Magic Maze

Velho, barbaari, haltia ja kääpiö kävelevät ostarille… harvoin on pelin juoni kuulostanut yhtä paljon vitsin alulta. Kasper Lappin esikoispeli Magic Maze naurattaa hyvän vitsin lailla, joten konnotaatio osuu kohdilleen.

Edellisellä seikkailullaan edellä mainitut velho, barbaari, haltia ja kääpiö ovat menettäneet varusteensa. Rahapussukkakin huutaa tyhjyyttään. Kaverukset tekevät rankan päätöksen. “Jätkät, me varastetaan ostarilta uudet vermeet. Maksetaan takaisin sitten seuraavan luolaston aarteista.”

Sankarinelikon moraali on ainakin samaa kaliiberia kuin keskiverrolla Dungeons & Dragonsin seikkailijaryhmällä. Porukan kokoonpano herättää myös takaraivossa kuihtuneen muistijäljen: onkos nämä tyypit olevinaan HeroQuestin päähenkilöt?

Ocean’s Four

Magic Maze on reaaliaikainen yhteistyöpeli. Neljä pelinappulaa kirmaavat laatta kerrallaan aukeavan ostoskeskuksen käytäviä etsien itselleen sopivia varusteita: miekkaa, kirvestä, jousipyssyä ja taikajuomaa. Tiimalasin valuessa pitäisi tavarat löytää nopeasti ja sitten vielä juosta haneen ennen kuin vartijat löytävät. Ostarilla on teleporttereita, rullaportaita ja tiimalasin kääntämispisteitä. Jälkimmäiset tulevat tarpeeseen, voi luoja kuinka ne tulevatkaan tarpeeseen.

Magic Maze on kaukana Salaisuuksien saaren tai Pandemian kaltaisista yhteistyöpeleistä. Pelissä on pari varsin äkäistä kierrepalloa.

Ensinnäkin pelissä ei ole vuoroja eikä pelaajakohtaisia hahmoja. Kaikki liikuttavat kaikkia hahmoja yhtä aikaa. Yksi keskeinen jippo on se, että kullakin pelaajalla on toimintolaatta, jossa on hyvin rajoittunut valikoima liikkeitä. Mikko ei ehkä voi liikuttaa nappuloita kuin pohjoiseen, Timo hallitsee etelän suunnan ja kyvyn kulkea rullaportaita. Annika liikuttaa nappuloita itään ja osaa käyttää teleportteria, ja Joonas osaa mennä länteen ja avata uusia ostarilaattoja.

Tässä tulee kuitenkin varsinainen pääjippo: pelin aikana ei puhuta. Ainoa laillinen tapa kommunikoida on “tuijottaa toista intensiivisesti” sekä ottaa iso, punainen, TEE JOTAIN!!!#&@(™) -nappula ja “asettaa se toisen pelaajan eteen”. Tätä hiljaisuussääntöä voi rikkoa muutamassa kohtaa, esimerkiksi skenaarion alussa voi nopeasti tehdä ääneen suunnitelmia ennen kuin kukaan tekee ensimmäistä siirtoa.

Tiimalasissa on hiekkaa kolmeksi minuutiksi, ja jos se koskaan loppuu, vartijat saavat sankarit kiinni ja se on game over. Tiimalasin onnistunut kääntäminen taas aiheuttaa pelaajien henkilökohtaisten toimintolaattojen siirtymisen seuraavalle pelaajalle, jolloin aivot saavat uutta jumppaa, kun jokainen tekeekin jotain aivan eri asiaa kuin äsken.

Mission Kinda Possible: Burglar Nation

Jos pelin kaikki säännöt ja laatat olisivat heti käytössä, homma olisi hirveää sähläämistä ja verenpainelääkkeet olisi hyvä pitää käden ulottuvilla. Onneksi peli on kampanjamuotoinen, ja seitsemän skenaarion pituinen tutustumiskampanja opettaa säännöt hiljalleen. Sen jälkeen voi pelata varsinaisen 10 skenaarion kampanjan. Siinä ovat käytössä hahmokohtaiset erikoisominaisuudet ja muun muassa elämää vaikeuttavat valvontakamerat.

Magic Maze on oikeassa porukassa ihan hervottoman hauska peli. Jännitys nousee tappiin, kun kaikki odottavat, tajuaako se yksi mitä sen nyt pitäisi tehdä.

Minulla on mielestäni selkeä idea. Liikutan velhoa kohti laatan reunaa, jossa Miira toivottavasti älyää aktivoida uuden laatan avaamistoiminnon. Itsevarmuuteni alkaa kuitenkin rakoilla, kun huomaan Kristianin tuijottavan pahasti. Tunne vahvistuu, kun Oona alkaa nakuttaa edessäni punaista tee jotain -nappulaa kuin Singerin ompelukone. Öö, pitäiskö jotakuta liikuttaa nyt pohjoiseen. Mitä ne haluaa? Apua. Oona nakuttaa, Tero tuijottaa. Sitten kaikki älähtävät manailemaan. “Tiimalasista loppui hiekka! Sä olit ainoa joka voi barbaarilla sen tuosta vierestään kääntää?!”, valistaa Tuomo samalla kun vartijat antavat seikkailijoillemme pysyvän porttikiellon Ratinaan.

Kun samalla porukalla pelaa useamman skenaarion putkeen, alkaa peli myös sujua paremmin. Onnistunut skenaarion läpäisy tuntuu aina palkitsevalta, ja monesti homma on aivan sekunneista kiinni. Skenaarioilla on myös tarpeeksi eroa, jolloin pelaaminen ei tunnu aivan saman toistamiselta.

Pelin komponentit ovat rouhean kokoisia, ja niitä on yllättävän vähän siihen nähden, kuinka paljon peliä laatikosta saa irti. Komponentit tosin olisivat mahtuneet selvästi pienempäänkin boksiin, mutta peli on vielä ihan näppärästi kuljetettavan kokoinen. Gyomin sarjakuvamainen kuvitus on pirteää: ostarilaatoissa on paljon huvittavia yksityiskohtia, joita ei kyllä pelin aikana ehdi ihailla sitten tippaakaan. Komponenteissa ainoa nipotuksen paikka ovat pelinappuloiden tarrat, joiden liimaaminen kauniisti ja käyttöä kestävästi oli kaltaiselleni mämmikouralle vähän liikaa. Tarrat eivät sinänsä ole välttämättömiä, mutta värisokeille niistä voi olla apua.

Magic Maze antoi meille varsin uniikin pelikokemuksen: se tuntui piristävältä vaihtelulta. Yleensä emme yhteistyöpeleille lämpene, mutta hiljaisuusvaatimus poisti kaikki alfagamer-ongelmat. Kaikki saavat varmasti pelata ilman takapirua ehdottelemassa siirtoja toisten puolesta. Myös nopea pelattavuus ja pelin ehdoton huumoriarvo nostivat pisteitä. Olin monta kertaa tikahtua hysteeriseen nauruun, kun sonta oli juuri lennähtämässä seikkailijoiden tuulettimeen ja ihmiset ilmeilivät toisilleen kuin raivokkaat miimikot.

Peliin on sen ilmestymisen jälkeen julkaistu myös lisäosa: Magic Maze: Maximum Security. Sen suomennosta ei ole tätä kirjoitettaessa ilmestynyt. Lisäosa tuo peliin vartijoita ja monia muita uusia haasteita.

Faktat Magic Mazesta

Suunnittelija: Kasper Lapp

Julkaisijat: Lautapelit.fi (2018), Sit Down! (2017)

Mutkikkuus: Säännöt opetetaan hiljalleen harjoituskampanjan kautta. Äänettömän yhteistyön oppiminen on se suurin haaste, säännöt ovat pääosin helposti muistettavia.

Onnen vaikutus: Skenaariokohtaiset laatat nousevat sattumanvaraisesti, joten ostoskeskus on erilainen. Muuten kyseessä on taitopeli.

Vuorovaikutus: Kaikki liikkuminen ja pelissä toimiminen on yhteistyötä, joten vuorovaikutusta on runsaasti. Tosin suullinen neuvottelu onnistuu vain harvoin.

Teema: Teema on pöhkö, mutta kyllä se ostarilla sekoilu siinä välittyy.

Uudelleenpelattavuus: Skenaariot ja satunnaisesti muuttuva ostari tarjoavat kyllä kohtuullisesti uudelleenpeluuarvoa. Alkupään skenaariot voivat kokeneempia seikkailijoita alkaa tosin kyllästyttämään, jos peliä joutuu opettamaan jatkuvasti uusille pelaajille.

Kieliriippuvuus: Pelissä ei ole lainkaan tekstiä. Lautapelit.fin julkaisemassa versiosta löytyvät ohjeet suomeksi, ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi.

Pelaajamäärä: 1–8, parhaimmillaan peli on neljällä pelaajalla, jolloin toiminnot jakautuvat tasaisesti eikä päällekkäisyyksiä ole.

Kesto: Noin 15 minuuttia skenaariota kohden.