My Little Scythe

My Little Scythen syntytarina on herttainen. Pelin suunnittelija Hoby Chou pelasi Scytheä viisivuotiaan tyttärensä Viennan kanssa, mutta vähän mutkikas pelihän se lasten kanssa pelattavaksi on. Niinpä isä-tytär-duo kehitteli pelistä My Little Pony -teemaisen helpotetun lastenmallin.

Tämä projekti päätyi Scythen suunnittelijan ja julkaisijan Jamey Stegmaierin tietoon ja niinhän siinä sitten kävi, että kevytversio julkaistiin My Little Scythenä. Ponit jäivät lisenssisyistä sivuun. Olennaista on, että peli perustuu yhä Scytheen, mutta yksinker­taistaa sitä huomattavasti. Isot taistelumechat vaihtuvat söpöihin metsäneläimiin, jotka kisailevat omenamaailmassa.

Kehuja on kertynyt sen verran, että pitihän tähän perehtyä, vaikka aikuisten Scythestä en olekaan innostunut. Olen pelannut alku­peräistä Scytheä kerran ja kokemus oli ihan ok – voisin pelata toiste­kin, etenkin jos olisi takuu, että pelaajat ovat nopeita eikä peli veny liiaksi.

Helppoja seikkailuja omenamaassa

Kaikki pelissä on kovin tuttua Scytheä pelanneille. Pelaajat seikkai­levat figuureillaan pelilaudalla keräten resursseja. Toiminnot vali­taan omalta toimintolaudalta siten, että samaa toimintoa ei saa valita kahta kertaa peräkkäin. Jos kaksi figuuria kohtaa, seuraa taistelu. Tavoitteena on kerätä palkintoja erilaisista suorituksista ja kun joku saa neljä suoritusta tehtyä, peli päättyy.

Kaikkea on vain vähemmän. Toimintoja on kuusi, tosin kolmea eri lajia: liikkumista, etsimistä ja rakentamista. Liikkumisessa pelaajan molemmat figuurit saavat astella kaksi askelta laudalla tai yhden, jos mukana on tavaraa. Liikkujat voivat myös kohdata seikkailuja, joissa pääsee tekemään hieman valintoja Scythen kohtaamiskorttien tapaan. Kiltti vaihtoehto maksaa resursseja, mutta tuottaa ystä­vyyttä; tuhmassa vaihtoehdossa hyötyy, mutta usein menettää ystävyyspisteitä.

Etsimisessä heitetään noppia, joilla heitetään laudalle lisää resurs­seja eli jalokiviä ja omenoita. Tässä on kaksi vaihtoehtoa, voi valita ottaako enemmän jalokiviä vai omenoita. Määrä on vakio, mutta nopat kertovat, minne päin laudalla tavarat ilmestyvät.

Rakentamisessa omenat muuttuvat omenapiirakoiksi, jalokivet taikakorteiksi ja käyttämällä yhden kumpaakin voi päivittää toimintojaan, eli saada paremman liikkumistoiminnon tai tehok­kaammat rakennustoiminnot. Näissä on tarjolla muutama erilainen vaihtoehto, joista saa valita mieleisensä.

Omenapiirakoita ja taikakortteja käytetään taisteluissa eli piirakan­heitossa, jossa kumpikin osapuoli käyttää haluamansa määrän omena­piirakoita ja laittaa halutessaan bonukseksi taikakortin ja isomman summan valinnut voittaa. Häviäjä joutuu vetäytymään kotiinsa, mutta saa pienen lohdutuspalkinnon.

Lähes kaikki, mitä pelissä voi tehdä, edistää voittamista. Palkintoja saa viemällä laudan keskellä olevaan linnaan neljä jalokiveä tai neljä omenaa, päivittämällä molemmat toimintonsa, voittamalla yhden piirakkataiston, keräämällä kahdeksan piirakkaa, keräämällä kahdeksan pistettä ystävyyttä, suorittamalla kaksi tehtävää tai keräämällä kolme taikakorttia.

Palkintoja saa suorittaa yhden vuorossa. Kun joku saa kokoon neljä palkintoa, kaikki muut saavat vielä yhden vuoron, jonka aikana saa kerätä niin monta palkintoa kuin pystyy, ja sen jälkeen eniten pal­kin­toja kerännyt voittaa. Tasapeleissä, jotka ovat yleisiä, tarkas­tellaan seuraavaksi ystävyysmittarin lukemaa ja sitten kerättyjen omenoiden ja jalokivien määrää.

Peliharrastajan lastenpeli

My Little Scytheä on kehuttu kovasti, mutta itse en useammalla yritykselläkään päässyt kiinni siihen, mikä pelissä on niin hienoa. Kumpikaan lapsistanikaan ei peliin ihastunut. Ikäsuositus on 8+, BGG:n pelaajien mielestä 6+, mutta kehotan suhtautumaan suosi­tukseen vähän varauksella.

My Little Scythe tuntuu nimittäin peliharrastajan lastenpeliltä: se on toisaalta lapsellinen ja yksinkertainen, toisaalta aika moni­mutkai­nen himmeli. Jos Afrikan tähteen tottunut aikuinen isketään My Little Scythen pariin, tuloksena on varmasti hämmennystä ja ihme­tystä. Peli tuntuu varmasti sekavalta, niin paljon siinä on liikkuvia osia. Kokenut peliharrastaja hallitsee säännöt kyllä ja opettaa pelin lapsillekin. Pelin osissa on hivenen englanninkielistä tekstiä, mutta ei mitään niin hankalaa, etteikö siitä selviäisi.

Veikkaan, että omalta osaltani peli on yksinkertaisesti myöhässä. Kuvittelisin, että tämä olisi voinut olla kova juttu joskus viisi vuotta sitten. Nyt 12-vuotias pelaa mieluummin vaativampia pelejä. Toisaalta yhdeksänvuotias kevyempien pelien ystävä ei myöskään lämmennyt My Little Scythelle, vaikka näyttäviä figuureja ihastelikin – ehkä hänelle My Little Scythe on yksinkertaisesti vääränsorttinen peli. Pelissä on tiettyä aikuisten Scythen vakavuutta, se leikkii vakavaa strategiapeliä. Peli ei onnistu pääsemään lähellekään vaikka Takenokon tai Love Letterin vetovoimaa.

Joustava peli My Little Scythe kyllä on: pelaajamäärä on 1–6, mukana on Automountie-robottipelaaja, jota vastaan voi pelata yksin tai jonka voi ottaa moninpeleihin mukaan lisäpelaajaksi. BoardGame­Geekissä peliä suositellaan 3–4 pelaajalle ja hivenen kehotetaan välttämään pelaajamäärän ääripäitä. Oma kokemukseni rajoittuu 2–4 pelaajan peleihin, näistä nelinpeli vaikutti kieltämättä parhaim­malta ja kaksinpelit jättäisin kyllä varmasti jatkossa väliin.

Jos olet peliharrastaja ja haluat koulia 6–8-vuotiaat lapsesi strategia­pelaajiksi, My Little Scythe on epäilemättä oivallinen keino siihen. Näyttävä ulkoasu tekee pelistä houkuttelevamman, eikä pelaa­minen ole liian vaikeaa. Aikuisellekin peli pysyy mielekkäänä, koska tuurielementtejä on vähänlaisesti. Toisaalta peli on niin helppo ja neljän palkinnon tavoite niin helppo saavuttaa, että osaava aikuinen ei pääse jyräämään lapsia vaan pelit ovat varmasti melko tasaisia. Kuten sääntökirjakin sanoo, tasapelit ovat tässä pelissä yleisiä.

Faktat My Little Scythestä

Suunnittelijat: Hoby Chou, Vienna Chou

Julkaisija: Stonemaier Games (2017)

Mutkikkuus: Lautapelinoviisille varmasti hankala opeteltava, sen verran paljon My Little Scythessä on liikkuvia osia. Kokeneelle peli­harrastajalle peli on iisimpi homma, etenkin jos Scythe on tuttu.

Onnen vaikutus: Satunnaistekijöitä on vähänlaisesti. Etsiessä laudalle tulevat resurssit heitetään nopilla, se on isoin tuuri­elementti.

Vuorovaikutus: Taistella voi ja peli siihen vähän kannustaakin, mutta ilmankin voi olla, tai ottaa tekoälypelaajia mukaan höyky­tettäväksi. Osa seikkailutehtävistä sisältää vähän kiusan­teko­mahdolli­suuksia. Halinalletyylilläkin voi kyllä pelata.

Teema: Söpöt metsäneläimet toimivat kyllä. Kuvitus on selkeää ja värikästä ja komponentit ovat tyylikkäitä.

Uudelleenpelattavuus: Pelillä tuntuu olevan faninsa, jotka viihtyvät. Eiköhän tässä sen verran ole vaihtelua, että pelin parissa pysyy tyytyväisenä pidempäänkin.

Kieliriippuvuus: Korteissa on jonkin verran englanninkielistä tekstiä, mutta vaikeimmat on aikuisen helppo selittää ja salassa pidettävät tavoitekortit voi pitää avoiminakin, kunnes lapset oppivat ne ulkoa.

Pelaajamäärä: 1–6, tekoälypelaajia saa mukaan yksin- tai monin­peliin. Parhaimmillaan 3–4 pelaajalla.

Kesto: 45–60 minuuttia, yleensä ehkä ennemmin liian nopeasti ohi, lapset eivät ehdi kyllästyä.