M.U.L.E.

Dan Buntenin vuonna 1983 julkaistu tietokonepeli M.U.L.E. on niitä pelejä, jotka ovat jääneet ihmisten mieleen ja tehneet vaikutuksen, vaikka sitä myytiinkin vain vaatimattomat 30 000 kappaletta. Peli olikin moninpelien joukossa aikaansa edellä ollut pioneeri ja monin tavoin hyvin lautapelimainen peli. Ei siis ihme, että moni on miettinyt M.U.L.E.:n lautapeliversiota – sellainen on esimerkiksi Planet Steam.

Suomalaisen Heikki Harjun suunnittelema ja Lautapelit.fi:n julkaisema M.U.L.E. on kuitenkin ensimmäinen peli, jolla on virallinen lisenssi tietokonepelin oikeudet omistavalta Ozarkilta. Peli on alkuperäiselle tietokonepelille uskollinen, mutta monia juttuja on kuitenkin mietitty uusiksi siten, että ne ovat lautapelimuodossa järkeviä. Aikaisempi kokemus tietokonepelistä ei myöskään ole pakollista.

Laatikon sisältö

Rikastumista materiaalialalla

Pelaajat ovat uudisasukkaita planeetta Iratalla. Tavoitteena on yksinkertaisesti rikastua tuottamalla raaka-aineita, myymällä ja ostamalla. Peli simuloi kysyntää ja tarjontaa, joten ovelille kauppamiehille on oivallisia tilaisuuksia tienata.

Kierrokset alkavat maan valtauksella. Planeetta Iratalla on joki, tasankoja, kukkuloita ja vuoria. Eri maastotyypit vaihtelevat sen suhteen, mitä ne tuottavat parhaiten: joet tuottavat hyvin ruokaa, tasangot energiaa, vuoret Smithore-malmia. Lisäksi voi tuottaa kallisarvoista Crystiteä, jota voi löytyä mistä tahansa.

Ruokaa tarvitaan siirtojen tekemiseen, energiaa taas tuotantoa hoitavien M.U.L.E.-robottien (Multiple Use Labor Element) ruokkimiseen. Smithore ja Crystite ovat puhtaasti kauppatavaraa, joita voi myydä siirtokunnan kauppaan. Kauppa käyttää Smithorea uusien M.U.L.E.:ien rakentamiseen, Crystite taas kärrätään suoraan pois siirtokunnasta.

Jokainen pelaaja saa vuoron aluksi yhden uuden maastolaatan yhteisestä varastosta omalle pelilaudalleen.

Toimintoja ruokapalkalla

Varsinaisessa toimintovaiheessa pelataan kolme kierrosta, joiden aikana voi valita jonkun toiminnoista. Valtaosa mahdollisuuksista liittyy M.U.L.E.:ien hankkimiseen ja varustamiseen. Uusia robotteja saa kaupasta, hinta riippuu Smithoren käyvästä hinnasta. Robotti asetetaan tontille, joka käännetään osoittamaan mitä raaka-ainetta M.U.L.E. tuottaa. Olemassaolevia robotteja voi myös käännellä tuottamaan jotain muuta.

Tontteja on punaisia, sinisiä ja valkoisia. Punaiset ja siniset vaativat enemmän ruokaa käsittelyä varten, muuta eroa tonttien väreillä ei ole. Vierekkäisistä tonteista hyötyy, sillä on edullista säätää kahden vierekkäisen tontin M.U.L.E.:ja.

Pelaaja voi myös tutkia maaston Crystite-pitoisuutta. On arvoitus, paljonko Crystitetä kukin tontti tuottaa, se selviää joko kokeilemalla tai kartoittamalla. Jos pelaaja yrittää tuottaa Crystiteä, laatta käännetään ympäri ja selviää, tuottaako tontti Crystitetä vai ei. Kartoituksella voi katsoa kaksi laattaa, joko omalta laudalta tai yleiseltä laudalta – silloin voi valita tonttinsa viisaammin.

Lisäksi pelaaja voi yrittää metsästää Wampusta eli mahdollisesti tienata kympin. Baarissa voi myös uhkapelata ja napata varman viitosen (melkoisia korttihuijareita nämä uudisasukkaat, kun uhkapelissä ei voi hävitä).

Kauppaa ja ylläpitoa

Toimintovaiheen jälkeen maksetaan kulut. Toimintoihin kuluneet ruoat heitetään pois. Pelaajien on myös maksettava yksi energia jokaista M.U.L.E.:a kohtaan, jotka eivät itse tuota energiaa. Jos energiaa ei riitä kaikille M.U.L.E.:ille, pelaaja saa valita, mitkä robotit viettävät vuoron laiskotellen.

Liikaa varastoja ei kannata hamstrata, sillä ruoasta mätänee varastoissa puolet ja energiastakin joka neljäs. Lisäksi varastoihin ei mahdu kahtatoista tuotetta enempää.

Kun maksut on hoidettu, on aika tuottaa. Sitä varten käännetään esiin tuotantokortti, joka kertoo, mitä satunnaista hauskaa tuotantovaiheessa tapahtuu. Happosademyrsky esimerkiksi edistää ruoantuotantoa, mutta haittaa energiantuotantoa. Tuholaiset voivat syödä pellot ja merirosvot hyökätä siirtokuntaan varastaen kaiken Crystiten.

Tuotannon jälkeen syynätään hinnat. Crystiten hinta vaihtelee sattumanvaraisesti siirtokunnan ulkopuolisen kysynnän mukaan, eli hinta määräytyy tuotantokortista. Muiden resurssien hinta vaihtelee kysynnän ja tarjonnan perusteella, eli jos kaupan varastot ovat tyhjät, hinnat nousevat, mutta jos tavaraa on liikaa, hinnat putoavat. Nälänhätä nostaa ruoan hintaa, M.U.L.E.:ien ostaminen saa Smithoren hinnan nousuun ja energiapula nostaa sähkön hintaa. Kun hinnat ovat pilvissä ja varastot myydään täyteen tavaraa, hinnat romahtavat seuraavalla vuorolla.

Kun hinnat ovat selvillä, voidaan käydä kauppaa. Pelaajat voivat ostaa ja myydä eri raaka-aineita. Kauppaa voi käydä siirtokunnan kaupan tai muiden pelaajien kanssa. Siirtokunnan kanssa hinnat ovat määrätyt ja luonnollisesti viritetty niin, että ostaja maksaa enemmän kuin myyjä saa, mutta pelaajien kanssa hinnat voi sopia vapaasti. Motivaatiota muiden pelaajien kanssa kaupankäyntiin tulee siitä, että kaupassa on monesti se halutuin tavara täysin loppu.

Vuoron päätteeksi satunnaistapahtumia

Kun kaupat on tehty, lasketaan rahat. Rikkain pelaaja menee vuorojärjestyksessä ensimmäiseksi ja muut siihen varallisuusjärjestyksessä perään. Rikkain pääsee siis toimimaan ensin, paitsi maanvalloituksessa, joka tehdään käänteisessä järjestyksessä.

Rikkain pelaaja nostaa onnekkaiden sattumien pakasta kortin, lukee sen ja valitsee sitten, kuka pelaajista saa edun. Tavallisesti onnekkaista sattumista saa rahaa. Onnekkaan sattuman saanut pelaaja nostaa sitten kortin epäonnekkaiden sattumien pakasta ja antaa sen haluamalleen pelaajalle. Nämäkin ovat usein rahanmenetystä, mutta muutakin pientä kiusaa korteissa on.

Peli kestää kuusi tai seitsemän kierrosta. Viimeisen kierroksen lopuksi pelaajat myyvät kaiken omaisuutensa kauppaan ja sitten katsotaan, kenellä on eniten rahaa.

Millä säännöillä tänään pelataan?

Pelin ohjekirjassa on jonkin verran vaihtoehtoisia sääntöjä. Ensinnäkin peliä voi pelata aloittelijapelinä tai turnauspelinä. Turnauspeli on kierroksen pidempi, mutta vastineeksi pelaajat aloittavat ilman yhtään maata. Aloittelijapelissä jokaisella on aluksi yksi maa-alue. Turnauspeli tuo mukaan myös skaalaetua, jossa saman raaka-aineen tuottaminen vierekkäisillä alueilla tehostaa tuotantoa. Turnauspeli on noin yleensä ottaen parempi valinta.

Lisäksi ohjekirjasta löytyy peräti 13 kohtaa, joilla sääntöjä voi muuttaa hieman. Tämä on vähän huono juttu, se kertoo jollain tavalla siitä, että suunnittelijat eivät ole osanneet päättää, millaisen pelin ovat halunneet tehdä. On aina vähän tylsää, että pelaajien on aluksi neuvoteltava, millä säännöillä pelataan.

Osa muutoksista vähentää tuurielementtiä: satunnaistapahtumat voi jättää pois tai niitä voi miedontaa, tuotantokortit voi paljastaa jo aiemmin kierroksen aikana. Suunnittelija suosittelee myös pelin keston pidentämistä kierroksella tai kahdella. Lisäsäännöt sopivat parhaiten vakiintuneelle peliporukalle, joka voi niillä muokata peliä enemmän mieleisekseen.

Sinänsä pidän tuotantokortin paljastamista aikaisemmassa vaiheessa mainiona sääntönä ja pelaisin ehkä mieluiten tuotantokortit niin, ettei niiden yhteen pelaajaan kohdistuvia vaikutuksia käytettäisi.

Tuuripitoinen peli

M.U.L.E. on reippaasti tuuripitoinen peli, siitä ei pääse mihinkään. Satunnaistapahtumat ja erityisesti tuotantokortit tuovat peliin yllätyksellisiä käänteitä. Jos on mitoittanut tuotannot riittämään tarkasti ja yllättävä happosademyrsky turmelee energiatuotannon, huonompi homma. Erityisen ikäviä ovat vain yhteen pelaajaan osuvat iskut: jos tuholaiset syövät ainoan ruokaviljelmän tuotot, seuraavalla vuorolla toiminta on aika hiljaista, etenkin jos kaupasta on ruoka loppu.

Vaan toisaalta – missä se on sanottu, että elämän siirtokuntaplaneetalla pitäisi olla helppoa? Sikäli peli on uskollinen aihepiirilleen ja lähdemateriaalilleen. Tietty annos epäreiluutta on vain siedettävä. Ongelma on oikeastaan pahin ensimmäisillä pelikerroilla, kun ei vielä oikein tiedä, mitä kaikkea on odotettavissa. Uusille pelaajille onkin hyvin ystävällistä hieman valottaa, millaisia tapahtumia on odotettavissa. Tässä pelissä ei kriittistä tuotantoa kannata mitoittaa tismalleen tarkasti, vaan aina pitää varautua yllätyksiin.

Koen, että M.U.L.E. asettuu hieman hankalaan väliin: se on perhepeliksi aika raskas, mutta peliharrastajapeliksi aika tuuripitoinen. Talouspelinä M.U.L.E. on kevyt ja jotain vähän 80-lukuista tässä on. Tietokonepeliä pelanneita peli viihdyttää varmasti, mutta aiempaa kokemusta tietokonepelistä ei tarvitse nauttiakseen tästä lautapelisovituksesta. Tuotanto, hintakeinottelu ja yllättävät käänteet ovat mielenkiintoisia, kunhan osaa nauttia tuurielementeistä.

Faktat M.U.L.E.:sta

Suunnittelija: Heikki Harju

Julkaisija: Lautapelit.fi (2015)

Mutkikkuus: Sääntökirja on pitkä ja opeteltavaa riittää, mutta kunhan pelin opettelee, se on oikeastaan aika selkeä ja helppo opettaa. Pelissä on myös hyvät apulaput ja pelilauta on täynnä muistutuksia säännöistä, joten pelaaminen sujuu näppärästi.

Onnen vaikutus: Perusasetuksilla tuurielementtejä on paljon ja ne ovat tavallaan aika epäreilujakin, eli jos turhauttaa, että peli näpsii sormille sattumanvaraisesti, M.U.L.E.:n kanssa menee hermot. Mikään tuuripeli M.U.L.E. ei kuitenkaan ole, vaan menestyminen edellyttää myös suunnitelmallisuutta ja strategiaa.

Vuorovaikutus: Vuorojärjestyksellä on merkitystä ja satunnaistapahtumilla pääsee vähän hillitsemään johdossa olevaa pelaajaa, mutta toisaalta suoraa vuorovaikutusta pelaajien välillä on vähänlaisesti.

Teema: Tietokonepelin ystävät pitävät varmasti, mutta minuakin pelin humoristinen scifi-tunnelma jaksaa viehättää.

Uudelleenpelattavuus: Sattumanvaraiset käänteet ja tuotantokorttien vaihtelu varmistavat sen, että peli ei koskaan mene tismalleen samalla tavalla.

Kieliriippuvuus: Pelissä on runsaasti tekstiä, mutta ei mitään salassa pidettäviä osia, eli kaikkien ei välttämättä tarvitse osata englantia.

Pelaajamäärä: 3–4, hyvä molemmilla pelaajamäärillä.

Pituus: 90–120 minuuttia; noin puoli tuntia pelaajaa kohden on aika hyvä arvio.