Pekingin mysteerit

Jotkut vanhat pelit ovat jääneet elämään ihmisten muistoissa, toiset taas unohdetaan tyystin. Vuonna 1989 Suomessa ilmestynyt Pekingin mysteerit on yksi niistä, jotka kyllä muistetaan ja jota moni kaipaa.

Peliä ei ole näkynyt kaupan hyllyillä vuosiin ja tuskin tullaan ihan heti näkemäänkään, mikä osaltaan ruokkii kultaisia muistoja. Käytetyistä peleistä tarjotaan nettihuutokaupoissa jopa 50-60 euroa.

Kuka on rikollinen?

Pelaajat ovat etsiviä, jotka ratkovat rikosta Pekingissä. Pelin tapauskirjassa on 50 erilaista rikosta. Pelilauta valmistellaan laittamalla kaupungin eri kauppoihin oikea kortti tapauskirjan kertoman numeron perusteella. Varsinainen etsiväntyö on liikkumista noppaa heittäen.

Kun pelaaja pääsee johonkin kauppaan, hän saa katsoa kaupan kortin, jossa saatetaan kertoa rikollisesta joku tuntomerkki: oliko tällä hattua, silmälaseja, viiksiä tai arpea. Voi myös olla, että kauppias ei nähnyt rikollista.

Viisas tietäjä tietää, valehteliko joku kauppias. Silloin tämän antama vihje pitää tulkita juuri päinvastoin. Kun kerää tarpeeksi vihjeitä, saa rajattua kahdestatoista epäillystä oikean syyllisen. Vakooja osaa kertoa, missä kaupungilla kiertelevistä lohikäärmeistä rikollinen piilottelee, jonka jälkeen on vain suoritettava pidätys. Nopein voittaa.

Vain lievästi rasistinen tuuripeli

Taidon kanssa Pekingin mysteereillä ei ole  mitään tekemistä. Peli on tulvillaan tuurielementtejä. Useimmat siirrot päättyvät onnenkeksikortin nostamiseen, eli johonkin satunnaistapahtumaan. Peli vaikuttaa pinnallisesti päättelypeliltä, mutta ei oikeasti ole sitä. Rikollisen valitseminen epäillyistä tapahtuu yksinkertaisesti sulkemalla pois vihjeisiin sopimattomia epäiltyjä.

Pelissä menestyy, kun osaa käydä kohteet oikeassa järjestyksessä. Jos joku pelaajista heittää huonosti noppaa ja hukkaa aikaa vierailuun jossain kaupassa, josta ei edes saa vihjettä, tappio on varma – ellei sitten onnenkeksikortti myöhemmin käännä tilannetta aivan toiseksi. Pelit ovat yleensä melko tasaisia ja sinänsä jännittäviä loppuun asti. Loppu myös tulee sopivan pian, Pekingin mysteerit ei viivy pöydällä liian pitkään.

Pelin vetovoima onkin puitteissa. Veikkaan, että jos pelissä ei olisi erikoisvälineitä vihjeiden tarkistamiseen korteista, se olisi jo unohdettu. Vihjeethän eivät lue korteissa suoraan, vaan kauppiaiden vihjeet pitää lukea kortista läpinäkyvän punaisen kalvon avulla, viisaan tietäjän vihje luetaan peilin kautta ja vakoojan vihje paljastuu SPY-merkityn levyn peittäessä osan kirjaimista. Nämä pienet kikkakolmoset lisäävät kummasti pelin vetovoimaa.

Oma lukunsa on pelin jokseenkin stereotyyppinen kuva kiinalaisista.

Viihdyttävä, mutta yliarvostettu

Pekingin mysteerit on viihdyttävä ja jännittävä peli. Se on lastenpelinä ja nopparallina ihan hyvä ja antaa mainion vaikutelman siitä, että pelaajat tekevät jotain tärkeää, vaikka pohjimmiltaan kyse on vain kilpajuoksusta noppaa heitellen. Aikuisten kesken keksisin parempaakin pelattavaa, mutta kun lapset tätä kuitenkin haluavat joka kerta mummolassa käydessään pelata, en hirveästi valita.

En aivan täysin ymmärrä niitä poskettomia hintoja, joita pelistä nettihuutokaupoissa maksetaan, mutta tilanteen ollessa tämä, on selvää, että kirpputoreilta vastaan tulevat edulliset Pekingin mysteerit kannattaa ehdottomasti napata talteen ja pistää myyntiin huutokauppaan.

Jos Pekingin mysteerit on jo pelattu puhki ja muistat kaikki rikokset jo ulkoa, kannattaa tutustua MB:n vuonna 2005 julkaisemaan Cluedo Mysteerit -peliin, joka on sama peli kuin Pekingin mysteerit, mutta Cluedo-pelin teemalla. Tätä shoppaillessa kannattaa tosin olla tarkkana, ettei tule ostaneeksi perus-Cluedoa. Kannattaa kuitenkin harkita ensin, haluaako pitää hyvät muistot pelistä – ne eivät välttämättä kestä pelin pelaamista.

Faktat Pekingin mysteereistä

Suunnittelija: Mary Danby

Julkaisija: Milton Bradley (1987)

Mutkikkuus: Säännöt ovat yksinkertaiset. Peli on muutenkin suoraviivaisempi, kuin päälle päin näyttää.

Onnen vaikutus: Voittaja on oikeastaan täysin tuurista kiinni, sen verran paljon pelissä on tuurielementtejä.

Vuorovaikutus: Muutama tapahtumakortti antaa tehdä vähän kiusaa toiselle pelaajalle, muuten mennään kilpajuoksuna.

Teema: Stereotyyppinen kiinalaisteema toimii, mutta näinköhän tällaista julkaistaisiin tänä päivänä?

Uudelleenpelattavuus: Mysteereitä on 50 erilaista ja siinä vaiheessa kun kaikki on pelannut läpi, ensimmäisten ratkaisut on luultavasti jo unohtanut. Veikkaan kyllä, että peliin kyllästyy jo hyvän aikaa ennen tätä.

Kieliriippuvuus: Pelaajien on osattava lukea, vihjekorteissa on tekstiä, joka on luettava ilman, että muut tietävät.

Pelaajamäärä: 2–6, toimii ihan hyvin koko skaalalla.

Pituus: 30 min – pelin parhaita puolia on se, ettei se kestä liian pitkään.