Photosynthesis

Fotosynteesi on yksi elämän kulmakiviä maapallolla. Siinä kasvit muuttavat auringonvalon sisältämällä energialla, tavallisesti muodostaen hiilidioksidistä ja vedestä erilaisia hiilihydraatteja kuten sokeria ja tärkkelystä. Prosessin sivutuotteena syntyvä happi on tietysti meille fotosynteesin iloisin puoli.

Prosessi on siis ehdottomasti pelinsä ansainnut. Pelin on suunnitellut italialainen Hjalmar Hach ja julkaissut alunperin melko yksinkertaisista ja näyttävistä peleistä tunnettu Blue Orange. Photosynthesis on saatu myös suomeksi, kiitos Lautapelit.fi:n.

Puiden salattu elämä

Jokaisella pelaajalla on Photosynthesiksessä oma puulaji. Tavoitteena on saada omat puut kasvamaan mahdollisimman suuriksi ja lopulta, kun puut ovat täydessä mitassaan, kaataa ne voittopisteiksi. Tämä sykli on Photosynthesiksen ydin ja sillä välin, kun puut tätä kiertokulkua toteuttavat, ne keräävät valoenergiaa ja levittävät siemeniä ympäristöön.

Valo on fotosynteesin ajava tekijä ja näin on myös tässä pelissä. Valoenergia toimii toimintopisteinä, joita käytetään puiden kasvattamiseen ja energiaa saadaan tietysti auringosta. Pelilauta on kuusikulmion muotoinen ja auringonvalo kiertää pelilautaa, paistaen joka kierroksella eri suunnasta. Valon suunta on olennaista, koska puut varjostavat toisiaan. Jos puun ja auringon välissä on isompi puu, puu jää ilman auringonvaloa. Mitä isompi puu on, sitä pidemmän varjon se heittää.

Pienestä taimesta saa yhden valopisteen, keskikokoisesta puusta kaksi pistettä ja suuresta puusta kolme pistettä. Mitä enemmän valopisteitä on, sitä enemmän saa tehdä toimintoja. Tämä luo peliin mielenkiintoista ristipainetta: isot puut haluaisi pitää mahdollisimman pitkään laudalla tuottamassa valoenergiaa ja varjostamassa muiden pelaajien puita, mutta toisaalta niiden kaataminen on ainoa mahdollinen keino saada voittopisteitä.

Käytännön metsätaloutta

Pelaajien on huolehdittava myös resursseistaan. Puut voivat laudan lisäksi olla kahdessa paikassa: käyttövarastossa tai omalla pelaajalaudalla. Pelilaudalta joko kasvamisen tai kaatamisen vuoksi poistuva puu palaa pelaajalaudalle, josta sitä ei saa suoraan pelata, vaan se on ensin ostettava käyttövarastoon. Pelaajalaudalla ei ole edes tilaa kaikille puille, joten pelaajien on tehtävä sinne tilaa puiden palauttamista varten, koska jos puun pitäisi palata pelaajalaudalle eikä tilaa ole, se menee pois pelistä.

Kaikki tämä maksaa valoenergiaa, joten pelaajien on tasapainoteltava eri tarpeiden välillä. On ostettava siemeniä, levitettävä niitä laudalle, maksettava siementen kasvattaminen taimiksi, ostettava ne taimet jotta ne voi pelata laudalle siementen paikalle, ostettava isompia puita ja niin edelleen – prosessi vaatii vähän ajattelua ja pelitilanteen lukemista. Photosynthesis on täyden informaation peli: ainoa mysteeri on se, mitä muut pelaajat tekevät. Kaiken muun tiedät: mitä resursseja kenelläkin on käytössään, mistä suunnasta aurinko paistaa nyt, mistä se paistaa seuraavalla kierroksella ja niin edelleen.

Pelistä on kaksi muunnelmaa, helpompi versio ja kehittyneempi versio. Kehittyneempi versio on ensinnäkin pidempi: peli kestää 24 kierrosta eli aurinko kiertää neljä kertaa pelilaudan ympäri, eikä vain kolmea. Lisäksi pelaamisessa on merkittävä rajoitus: varjossa ei saa tehdä mitään. Varjoon saa ei saa pelata siemeniä, eikä varjossa olevia siemeniä ja puita saa kasvattaa suuremmiksi. Tämä rajoittaa tekemistä kiinnostavalla tavalla.

Puushakkia

Kolmiulotteiset pahvipuut ovat oikea komponenttivalinta tälle pelille: puiden kokoerot hahmottuvat helposti. Mukava bonus oli, kun pelasimme kirkasvalolampun vieressä ja käänsimme pelilautaa joka kierroksella niin, että valo todellakin lankesi oikeasta suunnasta.

Puut ja muutenkin kaunis ulkoasu kuitenkin johtavat vähän harhaan: Photosynthesis näyttää aika paljon leppoisammalta peliltä kuin se oikeastaan onkaan. Koska pelissä ei ole lieventäviä satunnaistekijöitä, se on vahvasti laskettavissa ja varsin raskas. Kevyemmilläkään säännöillä se ei ole mikään leppoisa perhepeli. Se on abstrakti sanan siinä merkityksessä, että piilotettua informaatiota ei ole ja siirrot ovat hyvinkin laskettavissa eteenpäin. Teema pelissä kuitenkin on ja se jopa toimii: peli on helpompi ymmärtää sen vuoksi, teemassa on järkeä.

Itse en pelille suuremmin syttynyt. Kaksinpelinä Photosynthesis toimii mielestäni parhaiten: kesto ei veny liian pitkäksi pidemmällä kehittyneellä pelilläkään ja moninpelattavien abstraktien pelien ongelmilta vältytään. Moninpelissä tulee vähän odottelua ja pelaajien siirroista kumpuava kaoottisuus ei sotke kuvioita.

Peli tuntuu kuitenkin vähän yhdentekevältä: puiden kasvusykliä pyöritetään kerta toisensa jälkeen, puita yritetään kasvattaa pelilaudan keskelle parhaiten pisteitä tuottaville paikoille, mutta tämä kaikki tuntuu vähän tyhjältä ja mekaaniselta. Asiaa ei auta se, että pelissä on paljon valopisteiden laskeskelua – ”nyt tuotan yhdeksän pistettä, joilla voin ostaa tämän jutun kolmella pisteellä ja istuttaa tuonne yhdellä pisteellä ja kasvattaa tuolla kahdella pisteellä ja ostanpa vielä tuon kahdella pisteellä ja otetaan nyt yksi yhden pisteen siemen vielä” – kierros toisensa perään. Photosynthesis on hyvin tehty peli, jonka pelaaminen ei ole erityisen hauskaa.

Jos oma pelimaku kuitenkin kallistuu enemmän abstraktien strategiapelien suuntaan, Photosynthesis on hyvinkin kokeilemisen arvoinen peli – kaksinpelinä, jos nauttii abstrakteistaan siten, mutta jos moninpelien kaoottisuus ei vaivaa, sekin kyllä toimii.

Toinen näkemys

— Sampsa Ritvanen (1.11.2018)

Photosynthesis on mielipiteitä jakava peli, mutta sinä on paljon hienoja oivalluksia. Ensinnäkin peli tuntuu ja näyttää ilmiömäisen hyvältä. Tämä saattaa antaa vääristyneen kuvan pelistä, mutta samalla houkutteleva ulkokuori on Photosynthesiksen suurin vahvuus – pelin ääreen on helppo houkutella kenet tahansa ainakin kerran.

Toiseksi peli on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja toistuvuudessaan omalaatuinen ja mielenkiintoinen. Pelin pääidea, eli puiden langettamat varjot ja aurinkopisteiden kerääminen, tuntuu tuoreelta ongelmalta, jota on mukava pähkäillä. ”Pähkäillä” on ehkä sopivin sana toiminnalle, sillä Photosynthesis on pitkälti aurinkopisteiden matemaattista laskemista ja varjostuksien spatiaalista hahmottamista. Minulle tämä toiminta ei yllättäen tuntunut kovinkaan työläälle, vaikka aivoni sulavat monessa raskaammassa lautapelissä. Laskutoimitukset ovat kuitenkin helppoja ja valinnat erityisesti pelin viimeisellä kolmanneksella melko selkeitä. En kylläkään suosittele kehittyneempää versiota kenellekään. Se vain pidentää peliä ja lisää pelaajien jäätymisvaaraa entisestään.

Olen Mikon kanssa täysin eri mieltä sopivasta pelaajamäärästä, sillä lauta ei skaalaudu millään tavalla. Kaksinpeli on vapaata kasvattelua, jossa tilaa on runsaasti, kun taas nelinpeli tuntuu välillä jopa klaustrofobisen ahtaalta. Kuitenkin juuri 3–4 pelaajalla peli loistaa – interaktiivisuus lisääntyy ja pelit ovat vaihtelevampia. Lisäksi kaoottisuus vähentää laskettavuutta, mikä pitää huolen siitä, että peliä ei tarvitse, tai ainakaan pitäisi, ottaa liian vakavasti. Nelinpelissä on kuitenkin huomioitava, että boksin lupaama tunnin pelikesto ylittyy helposti.

Kuten jo sanoin, Photosynthesis on hyvin polarisoiva peli. Pelistä voi kuoriutua kilpailuhenkisessä porukassa mekaaninen, ilkeä ja anteeksiantamaton. Mutta samalla pelissä on jotain mystistä vetovoimaa, upea ulkokuori sekä teeman ja mekaniikkojen toimiva liitto. Suosittelen peliä varauksetta testaamaan, sen verran mielenkiintoisesta yhdistelmästä on kyse.

Faktat Photosynthesiksestä

Suunnittelijat: Hjalmar Hach

Julkaisija: Blue Orange (2017), Lautapelit.fi (2018)

Mutkikkuus: Photosynthesiksen raskaus ei ole sääntöjen opettelussa: sääntökuormaltaan se on melko helppo peli. Strategiat tarjoavat sitten enemmän pähkäiltävää, sieltä tämän pelin raskaus kumpuaa.

Onnen vaikutus: Pelissä ei ole satunnaiselementtejä, vain toisten pelaajien toimista nousevaa kaoottisuutta.

Vuorovaikutus: Varsinkin kehittyneemmillä säännöillä, joissa varjossa olevat ruudut eivät toimi, pelissä on runsaasti vuorovaikutusta, kun puut varjostavat toisiaan. Pelissä on pohdittava, miten omat puut asettelee niin, että ne varjostavat muiden puita eivätkä jää itse varjoon. Keskialueen arvokkaimmista ruuduista käydään kunnon taistelua.

Teema: Vaikka Photosynthesis on luonteeltaan kuin mikä tahansa abstrakti peli, sen teema kuitenkin toimii. Puuteemassa on järkeä: totta kai puut kasvavat, kun saavat valoa ja kärsivät varjosta. Tällaista taistelua elintilasta puut käyvät, vain todella hitaalla tahdilla.

Uudelleenpelattavuus: Kun pelissä ei ole mitään satunnaiselementtejä, se voi periaatteessa edetä aina samalla tavalla. Pisteiden painottuminen laudan keskelle ohjaa peliä aina sinne. Photosynthesis on kuitenkin niin vahvasti vuorovaikutteinen, että peli ei toista itseään liikaa – tosin jos aina pelaa samojen pelaajien kanssa, vaara on suurempi.

Kieliriippuvuus: Pelin osissa ei ole tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–4. Kaksinpeli on puhtain strategiapeli, moninpelissä tulee vähän kaaosta mukaan ja kestoa enemmän.

Kesto: 30–60 minuuttia, aika suoraan pelaajamäärän perusteella. Kevyttä jäätymisvaaraa on, koska siirtoja voi miettiä pitkälle eteenpäin.