Princes of Machu Picchu

Mac Gerdtsin uusin peli The Princes of Machu Picchu sijoittuu aikaan, jolloin espanjalaiset konkistadorit tuhosivat ja ryöstivät etelä-amerikkalaisia alkuperäiskulttureita. Machu Picchua espanjalaiset eivät olleet vielä löytäneet, ja pelaajien tehtävä onkin jumaliensa avulla varjella kaupunkinsa salaisuutta – tai sitten edesauttaa espanjalaisvalloitusta.

Mac Gerdts tunnetaan rondel-mekaniikkaan tukeutuvista peleistään, joissa kiekolta valittavalla toiminnolla laukaistaan jokin tapahtuma pelilaudalla. The Princes of Machu Picchu toteuttaa rondel-ideaa hieman toisin. Nyt koko pelilauta on eräänlainen rondel, jossa pelinappulaa liikuttelemalla valitaan yksi erilaisista nopeista toiminnoista.

Pelin idea

The Princes of Machu Picchun pelilauta jakautuu 15 ruutuun, joista jokainen laukaisee jonkin toiminnon. Pelaajalla on kahdentyyppisiä pelinappuloita, kaksi inkaruhtinasnappulaa sekä useampia tuotantonappuloita, joita pelaajat sijoittavat inressiensä mukaan laudalle. Itse peli toimii siten, että pelaaja siirtelee inkaprinssiään laudalla ja toimii sen mukaan, mihin ruutuun hän saapuu. Liikkua voi aina mihin tahansa viereiseen ruutuun, tai mikäli on todella kiire, laaman avulla mihin tahansa ruutuun.

Laudalta löytyy viisi erilaista tuotantotoimintoa, neljä erilaista temppeliä, värväyspaikat sekä tuottajille että papeille, markkinapaikka sekä pelinappuloiden uudelleenasettelun mahdollistava aurinkokello. Ruudut ovat sijoiteltu melko ovelasti, esimerkiksi pappien taloista ei pääse suoraan temppeleihin eikä tuotantoruuduista pappien luo.

Kaupungin keskeltä löytyy markkinaruutu, joka on käytössä rajoittamattomasti. Tämä onkin hyvä, sillä sinne tulee muuta useammin asiaa, kun tuottamiaan tuotteita täytyy vaihtaa muiksi tuotteeksi. Varsinaista valuuttaa inkoilla ei ollut, mutta tässä maissin voi käytännössä tulkita rahaksi, sillä sitä voidaan käyttää välimaksuna muiden tuotteiden välillä. Tuotteita käytetään pappien ja tuottajien värväämiseen. Tuotttajien värväämisessä on pelaajan ongelmana se, että haluaako hän erikoistua esimerkiksi kankaiden tai kokan tuotantoon vai hankkia vähän kaikkea. Erikoistuminen kannattaa, mikäli omista uhrauskorteista löytyy paljon jotakin tuotetta. Toisaalta uusi tuottaja vaatii aina erilaisia resursseja kuin mitä itse tuottaa.

Itse peli jakautuu pelaajamäärästä riippuen korkeintaan 7–9 pelipäivään ja -yöhön. Mikäli maksimiaika tulee täyteen, päättyy peli espanjalaisvalloitukseen, muutoin inkojen voittoon. Pelaajilla on melko hyvä kontrolli pelin kestoon, lopetuksen pystyy ennakoimaan ainakin pari päivää etukäteen. Sekä temppeli- että tuotantotoiminnot ovat käytettävässä vain kerran päivässä, ja toiminnon laukaisija saa aina itse jonkilaisen ilmaisen bonuksen. Toisaalta kaikki, joilla on nappuloita aktivoitavassa ruudussa, voivat käyttää toiminnon pienestä maksusta hyväkseen.

Pelaajalla on toinen pelinappula 20-portaisella inkapolulla, jolla pelaaja etenee aina uhratessaan temppeleissä. Edetty askelmäärä riippuu toisaalta omien pappien lukumäärästä ja toisaalta siitä, montako kunkin tyypin pappia pelaajat ovat ylipäänsä hankkineet. Inkapolun varrelta saa maissia ja laamoja, mutta tärkeintä on se, että huipulta saa aina uuden uhrauskortin, joka oleellisesti tuo pelin voittopisteet.

Jokaisessa kortissa on kaksi eri tuotesymbolia tai pappia sekä jokin määrä kultaa. Nämä uhrauskorttien symbolit antavat kertoimen tuotantopelimerkeille. Jos esimerkiksi pelaajalla on korteissaan yhteensä kolme maissisymbolia ja laudalla kaksi maissintuottajaa, saa hän kuusi pistettä. Eniten pisteitä saanut voittaa pelin.

Kilpajuoksu konkistadorien kanssa

Espanjalaisvalloitus ja inkojen onnistuminen ovat molemmat mahdollisia pelin lopetusehtoja, ja kumpaankin liittyy hieman erityyppinen loppupisteytys. Mikäli pelaajat saavat värvättyä kaikki 15 pappia tai mikäli uhrauskorttipakka loppuu, kaupungin salaisuus säilyy ja inkat voittavat. Tällöin pisteet jaetaan vain hankittujen uhrauskorttien pisteiden perusteella. Jos taas pelaajilta loppuu aika kesken, espanjalaiset löytävät kaupungin, ja voittopisteisiin lasketaan mukaan kerroin korteissa olevien kultasymbolien mukaan. Mitä enemmän kultaa onnistuu keräämään, sitä parempaan kertoimeen on mahdollisuus yltää.

Tässä on yksi mielenkiintoinen strateginen haaste: ryhtyäkö edesauttamaan espanjalaisvalloitusta vai pyrkiä inkojen voittoon. Jännittäväksi tämän valinnan tekee myös se, että kultaa on enemmän korteissa, jotka antavat pisteitä papeista, joten innokkaat pappien hankkijat joutuvat päättämään, uhraavatko he ahkerasti siten edesauttaen inkojen voittoa, vai pyrkivätkö vain hyötymään runsaasta kullasta ja pelaamaan kohti espanjalaisvalloitusta.

Puhtaasti tuotantoon tukeutuvat pelaajat puolestaan eivät pärjää, sillä he eivät saa tehtyä temppeliuhrauksia, eivätkä näin ollen saa uusia uhrauskortteja, jolloin heidän pistekertoimensa väistämättä jäävät pienemmiksi. Pelissä pärjätäkseen on löydettävä oikea tasapaino tuotannon ja uhrausten välille. Lisäksi, koska yhden päivän aikana järkeviä toimintoja on väistämättä melko rajallinen määrä, on pyrittävä pelaamaan siten, että muidenkin pelaajien valitsemat toiminnot jollakin tavalla hyödyttäisivät omaa peliä. Muiden pelaajien toimintovalintoja onkin pystyttävä ennakoimaan.

The Princes of Machu Picchu on mielenkiintoinen peli, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla. Gerdtsin muista peleistä se muistuttaa selvästi eniten Hamburgumia, vaikkei peleillä periaatteessa paljoa yhteistä olekaan. Inkateema istuu The Princes of Machu Picchuun kohtuullisesti, vaikka samantyyppiseen mekaniikkaan voisi toki kuvitella toisenlaistakin peliä. Mutta voiko peli, jossa voi viljellä kokaa ja jossa on laamafiguureja, olla kovin huono?

Faktat Princes of Machu Picchusta

Pituus: 90–120 min