Kategoriat
Peliarvostelut

Pandemic Legacy: Season 2

Huippuhitin jatko-osassa tuhoutuneen maailman selviytyjät yrittävät rämpiä viruksen runtelemassa maailmassa ja pelastaa sen, mikä pelastettavissa on. Tarjolla on jälleen 12–24 pelin verran yksilöllistä laatuviihdettä.

Pandemic Legacy: Season 1 räjäytti pankin vuonna 2015 ja toi lopullisesti legacy-pelit suuremman pelaajakunnan tietoisuuteen. Nimensä mukaisesti sarja sai jatkoa Season 2:n muodossa vuonna 2017. Trilogian täydensi hivenen hassusti nimetty esiosa Season 0 vuonna 2020. 

Kyseessä on aiemman kauden tapaan 12–24 peliä kestävä kampanja. Tämän aikana komponentteihin tehdään pysyviä muutoksia, joten peli on tämän jälkeen pelattu, eikä sillä sen jälkeen tee käytännössä mitään. Tämä arvostelu ei sisällä juonipaljastuksia mistään kaudesta. 

Pandemic Legacy: Season 2:n kannet (keltainen ja musta)

Käänteistä Pandemiaa 

Hahmokortti ja pelin muita kortteja
Kuva: Z-Man Games

Peli sijoittuu aikaan, jolloin pandemia on lähestulkoon tuhonnut koko maapallon. Merellä on jäljellä kolme turvasatamaa, joissa viimeiset selviytyjät pitävät tukikohtaansa. Alussa pelilaudan kartta ammottaa tyhjyyttään, sillä tunnetusta maailmasta on jäljellä vain kourallinen rantakaupunkeja. 

Siinä missä alkuperäinen Pandemic ja ykköskausi keskittyvät riehuvien tautien kukistamiseen hoitoja kehittämällä, koetetaan kakkoskaudessa pysytellä hengissä ja saada maailman kaupungit yhdistettyä omaan tukiverkostoon. Homma onkin käytännössä päälaellaan: aiemmin pelilaudalla riehui tautikuutioita, joita yritettiin siivota pois, nyt puolestaan kuutiot kuvaavat tarvikepakkauksia, joita koetetaan saada mahdollisimman tehokkaasti levitettyä ympäri maailmaa. 

Pelin perusideat ovat aiempaa kautta pelanneille varsin tuttuja. Käytössä on tuttuun tapaan infektiopakka, epidemia- ja tapahtumakorteilla ryyditetty pelaajapakka, läjä hahmokortteja, Legacy-pakka sekä nippu suljettuja kirjekuoria.

Peliä pelataan ykkösosan tapaan kuukausi kerrallaan, ja yhtä kuukautta voi yrittää kaksi kertaa ennen pakollista siirtymistä seuraavaan kuukauteen. Vaikeustasoa säädellään edelleen peliä helpottavien tapahtumakorttien määrällä, eli pelejä häviämällä tapahtumakorttien määrää lisätään ja voittamalla vähennetään. Tämä on yhä varsin toimiva mekanismi. 

Tarvikkeiden toimitusta ja tutkimusmatkailua 

Pelin keskiössä ovat tarvikepakkauskuutiot, joilla yritetään pitää kaupungit tolpillaan. Ensimmäisessä pelissä kuutioita on käytössä reippaasti, ja niitä pystyy alussa sijoittamaan kaupunkeihin hyvinkin vapaasti. Kuukausi kuukaudelta tarvikkeita on kuitenkin käytössä vähemmän, ja kartan auetessa kuutioita pitäisi saada asetettua useampaan paikkaan. Ensimmäinen tärkeä päätös onkin jo heti kunkin erän alussa: mihin kaupunkeihin käytössä olevat kuutiot tulisi sijoittaa? 

Pelaajalla on vuorollaan käytössä neljä toimintoa. Osa toiminnoista on tuttuja tai muunnelmia aiemmista: liikkuminen viereiseen kaupunkiin ilmaiseksi tai kauemmas kortin pois heittämällä, kortin antaminen kaverille samassa kaupungissa sekä tutkimusaseman rakentaminen viidellä nykyisen kaupungin värisellä kortilla. 

Uutta on kuutioiden käsittely. Pelaaja voi ilmaiseksi poimia kaupungista kyytiin kuutioita tai antaa niitä samassa kaupungissa olevalle kaverille, mutta kuutioiden siirtäminen kaupunkiin vie toiminnon. Kuutioita saa lisää pelilaudalle erityisellä pelaajakortilla, jolla voi joko täyttää kuutioilla joko pelaajan nykyisen turvasataman tai tutkimusaseman tai kaikki pelilaudan turvasatamat ja tutkimusasemat. Näistä jälkimmäisen käyttö merkitään ruksilla pelattuun korttiin, ja parin käytön jälkeen kortti tuhotaan pysyvästi. 

Toinen tärkeä toiminto on tutkiminen. Pelilaudalla on pelin alussa viisi paikkaa, joissa voi suorittaa tutkimuksia. Tämä tapahtuu heittämällä kädestä pois tutkimukseen merkitty määrä samanvärisiä kortteja (tutkimuksesta riippuen nämä voivat olla joko samanlaisia tai ei). Osaa tutkimuksista ei voi pelin alussa edes tehdä, sillä pelaajilla ei ole käytössään esimerkiksi viittä erilaista keltaista korttia. Tutkimuksen suorittamalla pääsee availemaan pelilaatikon mystisiä numeroituja laatikoita. 

Toiminnot tehtyään pelaaja nostaa tuttuun tapaan kaksi uutta pelaajakorttia ja tarvittavan määrän infektiokortteja. Infektiokortin määräämästä kaupungista poistetaan tarvikekuutio, ja jos sellaista ei ole, ilmestyy sinne tautikuutio. Kaupungin neljäs tautikuutio lähtee leviämään naapurikaupunkeihin, eikä näitä saa pelilaudalta mitenkään pois. Peli päättyykin heti, jos kaikki kahdeksan kuutiota ilmestyvät laudalle, joten tämä tulee estää kaikin keinoin. Lisäksi pelaaja, joka aloittaa vuoronsa taudin saastuttamasta kaupungista, joutuu raaputtamaan yhden pelihahmolautansa ruudun. Ruudusta voi paljastua haava (negatiivinen pysyvä ominaisuus) tai hahmon kuolema. Pelaajapakassa on myös epidemiakortteja, jotka nakkaavat jo pelatut infektiokortit takaisin pakan päälle, jolloin samat kortit lähtevät takaisin kiertoon. 

Pelaajille annetaan kunkin pelin alussa joukko tavoitteita, joista pakolliseksi merkityt on pakko tehdä pelin voittamiseksi. Esimerkiksi harjoituspelissä tavoitteena on rakentaa kolme tutkimuskeskusta. Tavoitteiden täytyttyä peli päättyy välittömästi voittoon. Tappio tulee, jos kaikki tautikuutiot tulevat peliin tai pelaajien pakka loppuu. 

Kunkin erän lopuksi saavat pelaajat suorittaa päivitystoimintoja. Päivittää voi esimerkiksi pelihahmoja uusilla kyvyillä, kaupunki- ja infektiokortteja omilla tarroillaan tai kaupungin asutustasoa sitä kuvaavalla numerotarralla. 

Pandemic Legacyn kortteja
Kuva: Joonas Hannula

Kakkonen on ykkönen?

Sekä ensimmäinen että toinen kausi voi helposti tunnistaa Pandemia-peleiksi. Siinä missä ykköskausi käynnistyy käytännössä perus-Pandemiana, on kakkoskausi alusta pitäen hyvin erilainen peli. Jo tästä syystä kakkoskausi toimii mielestäni hitusen paremmin kuin ensimmäinen, vaikka molemmat erinomaisia pelejä ovatkin. 

Koska kyseessä on itsenäinen peli, ei sen pelaaminen vaadi tuntemusta ensimmäisestä kaudesta. Tietyt juonikuviot toki iskevät kovempaa, jos ensimmäinen kausi on pelattu. Kannattaa siis pelata ensimmäinen kausi ensin, jos molemmat kaudet aikoo pelata. Toki jos on perus-Pandemiaan täysin kyllästynyt, voi hypätä suoraan kakkoskauden kelkkaan. Vaikeustasoltaan kakkoskausi on ehkä hitusen kireämpi kuin ensimmäinen. 

Pelin suurin miinus on siinä, ettei sillä läpäisemisen jälkeen tee käytännössä mitään. Pelin pitäminen ”puhtaana” on vielä työläämpää kuin edelliskaudessa, ja suurimmalle osalle pelaajakuntaa tämä tuskin maksaa vaivaa. Toisaalta pelin päätyttyä on käsissä taatusti uniikki pelikappale, jonka äärellä on koettu monta hienoa hetkeä.

Kakkoskauteen pätee pitkälle samat suositukset kuin ensimmäiseenkin. Jos pystyt pelaamaan pelin suhteellisen lyhyessä ajassa samalla peliporukalla, voi peliä suositella lähes varauksetta. Vaihtuvalla tai harvaan pelaavalla peliporukalla kannattaa katseet siirtää johonkin toiseen peliin. Omaan makuuni tämä joka tapauksessa kolahti erittäin onnistuneesti, ja kauden aikana pääseekin kokemaan monta käännettä ja yllätystä. 

Faktat Pandemic Legacy: Season 2:sta

Suunnittelijat: ,

Julkaisija: Z-Man Games (2017) 

Mutkikkuus: Pelin säännöt ovat kohtuullisen yksinkertaiset. Lisäsääntöjä tulee mukaan pelin edetessä, mikä pitää mielenkiintoa yllä.

Onnen vaikutus: Nostotuurilla on oma osuutensa. Toisaalta tätä tasoitetaan antamalla tappion jälkeen pelaajille enemmän tapahtumakortteja.

Vuorovaikutus: Pelaajien on tehtävä tiukkaa yhteistyötä, muuten tulee turpaan ja lujaa.

Teema: Erinomaisen toimiva.

Uudelleenpelattavuus: Peliä voi pelata 12–24 pelikertaa, sen jälkeen se on pelattu.

Kieliriippuvuus: Komponenteissa on jonkin verran tekstiä. Kaikki data on pelaajien välillä avointa, joten periaatteessa riittää, että yksi pelaajista osaa kieltä.

Pelaajamäärä: 2–4, toimii hyvin eri pelaajamäärillä.

Pituus: Yksi erä kestää noin tunnin.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *