Kategoriat
Peliarvostelut

Louis XIV

Vuoden 2005 Deutscher Spiele Preis meni tälle Alean uuden keskikokoisen sarjan aloittaneelle hovijuonittelupelille. Nokkela alue-enemmistöpeli sijoittuu Ludvig XIV:n eli Aurinkokuninkaan hoviin, joka onkin varsin luonteva ympäristö vaikutusvallan käyttämiselle perustuvalle pelille.

Irrallisista laatoista koottava pelilauta kuvaa hovia. Keskellä on Ludvigin lähipiiri, ulkoreunalla muita hovin arvohenkilöitä. Muskettisotureita ja muita aikakautta käsitteleviä kirjoja lukeneille nimet ovat tuttuja. Pelin sääntökirjassa on mukavasti lisätietoa kaikista henkilöistä, pelaajat voivat nauttia historian oppitunnista pelaamisen ohessa.

Pelin idea

Louis XIV:n kansiPelaajat käyttävät vaikutusvaltaansa hovin henkilöihin saadakseen erilaisia etuuksia. Pelaajat pelaavat jotain henkilöä kuvaavan kortin ja asettavat laudalle korkeintaan kolme vaikutusvaltamerkkiä. Merkkejä saa laittaa muillekin kuin kortin kuvaamalle henkilölle, mutta siitä kortista on aloitettava ja edettävä viereisiin pudotellen nappuloita matkan varrelle. Henkilöiden yli hyppiminen on kielletty! Pudottelumekanismi on tuttu muistakin Rüdiger Dornin peleistä ja se on hyvä, sen rajoitettu joustavuus toimii.

Hovin jäsenet tarjoavat pelaajille tavaraa. Eniten panostanut pelaaja saa edut ilmaiseksi, muut joutuvat maksamaan. Tavarat sisältävät rahaa, kortteja ja ennen muuta tehtävien suorittamiseen tarvittavia merkkejä. Tehtävät ovat pelin ydin, sillä niiden suorittaminen ratkaisee voittajan. Lisäksi tehtävien suorittaminen antaa pelaajille hyödyllisiä etuja.

Tarkkaa juonittelua

Louis XIV -tilannekuvaKuten parhaissa alue-enemmistöpeleissä, myös Louis XIV:ssä pelaajien on seurattava tarkkaan muiden tekemisiä. Hyödyntämällä muiden jättämiä aukkoja pystyy saamaan edullisia etuja. Pelaajien on myös tasapainoteltava resurssejaan. Välillä on levättävä ja kerättävä voimia.

Ovelana käänteenä eniten panostaneet pelaajat, jotka saavat ilmaiset edut, menettävät merkkinsä varastoon, josta ne on haettava takaisin. Häviäjät saavat merkkinsä takaisin käyttöön.

Pelin lopussa on laattalotto, josta kaikki eivät pidä. Pelin aikana kerätään vaakunoita ja lopussa parhaimmat enemmistöt saaneet tienaavat lisää vaakunoita. Koska kerääminen tapahtuu sattumanvaraisesti, hyvä tuuri tuo mukavasti lisäpisteitä. Tähän on keksitty jokunen muunnelma, itse en koe niitä erityisen tarpeellisiksi, sillä peli joka tapauksessa palkitsee vaakunoiden keräämisestä, vaikkakin sitten vähän epävarmasti.

Louis XIV on haastava peli. Laatikon koko ei vastaa täysin vaikeusastetta, sillä Louis XIV on haastavampi kuin jotkut Alean ison sarjan peleistä. Alue-enemmistöpelien ystäville peli on varma valinta, kiitos pelimekaniikan tuoreuden. Muillekin haastavien pelien ystäville se tarjoaa kiinnostavia haasteita, lautapeliharrastajien äänestämä DSP-palkinto on sen tae.

Suunnittelija:
Julkaisija: Alea, Rio Grande Games
Ilmestymisvuosi: 2005
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 100 min

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

3 vastausta aiheeseen “Louis XIV”

Muuten kelpo peli, mutta pilattu liiallisella tuurielementillä ja turhan kuivalla teemalla.

Laattalottoon tosiaan voi varautua hankkimalla paljon laattoja. Suuremmalta tuurielementiltä tuntuu tehtäväkorttilotto. Jos käteen nousee hyödyttömiä tehtäviä, ei niistä vain saa niin paljoa irti kuin vähän paremmista.

Mutta kaikkiaan Louis XIV on kyllä hyvä peli. Mykerinos on vähän tätä kevyempi, mutta melkoisesti samankaltainen peli, jossa on omat hienoutensa.

Alean Treasure Boxissa on näppärä pikku lisäosa tähän peliin. Peliin tulee mukaan kuninkaan suosikki, joka vierailee vastapäisellä laatalla kuninkaaseen nähden joka kierroksella. Suosikkilaatalla voittaminen tuo kaksi lisänappulaa itselle ja mukanaolo yhden per kierros. Näitä voi käyttä erityisellä suosikkialustalla, josta saa kertaluonteisia pieniä lisäetuja kierroksen eri vaiheisiin.

Testipelimme perusteella suosikkivariantti tuo mukavaa lisäkulmaa peliin, ja se saattaa jopa hieman tasoittaa korttituurista ja laattalotosta aiheutuvia satunnaisongelmia. Ainakin oma pelimme oli erittäin tasainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *