Primate Fear

Vuonna 2003 Peter Hansson julkaisi humoristisen Spank the Monkey -pelin, jossa rakennettiin tornia roskista ja pyrittiin hakkaamaan apinaa. Kymmenen vuotta myöhemmin seuraa apinan kosto. Kaatopaikka, jolle piesty apina haudattiin, on kirottu ja apina nousee zombina piinaamaan kiusaajiaan. Myös Primate Fearissa rakennetaan roskatornia, mutta tällä kertaa tarkoituksena on paeta zombiapinaa henkensä uhalla.

Pelin kulku

Jokaisella pelaajalla on alussa viisi korttia. Joka pelivuorossa on viisi vaihetta. Ensin pelaaja nostaa käsikorttiensa määrästä riippuen joko yhden tai kaksi korttia nostopakasta. Sen jälkeen pelaaja saa lisätä torniinsa yhden jätekortin ja halutessaan vahvistaa huipulla olevaa jätettä vahvistuskortilla. Rakennusvaiheen päätyttyä voi hyökätä jonkun toisen pelaajan tornin kimppuun hyökkäyskortilla. Kun mahdollinen hyökkäys on suoritettu, mutantoitunut Frankenmonkey kiipeää tornissa yhden pykälän ylöspäin. Vuoron viimeisessä vaiheessa pelaaja saa poistaa kädestään yhden tai kaksi korttia.

Osassa korteista on kuvattuna symboli, jolla zombiapina saa yhden ruumiinosansa takaisin. Kun apinan kaikki osat ovat kasassa, se aloittaa roskatornissa kiipeämisen. Saavutettuaan pelaajan tornin huipun tason, apina syö pelaajan. Peli päättyy, kun apina on syönyt yhtä lukuun ottamatta kaikki pelaajat. Jäljelle jäänyt pelaaja on voittaja. Jos pelin pakka loppuu ennen voittajan löytymistä, Frankenmonkey syö kaikki jäljellä olevat pelaajat.

Kortit

Pelin pakka muodostuu jätekorteista, vahvistuskorteista, hyökkäys- sekä puolustuskorteista ja erikoiskorteista. Jätekortit jakautuvat useisiin eri tyyppeihin, kuten orgaaniseen jätteeseen, koneisiin tai kauhukortteihin. Yksi kortti voi edustaa useampaa jätetyyppiä. Kaikilla jätekorteilla on niiden korkeutta ja vakautta kuvaavat arvot. Lisäksi jotkut jätekortit aiheuttavat niiden pelaamisen yhteydessä jonkin efektin. Vahvistuskorteilla voi parantaa tornin vakautta. Vain tornin päällimmäiselle jätteelle voi pelata vahvistuskortteja.

Hyökkäyskorteilla pyritään tuhoamaan muiden pelaajien torneja. Hyökkäyskortteja on kolmenlaisia. Käsihyökkäksellä voi hyökätä vain sitä vastustajan tornin korttia vastaan, mikä on oman tornin huipun kohdalla. Heittohyökkäyksen voi kohdistaa mihin tahansa vastustajan korttiin. Yllätyshyökkäykset toimivat ovelammin ja niillä on jokaisella oma toistaan eroava efekti.

Jokaisella hyökkäyskortilla on arvo, mikä kertoo minkä verran kortti parantaa hyökkäystä. Hyökkäyksen kohteena oleva pelaaja saa pelata haluamansa määrän puolustuskortteja vähentämään hyökkäyksen tehoa. Hyökkäys ratkaistaan heittämällä noppaa. Jos nopan silmäluku on vähintään yhtä suuri kuin hyökkäyksen kohteena olevan jätteen vakaus, jäte tuhoutuu. Hyökkäys- ja puolustuskorttien vaikutukset nopanheittoon huomioidaan. Jos jäte tuhoutuu. Täytyy hyökkäyksen kohteen heittää myös kahden tuhoutuneen kortin yläpuolella olevalle kortille sortumisheitto. Tässä heitossa ei huomioida hyökkäys- tai puolustuskorttien lukuja.

Edellä mainittujen peruskorttien lisäksi pelissä on erikoiskortteja, jotka antavat pelaajille pysyviä tai tilapäisiä etuja. Erikoiskorteilla voi esimerkiksi päästä nostamaan ylimääräisiä kortteja tai uusimaan nopan heittoja.

Hauskaa koheltamista

Primate Fearin pelaaminen on hauskaa koheltamista. Peli ei missään nimessä ole kovin strateginen ja taktikointikin on varsin vahvasti nostettujen korttien sanelemaa. Mekaniikka kuitenkin toimii ja pelaaminen on varsin hauskaa. Korttien kuvitus ja tekstit vilisevät kauhuelokuvaviittauksia ja pelin ulkoasu on muutenkin erittäin toimiva.

Korttien lisäksi pelin mukana tulee roskatorni, jolla seurataan pelaajien tornien korkeutta sekä erillinen Frankenmonkey-lauta. Apinan ruumiinosat ovat irrallisia ja niitä lisätään laudalle sitä mukaa, kun niitä paljastuu roskien alta. Apinan kasaaminen ja korttien vitsit vetävät naamaa väkisinkin virneeseen. Pelin paketti on vieläpä ruumisarkun muotoinen, mikä on kieltämättä säilytyksen kannalta epäkäytännöllistä, mutta sopii pelin yleisilmeeseen mainiosti.

Pelin kortit eivät ole aivan tasapainossa ja joidenkin erikoiskorttien merkitys on erittäin suuri. Pelissä on muutenkin mukana varsin suuri tuurielementti, koska hyökkäykset ja tornien sortumiset ratkaistaan pääosin nopalla. Primate fearia ei ole kuitenkaan tarkoitettukaan otettavaksi kovin vakavasti, joten pelin puutteet on helppo antaa sille anteeksi.

Ilkeä pelaaminen toivottavaa

Peliä voi pelata jopa kuudella pelaajalla, mutta toisten pelaajien tornien ominaisuuksien seuraaminen voi niin isolla pelaajamäärällä käydä turhan työlääksi. Peli toimiikin parhaiten kahdesta neljään pelaajalla. Kaksinpeli soljuu sujuvammin, mutta useamman pelaajan pelissä syntyy enemmän peliin kiinteästi liittyvää vitsailua ja naljailua. Kannattaa myös pitää huolta siitä, että peliä ei pelaa liian kilttien pelaajien kanssa. Aktiivinen hyökkäileminen toisten tornien kimppuun pitää peliajan sopivan lyhyenä.

Primate Fear on itsenäinen peli, mutta sitä voi pelata myös yhdessä Spank the Monkey -pelin ja sen muiden lisäosien kanssa.

Faktat Primate Fearista

Suunnittelija: Peter Hansson

Julkaisija: Gigantoskop (2013)

Mutkikkuus: Peli on erittäin simppeli. Korttien ominaisuuksiin tutustuminen vie kuitenkin hieman aikaa.

Onnen vaikutus: Nostetut kortit ja nopanheitto ratkaisevat paljon. Peli ei kuitenkaan ole ihan pelkästään onnesta kiinni.

Vuorovaikutus: Peli kannustaa moukaroimaan vastustajia. Vuorovaikutusta on siis runsaasti.

Teema: Zombiapina jahtaa ihmisiä kirotulla kaatopaikalla. Idea on täysin pähkähullu, mutta se toimii loistavasti.

Uudelleenpelattavuus: Jatkuvasti pelattuna vitsi alkaa varmasti kulua, mutta sopivasti säännösteltynä peli toiminee pitkäänkin.

Kieliriippuvuus: Melkein kaikissa korteissa on tekstiä, joten pelin kieltä on osattava. Peli on saatavilla englannin- ruotsin- tai saksankielisenä.

Pelaajamäärä: 2–6

Pituus: 30–45 minuuttia.