Maria

Vuonna 1740 23-vuotias Maria Teresia kruunattiin Itävallan arkkiherttuattareksi. Hänen isänsä Kaarle VI oli saanut taivutettua suurimman osan Euroopan suurvalloista hyväksymään sopimuksen, joka mahdollisti Marian valtaannousun Kaarle VI:n kuoleman jälkeen. Kun Kaarle VI lopulta päätti päivänsä, näki Preussin kuningas Fredrik II hetkensä koittaneen ja hyökkäsi Sleesiaan. Vuotta myöhemmin lähes koko Eurooppa oli ajautunut pitkään sotaan, joka tultaisiin tuntemaan Itävallan perimyssotana.

Pelin idea

Maria on kolmelle pelaajalle suunniteltu sotapeli, jossa jokainen saa johdettavakseen yhden tai useamman suurvallan. Ainoastaan Itävallan pelaaja joutuu aloittamaan pelin pelkästään yhdellä maalla. Toinen pelaaja saa ohjastettavakseen Ranskan ja Baijerin. Kolmannella pelaajalla on mielestäni pelin mielenkiintoisimmat joukot. Hän pelaa samaan aikaan Itävallan puolella taistelevalla Pragmaattisella armeijalla ja toisaalta myös tätä vastaan taistelevalla Preussilla. Ratkaisu kuulostaa oudolta, mutta se toimii käytännössä erittäin hyvin.

Pelin alussa jokaiselle suurvallalle jaetaan tietty määrä voittopelimerkkejä ja pelin voittaa se, joka saa ne kaikki pelattua ensimmäisenä laudalle. Pelimerkeistä voi pyrkiä eroon useilla eri tavoilla. Niitä saa asettaa valloitettuihin linnoituksiin, poliittiselle radalle, voitettujen taistelujen jälkeen ja niin edelleen. Aikaa tähän on neljä vuotta, mikä tarkoittaa pelitermeillä 12 kierrosta. Voittoon on siis useita eri teitä, mutta pääpaino pysyy koko ajan sotimisessa.

Yksinkertaista sotimista

Jokaisella suurvallalla on käytettävissään keskimäärin viisi kenraalia, jotka hoitavat sotimiset ja linnoitusten valloittamiset. Jokaisen joukot kirjataan ylös käsin mukana toimitettaville lomakkeille ja tiedot pidetään salassa niin kauan kunnes kyseinen armeija osallistuu taisteluun.

Taisteleminen hoidetaan taktisten korttien avulla. Pelin mukana toimitetaan neljä korttipakkaa, jotka muistuttavat koostumukseltaan tavallista korttipakkaa maineen ja numeroineen. Jokainen pakka sisältää perusmaiden kortit välillä 2–10, jonka lisäksi niistä löytyy pari jokereina toimivaa reservikorttia.

Kahinointi alkaa kahden kenraalin astuessa viereisille alueille. Tällöin kummankin täytyy paljastaa joukkojensa määrä ja pienemmän armeijan omistava pelaaja saa pelata ensimmäisen kortin. Hänen täytyy pelata sen maan kortti, jonka ruudussa hänen armeijansa on. Kortteja saa pelata useita, mikäli yksi ei onnistu kääntämään tulosta päinvastaiseksi. Tämän jälkeen on toisen pelaajan vuoro ja tätä vuoropuhelua jatketaan niin kauan, kunnes toinen pelaajista ei voi tai ei halua pelata enempää kortteja. Häviäjä menettää lopullisen erotuksen verran joukkoja ja joutuu perääntymään yhtä monta askelta. Eräs pelin mielenkiintoisimmista piirteistä on se, että voittaja saa valita häviäjän perääntymisreitin.

Taisteleminen on erittäin nopeaa ja intuitiivista. Tavanomaisilla korteilla hoidettava kahinointi takaa sen, että myös sotapeleihin tottumattomat pelaajat pääsevät helposti sisälle taisteluissa vaadittaviin taktiikoihin. Esimerkiksi mikäli vastustaja pelasi juuri paljon ruutukortteja, hänellä ei todennäköisesti ole niitä kädessään. Tällöin hänet kannattaa pakottaa sellaisiin paikkoihin, joissa hän joutuisi pelaamaan jälleen ruutua ja niin edelleen.

Monikäyttöiset kortit

Kortteja ei käytetä ainoastaan taistelemiseen, vaan niillä hoidetaan myös pelin poliittinen puoli ja joukkojen täydennykset. Tämä luo sotimiseen luonnollisen rajoitusmekanismin, sillä aggressiiviset pelaajat eivät voi täydentää armeijoitaan tai osallistua politiikkaan.

Politiikkavaihe pyörii valttikorttien ympärillä. Jokaisen kierroksen alussa viimeisimmän taistelun voittanut pelaaja saa päättää valttikortin maan. Mikäli edellinen kierros kului rauhallisissa merkeissä, valtti päätetään arpomalla. Tämän jälkeen nostetaan kaksi politiikkakorttia, joista pelaajat kilpailevat keskenään. Jokainen suurvalta pelaa poliittiselle radalle kortin ja se kenellä on pöydässä suurin valttikortti saa valita ensimmäisen poliittisen kortin. Toiseksi tullut saa ottaa toisen kortin ja loput jäävät nuolemaan näppejään. Pelattuja valttikortteja voi myös säästää kierrokselta toiselle. Tämä on hyvä strategia silloin kun pöydässä ei ole itselle suotuisia kortteja.

Politiikkakortit tuottavat maille tiettyjä etuja tai haittoja. Esimerkiksi vastustajan kenraalin voi lähettää sotimaan muualle, jolloin pelaajan täytyy poistaa yksi kenraaleistaan laudalta. Tai ehkä pelaaja saa nostaa vuoronsa alussa yhden ylimääräisen taktiikkakortin ja niin edelleen. Politiikkavaihe on iso osa peliä ja sen hallitseminen on tärkeää.

Taktiikkakorteilla saa myös ostaa joukkoja kolmen vuoron välein koittavassa talvivaiheessa. Yksi lisäpiste maksaa 4 taktiikkakortin pistettä. Koska 10 on pelin suurin kortti, on sotajoukkojen korvaaminen todella kallista. Ja joukkojen ostamiseen käytetyt kortit ovat tietenkin pois sotimisesta ja politiikasta.

Olen todella yllättynyt siitä, miten elegantisti korttien pelaaminen toimii. Niiden monikäyttöiset tavat pakottavat miettimään pitkän ajan strategioita ja yhden vuoron rynnistykseen satsaava pelaaja häviää varmasti.

Maria on hieno peli

Maria on erittäin hyvä peli. Vaikka sen pelimekaniikat ovat yksinkertaiset, siitä löytyy runsaasti strategista syvyyttä. Toimiaan joutuu miettimään useita vuoroja eteenpäin ja korttien käyttämistä on harkittava tarkoin. Suosittelen peliä lämpimästi kaikille, joiden peliseurueesta löytyy kolme strategiapeleistä kiinnostunutta pelaajaa. Peliä voi pelata myös kaksinpelinä, mutta tällöin politiikkavaihe tuntuu valjulta. Kaksinpeli sopiikin lähinnä sääntöjen opettelemiseen.

Faktat Mariasta

Pituus: 180 minuuttia.