Raiders of the North Sea

Raiders of the North Sea näki päivänvalon Garphill Gamesin Kickstarter-pelinä vuonna 2015. Menestystä tuli, miljoonapotteja ei sentään, mutta noin 2000 tukijaa ei ole lainkaan hullumpi määrä tällaiselle melko pienimuotoiselle pelille, jossa ei ole miniatyyrin miniatyyriä.

Pelin menestys on jatkunut. Renegade Games otti sen valikoimiinsa, joten jälleenmyyntisaatavuus on varmistettu sillä. Tunnustustakin on tullut: peli oli vuonna 2017 ehdolla Kennerspiel des Jahres -palkintoon ja Mensa Select -voittokin osui kohdalle vuonna 2018.

Työskentele tai ryöstä

Raiders of the North Sea on omanlainen tulkintansa työläistenasettelusta. Peli ei toimi kierroksittain, kuten useimmat työläistenasettelupelit, joissa pelaajat täyttävät työläislokeroita yksitellen, kunnes kierros on pelattu ja työläiset palaavat kotiin. Tässä pelissä jokainen pelaaja aloittaa aina vuoronsa yksi työläinen kädessään. Tämä työläinen pelataan laudalle johonkin tyhjään ruutuun, jolloin ruudun toiminto tapahtuu. Sen jälkeen pelaaja ottaa jonkun toisen työläisen pois laudalta ja tekee tämän ruudun toiminnon.

Näin joka vuoro saa tehdä kaksi toimintoa ja lähes aina saa tehdä toiminnon, jonka haluaa – mutta ei sentään täysin vapaasti, sillä on paljon merkitystä, onko ruutu vapaa vai varattu. Joskus on hyvinkin kriittistä, saako toiminnon tehtyä vuoron ensimmäisenä vai pitääkö se tehdä vasta toisena toimintona. Toisaalta – jos ei pysty tekemään juuri sitä mitä haluaa tehdä, aika usein on silti tarjolla jotain hyödyllistä.

Yksi vaikuttava tekijä on työläisten väri. Pelin alussa tarjolla on vain mustia viikinkejä, mutta pelin edetessä pääsee käsiksi harmaisiin ja valkoisiin. Värillä on väliä: osassa toiminnoista vaaditaan harmaa tai valkoinen, tai toiminto voi olla parempi, jos sen tekee harmaalla tai valkoisella. Lisäksi ryöstämisen kannalta on erittäin tärkeää, minkä värinen viikinki vuoron lopuksi jää käteen.

Ryöstäminen on toinen vaihtoehto työnteolle. Silloin sännätään ryöstämään laudalla olevia kohteita. Ryöstäminen vaatii sotavoimaa, varusteita ja mahdollisesti kultaa ja tuottaa vastineeksi ryöstösaalista, voittopisteitä ja paremman värisiä viikinkejä. Kuolemakin voi korjata sotakentillä, mutta silloin valkyyriat kiidättävät viikingin Valhallaan, mikä on omalla tavallaan hyvin käytännöllistä.

Työnteon merkitys

Miksi viikinki raataa työnteon parissa, eikä vain ryöstele? Ryöstöretkillä käyminen vaatii valmisteluja. Ensinnäkin on haalittava kyläläispakasta käteen kortteja, jotka on sitten hopeaa maksaen palkattava omaan miehistöön. Hopearahoja on siis kerättävä myös kassaan. Myllystä on haettava ruokasäkkejä, jotta miehistö jaksaa purjehtia ja sotia.

Kun saalista on kertynyt, sitä on myös hyödynnettävä. Lehmä, rauta ja kulta kelpaavat kaikki kylänvanhimmalle, joka antaa sopivista seteistä vastineeksi voittopisteitä. Karjasta saa myös tehtyä ruokaa ja rauta muuttuu sepän pajassa panssareiksi, jotka antavat lisää taisteluvoimaa kentällä. Valkyyrioiden viemät viikingit on myös korvattava miehistössä uusilla ja se syö taas rahaa.

Miehistöön palkattavat kyläläiset ovat kortteja, joilla on sotavoimansa, hintansa ja erikoiskykynsä. Jokaisella kyläläisellä on kaksi eri kykyä. Toinen on voimassa silloin, kun kyläläinen on osa miehistöä, toisen taas voi käyttää pelaamalla kortin tietyssä työntekopisteessä. Kyläläisissä on kovia sotureita ja sitten heikkoja, mutta muuten hyödyllisiä. Esimerkiksi koruntekijä on hyödytön taistelussa, mutta miehistössä ollessaan tuottaa ylimääräisen kolikon aina kun pelaaja käy hakemassa rahaa ja toimintona muuttaa rahaa kullaksi.

Sopivan miehistön kokoaminen on mielenkiintoinen tehtävä. Alkupelissä resurssintuottajat ovat hyödyllisiä, loppupelissä miehistöön haluaa kenties sellaisia sotureita, jotka antavat pelin lopussa lisäpisteitä. Alussa sotavoimalla ei ole väliä, helpoimmat ryöstökohteet kun eivät sen perään kysele, mutta jos haluaa hyökätä suuriin linnoituksiin ja saada niistä pisteitä, pitää miehistössä olla muskelia ja panssarit kunnossa.

Monenlaisia ryöstökohteita

Ensimmäiset ryöstöretket suuntautuvat satamiin. Niissä on tarjolla vain yksi vaivainen voittopiste, mutta ne eivät tosiaan vaadi sotavoimaa. Riittää, että varusteita on mukana tarpeeksi ja että miehistössä on muutama viikinki. Satamat tuottavat varsin mukavasti saalista ja niistä saa harmaita viikinkejä, joilla pääsee vähän alkuun paremmissa toiminnoissa.

Seuraava askel ovat tukikohdat. Tukikohtiin saa hyökätä harmaalla viikingillä ja ne vaativat jo sotavoimaa. Luostareihin pääsee harmaalla ja valkoisella viikingillä ja ne vaativat varusteiden lisäksi kultaa maksuksi ryöstöretkestä. Näissä kohteissa on kaksi eri pistearvoa ja niihin päästäkseen on saatava riittävästi sotavoimaa retkelle. Sotavoimaan lasketaan miehistön viikinkien yhteenlaskettu voima, kerätyt panssarit ja nopanheitto.

Tässä kohtaa on siis pieni satunnaiselementti. Nopat eivät ole aivan yhtä satunnaiset kuin tavalliset kuusisivuiset nopat: näistä tolkun nopista on jätetty ääripäät pois. Kahdella nopalla tulee edelleen keskimäärin seiska, mutta minimitulos on neljä ja maksimi kymmenen. Tuuria nopista ei juuri tule, on pelaajasta itsestään kiinni kuinka paljon riskiä haluaa ottaa.

Kovimmissa luostareissa on esimerkiksi tarjolla neljä pistettä, jos retken voima on vähintään 14 ja kuusi pistettä, jos voimaa on 22. Jos jää alle neljäntoista, ei hätää: silloinkin retki onnistuu ja saaliin saa kerätä, jää vain vaille pisteitä. Sekin voi olla joskus ihan hyväksyttävä tulos, jos se tarkoittaa, että joku toinen pelaaja ei myöskään saa näitä pisteitä.

Laudan yläreunassa odottaa kuusi linnoitusta, joihin hyökkääminen vaatii valkean viikingin, runsaasti varusteita ja kultaa ja paljon sotavoimaa. Linnoituksista saa paljon pisteitä, saalista ei oikeastaan sen enempää kuin alun satamistakaan. Linnoitukset ovat myös yksi pelin lopetusehdoista ja oman kokemukseni perusteella se tavanomaisin: peli päättyy, kun vain yksi kuudesta linnoituksesta on jäljellä. Toiset lopetusehdot ovat kylänvanhimman voittopistelaattojen loppuminen ja valkyyrioiden loppuminen laudalta.

Lopussa lasketaan pisteet: pelin aikana kerätyt voittopisteet, kylänvanhimman voittopistelaatat, valkyyriaradan pisteet ja panssariradalta kertyvät pisteet. Käteen jääneestä saaliistakin saa jonkin verran pisteitä. Eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Lisäosat

Shem Phillips on tehnyt pari kovin samannäköistä peliä, joiden vuoksi luulin aluksi peliä laajemmaksi kuin se onkaan. Explorers of the North Sea ja Shipwrights of the North Sea ovat kuitenkin erillisiä, itsenäisiä pelejä, vaikka näyttävätkin samalta. The North Sea Runesaga yhdistää kuitenkin pelit keskenään kokonaisuudeksi, jossa pelit pelataan putkeen. Pisteitä saa yksittäisten pelien voittamisesta ja tiettyjen saavutusten tekemisestä pelien aikana, ja eniten pisteitä kerännyt kruunataan koko saagan voittajaksi.

Raidersiin on kuitenkin pari ihan oikeaa lisäosaakin. Hall of Heroes lisää pelilaudan alareunaan kylän simahallin, josta saa palkattua miehistöä muutamasta näkyvillä olevasta vaihtoehdosta. Lisäksi uutena elementtinä peliin tulevat tehtävät. Kun joku kohde ryöstetään ja sen ruutu tyhjennetään ryöstösaaliista, tilalle nostetaan tehtävälaatta. Tehtävälaatan voi noutaa menemällä simahalliin ja heittämällä kädestä pois vaaditun voiman verran kyläläisiä.

Tehtävälaatoista saa vähän tavaraa palkintona ja pisteitä, sitä enemmän mitä useamman laatan kerää. Tehtävälaattoja on muutamaa eri lajia ja erikoistuminen tietyn lajin keräämiseen palkitaan bonuslaatoilla. Tehtävät ovat oikein näppärä mekanismi, joka tuo peliin lisää vaihtoehtoja: ryöstöretkeilyn sijasta voikin ryhtyä korppikotkaksi siivoamaan toisten ryöstöretkien jälkiä.

Fields of Fame lisää puolustajia ryöstökohteisiin. Vihollisjaarlit ovat uusi ryöstösaaliin alalaji ja kun sellaisen kohtaa, paljastetaan jaarlikortti eli satunnaisen vahvuinen vihollinen. Voit perääntyä, mutta se maksaa mainetta ja pisteitä. Jaarlin voi myös alistaa, mikä maksaa rahaa ja vahingoittaa omaa miehistöä ja heikentää heidän taistelukykyään, mutta vastineeksi saat jaarlikortin itsellesi vahvaksi jäseneksi miehistöösi. Jaarlin voi myös tappaa, mikä on omalle miehistölle vielä vaarallisempaa, mutta tuottaa välittömästi pisteitä ja resursseja.

Hall of Heroesia olen kokeillut ja se vaikutti sen verran mainiolta lisältä peliin, että jos Raidersin itselleni hankkisin, sen ainakin ostaisin peruspelin seuraksi. Pidemmän päälle varmaan myös Fields of Famea pitäisi kokeilla. Pelkkä peruspelikin on kuitenkin aivan kelpo peli, eikä tunnu vajaalta.

Lisäosat lisäävät peliin myös yhden lisäpelaajan kumpikin. Peruspeli on 2–4 pelaajalle, yhden lisäosan kanssa pääsee viiteen ja molemmilla lisäosilla kuuteen. Yleisesti ottaen Raiders ei taida olla mitenkään optimaalinen kuusinpeli.

Kauniisti rullaava peli

Raiders of the North Seasta olin kuullut paljon hyvää, joten kun kohdalle osui tilaisuus saada peli lainaan (kiitos vain Todellisuuspako!), siihen piti tarttua. Niinhän siinä kävi, että testipelien jälkeen on jäänyt vahvasti sellainen fiilis, että ehkäpä peli pitäisi omaksikin ostaa.

Raiders nimittäin toimii oikein hyvin. Peli on miellyttävän yksinkertainen, selkeä ja helppo opettaa ja se virtaa mukavasti. Kun pelaajat pääsevät peliin sisään, vuorot etenevät nopeasti. Viikinki laudalle, viikinki pois, seuraavan pelaajan vuoro. Varustelun ja ryöstelyn tasapainottaminen on mielenkiintoista, aikapainetta toisten pelaajien suunnalta on sopivasti – liikaa ei voi varustella, koska hyvät kohteet ryöstetään tyhjiksi.

Ilkeää vuorovaikutusta on mukavan vähän, pelissä on jokunen toisiin pelaajiin kohdistuva hyökkäyskortti, mutta ne ovat aika mietoja ja niiden pelaamisessa on oma vaivansa, joten ihan kevyesti niitä ei käytetä. Enemmän vuorovaikutusta tulee siitä, että ryöstökohteita on rajallisesti ja ne kiinnostavat kyllä kaikkia pelaajia.

Peli toimii mukavasti eri pelaajamäärillä. Viikinkienasettelumekaniikka toimii sillä tavalla näppärästi, että peli tuntuu aika samanlaiselta eri pelaajamäärillä. Perusmekaniikka toimii ihan yhtä hyvin, oli pelaajia kaksi tai neljä. Nelinpelissä on toki enemmän kilpailua ryöstökohteista. Viisinpelit ja kuusinpelit lisäosien kanssa jättäisin ehkä välistä, mutta ei sekään mahdotonta ole. Pelin kesto on ainakin neljällä tai alle juuri sopiva, laatikon lupaama 60–80 minuuttia toteutuu helposti.

Todellisuuspaossakin pelistä pidetään kovastikin.

Faktat Raiders of the North Seasta

Suunnittelija: Shem Phillips

Julkaisija: Garphill Games (2015), Renegade Game Studios (2017)

Mutkikkuus: Pelin kulku hahmottuu muutaman ensimmäisen kierroksen aikana ja ensimmäisen pelin jälkeen on jo hyvä ajatus siitä, miten peliä pelataan. Säännöt ovat suoraviivaiset ja peli on helppo oppia.

Onnen vaikutus: Lauta on täynnä informaatiota ja satunnaiselementit ovat aika pieniä: kyläläiset nousevat sattumanvaraisesti pakasta ja taisteluissa heitetään noppaa, ja siihenkin voi vaikuttaa.

Vuorovaikutus: Ryöstettäviä kohteita on rajallisesti, joten aikapainetta tulee mukavasti. Suoraa, ilkeää vuorovaikutusta on hyvin vähän, vain muutama mieto kortti, joilla voi hyökätä muiden pelaajien resursseja kohtaan.

Teema: Viikinkiteema välittyy mukavasti. Mihajlo Dimitrievskin kuvitus on tyylikästä.

Uudelleenpelattavuus: Oikein hyvä, on helppo kuvitella viihtyvänsä pelin parissa useita kertoja. Lisäosien avulla saa peliin lisävaihtelua, jos sellaista kaipaa.

Kieliriippuvuus: Kyläläiskorteissa on sen verran tekstiä, että ihan kielitaidottoman on hankala pelata. Apulaput ovat tarpeen, mutta jo aika pienellä kielitaidolla pärjää kyllä.

Pelaajamäärä: 2–4, lisäosien kanssa jopa kuusi pelaajaa. Toimii hyvin eri pelaajamäärillä, itse keskittyisin kuitenkin nelinpeliin tai pienempiin.

Kesto: 60–80 minuuttia, pitää kyllä paikkansa.