One Night Ultimate Werewolf

Ennen arviota on hyvä valottaa koko Werewolf-pelisarjan historiaa, joka on hyvin monipolvinen. Sarjan esi-isänä toimii vuonna 1986 Dimitry Davidoffin kehittelemä Mafia, jota tituleerataan usein ensimmäiseksi sosiaaliseksi päättelypeliksi. Pelissä osa pelaajista on rehtejä tavan kansalaisia, mutta osa salaa pahoja mafiosoja. Idea on keskustella muiden kanssa ja puheiden perusteella äänestää pelistä ulos henkilöitä yksi kerrallaan, tavoitteena eliminoida kaikki Mafian jäsenet. Mafiosot taas yrittävät pysyä pelissä mukana niin pitkään kuin mahdollista.

Mafia syntyi ja levisi nopeasti Moskovan yliopiston sisällä ja lopulta se tunnettiin ympäri maailmaa. Peli sai myös monenlaisia muunnelmia, joissakin mukana oli jopa jonkinlaisia rooleja.

Vuonna 1997 Andrew Plotkin muokkasi pelin ihmissusiteemaiseksi ja nimeksi tuli Werewolf. Mukaan tuli selkeä yö- ja päivä -vaiheet eli päivällä väitellään ja lynkataan yksi pelaajista pois, yöllä puolestaan ihmissudet syövät yhden pelaajista. Tätä jatketaan, kunnes toinen tiimi voittaa. Roolit olivat tärkeä osa Werewolfia (erityisesti kaupallisissa versioissa) ja peli levisi vuosien aikana vielä Mafiaakin laajemmalle.

15 vuotta myöhemmin Akihisa Okui teki pelistä oman versionsa nimeltään One Night Werewolf. Nyt pitkä ja polveileva peli typistettiin yhteen yöhön – enää keskusteltiin vain yksi päivä, äänestettiin yksi pelaaja ulos ja peli loppui siihen. Pikaversio kantautui myös Ted Alspachin korviin, jonka yritys Bézier Games oli aiemmin julkaissut jo tavallisesta Werewolfista oman “ultimaattisen” versionsa. Loogisesti he nappasivat pelin suojiinsa, viilasivat sääntöjä, lisäsivät uusia rooleja ja lopulta pari vuotta myöhemmin julkaistiin One Night Ultimate Werewolf.

Meille suomalaisille viimeisen silauksen tarjosi vielä Outland, joka julkaisi pelin pohjoismaisen version vuonna 2021. Ainoa kysymys on enää se, oliko 35 vuoden evoluutio tarpeellinen ja miten peli pärjää muiden vastaavien seurapelien keskuudessa?

Väittelee susien kanssa

One Night Ultimate Werewolf lepää rooliensa varassa, joita pelin alussa otetaan mukaan tietty määrä ja jaetaan salaa pelaajille. Sitten silmät suljetaan ja alkaa yöhön liittyvä proseduuri. Vuorotellen eri roolit heräävät ja tekevät omia tepposiaan – ihmissudet näkevät toisensa, näkijä katsoo jonkun roolin, häirikkö vaihtaa kahden pelaajan roolit keskenään ja niin edelleen. Ainoastaan kyläläiset eivät tee yön aikana mitään. Lopulta koittaa aamu, kaikki heräävät ja alkaa keskustelu.

Keskustelun aikana pelaajat saavat sanoa ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, mutta noin 10 minuutin päästä pidetään äänestys. Silloin kaikki samanaikaisesti äänestävät jonkun pelaajan mestattavaksi. Eniten ääniä kerännyt putoaa pois (tasapeleissä molemmat pelaajat) ja samalla selviää voittava joukkue. Jos putoaja oli ihmissusi, kyläläiset voittavat ja sama toisinpäin.

Yhden yön susittelun suurin ansio on juuri salamannopea kesto. Erä on ohi vartissa ja kaikki ovat jatkuvasti mukana. En ole alkuperäisen Werewolfin fani juuri pelin pitkähkön keston vuoksi, sillä se voi venyä helposti jopa tunnin mittaiseksi. Vielä jos tipahdat pelistä pois ensimmäisten joukossa, käy sivusta seuraaminen pian turhauttavaksi.

Werewolfissa myös erityisen ankeaa on moderaattorin tarve. Toimiakseen peli vaatii sääntötaakkaa kantavan juontajan, joka ei itse pääse osallistumaan. One Night Ultimate Werewolfissa tätä ei kuitenkaan tarvita, sillä kuulutuksen voi hoitaa yksi mukana pelaavista pelaajista. Toki vasta-alkajien kanssa voi olla parempi, että alkuun joku toimii pelkkänä moderaattorina. Näin tein esimerkiksi 10–11-vuotiaiden kanssa, jotka innostuivat pelistä aivan suunnattomasti.

Ja mikä parasta, pelille on räätälöity oma apusovellus, joka löytyy iOS– ja Android-laitteille. Sovellus on käännetty suomeksi ja siinä on mukana kaikki tarvittava – selkeä selostaja, joka käy läpi kaikki valitut roolit ja sopivaa taustamelua peittämään pelaajien tekemät muutokset. Ei ihme, että ohjekirjakin hanakasti suosittelee sovelluksen lataamista, on se sen verran loistava kaveri.

Susiko vai eikö, siinä pulma

Monessa sosiaalisessa päättelypelissä (kuten Werewolf, Resistance tai Spyfall) ainoa tavoite on löytää pelin pahikset ja savustaa ne ulos. One Night Ultimate Werewolfissa tavoite on hieman mutkikkaampi, kun pelaajan on ensin selvitettävä, mihin tiimiin oikeastaan edes kuuluu. Alunperin pelaaja saattoi olla näkijä, mutta yön aikana oma rooli voi olla vaihtunut melkein miksi tahansa.

Päätelmiä siitä kuka on kukin rakennetaan roolien tuoman tiedon pohjalta. Oman salaisen tietonsa ajoittaminen on erityisen tärkeässä asemassa. Jos heti alkuun sanoo kirkkain silmin olevansa kyläläinen, voi vieruskaveri Matti vain todeta, että hän vaihtoi roolisi Jaanan kanssa, johon Jaana lisää, että “kiva juttu, olinkin ihmissusi”. Näin peli on sillä selvä.

Vai onko sittenkään? Kuten monissa piilotettujen roolien peleissä valehtelu on sallittua ja pelaaja voi väittää olevansa vaikka Lohjan prinssi. Varsinkin ihmissusien on kyettävä valehtelemaan jollain tasolla uskottavasti, sillä kehno valehtelija paljastuu muille hyvin pian. Oikeastaan mitä rohkeammin ihmissudet uskaltavat bluffata, sitä hauskemmaksi peli muuttuu. Jos kaikki pelaajat vain väittävät olevansa taviskyläläisiä, ei peli oikein etene mihinkään.

Helpotusta tuo nahkurin rooli. Nahkuri pelaa omaa peliä ja haluaa joutua lynkatuksi. Jos hän kuolee, kaikki muut häviävät. Suosittelen nahkurin lisäämistä automaattisesti huonojen valehtelijoiden peleihin tai peleihin, joissa on mukana nuorempia pelaajia. Tällöin ei ole koskaan täysin varma, kuka yrittää esittää valehtelevansa ja kellä vain ei pidä pokka.

Hauras, mutta hauska

One Night Ultimate Werewolfin pelaajamääräksi on laitettu lavea 3–10 pelaajaa, vaikka peli on kyllä selvästi isomman porukan seurapeli. Kolmen ja neljän pelaajan pelit vaativat todella tutun kaveriporukan toimiakseen, enkä suosittele sitä oikeastaan silloinkaan. Viidestä eteenpäin mukana on tarpeeksi pelaajia ja rooleja hämmentämässä.

Koska sitä hämmennystä, hämmentämistä ja näihin liittyviä rooleja on mukana runsaasti, peli on tietyllä tavalla hauras. Tein jopa pienen listauksen kaikista näistä haasteista:

• Yöaikaan tehtävät toimet saa tehdä hyvin varovasti, jotta muut eivät kuule kuka tekee ja mitä.
• Isommalla porukalla pelatessa voi olla vaikea yltää muiden roolilaattoihin.
• Vääränlaisessa porukassa (tai ensimmäisissä peleissä) pelaajat saattavat istuvat hiljaa, eivätkä uskalla sanoa mitään.
• Jos itse uskallat jakaa tietoasi, saattaa se yöllä tapahtuneen kaaoksen vuoksi vain osua omaan nilkkaan.
• Kaiken bluffauksen ja kaaoksen sisuksista löytyy suhteellisen rajallisesti pääteltävää tietoa.
• Jos erä ratkeaa hetkessä, niin peliajasta valtaosa istutaan silmät kiinni.

Mutta silloin kun peli toimii, se toimii erittäin hyvin. Erilaisia rooleja on mukava kokeilla ristiin toistensa kanssa ja kestonsa vuoksi pelissä kehittyy nopsaan paremmaksi. Äskeisen ”syntilistan” jälkeenkin voin todeta, että palaaminen alkuperäisen Werewolfin tai jopa Resistancen pariin tuntuu jotenkin vaivalloiselta. One Night Ultimate Werewolf puristaa kaiken vain niin jämäkän kokoiseksi, että se on mukava kaivaa esille kun kaipaa pikaista yhteistä tekemistä.

Lopuksi pakko sanoa, että “Ultimate”-lisänimi ei ehkä täysin toteudu, sillä mukana on vain kymmenen roolia (jos sutta ja kyläläistä ei lasketa). Jotenkin toivoin, että paketissa olisi vähintään parikymmentä roolia valittavana. Varsinkin, kun jotkut roolit ovat hieman tylsiä. Mutta jos englanti taipuu, niin ongelma on vain kukkaronnyörien raotuksen päässä.

Lisäosat

Peliin on julkaistu roppakaupalla lisäosia (jotka ovat kaikki pelattavissa myös ilman peruspeliä), mutta valitettavasti niistä ei ole vielä suomennettu yhtäkään, eikä täten myöskään lokalisoitu sovellukseen suomen kielellä. Se on sääli, sillä kaikkien lisäosien kanssa pelattavia rooleja on jo aivan posketon määrä.

Daybreak on itsenäinen lisäosa ja tuo mukanaan 11 uutta roolia. Ei enempää, eikä vähempää. Tämä on suosituin lisäosa, joka ei muuta peruspeliä radikaalisti, vaan tuo lähinnä variaatiota.

Vampire tuo mukanaan vampyyrit ja 13 muuta uutta roolia. Peli lisää pelaajille roolien lisäksi myös “Kirkkauden merkit” eli ylimääräiset laatat. Näin pelissä on vielä yksi taso pähkäiltävää, mutta myös säädettävää.

Alien lisää mukaan, yllätys yllätys, alienit. Lisäksi tämä lisäosa on ensimmäinen, jota ei voi pelata ilman sovellusta. Osa rooleista on sellaisia, jotka vaativat sovelluksen toimiakseen.

Super Villains on vähän kuin “One Night Werewolf: Kids Edition”. Kuvitus on lähempänä sunnuntaiaamun piirettyjä ja mukana tulevista 16 roolista suurin osa on virtaviivaisia ja tuttuja peruspelistä tai muista lisäosista. Peli on siis hyvä ensiaskel erityisesti lasten kanssa pelattavaksi. Super Heroes on käytännössä sama peli, muutamalla pienellä muutoksella.

Bonus Roles sisältää kaikki peliin julkaistu promomateriaali samassa paketissa. Mukana on jälleen 16 roolia.

One Night Revolution naittaa One Night -mekaniikat sekä kuvituksen ja ideoita Resistance-pelistä. Esimerkiksi roolit ja tiimit on eroteltu toisistaan eli tietyt roolit eivät enää automaattisesti kuulu kyläläisten tai ihmissusien tiimeihin.

One Week Ultimate Werewolf tekee sitten 10 minuutin pelistä tunnin mittaisen lisäämällä kädenhallintaa, erikoiskykyjä sisältäviä huoneita, joissa pelaajat liikkuvat ja venyttää peliä useamman kierroksen pituiseksi. En oikein ymmärrä kenelle peli on tarkoitettu, mutta luvassa on pidempi ja lautapelimäisempi One Night -kokemus.

Faktat One Night Ultimate Werewolfista

Suunnittelija: Akihisa Okui, Ted Alspach

Julkaisija: Bézier Games (2014), Outland (2022)

Mutkikkuus: Jos tällaiset sosiaaliset päättelypelit eivät ole tuttuja ja Werewolf on tuntematon, menee pari peliä harjoitellessa rooleja ja sitä miten peli toimii. Säännöt ovat onneksi yksinkertaiset ja sovelluksen avulla aloituskynnys laskee merkittävästi.

Onnen vaikutus: Tuurin sijaan pelissä on jonkin verran kaaosta, johon oma peli voi toisinaan kapsahtaa. Sillä miten asioita sanoo ja milloin on kuitenkin isompi merkitys.

Vuorovaikutus: Suurta. Peli nojaa muiden pelaajien kanssa keskusteluun.

Teema: Jännittävää ihmissusiteemaa pehmennetään vekkulilla kuvituksella, mikä on ihan hyvä ratkaisu.

Uudelleenpelattavuus: Erilaiset roolit tuovat peleihin vaihtelua. Jos pelistä pitää, saatavilla on ainakin englanniksi erilaisia muunnelmia ja lisäosia.

Kieliriippuvuus: Hahmojen nimet on kirjoitettu laattoihin, sovellus on itsessään suomenkielinen.

Pelaajamäärä: 3–10, mutta ainakaan kolminpeliksi en tätä suosittelisi.

Pituus: 10–15 minuuttia.