Railroad Ink

Kupongintäyttöpelit voidaan jakaa karkeasti kolmeen kastiin: ruutujen rastimisiin (kuten Ganz schön clever), polyominopalojen piirtelyihin (kuten Second Chance) ja reittien rakenteluihin (kuten Trails of Tucana). Näistä viimeisin, mihin Railroad Ink myös kuuluu, miellyttää itseäni eniten. Reittien rakentamisessa on vain jotain niin visuaalisesti kutkuttavaa ja tällöin piirtely on myös temaattisesti perusteltu.

Pelin taustalta paljastuu italialaisduo Hjalmar Hach ja Lorenzo Silva. Kaverit ovat tehneet monenlaisia pelejä, mutta Tussirautatie on kaksikon ensimmäinen kupongintäyttöpeli. Tai pelit, sillä Railroad Ink käsittää kaksi itsenäistä sisarpeliä, Kieślowskin jalanjäljissä kulkevat “syvänsininen” ja “liekehtivän punainen”. Aluevaltausta voidaan pitää onnistuneena, sen verran positiivista pöhinää peleistä on noussut. Jatkoakin on luvassa tänä vuonna.

Suomenkielinen painos tulee siis hyvään saumaan. Asmodee tuo saataville samanaikaisesti molemmat versiot, joten ostaja voi pohtia, kumman niistä nappaa mukaansa. Vai pitäisikö ostaa molemmat?

Verkostoitumista

Pelaajien pääasiallisena tavoitteena on yhdistää mahdollisimman monta liittymää toisiinsa ja muodostaa niistä yhteisiä verkostoja. Tällä tavalla netotaan suurin osa pelin pisteistä. Liittymien alkupäät löytyvät 7×7-kokoisen peliruudukon reunoilta ja niitä on kahdenlaisia, maanteitä ja rautateitä. Kimurantiksi verkoston rakentamisen tekee se, että maanteitä ja rautateitä ei voi yhdistää suoraan toisiinsa, ellei pelaaja rakenna niiden välille asemaa.

Peliä pelataan seitsemän kierrosta, jonka jokaisen alkuun heitetään neljää noppaa. Nopissa on erilaisia maantie- ja rautatiereittejä. Mukana on T-risteys, mutka, suora, ylikulkusilta sekä erilaiset asemat. Jokainen heitetystä nopasta on pakko lisätä omaan ruudukkoon, joko johonkin uuteen liittymään tai jo piirrettyyn reittiin.

Lopuksi lasketaan pisteet. Liittymäpisteiden (noin neljä pistettä per yhdistetty liittymä) lisäksi yhden pisteen saa pisimmän maantien ja rautatien jokaisesta ruudusta sekä pelilaudan keskimmäisten ruutujen täyttämisestä. Yhden sakkopisteen saa jokaisesta vajaasta reitistä, jonka pää ei johda mihinkään, edes laudan ulkoreunaan.

Erikoisreitit apuna

Kupongintäyttöpelien tapaan alkupään kierrokset ovat aika leppoisia, kun reittejä voi laittaa melkein mihin vaan. Tilanne kuitenkin muuttuu nopeasti, kun reitit alkavat rakentua ja joutuu tekemään valintoja. Mitkä liittymät pystyn yhdistämään? Rakennanko pitkiä teitä lopussa saatavien irtopisteiden toivossa vai pelkkää pikkuteiden tiheää verkostoa? Miten suuren verkoston edes ehdin rakentamaan?

Priorisointi on tärkeää, sillä kaikkien liittymien liittäminen on erittäin haastavaa. Taitava pelaaja suunnittelee reitit niin, että saa hyödynnettyä monenlaiset noppatulokset, eikä jumiudu odottamaan jotain tiettyä reittiä. Näin eheä verkosto syntyy vaivattomammin.

Onnea pelissä kuitenkin on, niin kuin noppapeleissä aina. Välillä eteen tulee tilanteita, joissa kahden tien yhdistymiseen tarvitsisee juuri tietyn palasen, eikä sitä sitten tule millään. Onneksi tähän on varauduttu ja pelaajille tarjotaan noppien lisäksi kuusi erilaista erikoisreittiä, joista pelin aikana voi käyttää kolme. Nämä tasoittavat tuurin osuutta huomattavasti ja antavat joustavuutta reittien rakenteluun.

Eikä tässä vielä kaikki

Railroad Inkin versiot eroavat toisistaan värien lisäksi niiden sisällöltään. Pelit ovat muuten identtisiä, mutta molemmat sisältävät kaksi erilaista lisäosaa, joista kukin lisää peliin kaksi erikoisnoppaa ja lyhentään pelin kuuteen kierrokseen. Lisäosia on pääsääntöisesti tarkoitus pelata yksi kerrallaan, mutta Horrible Guildin nettisivuilta voi tulostaa jättikartan, jolloin kahta lisäosaa voi pelata samanaikaisesti.

Syvänsininen versio tuo mukanaan joet ja järvet. Jokinopilla laudalle rakennetaan teiden lisäksi jokia. Pelin lopussa valitaan yksi joki ja sen jokaisesta ruudusta saa yhden pisteen. Järvi-lisäosassa piirrellään järviä ja pienimmän järven ruuduista saa pisteitä. Järvien erikoisuus on kuitenkin siinä, että niiden reunoilla olevat laiturit yhdistävät kaikki järven laiturit toisiinsa ja täten verkostojen yhdistely helpottuu.

Liekehtivän punainen sisältää meteorit ja laavajärvet. Meteorit tuhoavat jo rakennettuja reittejä jättäen jälkeensä kraatereita. Hyvänä puolena jokainen kraateriin kulkeva reitti tuottaa pisteitä. Laavajärvet taas tuovat mukanaan laavaa puskevat tulivuoret. Suurin laavajärvi tuottaa pelin lopussa pisteen per ruutu ja jokainen kokonaan suljettu järvi hulppeat viisi pistettä.

Lisäosat toimivat hyvin, eivätkä ne muuta peruspeliä radikaalisti. Joet ja järvet ovat rauhanomaisempia ja ne on helpompi selittää ensikertalaiselle. Laavajärvet vaativat hieman enemmän etukäteissuunnittelua, jos himoitsee isoja pisteitä, ja meteorit tuovat mukaan hallittua kaaosta. Pelatessa onkin mukava napata mukaan yksi lisäosa peliä piristämään.

Lisää on tulossa. Vuoden 2021 aikana ilmestyy pelkästään kaksi itsenäistä sisarpeliä, “hohtavan keltainen” ja “rehevän vihreä”. Lisäksi tulossa on myös seitsemän minilisäosaa, jotka lisäävät peliin pelkät lisäosanopat. Aiheet vaihtelevat realistisemmista (sähköstä ja sääilmiöistä) huomattavasti höpsömpiin (pelimaailma ja Cthulhu). “Kaikki kerätään” -pelaajalle riittää siis ostettavaa.

Nopeaa moninpelipasianssia

Railroad Ink on erittäin näppärä ja toimiva paketti. Mistään kovin vallankumouksellisesta pelistä ei ole kysymys, vaan esimerkiksi 30 Rails -pelissä painitaan hyvin samankaltaisten ongelmien kimpussa. Vertailussa Railroad Ink vie kuitenkin pidemmän korren ollessa näistä peleistä sekä virtaviivaisempi että nopeampi.

On peli myös nätimpi. Kuvituksesta huokuu tietynlainen japanilainen (tai ehkä suomalaisittain pitäisi sanoa skandinaavinen) pelkistetty tyyli ja estetiikka. Harmonia säilyy myös pelatessa, sillä vuorovaikutusta ei ole nimeksikään. Noppia heitetään, sitten jokainen piirtää omaan lautaan ja tämä toistetaan muutaman kerran. Moninpelin hauskuus on lähinnä jupista muiden kanssa, kun reitit eivät osu kohdilleen ja hurrata, kun odotettu reitti vihdoin ilmestyy.

Vähäinen vuorovaikutus on myös etu. Sen ansiosta pelit ovat äärettömän nopeita, eikä joutukäyntiä ole. Jos säännöt ovat kaikilla hallussa, peli on ohi reilussa vartissa. Superfillerinä Railroad Ink onkin yllättävän syvällinen tapaus.

Kun yksinpeli ei eroa kuusinpelistä juuri mitenkään, on pelaajamääräkin erittäin joustava. Yläraja pelissä on kuusi pelaajaa, mutta netistä voi tulostella lisälappuja, jos haluaa pelata isommalla porukalla. Tai sitten ostaa molemmat versiot, jolloin pelilautoja ja tusseja on jo kahdelletoista pelaajalle.

Genrensä aatelia

Railroad Ink on minun silmissäni kupongintäyttöpelien parhaimmistoa, aika vahvalla marginaalilla. Pelin nappaa kuin huomaamattaan pelattavaksi ja yhden erän jälkeen on helppo ottaa revanssi vaikka eri lisäosanopilla. Peliseuran löytäminenkään ei ole vaikeaa, koska reittejä voi ratkoa niin lasten kuin aikuistenkin kanssa. Laatikon alaikäraja on +8, mutta mitään estettä tätä nuorempien kanssa pelaamiseen ei ole, kunhan hienomotorinen piirtotaito on jo kehittynyt.

Kannattaako sitten molempien pelien hankinta, jos piirtelystä kovasti innostuu? Eipä juuri. Peli maksaa reilut parikymppiä, mikä on pelkälle neljälle lisänopalle aika suolainen hinta. Kannattaa ennemminkin katsella tulevien minilisärien suuntaan, jos peliin kaipaa vaihtelua.

Faktat Railroad Inkistä:

Suunnittelijat: Hjalmar Hach, Lorenzo Silva

Julkaisija: Horrible Guild (2018, 2021)

Mutkikkuus: Perussäännöt ovat selkeät ja yksinkertaiset, jotta pelin pääsee pelaamaan muutamassa minuutissa. Lisäosatkin ovat, meteoreja lukuunottamatta, hyvin yksiselitteiset.

Onnen vaikutus: Välillä noppajumalan tuomiot harmittavat, mutta pelissä on onneksi tarpeeksi keinoja vaikuttaa omaan onneensa.

Vuorovaikutus: Ei minkäänlaista. Yksinpeli on samanlainen kuin kuusinpeli.

Teema: Moniin muihin kupongintäyttöpeleihin verrattuna teema on erinomainen ja toimii hyvin, vaikka aika abstraktia piirtelyä peli pohjimmiltaan on.

Uudelleenpelattavuus: Lisäosanopat lisäävät uudelleenpeluuarvoa, mutta kyllä minä edelleen pelaan pelkkää peruspeliäkin mielellään.

Kieliriippuvuus: Pelaaminen ei vaadi lukutaitoa.

Pelaajamäärä: 1–6, mutta ylärajaa ei käytännössä ole, jos pelialustoja ja tusseja on tarpeeksi.

Pituus: Vajaa 20 minuuttia. Jos joku miettii siirtojaan pitempään, niin puolisen tuntia.