Enpä muista aikaisemmin nähneeni lautapelin laatikossa ikäsuosituksena 18+ kuukautta. Missä on Pikku Pupu? onkin vähän toisen tason ensipeli kuin vaikkapa kolmivuotiaille suunnattu Kanin hop hop. Teknisesti ottaen kyse ei ole oikeastaan edes pelistä, BoardGameGeekin tietokantaan tällä ei voittoehdon puuttumisen vuoksi ollut mitään asiaa.
Peliksi tätä kuitenkin julkaisija nimittää ja pelimäisiä rakenteita tässä hyödynnetään, joten me emme ole yhtä nirsoja kuin BGG – etenkin kun Missä on Pikku Pupu? vaikuttaa oikein kelpo tuotteelta pienokaisten pelilliseen leikittämiseen.
No missä se pupu sitten on?
Pelin osat ovat yksinkertaiset: kuusi värillistä kuppia ja pieni Pikku Pupu -pehmolelu. Säännöt ovat nippu kortteja, jotka kuvaavat eritasoisia pelejä. Tarkoitus on aloittaa alimmalta tasolta ja edetä eteenpäin sitä mukaa, kun lapsen taidot karttuvat.
Ensimmäisellä tasolla opetellaan eläinten nimiä. Lapselle esitellään eläimet (”Tämä on kettu. Sano ketulle hei.”) ja sitten näytetään, kuinka Pupu piiloutuu eläimellä merkittyyn kuppiin – ”Katso, Pupu menee ketun luokse kylään. Missä Pupu on?” ja sitten lapsi toivottavasti hoksaa, että siellä ketun luonahan se.
Seuraavalla vaikeusasteella lapsen pitää sulkea silmänsä siksi aikaa, kun Pupu menee piiloon. Tehtävä käy heti moninverroin mutkikkaammaksi. Sitten pitääkin jo oivaltaa, että kettu asuu kolossa, joten kun sanotaan, että ”Pupu menee ketun luokse ketunkoloon”, lapsen pitäisi ymmärtää, että Pupu on kupissa, jossa on ketunkolon kuva.
Näin päästään etenemään vaikeusasteissa sitä mukaa kun lapsen taidot kehittyvät. Viimeisellä tasolla roolit vaihtuvat, eli lapsi piilottaa ja pelikaveri etsii. Peli neuvoo myös muita ideoita, miten välineillä voisi leikkiä opettavaisia ja luovuutta kehittäviä leikkejä.
Opettavaista viihdettä
Eihän tässä peliä tosiaan ole, mutta eipä olisi itselleni tullut mieleenkään mitään kovin pelillistä puuhastelua alle kaksivuotiaiden kanssa kehitellä. Missä on Pikku Pupu? vaikuttaa kuitenkin oikein fiksulta tuotteelta. Luovempi ihminen tietysti keksii lapselle leikkiä ja virikettä itsekin vaikka mistä välineistä, mutta jos kokee itse kaipaavansa vähän tukea asiaan, tässä on siihen ihan hyvät välineet.
Pelin pahviosia lienee syytä varjella hampaita tekevien taaperoiden käsittelyltä, mutta muovikupit ovat kirkkaan värisiä ja kestävän oloisia ja pikkupupu on sekä söpö että konepestävä.
Faktat Missä on Pikku Pupu?:sta
Suunnittelija: Nicholas Cravotta, Rebecca Bleau
Julkaisija: Peliko (2016)
Mutkikkuus: Erittäin yksinkertainen, kuten kohderyhmälle on tietysti syytä ollakin.
Onnen vaikutus: Kai se pupu tuurillakin löytyy.
Vuorovaikutus: Peli on oikeastaan nimenomaan työkalu luomaan vuorovaikutusta aikuisen ja lapsen välille.
Teema: Kirkkaiden värien ja pikkupupun luulisi vetoavan lapsiin.
Uudelleenpelattavuus: Tämän parissa saanee vietettyä runsaasti laatuaikaa.
Kieliriippuvuus: Peli toimii täysin puheen varassa.
Pelaajamäärä: 2, lapsi ja aikuinen.
Pituus: Niin kauan kuin pelaajien kärsivällisyys riittää.
3 vastausta aiheeseen “Missä on Pikku Pupu?”
Saakohan tätä peliä mistään? Edes Pelikon omat sivut eivät tunne tuotetta.
Näkyi Prisman ja Toys’R’Usin verkkokaupoissa ainakin olevan.
Haa, kiitos! Katsoin Pelikon sivujen lisäksi jutun lopussa olevat pelikauppojen linkit, mutta ehkä ei pitäisi suuresti yllättyä, ettei ”peli” kuulu niiden valikoimiin :)