Mombasa

Harva lautapeli aiheuttaa sellaista korvamatoa kuin tämä – myönnä pois, se biisi soi juuri nyt päässäsi. Ei ehkä maukkain mahdollinen mielleyhtymä, mutta Mombasa on musikaalisista assosiaatioistaan huolimatta hieno peli. Mombasa voitti International Gamers Awardin ja Deutscher Spiele Preisin ja nappasi muita finalistipaikkoja.

Pelin teema on koloniaalinen: pelaajat ovat sijoittajia, jotka ostavat Afrikassa toimivien siirtomaayhtiöiden osakkeita ja yrittävät kehittää omistamiaan yrityksiä. Parhaan osakesalkun kerännyt pelaaja tavallisesti voittaa, siinä sivussa harjoitetaan myös timanttikauppaa ja kirjanpitoa, jotka voivat olla tuottoisia bisneksiä.

Korttien kierrättämistä

Pelimekaniikan puolella Mombasan oivallus piilee korttien käyttämisessä. Jokaisella kierroksella pelaajat valitsevat ensin kolme korttia kädestään. Kortit paljastetaan yhtä aikaa ja sen jälkeen suoritetaan korttien toimintoja ja laudalla aina tarjolla olevia toimintoja yksi kerrallaan. Kun kaikki ovat pelanneet, jokainen pelaaja saa valita yhden käytettyjen korttien pinoistaan ja palauttaa sen käteensä. Kierroksen käytetyt kortit siirretään sitten käytettyjen korttien pinoihin.

Pelissä on pieni pakanrakennuselementti, koska pelaajat voivat ostaa uusia kortteja. Uudet kortit tulevat käteen, joten ne voi käyttää heti seuraavalla kierroksella, mutta yksittäistä korttia ei voi pelata tiuhemmin kuin joka toisella vuorolla, ja sekin tarkoittaa, että muihin poistopakkoihin kertyy kortteja, joita ehkä haluaisi käyttää. Kun pelattavien korttien määrän pystyy pelin aikana kasvattamaan viiteen, aivan realistinen uhka on, että kädessä ei ole riittävästi kortteja, jos korttejä kertyy liikaa poistopakkoihin.

Tämä kortinkierrätysmekanismi on tyylikäs ja pitkälti se, miksi Mombasa on niin mainio peli. Tästä nimittäin seuraa varsin kiperiä valintoja. Mitkä kortit pelaat? Mihin pinoon? Minkä pinon otat takaisin? Miten varmistat, että tietyn suunnitelman toteuttamiseen tarvittavat kortit löytyvät kädestä yhtä aikaa? Uusi pelaaja voi olla hivenen ihmeissään aluksi, eikä hyvien ratkaisujen tekeminen ole aivan yksinkertaista kokeneemmillekaan pelaajille.

Banaanilaatikoita ja timanttikaivoksia

Mitä korteilla sitten tehdään? Perusjuttuja ovat tuotekortit: banaanit, kahvi ja puuvilla. Näillä tuotteilla voi ostaa uusia kortteja, edetä yhtiöradoilla pelaamalla pöytään enemmän tiettyä tuotetta kuin muut pelaajat ja edetä kirjanpitoradalla. Tuotteilla on myös mahdollista ostaa suoraan etenemistä yhtiöradoilla.

Safarihatuilla taas operoidaan kartalla: pelaaja valitsee yhden yhtiön ja edistää sen toimintaa pelaamalla mökkejä laudalle. Siitä palkitaan etenemisellä yhtiöradalla, rahalla ja timanteilla. Yhtiöt valloittavat Afrikkaa, jokainen neljästä aloittaa eri ilmansuunnasta, ja ennen pitkää törmäykset ovat väistämättömiä. Kuhunkin ruutuun mahtuu vain yksi yhtiö kerrallaan, mutta näppärästi muita yhtiöitä voi potkia pois laudalta.

Mitä enemmän yhtiöllä on mökkejä laudalla, sitä enemmän sen mökkitaulusta paljastuu kolikoita, jotka määrittelevät yhtiön osakkeiden arvon pelin lopussa. Haluat siis mahdollisimman paljon mökkejä laudalle yhtiöiltä, joissa sinulla on vahva omistus.

Timanttikauppiaskortit tuottavat timantteja. Timanttirata tuottaa pisteitä: mitä pidemmälle etenet, sitä enemmän pisteitä kertyy. Timanttirata aukaisee myös ylimääräisen korttipaikan, kun pääset tarpeeksi pitkälle.

Kirjanpitäjäkorteilla edetään kirjanpidoradalla. Radalle hankitaan kirjoja, joissa on kuvattu tietyt vaatimukset: tavallisesti tietty määrä tuotteita. Kun pelaat kirjanpitäjän, saat edetä radalla sen mukaan, millaisia tuotteita sinulla on näkyvillä. Eteneminen ei kuluta tuotteita, joten keräämällä hyvin yhteensopivia kirjoja radalle, yhdellä vuorolla pystyy etenemään pitkälle. Kirjanpitoratakin tuo pisteitä ja avaa uuden korttipaikan.

Jokaisella yhtiöllä on oma ratansa laudan reunalla. Radoilla eteneminen tuottaa osakkeita ja avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Esimerkiksi Saint-Louis-yhtiön radalla eteneminen avaa mukavan toiminnon, jossa rahalla voi ostaa timantteja ja kirjanpitopisteitä, ja eteneminen pidemmälle avaa vielä paremman version samasta toiminnosta. Radat ovat kaksipuoleisia ja puolien erikoistoiminnot vaihtelevat, eli peliin saa vähän vaihtelua riippuen siitä, mitkä puolet ovat käytössä.

Vaikeaa päätöksentekoa

Aikaa on vähän: vain seitsemän kierrosta. Kun kortteja saa pelata parhaimmillaan vain joka toinen kierros, hyvälläkään kortilla ei kovin paljon pisteitä pumpata. Pelattavat kortit on mietittävä tarkoin, jotta saa jokaisesta kierroksesta mahdollisimman tehokkaan ja toisaalta jättää itselleen hyvät asetelmat myöhempien kierrosten varalle.

Pelissä on paljon mietittävää. Tuuria on mukana hyvin vähän, joten taitava pelaaja vie ja aloittelijat vikisevät. Kokenut pelaaja voi helposti kerätä hurjan paljon enemmän pisteitä kuin pelaaja, joka ei oikein tiedä mitä tekee. Oppimiskynnys on olemassa, mutta se ei kuitenkaan ole tyrmäävä: jo toisella pelikerralla on jo selvästi ensimmäistä kertaa paremmin kärryillä.

Mombasa on nappivalinta ajattelua ja suunnittelemista kaipaaville pelaajille. Miinuspuolelle laskettakoon se, että peli tosiaan kuormittaa ajattelua aika lailla. Hitaampien pelaajien kanssa kesto venyy helposti ja pitäisinkin kolminpeliä siksi järkevimpänä tapana pelata. Neljäs pelaaja venyttää peliä, mutta ei tuo muuten suuremmin lisäarvoa. Kaksinpelikin toimii aivan mainiosti, mutta kolmannen pelaajan tuoma lisätoiminta yhtiöille laudalla parantaa peliä.

Kumpi sitten on parempi Alexander Pfisterin isoista ja raskaista peleistä, Mombasa vai Great Western Trail? Vaikea sanoa. Kallistun itse tällä hetkellä ehkä hieman enemmän Great Western Trailin suuntaan, mutta ero on hiuksenhieno. Ja millainen Pfisterin seuraava iso peli sitten onkaan, olen kyllä kiinnostunut.

Siirtomaaherrojen maailma

Erityisen sensitiivinen tai toisaalta kantaaottava peli Mombasa ei ole. Kartalla tapahtuu silkkaa eksploitaatiota, mutta peli ei oikeastaan ota siirtomaapolitiikkaan minkäänlaista kantaa. Kaikenlaiset poliittiset ulottuvuudet ja muut epämiellyttävyydet on europelien hengessä täysin vaiettu. Sääntökirjassa asia kuitataan näin: ”It is a strategy game with an economic focus that roughly refers to historical categories and places them in a fictional setting. The exploitation of the African continent and its people is not explicitly depicted within the game play.”

Tämän voi ottaa, miten ottaa. Itse koen, että voin suhtautua kriittisesti imperialismiin ja siirtomaiden hyväksikäyttöön, mutta samalla nauttia Mombasasta pelinä. Historialliseen Afrikkaan sijoittuva teema on kuitenkin lopulta kiinnostavampi kuin mielikuvitusmaailmaan sijoittuva teema – vaikka jotkut ovatkin kommentoineet Mombasan Afrikan olevan yhdenlainen mielikuvitusmaailma.

Faktat Mombasasta

Suunnittelijat: Alexander Pfister

Julkaisijat: Eggertspiele, Pegasus Spiele (2015)

Mutkikkuus: Mombasa on raskas europeli ja säännöt ovat sen mukaiset: niissä riittää opettelemista. Vaan kun säännöt opiskelee kunnolla, pelaaminen on melko yksinkertaista, eikä pelin opettaminen ole liian rankkaa. Ensimmäisessä pelissä on kuitenkin turha odottaa pärjäävänsä.

Onnen vaikutus: Satunnaiselementtejä on vähänlaisesti ja nekin koskettavat kaikkia pelaajia. Niinpä aloittelijoilla ei ole juuri mahdollisuuksia menestyä kokenutta pelaajaa vastaan.

Vuorovaikutus: Yhtiöiden yhteisomistus luo yhteisiä intressejä ja ohjaa pelaajien peliä. Suoraa vuorovaikutusta ja kiusantekoa pelissä ei ole lukuunottamatta yhtiöiden toimia laudalla, jossa pystyy poistamaan kilpailevan yhtiön mökkejä. Kilpailua samoista resursseista ja työläistenasettelupeleistä tuttua blokkailua on mukana.

Teema: Afrikka-teema toisaalta sopii peliin hyvin, mutta on toisaalta aika pinnallinen. Ehkä hyvä niin: peli pystyy nyt kiertelemään paljon teemaan liittyviä epämiellyttäviä puolia.

Uudelleenpelattavuus: Pelissä on sen verran runsaasti mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, että uudelleenpeluuarvoa riittää. Jo taktiikoiden hiomiseen saa menemään monta peliä. Yhtiöille on kaksi erilaista osakerataa, jotka antavat erilaisia erikoisominaisuuksia, sekin tuo peliin vaihtelua.

Kieliriippuvuus: Pelin osissa ei ole tekstiä, pelaaminen sujuu hyvin kielitaidottomiltakin.

Pelaajamäärä: 2–4. BGG:ssä käyttäjät ovat vankasti sitä mieltä että enemmän on paremmin, mutta toimii tämä kaksinkin. Kolminpeli on erinomainen kompromissi lisääntyneen vuorovaikutuksen ja säällisen keston välillä.

Pituus: 75–150 minuuttia. Aloittelijoiden kannattaa varata runsaasti aikaa ja pelissä riittää kyllä mietittävää kokeneemmillekin.