Kategoriat
Artikkelit

Pelikerhot

Lautapelejä voi pelata kotinsa rauhassa, mutta aina se ei riitä. Kotoa tai kaveripiiristä ei välttämättä löydy peliseuraa. Vaikka löytyisikin, tilat käyvät helposti ahtaiksi, jos peliporukka laajenee. Kaikki eivät myöskään halua kotiinsa ihmisiä, joita eivät välttämättä tunne kovin hyvin. Silloin hyvä ratkaisu on siirtää pelaaminen johonkin julkiseen tilaan. Sitten ei tarvitakaan kuin säännölliset kokoontumisajat, niin pelikerho on syntynyt.

Pelikerhossa pelaaminen sopii erinomaisesti etenkin niille, jotka eivät halua kerätä laajaa kokoelmaa pelejä, mutta nauttivat silti uusien pelien kokeilemisesta. Pelikerhoissa käy yleensä  aktiivisia pelinkerääjiä, jotka huolehtivat uusien pelien hankkimisesta ja pelauttamisesta.

Kerhoihin kannattaa uskaltautua, vaikka olisi kokemattomampikin pelaaja. Tyypillisesti kerhoissa pelataan paljon uusia pelejä ja useinkaan pelaamaan ei päästä ilman sääntöjen selittämistä. Pelaaminen kerhoissa ei ole kilpailua veren maku suussa, vaan pääsääntöisesti rentoa pelailua. Uudet pelaajat ovat tervetulleita, riittää, että osaa käyttäytyä siedettävästi ja kohdella toisten pelejä siististi.

Kerhojen käytännöt ja toimintatavat vaihtelevat. Jos haluaa päästä pelaamaan mahdollisimman helposti, kannattaa yleensä ilmestyä paikalle heti kerhon alkamisaikaan, jolloin pääsee mukaan ensimmäisiin peleihin. Myöhemmin saapuva saattaa joutua odottelemaan, että aloitetut pelit saadaan loppuun.

On hyvin mahdollista, että kotipaikkakunnallasi on jo pelikerho. Asiaa voi selvitellä esimerkiksi mahdollisista lautapelien erikoisliikkeistä tai Suomen lautapeliseuran kautta. Yliopistokaupungeissa kannattaa kääntyä lähes joka yliopistosta löytyvän roolipeliyhdistyksen puoleen; niillä on usein säännöllistä lautapelitoimintaa, johon muutkin kuin opiskelijat voivat olla tervetulleita.

Pelikerhon perustaminen

Jos paikkakunnaltasi ei kuitenkaan löydy säännöllisesti kokoontuvaa pelikerhoa, sellainen kannattaa perustaa. Pelikerhon perustaminen vaatii pelejä, tilat, muutaman aktiivisen pelaajan ja ahkeraa mainostamista. Jos näistä jotakin on jo olemassa, muut seuraavat kyllä perässä.

Mitä tiloihin tulee, mahdollisuuksia on paljon. Pelikerhot kokoontuvat kirjastoissa, seurakuntien tiloissa, erilaisissa nuorisotiloissa, lautapelikauppojen pelitiloissa, baareissa ja kahviloissa ja niin edelleen. Hyvä tila on itsessään maksuton, osallistumismaksujen kerääminen on aina hankalaa. Kahvilat ovat parempia kuin baarit, sillä ne mahdollistavat alaikäiset osallistujat. Kaikki eivät myöskään välitä tupakansavusta.

Mikäli tilojen hankkiminen yksityishenkilönä tuottaa hankaluuksia, kannattaa kääntyä Suomen lautapeliseuran puoleen. Seura on kiinnostunut paikallisen pelitoiminnan tukemisesta ja seuran nimen käyttäminen tilojen hankkimiseen on yksi vaivaton avustamisen muoto.

Selkeät, säännölliset kokoontumisajat ovat myös tärkeä keino kerhon toiminnan vakiinnuttamiseen. Jos kerho kokoontuu säännöllisesti, vaikka joka torstai tai joka kuun toinen lauantai, osallistujien on helppo tulla paikalle. Jos kokoontumisajat ovat epäsäännöllisemmät, niistä on tiedotettava huolellisemmin.

Varsinkin kerhon toiminnan alkuvaiheissa aktiivien on oltava valmiita osallistumaan joka kerta. Kun osallistujamäärä kasvaa ja kriittinen massa saavutetaan, kerhon toiminta alkaa järjestyä itsestään, varsinkin jos kerho kokoontuu säännöllisesti tiettyinä päivinä.

Mainostamisessa saattaa riittää puskaradiokin, mutta kerhosta kannattaa ilmoittaa myös Suomen lautapeliseuralle, joka kerää sivuilleen tietoa Suomessa toimivista lautapelikerhoista. Lautapeliseuran foorumilta saa halutessaan kerholleen oman keskustelualueen. Se on hyvä idea, sillä se helpottaa kokoontumisista tiedottamista, peleistä keskustelua ennen ja jälkeen kokoontumisten ja auttaa satunnaisia peliseuraa etsiviä surffailijoita löytämään kerhon. Myös paikallinen mainostaminen kannattaa. Paikallislehtien lähestyminen saattaa poikia jutun lehteen.

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *