Rapelli

Rapelli on näyttävä peli. Ruskeasta, luontoystävälliseltä näyttävästä pahvilaatikosta löytyy iso vihreä puinen torni ja pussillinen hauskoja puisia toukkia. Luontoarvotkin ovat kohdallaan: peli on bambusta tehty, maalit ovat vesiohenteisia ja pakkaus on kierrätyskartonkia. Valitettavasti pelilliset arvot jättävät toivomisen varaa, vaikka peli onkin valittu Vuoden peliksi.

Pelin idea

Pelin aluksi toukat työnnetään tornin reikiin. Sitten pelaajat alkavat heitellä noppaa. Toinen noppa määrää toukan värin ja toinen mitä sille tehdään: kiskotaanko sitä ulos vai työnnetäänkö sisään. Toukat ovat moniosaisia ja niitä kiskotaan ja työnnetään muutama osa kerrallaan. Jos saa toukan nykäistyä kokonaan irti, sen saa pitää.

Peliä voi pelata parilla eri tavalla. Yksinkertaisin vaihtoehto on vain katsoa, kuka saa kiskottua eniten toukkia irti pylväästä. Perusversiossa kahdella tai kolmella pelaajalla jokaisella pelaajalla on kaksi tai kolme eri väriä, joita kerätään. Joko eniten toukkia tai ensimmäisenä kaikki omat toukkansa kerännyt pelaaja voittaa.

Pelin säännöt ovat näin yksinkertaiselle pelille käsittämättömän kehnot. Ne jättävät hieman epäselväksi joitain yksityiskohtia. Oletan, että ”toisten pelaajien toukkia ei saa siirtää” tarkoittaa, että jos heittää toisen pelaajan väriä, vuoro menee hukkaan, mutta säännöt olisivat voineet kyllä olla yksityiskohtaisemmatkin.

Turhauttava tuuripeli

Rapellissa on perin vähän peliä. Se on oikeastaan arpajaiset: pelissä ei ole aitoja valintoja tehtävänä, vain nopanheittelyä. Se ei välttämättä ole ongelma. Lastenpeleissä nopanheittokisatkin toimivat, kun ne tekee hyvin. Mato Mato käy hyvästä esimerkistä. Ero Mato Maton ja Rapellin välillä on selvä: Mato Matossa jokainen heitto on tärkeä! Rapellissa sen sijaan heitellään noppaa paljon aivan turhaan, ja kun peli etenee ja tornissa olevat toukat käyvät vähiin, yhä useampi heitto menee hukkaan eikä tee mitään.

Tällainen tyhjänheittely on uskomattoman pitkästyttävää puuhaa, niin aikuisille kuin lapsille, ja johtaa siihen, että pelaajat vain toivovat, että edes joku heittäisi kertaheitolla toukan pylväästä kiskaisevia jokereita, jotta kärsimys saataisiin loppumaan. Ihmettelen, miten pelin suunnittelijat ovat voineet ajatella pelin toimivan näin. Mahtaakohan kukaan olla pelannut peliä oikeasti loppuun asti? Jos peli perustuu pelkästään nopanheittoihin ja onneen, jokaisen nopanheiton on oltava merkittävä.

Näyttävä lelu

Leluna Rapelli ei ole huono. Lapset pitivät toukista ja olivat kovin kiinnostuneita pelistä – kunnes ensimmäinen peli alkoi lähestyä loppuaan. Nelivuotias kyseli pelin perään toistekin, mutta seitsemänvuotiasta tuskin saisi pelaamaan uudestaan ja vielä vähemmän uusintaerä houkuttelee isää, etenkin kun lastenhuoneen pelihyllyssä on ihan oikeastikin kiehtovia pelejä.

Jollain perusteella Rapelli Vuoden peli -voittajaksi kuitenkin päätyi, joten ehkäpä palkintoraadissa olevat lastentarhanopettajat näkevät pelissä jotain opettavaista. Peliä voikin kenties pelata sellaisten lasten kanssa, joille värien etsimisessä ja toukanpätkien laskemisessa on sopivasti haastetta.

Jo kouluikäisille peli on auttamatta liian yksinkertainen ja turhauttava, ja pienempienkin lasten kanssa minun on vaikea nähdä, että kukaan haluaisi pelata peliä kokonaisuudessaan turhauttavaan loppuun asti (ellei sitten muuta sääntöjä niin, että jos värinopalla heittää turhan värin, värin saa valita itse).

Maailmassa on kuitenkin runsaasti parempiakin lastenpelejä ja tällaisia pienten lasten nopanheittopelejäkin löytyy vähemmän turhauttavia.

Faktat Rapellista

Pelin kesto: 20 minuuttia