Lovecraft Letter

Japanilaisen Seiji Kanain mikropeli Love Letter on osoittautunut kestäväksi peliksi. Olen itse pelannut sitä reilusti yli sata kertaa ja pidän pelistä yhä: se on mielestäni yksi parhaista perhepeleistä ikinä. Love Letteristä on tehty myös useita uusia versioita, jotka ovat enimmäkseen vain ulkoasupäivityksiä tai korkeintaan muuttavat peliä hyvin vähän. Siten ne eivät myöskään ole erityisen kiinnostavia, jos alkuperäisen Love Letterin teema miellyttää.

Seiji Kanain itsensä suunnittelema Lovecraft Letter onnistui kuitenkin ylittämään kiinnostuskynnyksen. Se ei vain vaihda pelin aihetta, vaan myös tuo siihen uutta sisältöä ja uusia kuvioita. AEG on tehnyt pelistä mielenkiintoisen näköisen ja kun sen vielä sai Tampereen kaupunginkirjastosta lainaan aivan ilmaiseksi, niin pakkohan tähän oli tutustua.

Kauhua Egyptissä

Lovecraft Letterin tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Egyptiin. Pelaajat etsivät kadonnutta serkkuaan, joka on löytänyt jotain sanoinkuvaamatonta, houkuttelevaa ja vaarallista, ja hävinnyt sitten sen sileän tien. Kuka pelaajista pääsee lähimmäksi serkun löytämistä?

Perusrunkona on Love Letter. Pakassa on kahdeksan erilaista korttia, numeroituna 1–8. Pelaajilla on kädessään yksi kortti ja oman vuoron aluksi nostetaan toinen, pelataan näistä kahdesta kortista yksi ja tehdään, mitä kortti sanoo. Kierroksen aikana on mahdollista pudota pelistä ja pudottaa toisia pelaajia pelistä. Jos joku jää yksin jäljelle, tämä pelaaja voittaa kierroksen ja jos taas pakka loppuu, pelin voittaa se, jolla on kädessään suurinumeroisin kortti.

Lovecraft Letter laajentaa tästä. Love Letterin pakkaan lisätään jokaisesta kortista yksi hullu versio. Nämä hullut versiot ovat kuten täysjärkiset, mutta niissä on lisäksi hullu muunnelma kortin toiminnosta. Kun tavallinen kolmonen laittaa pelaajat vertailemaan korttejaan ja pienemmän numeron omistava putoaa pelistä, hullulla kolmosella voi suoraan pudottaa jonkun pelaajan pois pelistä. Tavallisella kuutosella pitää vaihtaa korttia toisen pelaajan kanssa, hullulla kuutosella otetaan kaikkien pelaajien kortit ja jaetaan ne pelaajien kesken – hullut kortit ovat siis selvästi tavallisia tehokkaampia.

Hulluudella on tietysti hintansa. Ensimmäisestä kierroksen aikana pelatusta hullusta kortista ei saa tehdä kuin perustoiminnon, vasta toisesta kortista alkaen pääsee valitsemaan, käyttääkö perustoimintoa vai hullua toimintoa. Ensimmäinenkin kortti käynnistää kuitenkin hulluustarkistukset: jokaisen vuoron aluksi nostetaan pakasta niin monta korttia kuin omassa poistopinossa on hulluja kortteja. Jos pakasta nousee yksikin hullu kortti, kierros päättyy tämän pelaajan osalta siihen: hulluus koitui kohtaloksi.

Lisäkerros hulluutta

Hulluus on hieno lisäkerros peliin. Hulluilla korteilla pärjää paremmin, mutta niiden käyttäminen on iso riski. Lisäksi ne vaikuttavat pisteisiin: kierroksen voittaja saa yhden pisteen. Jos poistopinossa on yksikin hullu kortti, pistekin on hullu. Voittamiseen tarvitaan kaksi täysjärkistä pistettä tai kolme hullua. Pysymällä loitolla hullutuksista voi siis teoriassa voittaa nopeammin.

Toki hulluudessa on houkutuksia – hullu kahdeksikko eli Cthulhu viekoittelee lupauksella välittömästä koko pelin voitosta. Cthulhun pelaaminen vain edellyttää, että omassa poistopinossa on valmiiksi jo kaksi hullua korttia.

Love Letter on siitä mainio peli, että se on lähes tyystin tuuripeli, mutta tuurielementti on kätketty pinnan alle: peli tuntuu taitopeliltä. Lovecraft Letter on näkyvämmin tuuripeli, sillä esimerkiksi hulluustarkistus on hyvin voimakas tuurielementti. Toisaalta se on riskielementti ja on osin oma valinta, lähteekö hulluuden tielle ja ottaako riskin – mutta toisaalta kuten kaikki Love Letteriä pelanneet hyvin tietävät, vaikka kädessä on kaksi korttia, se ei silti tarkoita, että aina pääsisi valitsemaan, mitä pelaa. Jos molemmat kortit ovat hulluja tai toista korttia ei muuten vain voi pelata, hulluksi vain ajautuu – vaikka teeman kannaltahan tämä toimii kyllä, ei jokainen Lovecraftin tarinoiden henkilökään altistumistaan valinnut.

Luksustuote

Lovecraft Letter on viimeisen päälle tyylikäs luksustuote. Kuvitus ja design on Vincent Dutrait’n käsialaa ja kauttaaltaan erittäin siistiä työtä. Laatikko näyttää kirjalta ja sulkeutuu magneettikiinnityksellä. Sisältä paljastuu insertti, jossa on paikat pisteiden laskentaan käytettäville pokerichipeille ja korteille. Kortteja varten on valmiiksi upeat kuvioidut Lovecraft Letter -korttimuovit.

Vain ohjekirja jättää vähän toivomisen varaa. Kyllä siitä säännöt oppii, etenkin jos on kokenut Love Letterin pelaaja, mutta jotenkin se silti onnistuu hämmentämään ja sekoittamaan yksinkertaiset asiat tarpeettoman monimutkaisiksi. Temaattista sekin, Lovecraftin kirjoissahan esiintyy usein hulluksi tekeviä kirjoja, mutta juuri tähän kohtaan en olisi teemaa kaivannut.

Kenelle Lovecraft Letteriä sitten suosittelisin? Perhepeliksi ja satunnaisemmille pelaajille Love Letter on mielestäni parempi valinta ja muutenkin aloittaisin siitä – sen eleganssi on lyömätöntä. Lovecraft-teeman ystäville Lovecraft Letter vie kuitenkin voiton ja peliharrastajatkin voivat arvostaa sitä, miten pelissä on vähän enemmän valintoja tehtäväksi. Kovin vaikea peli tämäkään ei ole ja soveltuu vaikeusasteeltaan aivan hyvin perhepeliksi, etenkin jos lapset on koulittu tavallisella Love Letterillä.

Yksi etu Lovecraft Letterillä on puolellaan: laajempi pakka tarkoittaa, että peli toimii jopa kuudella pelaajalla. Kaksinpeliksi en tätäkään versiota suosittelisi, mutta viidellä peli toimii varmasti mainiosti; kuusinpeli voi olla melko kaoottinen kokemus, mutta kuitenkin toimii.

Faktat Lovecraft Letteristä

Suunnittelija: Seiji Kanai

Julkaisija: AEG (2017)

Mutkikkuus: Jos on pelannut Love Letteriä aikaisemmin, peli on helppo oppia, vaikka sääntökirja vähän sekava onkin. Ihan nollasta lähtien haastetta on hieman enemmän, mutta sittenkin peli on varsin yksinkertainen.

Onnen vaikutus: Alkuperäinen Love Letter on vankasti tuuripeli, vaikka joskus taitopeliltä tuntuukin, ja Lovecraft Letter lisää päälle vielä kerroksen riskinottoa ja tuuria.

Vuorovaikutus: Pelissä on kevyttä ilkeyttä, osa toiminnoista kohdistuu suoraan toisiin pelaajiin. Kierrokselta voi pudota ja pudottaa, mutta vuorovaikutusta pehmentää pelin tuuripitoisuus.

Teema: Lovecraft-teema toimii mainiosti. Hulluus on toteutettu pelissä hyvin.

Uudelleenpelattavuus: Peli kestää kulutusta hyvin, uskoisin että jos alkuperäisen Love Letterin kanssa on viihtynyt yli sadan pelin verran, tämäkin kyllä toimii kerta toisensa jälkeen.

Kieliriippuvuus: Korteissa on vähän tekstiä, mutta apulapulla pääsee alkuun ja melko pian ne oppii ulkoa. Jos osaa Love Letteriä pelata, riittää, että saa apulapun, jossa on selitetty hullujen korttien toiminnot.

Pelaajamäärä: 2–6 pelaajaa, ei loista kaksinpelinä.

Pituus: 15–30 minuuttia, voi olla ohi nopeamminkin.

(Artikkelin kansikuvassa on käytetty Cory Doctorow’n kuvaa, joka on julkaistu CC BY-SA -lisenssillä.)