MicroMacro – Rikospaikalla

MicroMacro: Crime City (suomeksi MicroMacro – Rikospaikalla) oli yksi vuoden 2020 oudoista kohokohdista. Kyseessä ei oikeastaan ole peli, vaan yhdessä ratkottava “pulmapeli”. Pelille oli selvästi ky­syntää, sillä se nappasi suurimmat lautapelipalkinnot sekä Saksassa että Ranskassa ja sitä myytiin vuodessa reilut 500 000 kappaletta. Ei pöllömpi suoritus.

Menestyksen myötä MicroMacro on paisunut kokonaiseksi pelisar­jaksi ja suunnitteilla on jopa kolme itsenäistä lisäosaa. Peruspeli julkaistiin myös suomeksi 2021 sekä ensimmäinen sisarpeli (suo­meksi MicroMacro 2 – Itse teossa) vuotta myöhemmin. Uusin osa, MicroMacro: Crime City – All In julkaistaan syksyllä 2022.

Jos kiinnostaa tietää, miten pelin idea syntyi ja miten se vähitellen muotoutui, kannattaa lukea suunnittelija Johannes Sichin haas­tattelu.

Kartan kimpussa

Kaikki selviää vain karttaa katselemalla. Kartta ei nimittäin ole yk­sittäinen hetki ajassa ja paikassa, vaan näyttää ikäänkuin monta sii­vua ihmisten toimista kaupungissa. Kun näet rikollisen tekevän ka­talan tekonsa, voit lähteä jäljittämään tämän askelia ajassa eteen­päin ja taaksepäin. Mistä rikollinen tuli rikospaikalle? Minne hän sieltä meni? Tarkkasilmäinen saa tapauksen ratkaistua tuota pikaa.

Tapaukset esitetään korttinippuina, joista ensimmäinen esittelee pintapuolisesti mistä on kyse ja usuttaa etsimään rikospaikan kar­talta. Kun se on löytynyt, seuraava kortti johdattelee syvemmälle rikoksen teille ja esittää uuden osan mysteeriä ratkaistavaksi. Lisää haastetta kaipaava voi katsoa vain tapauksen ensimmäisen kortin ja lähteä sitten setvimään koko tapausta kertaheitolla. Se lisää vähän vaikeusastetta, mutta on sitäkin palkitsevampaa, kun mysteerin saa ratkottua.

Kertakäyttöistä, mutta koukuttavaa

MicroMacro on julkaisijan toimesta paketoitu jonkinlaiseksi yhteis­työetsiväpeliksi, mutta kyse on oikeasti kertakäyttöisistä puzzleis­ta, jotka kestävät yhden ratkomisen ja sillä hyvä. Joku voi nauttia tällaisen ratkomisesta porukalla, mutta minä en suostunut jaka­maan, vaan ratkoin kaikki itse.

Tapauksia on melko paljon, 16, mutta varsinkin helpomman pään jutut on äkkiä ratkottu. Koukuttunut pelaaja ratkoo tapaukset pa­rissa illassa, jos ei malta säästellä. Pelin nettisivuilta löytyy lisäksi muutama lisäjuttu, joita voi ihmetellä.

Hieman kertakäyttöinenhän tämä siis on ja kun hinta on liki 30 eu­roa, vähän tyyriin oloinen muutaman tunnin viihteeksi. Toisaalta, ratkotun pelin voi myydä eteenpäin jollekulle muulle ja saada siten osan hinnasta takaisin. Toisaalta kartan voisi hyödyntää myös todella eeppisenä värityskuvana…

Onneksi samoilla nettisivuilla peliä voi kokeilla ennen ostopäätöstä. Ilmaisen demon kautta saa aika hyvän kuvan siitä mitä peli tarjoaa ja kannattaako siihen rahojaan sijoittaa.

Onnistunut perhepeli…varauksella

Ikäsuositus laatikossa on 8+ ja 11-vuotias tyttäreni ihastui mystee­reihin heti. Mainittakoon, että kaupunki on tosiaan rikollinen paik­ka ja täynnä vähän karumpia yksityiskohtia: kaupungilla pyörii muun muassa itsensäpaljastaja, prostituoitu, huumekauppias, jengi­rikollisia ja muuta alamaailman väkeä. Pelin mysteereissäkin kohda­taan kaikenlaista vähän epämääräistä. 

Kuvitustyyli on kuitenkin hyvin pelkistetty ja kepeä, ja veikkaan että osa elämän laitapuolesta menee lapsikatsojalta vähän ohi. En itse nähnyt ongelmaksi, että tyttäreni peliä ihmetteli seurassani, mutta on toki jokaisen oma asia, miten tähän suhtautuu.

Mikäli raakuudet mietityttävät, niin ainakin ensimmäinen jatko-osa MicroMacro 2 – Itse teossa on tehtävien osalta lapsiystävällisempi ja vähemmän murhakeskeinen. Lisäksi jokainen tehtävä on arvioitu sen mukaan, miten kyseenalaisesta tapauksesta on kyse. Näin osan tehtävistä voi pelata yhdessä melko rauhallisin mielin.

MicroMacro 2 – Itse teossa

— Sampsa Ritvanen

Pelin ensimmäinen sisarpeli jatkaa hyvin tutulla kaavalla. Kuvitus, idea ja toteutus ovat pysyneet samoina, vain kartta ja tehtävät ovat uusia. Mutta toisaalta, mitäpä muuta MicroMacron ystävä tarvitsee kuin uusia tehtäviä.

Mukana on jälleen 16 tehtävää, mutta ne ovat hieman peruspeliä jalostuneempia – lähinnä hieman kiperämpiä ja vaativat hieman enemmän hoksottimia. Erot eivät kuitenkaan ole hurjia, joten peli sopii hyvin myös ensimmäiseksi MicroMacro-kokemukseksi.

Aiemmin mainitun arviointisysteemin ja osittain kepeämpien aihei­den ansiosta pelasin jotkut tehtävät jopa kuusivuotiaan tyttäreni kanssa menestyksekkäästi. Vertailuna en uskaltanut pelata alkupe­räisestä pelistä kuin yhden tehtävän, jatko-osasta jopa kuusi. Luo­kittelut olivat myös aika kohdillaan, mitä nyt ”Karsintaottelu” oli arviotaan paljon pliisumpi ja ”Moukka” puolestaan rajumpi koke­mus.

Olen Mikon kanssa samoilla linjoilla siitä, ettei pelisarja taivu hir­veän hyvin yhteistyöpeliksi. Kahdestaan karttaa on vielä ihan mu­kava tutkailla, mutta jo kolmas pelaaja on liikaa. Karttaa pitää vä­lillä tihrustaa hyvinkin läheltä, jolloin toisten päät ovat auttamatta edessä ja peittävät valaistuksen. Kunnon valaistus kannattaa muu­tenkin ottaa tosissaan – silmäni väsyivät jatkuvaan tihrustamiseen jo yksin pidempiä tehtäviä pelatessani, vaikka en edes käytä laseja.

MicroMacro 2 – Itse teossa on kuitenkin MicroMacro-fanille helppo hankinta ja peli toimii hyvin myös ponnahduslautana MicroMacro-maailmaan. Ja kun peli on pelattu, sen voi myydä, lahjoittaa eteen­päin tai jättää odottamaan tulevia lisäosia. Tekijät kun ovat luvan­neet, että kaikki neljä peliä voi lopulta yhdistää yhdeksi massiivi­seksi kartaksi.

Faktat MicroMacrosta:

Suunnittelija: Johannes Sich

Julkaisija: Pegasus Spiele (2020), Lautapelit.fi (2021)

Mutkikkuus: Helppo opettaa kenelle vaan, kun sääntöjä ei käy­tännössä ole.

Onnen vaikutus: Ei ole, jos ei laske huonoksi onneksi sitä, että pienet yksityiskohdat jäävät välillä näkemättä.

Vuorovaikutus: Yhdessähän tehtäviä ratkotaan, mutta ei yhdessä ratkominen eroa juuri yksin puurtamisesta.

Teema: Kuvitus on oikein onnistunut ja hahmot ja tapahtumat persoonallisia. Mukana on myös hieman lapsille kyseenalaisia ta­pahtumia, joten perhepeliksi MicroMacro sopii vain varauksella.

Uudelleenpelattavuus: Ei minkäänlaista. Peli pelataan kerran ja sitten tehdään muuta.

Kieliriippuvuus: Laudassa ei ole tekstiä, mutta tehtäväkortit pitää pystyä lukemaan, jotta peliä voi pelata.

Pelaajamäärä: 1–4, mutta lauta on ruuhkainen jo kolmella pelaajalla.

Pituus: Vaihtelee tehtävän vaikeusasteen mukaan noin 10 minuutista puoleen tuntiin.