Pinched!

Robin Hood, Ocean’s Eleven, Sly Cooper ja Arsène Lupin. Maailma tuntee läjän varkaita ja näpistelijöitä, joiden ammatti hyväksytään, koska he ”tasaavat” rahoja eli ryöstävät vain rikkailta tai toisilta rosvoilta. Samaa kommunismihenkistä oikeutusta hyödyntää myös koko perheen päättelypeli Pinched! (tarkoitukseni ei ole sitten huudahdella, pelin nimessä on vain huutomerkki).

Pinched! on siitä erikoinen tapaus, että se oli samana vuonna ehdolla Vuoden peli -kilpailussa strategiapelinä, mutta toisaalta voitti Pelaajien valinta -kisassa perhepelipalkinnon. Ja ymmärrän kyllä molemmat valinnat, ainakin jollain tavalla – kyseessä on mekaanisesti hyvin kevyt ja selvästi perheille soveltuva peli, jossa jotkut säännöt ja pelin valmistelu vaativat pientä paneutumista.

Pääjehun päättelyä

Tällä kertaa tavaroiden näpistely on vain osa rosvon työnkuvaa, sillä yhtä tärkeää olisi päästä osingolle kollegoiden saaliista. Joka kierroksella yksi pelaajista on niin sanottu ”pääjehu”, joka valitsee salaa yhden pöydällä näkyvistä kartanoista. Muu rosvokopla yrittää sitten valita saman paikan eli koittavat arvata, minne pääjehu iskee tällä kertaa. Kaikkien valinnat paljastetaan, jolloin tapahtuu jokin seuraavista: jos pääjehu jallitti muut rosvot, hän vie kaikki talon arvoesinekortit itse. Mikäli muut haistoivat oikein ja tulivat samoille apajille, saaliista jaetaan provikat myös heille.

Jokaisessa kartanossa on myös jokin erikoisominaisuus, joka aktivoituu, kun pääjehu pääsee sinne yksin. Tarjolla on koira-apulaisia, salareittejä ja tiirikoitavia pankkiholveja. Yleensä tämä on vain tapa saada vieläkin enemmän tavarakortteja eri puolilta pelialuetta, mutta joskus tarjolla on myös puhtaita pisteitä, kuten kallisarvoinen Lisa Mona -maalaus. Tämä alleviivaa sitä, että pääjehun on tärkeintä päästä ryöväämään talo yksin.

Mutta, mutta – se kuuluisa mutta. Ryöstettävät tavarakortit on värikoodattu, ja pelaajat keräävät niitä setteinä eteensä. Mitä suuremman määrän tiettyä tavaraa pelaaja on kerännyt, sitä enemmän hän saa pisteitä niitä myydessään. Näin pääjehu paiskataan kahden tulen väliin: parasta olisi päästä yksin kartanolle, mutta paras apaja (eli kohde, jossa on parhaat kortit) on muiden helppo nähdä. Pitäisikö siis valita ryöstökohteeksi jokin vähemmän selvä vaihtoehto? Mutta ajattelevatko muut samalla tavalla? Pitäisikö sittenkin iskeä sinne ilmeisimpään taloon? Klassista päättelypelien peruskauraa.

Pohjalla väreilee toinenkin kiperä pulma. Jemmaan (eli omalle laudalle) mahtuu vain kolme eriväristä tavarasettiä, ja kaikki muut tavarat pysyvät käsikortteina. Kun itse toimii pääjehuna, täytyy vuoron päätteeksi kaikki nyysityt kamat myydä pisteiksi tai jemmata. Muussa tapauksessa ylimääräiset tavarat heitetään roskiin.

Tavarasettejä pitäisi siis kasvattaa pisteiden toivossa, mutta jos kerää pelkästään tiettyjä kolmea esinettä, joutuu heittämään muut anastetut tavarat pois. Samalla antaa hyvin selvän viestin muille rosvoille, minkä talon tavarat tulevaisuudessa kiinnostavat.

Muutama mutkikas muuttuja

Pisteytys on siis lopulta aika suoraviivainen, mutta rikossaaliin käsittely on alkuun vähän epäselvää. Joskus tavarakortteja saa jemmata käteen, joskus vain laudalle, ja välillä niitä voi myydä jopa monta kertaa putkeen. Koko ryöstöprosessin sisäistäminen vaatii useimmiten yhden koe-erän.

Se ei ole kuitenkaan pelin ainoa alkuhaaste. Kaikilla huoneilla on vielä omat kaksipuoliset erikoisominaisuudet ja tilpehöörit. Nämä tuovat monta sääntönippeliä, jotka tuppaavat unohtumaan tai jotka täytyy tarkistaa ohjeista. Ai saiko salakäytävää käyttää myös muut kuin pääjehu? Milloin se Rufus-koira aktivoitiinkaan? Pitikö Joki-laatalle lisätä kortti jokaisen noston jälkeen? Tällaista kevyttä perhepeliä pikkusäännöt ja jatkuvat ylläpitotoimet mutkistavat turhaan.

Toisaalta en halua ylidramatisoida sääntökuormaa, sillä haasteet pätevät lähinnä sääntöjen selittäjään. Jos opettaja on sisäistänyt säännöt hyvin, homma soljuu nätisti, ja myös lapset oppivat niksit viimeistään ensimmäisen pelikerran jälkeen. Ikäsuositus 10+ on jopa turhan korkea, sillä Pinched! soveltuu aivan hyvin myös muille alakouluikäisille (meillä jopa taitava 5-vuotias pystyi pelaamaan peliä avustettuna).

Syynä on lempeä kosketus bluffaamiseen. Usein tällaisissa peleissä huijaaminen vaatii pokkaa ja valehtelua, ja jos kärähtää housut nilkoissa, menettää kaiken. Pinched! ei rankaise epäonnistumisista julmasti, sillä kaikki saavat joka vuorolla jotakin. Toisaalta pääjehulta ei vaadita kovaa ja pitkää pokerinaamaa, vaan yhden kortin pelaamista.

Tilanne muuttuu hieman 4–5 pelaajan peleissä, kun ryöstökohteiden sekaan lisätään Pankki. Sieltä pääjehu saa yksinään kaksi tavarakorttia, ja jos paikalle saapuu koko klaani, kukaan ei saa mitään. Mutta jos völjyssä on vain osa, kaikki osalliset saavat neljä korttia. Pankki tarjoaa pelaajille mahdollisuuden pöytäpuheeseen ja lisää ääneen bluffaamista merkittävästi. Tällaista pelityyliä myös ohjekirja suosittelee. Pinched! onkin parhaimmillaan porukassa, jossa uskalletaan höpötellä ja huijata, vaikka se toimii myös tuppisuiden kesken.

Näppärä ja nätti näpistelypeli

Pelillä on pari selkeää vahvuutta, joista lavea pelaajamäärä on ehdoton ykkösnyrkki. Yleensä kun pelilaatikon reunassa tarinoidaan pelaajamääräksi 2–5, ainakin toinen ääripäistä tuottaa pettymyksen. Nelin- ja viisinpeli on viihdyttävin tapa pelata, mutta kolminpeli on lähes yhtä hyvä. Olin jo ennakkoon valmis nyrpistelemään kaksinpelille, mutta peli kutistuukin yllättävän hyvin. Kahdestaan erät ovat vielä hirvittävän nopeita: peli on ohi alle puolessa tunnissa, kun neljästään aikaa kuluu lähemmäs tunti.

En kuitenkaan pääsääntöisesti pelaisi kahdestaan, sillä tällaisia arvailuun perustuvia kaksinpelejä on pelikaupat pullollaan. Sen lisäksi Pinched! on vähän laiskanlaisesti skaalattu, sillä mukana on aina samat kolme kartanoa, muita ei voi edes käyttää. Meillä tehtiin heti pieniä sääntömuutoksia, jotta ainakin vihreä Pata-kartano koirineen saatiin toisinaan mukaan.

Kaiken kukkuraksi peli on aivan julmetun kaunis. Jo pelilaatikko ikkunasyvennyksineen on jotain uutta, ja kuvitus on ensiluokkaista. Jotkut osatkin ovat eritasoisia, mikä tekee pelistä jotenkin erityisen hypisteltävän. Inserttiä ei ole, vaan kaikki pikkusälä pakataan pieneen taiteltavaan laatikkoon, mikä toimii yllättävän hyvin. Toki tämä vaatii tarrojen ja osien kiinnittelyä sekä kasausta, mikä lisää entisestään ensimmäisen pelikerran tuskaa. Mutta on se vaan kaiken sen väärtti.

Valloittava, vaikka vakiovarkaille varauksin

Puutteineenkin Pinched! on maistunut perheessämme erinomaisesti ja on yksi vuoden positiivisin yllättäjä. Myös aikuisporukkaan se sujahti kuin timantti varkaan taskuun. Peliä voi siis suositella lämpimästi, kunhan varautuu ensimmäisellä kerralla pieneen hähmäisyyteen.

Lautapeliharrastajille suositus on voimassa pienin varauksin. Kortinnostot ja muiden arvaukset roiskivat mukaan jonkin verran tuuria ja kaaosta, mutta vajaan tunnin kesto ei tee siitä kaikista pikaisinta filleriä. Silti uskon, että teeman, ulkokuoren ja toimivan perusidean vuoksi peli vetoaa monenlaiseen yleisöön.

Faktat Pinched!-pelistä

Suunnittelija: David Gordon, Jonathan Gilmour-Long

Julkaisija: Mighty Boards (2025), Toyrock (2026)

Mutkikkuus: Aloituspeli on turhan hankala, kun samankaltaisia suoraviivaisia päättelypelejä on tehty paljon kevyemmällä sääntökuormalla. Toinen pelikerta on jo paljon sutjakampi.

Onnen vaikutus: Uudet tavarat tulevat pakasta sattumanvaraisesti, joten välillä kartanoihin ja Joki-laatalle sataa runsaasti itselle sopivaa saalista, toisinaan ei sitten niinkään. Pelatessa jää silti tunne, että omalla viekkaudella voi vaikuttaa kohtaloonsa.

Vuorovaikutus: Suurta, sillä pelissä ollaan jatkuvasti toisen pään sisässä kohteita valittaessa.

Teema: Vekkulit varkaat on teemana herkullinen, ja graafinen kuvitus sekä ensiluokkaiset komponentit vahvistavat tätä.

Uudelleenpelattavuus: Eri kartanoilla on kaksipuoliset erikoisominaisuudet, joita voi vaihdella pelikertojen välissä. Nämä tuovat vähän vaihtelua, vaikka puolet ovat aika samankaltaisia keskenään.

Saavutettavuus: Tavarakorttien värit on selkeitä, ja ne erottuvat hyvin (ja kuvat auttavat värisokeita). Pelissä ei ole tekstiä. Muutenkin lautojen ja muiden keräämien tavaroiden seuraaminen on helppoa myös viisinpelissä, mikä on iso saavutus.

Pelaajamäärä: 2–5. Peli skaalautuu yllättävän hyvin. Paras pelaajamäärän yläpäässä.

Pituus: 2–3 pelaajalla noin 30 minuuttia, 4–5 pelaajalla vajaa 60 minuuttia.