Magic: The Gathering

Vuonna 1993 korttipelien maailma mullistui, kun Wizards of the Coast esitteli Magic: The Gatheringin ja sen myötä uuden tavan myydä pelejä. Ainekset olivat tuttuja, keräilykortteja oli ollut iät ja ajat – minäkin keräilin lätkäkortteja aikoinaan. Mutta yhdistelmässä oli silti jotain kriittisesti uutta. Wizardsin Peter Adkinson ennusti ennen pelin ilmestymistä, että siitä tulee iso juttu ja niinhän siinä kävi.

Magic: The Gatheringista on kirjoitettu 25 vuoden aikana paljon. Useimmilla on siitä joku mielipide, monilla varsin kriittinen. Onhan se vaativa elämäntapapeli, jonka pelaaminen tosissaan vaatii ja palkitsee rahallisia panostuksia. Aion kuitenkin tarkastella Magicia tässä vähän toisenlaisesta näkökulmasta: mitä Magic antaa satunnaisemmalle pelaajalle, joka haluaa selvitä pelistä halvemmalla?

Velhotaistelun perusteet

Käydään kuitenkin nopeasti läpi perusteet. Magic: The Gathering on keräilykorttipeli, mikä tarkoittaa siis sitä, että kortit ostetaan pääasiassa booster-pakkauksissa, joissa on 15 sattumanvaraista korttia. Korteilla on luonnollisesti erilaisia harvinaisuusasteita: osa on yleisiä, osa taas harvinaisempia.

Kun kortteja on kertynyt tarpeeksi, niistä rakennetaan pakka, jossa on tavallisesti 60 korttia. Näillä pakoilla sitten pelataan. Toisin kuin pakanrakennuspeleissä, pakanrakennus on Magicissa varsinaisesta pelaamisesta irrallinen vaihe ja samalla pakalla pelataan useampia pelejä.

Pelit ovat yleensä kaksinpelejä; se on Magicia puhtaimmillaan, vaikka monenlaisia moninpelimuotoja on kehitetty vuosien varrella. Tavoitteena on tavallisesti vastapuolen elämäpisteiden pudottaminen nollaan, joko hyökkäämällä pöydälle kutsutuilla olennoilla tai tekemällä suoraan vahinkoa vastapelaajaan. Olennoilta voi suojautua pelaamalla omia olentojaan torjumaan hyökkäyksiä ja taikoihinkin on kaikenlaisia konsteja. Taikoja on monenlaisia: osa pelataan ja niillä on jokin kertakäyttöinen vaikutus, osa taas jää pöytään pidemmäksi aikaan ja vaikuttaa joko olentoihin tai koko peliin.

Magicin ytimessä on väripyörä: kortit jakautuvat viiteen eri väriin (ja värittömiin, neutraaleihin artifakteihin). Eri väreillä ja värien yhdistelmillä on omat luonteensa. Valkoinen on suojelevaa ja parantavaa, vihreä luontoa ja suuria hirviöitä, punainen tulta ja tuhoa, musta nekromantiaa ja pahuutta ja sininen hallintaa ja kikkailua. Idea tuntuu vähän kuluneelta, mutta se johtuu siitä, että sitä on kopioitu Magicista raskaalla kädellä.

Kortit pelataan kädestä maksamalla manaa. Manaa saadaan pääasiassa land-korteista. Basic landit ovat perusmaita, jotka tuottavat yhden manan jotain väriä, näiden lisäksi on sitten kaikenlaista erikoisempaa. Pakasta noin kolmasosa on tavallisesti landeja. Mitä voimakkaampi taika tai hirviö, sitä enemmän se maksaa. Joka vuoro saa pelata kädestä yhden landin, joten peleissä on luonnollinen kehityskaari, jossa pelin edetessä pääsee käyttämään yhä voimakkaampia taikoja.

Valtava korttiuniversumi

Magic: The Gatheringin yksi houkutus on siinä, että erilaisia kortteja on valtava määrä. Ne on jaettu setteihin. Isossa setissä on noin 260–300 erilaista korttia, pienemmässä 150–200 korttia. Setit muodostavat kolmen setin blokkeja, joilla on yhteinen teema ja samanlainen maailma. Settejä on vuosien aikana ilmestynyt paljon, joten erilaisia kortteja on tarjolla valtavasti: syyskuussa 2016 lukema oli noin 16 000 erilaista korttia.

Tietenkään kaikkia näitä ei ole mahdollista käyttää, osa korteista on käytännössä kadonnut historiaan, mutta erilaisia kortteja on silti tuhansia. Tämä tietää huikeaa määrää vaihtelua. Käytännössä tätä vaihtelua rajoitetaan hieman erilaisilla pakkaformaateilla. Kotipeleissä voi pelata mitä tahansa, mutta turnauksissa käytetään erilaisia rajoituksia.

Block Constructed -turnauksissa käytetään vain yhden blokin kortteja. Standard sisältää noin viidestä kahdeksaan uusinta settiä ja valikoimaa päivitetään kerran vuodessa, jolloin vanhimpia kortteja ei saa käyttää ja uudet tulevat mukaan. Modern taas on kierroton setti, siinä ovat sallittuja kaikki 8th Editionin jälkeen ilmestyneet kortit. Uusia mahdollisia kortteja tulee siis mukaan, mutta vanhat eivät poistu. Limited-peleissä pelaajille annetaan satunnainen kasa kortteja – vaikkapa kuusi boosteria – joista pitää rakentaa pakka.

Helposti lähestyttäviä pelitapoja

Jos haluaa pelata Magicia pienimuotoisemmin ja vähillä rahoilla, kannattaa unohtaa Constructed-turnauspelit saman tien. Se on laji, joka vaatii jatkuvaa rahankäyttöä. Hyvän pakan rakentaminen voi maksaa satoja euroja ja erityisesti kiertävissä formaateissa vaatii jatkuvaa uusien korttien hankkimista. Toki Moderninkin pelaajien on pysyttävä muutosten suhteen ajan tasalla. Limited-turnaukset ovat sen sijaan paljon kiinnostavampi formaatti, jos turnauspelaaminen kiinnostaa, mutta rahankäyttö ei, koska niissä kortit tulevat turnauksen puolelta.

Helpoin tapa päästä Magicin kanssa alkuun on ostaa valmispakkoja. Valmispakat ovat yksinkertaisesti valmiita, täysin pelikelpoisia pakkoja. Niitä myydään usein kahden pakan paketeissa, jolloin pakat on tasapainotettu suunnilleen samanvahvuisiksi, joka takaa mielenkiintoiset matsit. Valmispakkojen hinta on noin 10–15 euroa kappaleelta, joten alle 50 eurolla saa jo useamman pakan, joista saa monta erilaista matsia.

Jos haluaa päästä pakanrakennuksen makuun ja suosittelen kyllä, koska se on Magicin mielenkiintoisinta antia, paras lähestymistapa on unohtaa boosteripaketit ja hankkia halpoja peruskortteja. Kiloboksin tai käyttisboksin nimellä kulkeva tuote maksaa alle kympin ja sisältää yli 500 korttia sekalaisia common- ja uncommon-tasoisia kortteja – nämä ovat bulkkitavaraa, jota kaikilla irtokortteja myyvillä liikkeillä on riesaksi asti. Jos lähipiiristä löytyy pidempään Magicia pelanneita, tällaista sekalaista jämäkorttia voi kysellä heiltäkin.

Tällaisilla sekalaisilla korteilla pääsee mukavasti pakanrakennuksen makuun. Mitään turnauksissa pärjääviä pakkoja näistä aineksista ei tehdä, mutta kotipeleissä vaatimukset ovat matalammat. Prosessi, jossa pakka rakennetaan ja pistetään loputtomaan testaa–tuunaa-sykliin, on mielenkiintoinen.

Kannattaako Magicia pelata?

Kyllä, Magic on hyvä peli. Ei se suotta ole yhä suosittu 25 vuoden jälkeen. Palasin itse hiljattain pelin pariin, kun 12-vuotias poikani kiinnostui – olimme pelanneet paljon Hero Realmsia ja Shards of Infinityä, joten Magic oli aika luonteva jatko tästä. Aloitimme valmispakoilla ja olen sittemmin ostanut pari kiloboksia ja saanut tosissani turnauksia pelaavalta veljeltäni laatikollisen turhia kortteja, joilla olemme päässeet pakanrakennuksen kanssa alkuun. (Päivitys 26.10.2019: No, ei se nyt ihan tähän jäänyt, sittemmin on tullut hankittua käytettynä jäämistöeriä ja ostettua jonkun verran uusiakin kortteja. Rahaa on mennyt pari sataa euroa.)

Peli on edelleen kiehtova. On se myös vähän turhauttava: näin kasuaalipelaajana pidän manajärjestelmää hivenen rasittavana, enkä lainkaan ihmettele, että se on monissa myöhemmissä peleissä yksinkertaistettu tuntuvasti. Hearthstone esimerkiksi käyttää järjestelmää, jossa mana on väritöntä ja sitä tulee joka vuoro yksi enemmän käyttöön, ikään kuin Magicissa saisit joka vuoro landin lisää pöytään. Tämä eliminoi Magicin turhauttavat tilanteet, joissa pakasta joko ei nouse landeja ollenkaan tai ei nouse muuta kuin landia. Kumpikin on turhauttava lopputulos.

Kyselin kuitenkin veljeni mielipidettä asiaan ja sieltä tuli aivan toisenlainen näkökulma: manasysteemi onkin mielenkiintoinen, taitoa vaativa osuus pelistä. Turnauspelien tasolla tilanne onkin toisenlainen kuin kotipeleissä. Pakassa voi ja pitääkin olla kaikenlaista, millä manaa ja landeja hallitaan, jotta varmistetaan, että manaa on riittävästi, mutta ei liikaa.

Kannattaa siis varautua siihen, että Magic on aina jollain tasolla tuuripeli. Turnauspeleissä tuurin osuus on pienempi kuin löysemmissä kotipeleissä, mutta turnauksissakin pelataan yleensä paras kolmesta. Pelin lopputulokseen vaikuttaa Magicissa kolme asiaa: pelaajan taito, pakkojen laatu ja varianssi eli tuuri. Jokaisella näistä on mahdollisuus ratkaista peli, turnaustasolla tavoitteena on kehittää omaa taitoa ja pakan laatua sellaiselle tasolle, että tuurin osuus kutistuu.

Olen joka tapauksessa nauttinut suuresti paluusta Magicin pariin parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. On hauska nähdä, millaisella innolla uusi sukupolvi peliin tarttuu. Koska pelaamme kotona, peliseura on ihan yhtä kätevästi saatavilla kuin aikoinaan veljen kanssa kun vielä molemmat asuimme kotona, ja yhteinen korttipooli varmistaa, että peli ei hajoa siihen, että toinen innostuu keräämään enemmän kortteja.

Tämä samantahtisuus on avainjuttu: jos aloittaa pelaamaan Magicia kaverin kanssa ja toisella on kilobokseja ja toinen ostaa boosteribokseja ja irtokortteja ja rakentaa turnaustason pakkoja, pelaamisesta karisee mielekkyys nopeasti. Yhteisellä korttipoolilla pelaaminen ei mene kilpavarusteluksi – mutta pakko myöntää, että vähän on alkanut poltella harvinaisempienkin korttien haaliminen käyttöön jotain kautta, mutta siinä kohtaa pelin hintalappu nousee sitten helposti jo kolminumeroiseksi, joten tyydyn vielä harkitsemaan.

Vinkkejä aloittelijoille

Jos käsissä on se 500–1000 korttia, joista pitäisi tehdä pakka, mistä aloittaa? Siinäpä hyvä kysymys. Aloittelijan kannattaa pitäytyä yksi- tai kaksivärisissä pakoissa. Kolmivärinen pakka on aina vaikeampi saada toimimaan. Yksivärinen tai suunnilleen puolet ja puolet menevä kaksivärinen pakka on paljon helpompi.

60 korttia on hyvä pakan koko. Se on sääntöjen mukainen minimi, eikä sen ylittämiselle ole useinkaan perusteita. 60 kortin pakassa pitää olla landeja noin 24 kappaletta – se on hyvä lähtökohta, josta voi sitten säätää sen mukaan, minkä verran kortit manaa vaativat. Sitten vain valitsemaan kortteja! Korttisettisi on luultavasti sen verran sekalainen, että mitään järjettömän hyviä kombinaatioita tuskin saat aikaiseksi, mutta kannattaa etsiä kortteja, jotka toimivat jotenkin mukavasti yhteen.

Kun olet pakkasi kortit valinnut, kannattaa lajitella ne manahinnan mukaan. Tästä muodostuu pakkasi mana curve, eli se, minkä verran kortit vaativat manaa. Tämän jakauman pitäisi olla sopiva: riittävästi halpoja kortteja, jotta pääset pelissä alkuun, jotain isoa ja voimakasta pelattavaksi siinä vaiheessa kun peli on pitkällä ja manaa on paljon, ja valtaosa korteista jostain siitä väliltä. Jos jakauma kallistuu kalliimpaan päähän, pakkasi on luultavasti vaikeuksissa ja häviät pelit ennen kuin oma pelisi kunnolla käynnistyy.

Sitten vain testaamaan. Pakkahan ei ole koskaan valmis, vaan sitä voi aina hioa paremmaksi. Toimisiko joku toinen kortti sittenkin paremmin kuin tämä, voisiko yhden landin viilata pois ja korvata jollain muulla kortilla… Ei ihme, että Magiciin jää koukkuun.

Cube draft

Yksi parhaista tavoista pelata Magicia on draftaaminen, jossa pelaajat rakentavat pakat annetuista korteista. Tätä voi tehdä booster draftina uusilla boostereilla, mutta se tulee pidemmän päälle kalliiksi. Kaikista hauskin tapa onkin Cube Draft, jossa rakennetaan noin 300–400 kortin korttipooli, josta draftia tehdään. Hyvän cuben tekeminen vaatii hieman rahaa ja vähän vaivannäköä, mutta se palkitsee pidemmän päälle. Lue lisää cube draftista erillisestä artikkelista.

Magic: The Gathering Arena

Elokuussa 2020. Nyt kun Arena eli Magicin netissä pelattava versio on saapunut myös Macille, olen päässyt tutustumaan netti-Magicin maailmaan – ja sehän se lumovoimainen paikka vasta onkin. En ole yleensä ollut suurensuuri nettipelien ystävä, mutta Magicin parissa pelikelloon on kertynyt yli 12 tuntia peliaikaa ja reilusti yli sata pelattua matsia.

Arenalla pelaaminen on erittäin sujuvaa ja enimmäkseen vaivatonta. Joidenkin korttien ja pakkojen osalta se on paljon näppärämpää kuin korteilla pelaaminen, kun kaikki counterit ja korttien tilan päivitykset näkyvät suoraan ja automaattisesti – voisin kuvitella, että esimerkiksi paljon pelaamani Mutate-pakat olisivat melkoinen riesa paperilla pelatessa, mutta Arenassa ne toimivat vaivattomasti.

Hoidetaan talousasiat alta pois ensin: Arena on ilmainen, mutta rahaa saa toki käyttää, jos haluaa vauhdittaa etenemistään. Perinteiseen tapaan talous pyörii kahdella valuutalla: on helpommin pelaamalla kertyviä kolikoita ja vaikeammin haalittavia jalokiviä, joita saa helpoimmin ostamalla euroilla. Boostereita voi ostaa molemmilla, samoin pääsylippuja turnauksiin, mutta osa herkuista on ostettavissa vain jalokivillä. Itse olen tähän mennessä käyttänyt oikeaa rahaa vitosen, koska vitosella saa hyvän aloitusdiilin jalokiviä ja boostereita.

Tarjolla on monenlaista pelattavaa, enkä aio tässä käydä läpi kaikkia mahdollisia pelitapoja. Perusrunkona on Constructed-pelaaminen. Perusformaatit ovat Standard ja Historic, eli normaalin Standard-rotaation mukaiset rajoitukset tai sitten Historicin ”kaikki mitä Arenasta löytyy”, mikä tarkoittaa vähän rajallista settiä, suunnilleen Core Set 2019:stä eteenpäin.

Vanhoja kortteja tullaan ilmeisesti lisäämään myöhemmin, esimerkiksi tätä kirjoittaessani tulossa on Amonkhet Remastered, joka yhdistelee Amonkhetin ja Hour of Devastationin korteista yhden kuratoiduen setin ja jättää pois nettipelaamisen kannalta hankalimpia kortteja. Pääpaino on kuitenkin uudemmissa korteissa.

Kortteja voi ostaa omaan digikokoelmaansa joko boostereittain tai sitten näppärällä jokerisysteemillä. Boostereista voi joskus nousta jokereita, eli raren sijasta voikin saada rare-tasoisen jokerin, jonka voi vaihtaa mihin tahansa rareen. Näitä jokereita kertyy myös pikkuhiljaa boostereita avaamalla bonuksena. Tämä on ainoa tapa hankkia yksittäisiä kortteja. Systeemi on ihan hyvä, mutta etenkin rare-jokereista on jatkuva pula, kerralla voi keskittyä oikeastaan yhden pakan rakentamiseen ja sekin vie aikansa.

Tarjolla on myös draftaamista vaihtelevilla seteillä. Quick Draft on halvempi, jossa drafti hoidetaan bottien kanssa – mikä sopii hyvin aloittelijoille, sillä miettimisaikaa on rajattomasti – ja Premium Draft kalliimpi, jossa draftataan ihmisten kanssa. Molemmissa muodoissa rakennetulla pakalla pelataan ihmisiä vastaan, kunnes on voittanut seitsemän kertaa tai hävinnyt kolmesti. Palkinto – kortteja ja jalokiviä – riippuu sitten voittojen määrästä.

Draftien ja Constructedin lisäksi tarjolla on silloin tällöin vaihtelevia pelimuotoja.

Peleissä on rankingit, joilla pyritään varmistamaan, että vastus on aina sopivan tasoista. Enimmäkseen se onkin ja vastapelaajia löytyy yleensä nopeasti, useimmiten heti ja pisimmilläänkin alle puolessa minuutissa. Toisinaan vastaan tulee pöyristyttävän kovia pakkoja, mutta ainakaan sellaiset matsit eivät kestä pitkään. Käyttöliittymästä löytyy luovutusnappi, jolle on toisinaan tarvetta.

Vuorovaikutusta muiden pelaajien kanssa ei voi juuri harjoittaa. Yksinkertaista viestintää: ”hello”, ”nice!”, ”good game”, siinäpä se. Hyvä niin, en liiemmin välittäisikään chattailla muiden pelaajien kanssa. Vastapelaajien käytöstavoista ei siis tarvitse murehtia, peli ei yksinkertaisesti anna käyttäytyä erityisen huonosti.

Minä olen jäänyt koukkuun, olen innostuneempi Magicin pelaamisesta kuin aikaisemmin. Standardin pelaaminen on minulle vähän uusi juttu ja se on ollut oikein hauskaa: on kätevää operoida vähän pienemmällä korttivalikoimalla ja on hauskaa, että meta tulee tutuksi – tietää vähän, millaisia pakkoja pelataan ja osaa jo ensimmäisten korttien perusteella ennustaa, tuleeko matsista helppo vai vaikea. Odotan myös mielenkiinnolla syyskuussa luvassa olevaa rotaatiota, kun vanhoja settejä poistuu ja uusi Zendikar Rising tulee tilalle.

Arenasta nauttiminen edellyttää Constructedin parissa viihtymistä. Jos haluaisi pelata pelkkää draftia, joutuu joko käyttämään rahaa jalokivien ostamiseen tai hinkkaamaan Constructedia monta päivää keräten palkkioita, jotta saa draftilippuja ostettua. Peli jakelee aika avokätisesti kolikoita päivittäisten tehtävien suorittamisesta, päivän 15 ensimmäisestä voitosta ja niin edelleen, mutta tahkoamista se vaatii.

Toistaiseksi Mac-versio on myös melkoinen bugikimppu, joka kaatuilee säännöllisesti ja käynnistyy hitaasti. Windows-versio ymmärtääkseni toimii paremmin.

Pari vinkkiä vielä. Ilmaista roinaa antavat koodit kannattaa hyödyntää. Asetuksista taas kannattaa käydä nippaisemassa päälle yksityiskohtaisemmat lokit, jonka jälkeen voi käyttää seurantatyökaluja kuten MTG Arena Tool. Näillä työkaluilla näkee ensinnäkin matsin aikana omassa pakassa olevat kortit ja vastapuolen pelaamat kortit, mutta ennen kaikkea niillä voi seurata pakkojensa menestystä. Tiedän nyt itse esimerkiksi että menestyksekkäimmällä pakallani on 53 matsista 74% voittoprosentti ja että voittoprosenttini on 95% silloin kun Questing Beast on aloituskädessä mukana.

Faktat Magic: The Gatheringista

Suunnittelija: Richard Garfield

Julkaisija: Wizards of the Coast (1993–)

Mutkikkuus: Perussäännöt ovat melko suoraviivaiset, eivätkä juurikaan mutkikkaammat kuin muissakaan vastaavissa korttipeleissä. Korttien väliset vuorovaikutukset mutkistavat asioita ja turnaustasolla säännöt pitää tuntea täsmällisemmin. Kattavat, perinpohjaiset säännöt ovatkin sitten yli 200-sivuinen pumaska, mutta sitä ei muiden tarvitse tuntea kuin turnaustuomareiden.

Onnen vaikutus: Mitä lähempänä aloittelijatasoa ollaan, sitä enemmän Magic on tuuripeli. Turnaustasolla tuurin osuus on pienempi, mutta aina se on mukana. Pelin voi aina ratkaista se, että toisella pelaajista pakka on paremmassa järjestyksessä.

Vuorovaikutus: Peli on suoraa vuorovaikutusta, jossa toisen pelaajan jokainen liike on merkityksellinen.

Teema: Magicin alkuvuosina pelin teema oli yhtä sekasotkua, mutta sittemmin kortteihin on tullut yhdenmukaisempi ote ja enemmän tolkkua. Harva kuitenkaan pelaa Magicia teeman ja immersion vuoksi.

Uudelleenpelattavuus: On olemassa ihmisiä, jotka ovat pelanneet Magicia yli 20 vuotta kyllästymättä. Jatkuva uusien korttien virta pitää pelin freesinä. Uudelleenpeluuarvo on siis rajaton.

Kieliriippuvuus: Kortit ovat englanninkielisiä, mutta jo melko rajallisella kielitaidolla pääsee pitkälle, etenkin jos toinen pelaajista osaa hyvin englantia.

Pelaajamäärä: 2 pelaajaa, mutta moninpelimuotojakin on.

Pituus: Noin 10–15 minuuttia.