Kategoriat
Peliarvostelut

Point Salad

Makuasioista ei sovi kiistellä, mutta onneksi maukkaimman pistesalaatin kokoamiseen on monia erilaisia keinoja.

Pistesalaatti on lautapeleistä puhuttaessa monille tuttu käsite: pistesalaateissa kerätään voittopisteitä moninaisilla keinoilla, jotka eivät usein liity toisiinsa. Pisteitä voi saada esimerkiksi sarjojen keräämisestä, toimintoja käyttämällä ja mittaamalla omaa edistymistään toisiin pelaajiin.

AEG:n Point Salad pyrkii kiteyttämään pelialan konseptin nimensä mukaisella teemalla. Lautapelit.fi:n pohjoismaisen julkaisun myötä pistesalaattiin pääsee tutustumaan myös kotimaisella kielellä, vaikka pelin komponentit ovatkin melkein kielivapaita.

Point Saladin kansi

Pistetorille mars!

Point Saladissa kerätään vihanneksia ja pisteytyskortteja. Kortit ovat kaksipuolisia, eli jokaisen pisteytyskortin takana on jokin pelin kuudesta vihanneksesta. Pelin alussa pelaajamäärästä riippuva määrä kortteja sekoitetaan kolmeen pinoon pisteytyspuoli ylöspäin. Tämän jälkeen kaksi päällimmäistä korttia käännetään ympäri pöydälle, ja yhdeksän kortin tori on valmis. 

Pelaaja voi vuorollaan ottaa joko kaksi salaattiainesta tai yhden pisteytyskortin. Poimittujen vihannesten tilalle käännetään aina vuoron lopussa uusia, eli pelaajilla on aina sama määrä vaihtoehtoja. Peli päättyy, kun pöytä on tyhjä, jonka jälkeen toteutetaan pisteytys.

Pisteiden keräämiseen onkin sitten runsaasti keinoja. Pisteitä voi saada esimerkiksi keräämällä eniten tai vähiten tiettyä vihannesta, tiettyjen vihannesten pareja, isompia sarjoja tai jopa välttämällä tiettyä vihannesta kaikin voimin. Joissakin korteissa voi myös olla miinuspisteytyksiä tasapainottamaan samasta kortista saatavia isompia pisteitä.

Kuusi vihanneskorttia ja kolme pisteytyskorttia tarjolla.
Tarjolla on melkein kaikkia aineksia sekä useampaa pisteytysehtoa: pisteitä saa joko yksittäisistä vihanneksista, pareista tai keräämällä eniten porkkanoita. Kuva: Veeti Kainulainen

Turvallinen vihersalaatti

Pelinä Point Salad tarjoaa kirjaimellisesti pistesalaatin. Voittokeinojen poimiminen vihannesten ohella tarjoaa pelaajille mahdollisuuden pelata peliä omalla tavallaan, ja on tärkeää poimia kumpiakin kortteja hyville pisteille päästäkseen. Kiinteiden voittokeinojen puuttuessa on toisaalta vaarana, ettei korttituuri yksinkertaisesti tue omaa strategiaa, jolloin muista on helppoa jäädä jälkeen. 

Point Salad on pelinä yksinkertainen, ja teema kiinnittyy hyvin nimeen. Kovin syvällistä pelikokemusta tästä ei saa irti, mutta perhepelinä tämä toimii silti mainiosti erityisesti voittokeinojen monipuolisuuden ansiosta. Pelin pohjoismaisesta laatikosta täytyy mainita vielä se, että 108 kortin pakalle on saatu aikaan turhan suuri laatikko, kun kaikki olisi mahtunut huomattavasti pienempään lootaan.

Kahden pelaajan vihannes- ja pistekortit. Vasemmalla enemmän vihanneksia ja vähemmän pistekortteja ja 34 pistettä, oikealla enemmän pistekortteja ja vähemmän vihanneksia ja 32 pistettä.
Kahden pelaajan kierroksella vasemmanpuoleisella pelaajalla on eniten sipuleita, paprikatrio sekä kaksi erilaisten korttien sarjaa, jolloin pisteitä kertyi 34. Oikealla taas kaksi kaaliparia, yksittäiset tomaatit, paprikat ja kaalit, vähäiset sipulit ja parillinen määrä kaaleja tuottivat 32 pistettä. Kuva: Veeti Kainulainen

Faktat Point Saladista

Suunnittelija: , ,

Julkaisija: AEG (2019), Lautapelit.fi (2022)

Mutkikkuus: Pelin idea ja säännöt ovat yksinkertaisia, ja peli esittelee pistesalaatin konseptin mainiosti.

Onnen vaikutus: Pisteytysehtojen moninaisuus tekee tästä melko reippaan tuuripelin, mutta etenkin kaksinpelissä tuurilla on pienempi vaikutus.

Vuorovaikutus: Yhteisistä nostopinoista nostaminen antaa mahdollisuuksia häiritä kaveria, ja eniten- ja vähiten-voittoehtoja kannattaa pitää silmällä.

Teema: Pistesalaatin, noh, salaatittaminen on hauska idea, mutta teemasta ei saa sen kummempaa irti.

Uudelleenpelattavuus: Pisteytysehtoja on 108, eli strategioita on monia, mutta yksinkertaisuus voi tuntua tylsältä pidemmän päälle.

Kieliriippuvuus: Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, ja pisteytysehdot on selitetty auki sääntökirjassa.

Pelaajamäärä: 2–6. Pakka laajenee pelaajamäärän mukana, ja tuurin osuus lisääntyy pelaajamäärän kasvaessa.

Pituus: 15–20 minuuttia riippuen pelaajamäärästä ja erien määrästä.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *