Rococo

Rokokoo-tyylisuunta oli Ranskassa voimissaan Aurinkokuninkaan seuraajan Ludvig XV:n aikana. Rokokoon aikana muodista tuli entistä tärkeämpi osa kulttuuria ja aikaisempaa suurempien kansanjoukkojen hupia. Muotiteollisuus ja muotilehdet nousivat kokoistukseen Ranskassa.

Niinpä teema sopii kuin nakutettu peliin, jossa valmistetaan sarjatyönä hienoja asuja hovin ylhäisille. Pelin takana ovat Matthias Cramer, joka tunnetaan muun muassa Glen Moren suunnittelijana, ja Malzin veljekset Stefan ja Louis, jotka ovat Rococon lisäksi tehneet vain Edo-pelin.

Minut houkutteli Rococon pariin peliin leivottu pieni pakanrakennuselementti, eikä teemakaan haitannut: on meinaan melkoisen helppoa myydä pikkutytölle tällainen tavallista pelivalikoimaa raskaampi peli, kun aiheena on prinsessamekkojen valmistaminen.

Resurssinhallintaa ja muuta tavanomaista

Tarjolla on melko tavallista europelitoimintaa: resurssien keräämistä, alue-enemmistöjä, settien keräilyä ja niin edelleen. Pelin tavoitteena on tienata pisteitä, pääasiassa hienoja pukuja tekemällä. Pukujen valmistaminen vaatii kankaiden ja muiden ompelutarpeiden keräämistä, lisäksi on huolehdittava rahantulosta, jotta pystyy pukujen valmistamisen lisäksi rahoittamaan muusikoita ja muita juhlallisuuksia suuriin tanssiaisiin.

Toimintoja tehdään kortteja pelaamalla. Jokainen kortti kuvastaa yhtä työläistä ja kierroksen alussa kädessä on kolme työläistä. Kierroksella pelataan työläisiä yksi kerrallaan, kunnes kaikki ovat korttinsa pelanneet.

Pääasia on tosiaan pukujen tekeminen. Puvut vaativat tietynväriset kankaat ja mahdollisesti silkkiä tai villaa. Oikein hienot puvut vaativat lisäksi mestarin kädenjälkeä. Valmis puku joko vuokrataan juhlavieraalle tai myydään. Myymällä saa välittömän kertakorvauksen, mutta puku menee sille tielleen. Vuokrauksesta ei tipu rahaa, mutta arvovaltaa eli pisteitä ropisee kyllä. Puku sijoitetaan laudalle johonkin linnan saleista. Näissä saleissa on pieni alue-enemmistöelementti, eli jokaista salia hallitseva pelaaja tienaa bonuksia pelin lopussa.

Koristusten ostaminen on keino muuttaa rahaa pisteiksi. Ilotulitukset tuottavat lisäpisteitä, jos saa lisäksi pukujaan esille parhaaseen saliin, josta sitten noustaan katolle katsomaan ilotulituksia. Muusikot ovat pelkkiä pisteitä, patsaat taas tuottavat bonuksia, jos saa linnaan neljän erivärisen puvun settejä.

Kierroksen lopuksi tienataan rahaa: jokainen saa viitosen ja lisäksi suihkulähdekoristukseen investoinut saa tuloja joko ostamiensa koristusten tai juhlissa tanssivien pukujen mukaan.

Henkilöstöhallintaa pakanrakennuksena

Työläisiä on kolmentasoisia: mestareita, kisällejä ja oppipoikia. Oppipojat saavat tehdä useimpia tehtäviä, mutta osa tehtävistä vaatii vähintään kisällin ja uusien työläisten palkkaaminen edellyttää mestarin laittamista hommiin.

Kun palkkaa uuden työläisen, saa pakkaansa uuden kortin. Uudet työläiset tulevat käteen heti samalla kierroksella pelattavaksi. Pelatut työläiset menevät poistopakkaan. Seuraavan kierroksen alkaessa otetaan kaikki oman pakan jäljellä olevat työläiset ja valitaan niistä kolme käytettäväksi. Kun nostopakka loppuu, poistopakka kipataan uudeksi nostopakaksi. Kaikki on siis pelattava kertaalleen, mutta muuten saa valita vapaasti, mitä työläisiä haluaa käyttää.

Aloitusmestareita lukuunottamatta jokaisella työläisellä on oma erikoiskykynsä. Erikoiskyvyillä saa rahaa ja resursseja, lisätoimintoja ja pelin lopussa myös pisteitä. Pakanrakennuspelien tapaan korteistaan on mahdollista päästä myös eroon: kun työläiselle antaa potkut, saa käyttää työläisen erikoiskyvyn vielä viimeisen kerran ja rahakorvauksen.

Tämä pakanrakennuselementti on oivallinen. Hankkimalla hyviä työntekijöitä saa hyötyä, mutta ilmankin pärjää: jos työläispakka on pienempi, hyvät mestarit saa kiertämään käteen nopeammin. Pakan koosta riippumatta saa pelata kolme toimintoa kierroksessa (ja työläistenpalkkaustoiminnot päälle), eli siinäkään työläistenpalkkaaja ei etua saa.

Pisteitä!

Seitsemän kierroksen jälkeen lasketaan pisteitä. Raha muuttuu pisteiksi kehnolla suhteella. Työläisten loppupistebonuksista voi tienata enemmän. Sitten lasketaan pelilautaa. Jokaisen salin pukujen enemmistö tuottaa pisteitä. Ilotulitukset ovat pisteitä, samoin yhdistelmä arvokkaita pukuja parhaassa salissa ja ilotulitukset, joita katsella. Patsaat palkitsevat pukusettien keräilemisestä.

Lopuksi lasketaan vielä irtopisteet koristuksista, juhliin sijoitetut puvut. Nämä pelin lopussa kertyvät pisteet summataan pelin aikana kerättyjen pisteiden kanssa ja eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Pelin jännittävyyttä pidetään yllä kaksipuolisella pelilaudalla. Toinen puoli on 2–3 pelaajalle, toinen 4–5 pelaajalle. Paikkojen määrä vaihtelee, jotta tunnelma pysyy riittävän tiiviinä. BoardGameGeekissä näkemys eri pelaajamäärien hyvyydestä on melko tasainen, mutta kolminpeli nousee suosituimmaksi.

Olen itse pelannut vain kolminpelejä, mutta voin uskoa: kolminpeli toimii vallan mainiosti, enkä näe, että lisäpelaajat varsinaisesti peliä parantavat. Sinänsä peli toimii varmasti aivan mainiosti myös neljällä tai viidellä pelaajalla. Kaksinpelikin toiminee, mutta en ole nähnyt suuremmin tarvetta pelata Rococota kahdella pelaajalla.

Toimiva europeli

Rococo on vankasti toimiva europeli. Hivenen kuivakka, kenties, mutta on tässä vain mielenkiintoisia elementtejä, kuten pakanrakennuksen käyttäminen osana peliä. Aika paljon tässä on liikkuvia osia, mutta ei nyt ihan mitään Great Western Trailin tasoa – vaikka erilaisia toimintavaihtoehtoja on vuorolla kuusi, pääasia eli pukujen valmistaminen on sen verran suoraviivaista puuhaa, että peli on helppo opettaa.

Vaikka olenkin tätä lasten kanssa pelannut, laskisin Rococon kuitenkin ennemmin peliharrastajien peliksi kuin perhepeliksi. Satunnaisemmin pelaaville aikuisille saattaisin kokeilla, mikäli teema vain kiinnostaa. Mekonvalmistusteema on sen verran omaperäinen, että sillä saanee jonkun houkuteltua peliä kokeilemaan.

Kenenkään pelisivistys ei suurensuurta puutetta kärsi, jos Rococota ei koskaan tule testanneeksi, mutta laadukkaiden europelien ystäville ja erityisesti niille, jotka ovat kiinnostuneita pakanrakennuksen soluttamisesta pieneksi osaksi isompaa kokonaisuutta, Rococo on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

Faktat Rococosta:

Suunnittelija: Louis Malz, Matthias Cramer, Stefan Malz

Julkaisija: Pegasus Spiele (2013)

Mutkikkuus: Liikkuvia osia on jonkun verran ja erilaisia vaihtoehtoja alkuun vähän paljonpuoleisesti, mutta Rococo on kuitenkin aika helppo opetettava, kunhan säännöt sisäistää. Sääntökirja on hyvä.

Onnen vaikutus: Satunnaiselementtejä on vähänlaisesti. Työläispakan mukana tulee jonkinlainen tuurielementti, mutta en usko, että kukaan sen vuoksi peliä häviää tai voittaa.

Vuorovaikutus: Perinteiseen europelien tapaan vuorovaikutus on maltillista ja konfliktitonta kilpailua samoista resursseista – kirpein isku, mitä pelissä voi saada osakseen on se, että joku öykkäri vie nenäsi edestä arvokkaan ilotulituspaikan tai juuri sen mekon, jonka haluat.

Teema: Aika kuivakka europelihän Rococo on, mutta mekonvalmistusteema on kyllä omaperäinen ja toimii kyllä mainiosti. Michael Menzelin kuvitus on pätevän tekijän takuuhyvää jälkeä.

Uudelleenpelattavuus: Erilaisia lähestymistapoja ei loputtomasti ole. Vielä en osaa arvioida, pitkäänkö Rococo pelaamista kestää. Luulisin, että ahkeralla pelaamisella tähän pystyy kyllä kyllästymään.

Kieliriippuvuus: Pelissä ei ole tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–5. En hankkisi pelkästään kaksinpeliksi.

Pituus: 60–120 minuuttia.