasti joku toinen voi tästä saada soolopelinä paljonkin viihdykettä irti. Siksi suosittelen kokeilemaan Rolling Realmsia myös soolopelitarkoituksessa, sillä se ainakin tarjoaa rajattomat mahdollisuudet erilaisiin pelitapoihin, mikäli peruspaketista viehättyy.

Rolling Realms -peli tarjottimella sylissä.
Sopivilla lisävarusteilla Rolling Realmsin pelaaminen voi olla näinkin mukavaa. Kuva: Markus Korri

Faktat Rolling Realmsista

Suunnittelija:

Julkaisija: Stonemaier Games (2021)

Mutkikkuus: Pelin perusidea ei ole kovin mutkikas, mutta jokaisen pelin alussa säännöt pitää erilaisten alkuasetelmien vuoksi lukea. Peli ei siten olekaan kerrasta opittu kevyt läpsyttely. Perhepeliksi se ei siten soveltune, onhan ikäsuosituskin 14+. Kokeneemmille pelaajille se kuitenkin on kevyehkö vaihtoehto vaikkapa filleriksi tai matkapeliksi.

Onnen vaikutus: Kolme valtakuntakorttia arvotaan joka peliin, ja niiden kokoonpanolla voi olla jonkin verran vaikutusta tulokseen. Noppatuuri sanelee myös edistymistä, mutta sitäkin enemmän se, miten noppien lukuarvoja käyttää. Kyseessä on ennen kaikkea kevyt strategiapeli.

Vuorovaikutus: Vuorovaikutusta ei pelissä ole käytännössä lainkaan. Omat valinnat eivät vaikuta muiden peliin. Toisaalta juuri se tuo pelattavuuteen paljon mahdollisuuksia ja pelaamisen vaikkapa etäyhteyksin.

Teema: Teema on hyvin löyhä. Jokaisesta valtakuntakortista tulee jokin teema pelistä, josta se on saanut inspiraationsa.

Uudelleenpelattavuus: Jokainen peli on erilainen, sillä erilaisia valtakuntayhdistelmiä on lukuisia. Lisäksi peliin julkaistaan säännöllisesti uusia valtakuntakortteja. Fanien tekemiä kortteja sitten löytyykin netistä jo ainakin 150 erilaista, joita voi vaikkapa tulostaa ja laminoida, jolloin niitä voi käyttää pelin mukana tulevilla pyyhittävillä tusseilla.

Kieliriippuvuus: Pelissä on jonkin verran tekstiä, mutta periaatteessa yhden pelaajan osatessa kieltä, on peliä mahdollista pelata myös kielitaidottomien kanssa, kunhan jokaisen pelin alussa käydään läpi kunkin valtakuntakortin erityissäännöt.

Pelaajamäärä: 1–6 pelaajaa. Pelaajamäärää ei rajoita muu kuin korttien määrä. Jos valtakuntakortteja hankkii useampia kappaleita, pelaajamäärää on helppo kasvattaa. Fanien tekemiä erilaisia valtakuntakortteja saa tulostettua BoardGameGeekistä.

Pituus: Ohjeellinen peliaika on 30 minuuttia, mikä tarkoittaa kolmea kierrosta, joista kukin kestäisi noin 10 minuuttia. Alkuun voi mennä hieman pidempään aikaa miettiessä, mitä kannattaisi tehdä, mutta kun peli alkaa sujua, peliaika-arvio on melko realistinen.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *