Minun ensimmäinen pelini

Ensipelit, eli pelit aivan pienimmille pelaajanaluille, ovat oma vaikea kategoriansa. Tulevan lautapelaajan kouliminen alkaa perusteista ja tärkeäksi nousevat sellaiset perusasiat kuten oman vuoron odottaminen ja pelisääntöjen noudattaminen. Eikä yhtään haittaa, vaikka osilla voisi myös leikkiä, koska itse pelaaminen ei aina taaperoa innosta.

Keltainen laatikko ja HABAn punainen logo ovat olleet ensipelien kohdalla laadun tae jo pitkään. “Minun ensimmäinen pelini” -sarja on laajentunut jo kymmeniin peleihin, jotka ovat tarjonneet monenlaisia tapoja koukuttaa perheen pienimmät. Tärkeänä osa-alueena pelit pyrkivät yleensä myös opettamaan jotain, tavallisimmin värejä, lukuja tai teemaan sopivaa sanastoa.

Alla löydät lyhyet arviot eri “Minun ensimmäinen pelini” -sarjan peleistä. Jutun julkaisuhetkellä suurin osa nimikkeistä pitäisi olla hankittavissa jotakin kautta. Eri pelien saatavuus voi kuitenkin vaihdella ajan saatossa suuresti.

Sisällysluettelo

• Aistit
• Hedelmätarha
• Kalastus
• Liikkeelle, pieni pingviini
• Maatila
• Nallen värit ja muodot
• Nyt kokataan
• Nyt nukkumaan
• Nälkäinen nalle
• Ostoksilla
• Palokunta
• Pörriäinen
• Työmaa

Minun ensimmäinen pelini: Työmaa

Lyhyesti: Yhteistyöpeli, jossa rekka-autoista kiinnostunut lapsi pääsee rakentamaan taloa ja harjoittelemaan värien ja muotojen tunnistamista.

Toimivuus pelinä: Kohtalainen

Toimivuus leluna: Erinomainen

Suunnittelija: Christiane Hüpper

Pelaajat rakentavat pelin edetessä taloa isoista puupalikoista. Tämä tehdään yhteistyöllä nostamalla laattakasasta vuorotellen sopivia laattoja. Kun pelaajat saavat nostettua kaksi harmaata laattaa, lisätään työmaalle harmaa perustuspalanen. Sen jälkeen nostellaan laattoja, kunnes saadaan kaksi oranssia laattaa, jolloin lisätään oranssi palanen. Tätä jatketaan, kunnes kaikki palaset ovat paikoillaan.

Työmaassa on hyvin vähän peliä mukana. Valintoja ei pääse tekemään, sillä palaset pinotaan aina samassa järjestyksessä. Onkin lähinnä tuurista kiinni, milloin värilaatat sattuvat pinosta löytymään. Toisaalta vääristä nostoista ei sakoteta, eikä peliä voi hävitä, niin eipä nostoilla ole niin väliä. Mukana on eteville pelaajille lisäys, jossa laattojen sekaan laitetaan lintuja, jotka eivät vain tee mitään.

Peli kyllä opettaa värejä ja muotoja kivalla tavalla, mutta laattojen graafinen toteutus hankaloittaa oppimista. Esimerkiksi punaisen laatan keskellä on vihreä sammakko, vihreän laatan keskellä taas oranssi kettu. Tämä sekoittaa turhaan värien opettamista – olisin mieluummin nähnyt laatoissa selkeästi kyseisen värin mukaisia eläimiä tai esineitä.

Lelumaisuus on pelissä huipussaan, sillä jokainen pelaaja saa viedä puupalikan työmaalle lelukuorma-autolla. Auto on laadukkaan jämäkkä ja sillä pääsee leikkimään jo pelin aikana. Lapsitestaajat leikkivät mielellään autolla ja palikoilla myös pelin jälkeen.

Minun ensimmäinen pelini: Pörriäinen

Lyhyesti: Muistipeliin nojaava yhteistyöpeli, jossa Mette Mehiläinen kerää mettä ja pelaajat opettelevat värejä.

Toimivuus pelinä: Hyvä

Toimivuus leluna: Kohtalainen

Suunnittelija: Tim Rogasch

Vuorollaan pelaajat heittävät noppaa, joka kertoo nostettavan kukan värin. Helpoimmassa versiossa kukat ovat heti esillä, vaikeammassa ne ovat nurinpäin, jolloin mukana on muistielementti. Oikean kukan löytyessä se muutetaan medeksi ja kun kuusi mettä on kerätty, pelaajat voittavat.

Nopassa on myös kuihtuvan kukan symboli. Tällöin yksi pelissä olevista kukista poistetaan pelistä. Jos pelistä kuihtuu kukkia niin monta, että mesien kerääminen ei enää onnistu, pelaajat häviävät.

Pelin koukku on pelilaatikkoon rakennettava mehiläispesä. Pesän yläosassa on reikä, johon kukkalaatta syötetään ja laatta tulee ulos alareiästä vastakkainen eli mesipuoli ylöspäin. Laatan kääntäminen on siis koko hökötyksen ainoa funktio. Lapsista se on kuitenkin jännää, joten pisteet siitä.

Muuten peli on perinteistä muistipeliä. Värien tunnistaminen on muuten hyvä lisä, mutta mukana on yksi kuvitusmoka – sininen kukka on erehdyttävästi valkoisen näköinen ja menee helposti myös aikuisella sekaisin. Jos tämän ei anna haitata, niin peli tarjoaa kelpo johdatuksen yhteistyöpelien maailmaan.

Minun ensimmäinen pelini: Maatila

— Mirva Jääskeläinen

Lyhyesti: Laskemispeli, jossa yritetään syöttää eläinlapsille apiloita

Toimivuus pelinä: Kohtalainen

Toimivuus leluna: Tyydyttävä

Suunnittelija: Markus Nikisch, Imke Storch

Pelin alussa kullakin pelaajalla on kolme apilanlehteä, joista on tarkoitus päästä eroon. Pelaaja saa antaa apilanlehden eläimelle, kun polulla liikkuva maanviljelijä pysähtyy apilanlehtiruutuun tai nopasta tulee apilan kuva.

Apilan lisäksi nopasta voi tulla jonkin eläimen kuva. Samoja eläimiä on pelilaudan keskellä eläinlaatoilla. Maanviljelijä liikkuu nopanheittojen mukaan siten, että pelaaja laskee, kuinka monta nopan näyttämää eläintä on eläinlaatoilla näkyvissä – tämä on liikkeen määrä. Kun pelaaja sitten onnistuneesti antaa apilanlehden eläimelle, hän kääntää yhden laatan ympäri ja eläinten lukumäärä keskellä muuttuu.

Pelivuoroon sisältyy paljon laskemista, kun ensin lasketaan eläimiä, sitten maanviljelijän askeleita. Laskemisen vaikeusastetta voi säätää (määrät 1–5 tai 1–10), mutta siitä huolimatta lapsipelaaja saattaa tarvita paljonkin apua ja ohjausta vuoronsa suorittamiseen varsinkin lähellä kahden vuoden ikää. Kaikki toiminnot eivät myöskään ole kovin loogisia: anna apila possulle ja possu muuttuukin kahdeksi hevoseksi.

Pelilauta kootaan palapelinpaloista, mikä on näppärä ratkaisu, sillä se estää pelilaudan napsahtamisen poikki pois laittaessa. Se on monesti riskinä taiteltavien pelilautojen kanssa. Muutenkin pelin komponentit ovat pieniin käsiin sopivia – isokokoisia puisia tai tukevia pahvisia. Pelilaudan kuvituksessa on hauskoja pieniä yksityiskohtia, mikä on huomioitu myös ohjekirjassa: siellä on listattuna mitä kaikkea pelilaudalta voi halutessaan etsiä. Näitä pystyy pienemmänkin kanssa hyvin tekemään, jos laskeminen tuntuu vielä vaikealta.

Minun ensimmäinen pelini: Hedelmätarha

Lyhyesti: Klassisen yhteistyöpelin juniori-versio, jossa kerätään hedelmiä, opitaan värejä ja varotaan ahnasta korppia.

Toimivuus pelinä: Tyydyttävä

Toimivuus leluna: Erinomainen

Suunnittelija: Anneliese Farkaschovsky

”Minun ensimmäinen pelini” -sarjan yksi tunnetuin peli on juuri Hedelmätarha. Inka Plit on kirjoittanut pelistä tyhjentävän arvostelun, joka kannattaa lukaista. Lelukerroin pelissä on erityisen toimiva, sillä puiset hedelmät sopivat monenlaisiin keittiö- tai ruokailuleikkeihin.

Minun ensimmäinen pelini: Palokunta

Lyhyesti: Palomiesteemainen yhteistyöpeli, jossa muistipelin kautta sammutellaan paloja ja opitaan palokunnalle tyypillistä sanastoa.

Toimivuus pelinä: Erinomainen

Toimivuus leluna: Erinomainen

Suunnittelija: Annemarie Hölscher

Tässä pelissä päästään toimimaan palomies Maxin apuna sammuttamassa paloja. Vuorollaan pelaaja tarkastaa palopaikan – onko sammutusvälineenä vesisanko, vaahtosammutin vai letku. Pelaajan on sen jälkeen nostettava kuudesta laatasta kyseistä sammutusvälinettä kuvaava laatta.

Oikean laatan löytäessään pelaaja sammuttaa palon eli kääntää palopaikkalaatan ympäri palamattomalle puolelle ja Max siirtyy seuraavaan kohteeseen. Tätä jatketaan, kunnes kaikki palot on sammutettu.

Palokunnassa hauskinta lapselle on leikkimielinen palojen sammuttaminen. Sammutusvälineistä puinen vaahtosammutin ja vesisanko menettelevät, mutta paras kaikista on vesiletku. Sen toinen pää kiinnitetään pelilaatikossa olevaan reikään (palopostiin tai paloautoon) ja toinen pää Maxin suuttimeen. Pelilaatikko on myös kuvitettu paloaseman näköiseksi, joten se, yhdessä muiden pelivälineiden kanssa, sopii hyvin myös leikkitarkoitukseen. Palopelastajista innostuneelle pikkulapselle peli on melko täydellinen hankinta.

Yhteistyöpelinäkin Palokunta toimii. Pelissä ei voi hävitä, mutta nostettavien laattojen mukana on myös liekkilaattoja, jotka nostaessaan pelaajan on käännettävä yksi sammutetuista laatoista jälleen palamaan. Ihan umpimähkää ei siis kannata pelata ja muistista on hieman hyötyä. Toki kuuden laatan muistamisessa ei enää muistipelejä pelaavalle kolmevuotiaalle ole suurta haastetta.

Pieni huomio pöydällä lautapelejä pelaaville. Palokunta toimii parhaiten maassa pelattuna, sillä paikkalaatat asetetaan laatikon ympärille. Pöydällä laatoille yltäminen ja niiden näkeminen on hankalaa.

Minun ensimmäinen pelini: Nyt nukkumaan

Lyhyesti: Yhteistyöpeli, jossa yritetään saada eläinlapset nukkumaan ja samalla käydään läpi iltarutiineja.

Toimivuus pelinä: Tyydyttävä

Toimivuus leluna: Hyvä

Suunnittelija: Kristin Dittmann

Karhu, kissa ja pupu pitäisi saada yöpuulle ja omiin sänkyihin. Tätä varten pelaajat nostavat pinosta laattoja yksi kerrallaan. Jos laatasta tulee jonkun eläimen sänky, tyyny, peitto tai unilelu, tavara viedään sen eläimen luokse. Jos pelaajat saavat kaikki  esineet kerättyä, eläin peitellään sänkyyn. Tavoitteena on peitellä kaikki eläimet.

Jos laatasta paljastuu potta, hammasharja, nokkamuki tai satukirja, eläimellä oli vielä iltatouhuja tekemättä. Tämä laatta siirretään sivummalle. Mikäli pelaajat keräävät kaikki kahdeksan häiriölaattaa peli hävitään.

Nyt nukkumaan -pelin pelillinen anti on melko ohut. Laatta nostetaan ja joko siirretään sivummalle tai kyseinen esine viedään eläimelle. Mitään järkeviä päätöksiä ei ole tarjolla. Testipelaajia asia ei liiemmin haitannut, mutta aikuiselle peli on aika puuduttava.

Peli on myös tällaiseksi ensipeliksi yllättävän haastava. Useamman pelin jälkeen olemme voittaneet noin joka neljännen pelin. Aika usein pelit loppuvatkin “fifty-fifty”-tilanteeseen eli jäljellä on enää kaksi laattaa, joista toisen nostamalla peli hävitään, toisella voitetaan. Yhteistyöpeliksi draaman kaari on näin toki mainio.

Peli sopii parhaiten parivuotiaalle, jonka unirutiineissa on vielä harjoiteltavaa. Pelatessa voi samalla rutiineja vähän kertailla ja lapsi niitä prosessoida. Myös leikkiminen itse osilla on ihan mukavaa. Karhu, kissa ja pupu ovat kovia puuosia, jotka saa näppärästi peiteltyä sänkyihinsä.

Minun ensimmäinen pelini: Kalastus

Lyhyesti: Ensimmäinen näppäryyspeli, jossa kalastellaan erivärisiä kaloja ja opetellaan samalla värejä.

Toimivuus pelinä: Hyvä

Toimivuus leluna: Erinomainen

Suunnittelija: Kristin Mückel

Pelaajien tehtävänä on kalastaa magneettipäisellä ongella nopan väriä vastaava kala. Jos tässä onnistuu, saa kerätä lautaansa samanvärisen esineen. Kaikki eriväriset esineet ensimmäisenä kerännyt voittaa pelin.

Kalastus-peli on henkilökohtainen suosikkini tämän sarjan peleistä. Valintoja pelissä ei kyllä pääse tekemään, mutta ensimmäisenä näppäryyspelinä se puolustaa paikkaansa. Kalastaminen ei ole kaksivuotiaalle liian haastavaa, mutta aivan miten sattuu ei voi onkia, muuten nappaa vääriä kaloja. Aikuiselle kalastus on auttamattoman helppoa, mutta käytännössä noppa se lopulta ratkaisee, kuka pelaajista voittaa.

Pelin osista huokuu laatu. Kalojen väritys on selkeä (onpa mukana myös hohtava jokerikala), kalan ja ongen kiinnittyessä kuuluu tyydyttävä “KLIK”-ääni ja magneetit pitävät puiset kalat napakasti kiinni ongessa. Myös esineet eli pelin pisteet napsautetaan kiinni pelaajan omaan kehikkoon, mikä tukee pelin fyysistä ulottuvuutta.

Meillä molemmat lapset ovat jaksaneet onkia ihan omaksi ilokseen, vaikka itse peli ei enää kiinnostaisi. Hieno peli, jota voin suositella melkein kaikille kaksivuotiaille.

Minun ensimmäinen pelini: Nälkäinen nalle

Lyhyesti: Näppäryyttä vaativa ensipeli, jossa nallea syöttämällä käydään läpi ruokia ja ruokailua.

Toimivuus pelinä: Kohtalainen

Toimivuus leluna: Tyydyttävä

Suunnittelija: Eljan Reeden

Karhunpoika harjoittelee syömistä ja silloin rapatessa roiskuu. Pelaajat auttavat nallea ja yhteisvoimin syöttävät nallelle tiettyjä ruokia käyttäen apuna kartonkilusikkaa. Lopuksi verrataan, kumpaan meni enemmän ruokaa – ruokalapulle vai nallen vatsaan. Mukana on myös arvaus- ja muistipelikin, jotka ovat nimensä veroisia turhia täytepelejä.

Nallen syöttäminen on yllättävän haastavaa puuhaa, enkä usko, että kovin moni kaksivuotias onnistuu tehtävässä. Toisaalta peliä on mukana vähänlaisesti, joten on siinä mielessä aika sama, syöttääkö nallea käsin vai lusikalla.

Itse nallen kokoaminenkin on sen verran hankalaa, että kaksivuotias ei selviä hommasta yksin, joten itsenäinen leikkiminen on sekin vähänlaista. Eivätkä kartonkiosat, vaikka paksuja ovatkin, kovaa leikkiä kestä. Meillä nalle on jo kursittu kasaan teipillä.

Parhaiten Nälkäinen nalle sopii niille lapsille, joilla on ruokailun kanssa haasteita tai joita ruoat sekä syöttäminen erityisesti kiinnostavat. Pelillisiä ansioita on niukasti.

Minun ensimmäinen pelini: Aistit

— Mirva Jääskeläinen

Lyhyesti: Tunnustelupeli, jossa yritetään selvittää, mitä lammas on syönyt

Toimivuus pelinä: Tyydyttävä

Toimivuus leluna: Hyvä

Suunnittelija: Jutta Neundorfer

Pelissä on kaksi eri pelitapaa, mutta molempien ytimenä on, että pehmoisen lampaan sisään on laitettu yksi puisista elintarvikkeista, joka sitten pitää tunnistaa. Helpommassa vaihtoehdossa pelaaja näkee vaihtoehdot pöydällä, jolloin hän voi valita niistä miltä lampaan sisällä oleva ruoka-aine tuntuu. Vaikeammassa vaihtoehdossa lampaan tunnustelun jälkeen pitää etsiä vielä sama ruoka tunnustelemalla kankaisesta pussista. Oikeista arvauksista saa palkinnoksi apilan, ja pelin voittaa eniten neliapiloita kerännyt pelaaja.

Pelin komponentit ovat herkulliset. Suklaata tai vaikkapa nakkia syövä lammas on hauska juttu ja siksipä itse peli meinaa jäädä taka-alalle. Vanhempi–lapsi-pelissä haasteena on myös, että aikuiselle lampaan sisällä olevan kurkun tunnistaminen on aika itsestään selvää, joten aikuisella on selkeä etulyöntiasema pelissä, jossa tuurielementtiä ei ole lainkaan.

Tunnusteluleikki toimii kyllä hyvin, vaikka apiloita ei keräisikään tai sääntöjä soveltaisi reilusti. Valkoinen pehmolammas on konepestävä, joten jos siihen jotain likaa tarttuisi, se olisi helposti putsattavissa.

Minun ensimmäinen pelini: Nallen värit ja muodot

Lyhyesti: Yhteistyöpeli, jossa harjoitellaan värien ja muotojen tunnistamista.

Toimivuus pelinä: Kohtalainen

Toimivuus leluna: Huono

Suunnittelija: Christiane Hüpper

Nallen värit ja muodot on todennäköisesti sarjan yksinkertaisin peli. Vuorollaan heitetään noppaa ja täytetään johonkin lautaan joko nopan värinen tai muotoinen pala (riippuen, kumpaa puolta lau­doista käytetään). Tästä saa palkinnoksi itselleen samanvärisen tai muotoisen laatan. Loppu saavutetaan, kun laudat ovat täynnä. Peliä voi pelata myös kilpailullisesti, jolloin lopussa katsotaan, kuka keräsi eniten laattoja.

Pelin pääideana on opettaa sekä muotoja että värejä ja tuntuu siltä, että itse peli on jäänyt tämän tavoitteen jalkoihin. Vau-efektit puuttuvat, eikä pelatessa pääse tekemään juuri mitään valintoja, vaan muotoja laitellaan nopan tahdissa. Loppupuolella omalla vuorolla ei saa edes tehdä mitään, kun kyseiset muodot on jo laitettu. Tämä on toki monen muunkin ensipelin ongelma, eikä sinällään mitään uutta.

Nopassa on myös nallen kuva, jolloin ei lisätä muotoa, vaan kaikki nostavat kätensä ylös ja huutavat yhdessä ”Syntymäpäiväjuhla! Jee!”. Edes lapset eivät tälle ”hassuttelulle” lämmenneet, vaan hurraa­minen oli huvittavaa tasan yhden kerran.

Peli on lelunakin rampa, sillä mukana ei ole kuin yksinkertaisia geometrisia muotoja, joita ei voi edes kasata torniksi. Lähinnä peli toimii pelaamisen ohessa nuppipalapelin korvikkeena, vaikkakin kehnona sellaisena. Onneksi värit ja muodot ovat sentään selkeitä ja erottuvat hyvin.

Minun ensimmäinen pelini: Ostoksilla

Lyhyesti: Pelaajat kilpailevat siitä, kuka kerää ostokset nopeiten ja samalla harjoitellaan kaupassa käynnin alkeita.

Toimivuus pelinä: Hyvä

Toimivuus leluna: Erinomainen

Suunnittelija: Antje Gleichmann

Nyt lähdetään kauppaan! Ostoksilla-pelissä pelaaja saa kauppalistan, jossa on neljä tuotetta, yksi jokaisesta eri kojusta. Noppa kertoo, miltä kojulta voi käydä ostamassa tuotteen. Jos saman kojun heittää myöhemmin uudelleen, vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle. Kun listan kaikki tuotteet on ostettu, voittaa pelin.

Pelissä on hyvin vähän valintoja, sillä noppa kertoo mille kojulle pääsee ja kaikissa on vierailtava. Mukana on onneksi myös muun­nelma, jossa ostoksien sijaan näkyy pelkkä käytettävissä oleva raha­määrä, mikä tarjoaa hieman enemmän valinnanvaraa. Ei paljon, mutta hieman.

Tästä huolimatta myös peruspeliä pelatessa tuntui siltä, että teke­mistä on sopivasti. Oma ostos pitää etsiä kojulta, tiputtaa sopiva raha kojun omistajalle (tämä oli lapsista hauska jippo) ja viedä tuote ostoslistalle. Peli vielä kannustaa leikkimään ostos­tilanteen yhdessä, minkä lapsitestaajat hoksasivat luontaisesti.

Leluna peli toimiikin kauppaleikeissä erittäin hyvin. Laatikkoon rakennettava tori on vähän himpula, mutta setelit kestäviä laattoja ja kolikot paksuja ja puisia. Kolikoista pienemmät toimivat jopa klassisessa Fisher-Pricen kassakoneessa. Harmi, kun tuotteet ovat pelkkiä laattoja, mutta niitä on onneksi hyvä määrä. Kaiken kaik­kiaan siis erittäin toimiva ensipeli!

Minun ensimmäinen pelini: Nyt kokataan

Lyhyesti: Kokkauksen ympärille rakennettu muisti- tai muistamispeli.

Toimivuus pelinä: Tyydyttävä

Toimivuus leluna: Hyvä

Suunnittelija: Markus Nikisch

Nyt kokataan tarjoaa kolme ”peliä” samassa paketissa. Kaksi näistä on hyvin yksinkertaista – ensimmäisessä heitellään noppaa ja napataan vastaava kasvislaatta, toisessa arvaillaan, mikä kasvislaatta pelaajalla on kädessä. Aika peruspullaa.

Kolmas variaatio on joukon mielenkiintoisin. Se on tietynlainen muistipeli, jossa pelaajan on muisteltava, mitkä kasvikset ovat padassa. Oikeasta vastauksesta saa kyseisen kasvislaatan ja vastaava kasvis poistetaan padasta. Jos vastaa väärin, pataan lisätään kyseinen kasvis ja lohdutuksena saa vielä hämmentää pataa kauhalla muutamaan otteeseen. Tämä oli pikkutestaajasta melkeinpä pelin paras kohta.

Mukana tulee vaikka minkälaista hienoa osaa. On kuutta eri puista kasvista, laadukas puinen kauha, pahvilautanen, noppa, laattoja ja laatikkoon rakennettava kattila kansineen päivineen. Mihinkään kovin vauhdikkaisiin kokkailuleikkeihin peliä ei voi suositella (esimerkiksi kattilan kansi on todennäköisesti lutussa, kun sen päälle kerran astuu), mutta kyllä tällä alkuun pääsee. Ja mikäli pahviosat joskus hajoavat, jää jäljelle vähintään puiset kasvikset ja kauha leikkejä varten.

Muistipeli- ja arvuutteluvariaatiot olivat kohta 2-vuotiaasta testaajasta täyttä hepreaa, mutta moukan tuurilla hän pärjäsi isosiskoa vastaan. 4-vuotiaalle pelissä ei ole enää mitään haastetta, mutta kivuttomasti tätä yhdessä pelattiin. Toki voisihan peliä pelata lähes samaan tapaan ihan tavallisilla leikkiruoilla, mutta Nyt kokataan on silti oikein toimiva ja valmis paketti kodin pikku kokkailijalle.

Minun ensimmäinen pelini: Liikkeelle, pieni pingviini

Lyhyesti: Pingviinien kilpajuoksua perinteisenä nopparallina.

Toimivuus pelinä: Tyydyttävä

Toimivuus leluna: Hyvä

Suunnittelija: Sabine Kraushaar

Liikkeelle, pieni pingviini on hyvin perinteinen ”heitä noppaa ja liiku” -peli, jossa nopein pingviini saa palkinnoksi kaloja. Pieni eriskummallisuus on silti mukana eli nopassa on sekä pieniä, että isoja askeleita. Jos pelaaja heittää pieniä askelia, lapsipingviini irtoaa ison pingviinin sisältä ja lähtee etenemään. Jos taas heittää isoja askelia, iso pingviini etenee. Jos iso pingviini saavuttaa pienen, ne kulkevat jälleen yhtenä pompsina. Pelin voittaa vasta, kun molemmat pingviinit ovat maalissa.

Näitä nopparalleja on Minun ensimmäinen peli -sarjassa yllättävän vähän ja ihmettelen tätä suuresti. Nopan heittäminen ja liikkuminen kun on pienelle lapselle selkeää, se opettaa laskemista, vuoron odottamista ja osoittaa selkeästi pelin tavoitteen. Sitä paitsi useimmille tästä seuraava lautapelikokemus on edelleen klassinen Afrikan tähti tai Monopoli.

Aikuisen näkövinkkelistä pingviinien eritahtinen liikkuminen on jippona vähän vaisu, kun lopulta pelin ratkaisee se, kuka heittää eniten isoja askelia, niillä kun liikkuvat molemmat pingviinit. Lapsista taas oli hauskaa liikutella pingviinejä vuorotellen. Pelin pituus pysyy myös aika napakkana.

Pingviinit ja palkintokalat ovat umpipuuta ja kestävät leikkimistä. Erityisesti pelin lopuksi 2-vuotiaasta testaajasta oli hauska mennä hetkeksi kaikkien pingviinien kanssa syömään yhteistä kalasaalista.