Kategoriat
Peliarvostelut

Lost Valley

Tutkimusmatkailu on hauska teema pelille. Kartan paljastuminen pelin edetessä on mukavaa ja pelistä voi usein kokea saaneensa jotain, vaikka ei menestyisikään. Kullankaivuuteemainen Lost Valley on tutkimusmatkailupelien parhaimmistoa, samoin metsästys ja kalastus esiintyvät harvassa pelissä näin olennaisessa roolissa.

Pelin idea

Lost Valleyn kansiPelaajat lähtevät vesiputoukselta tutkimaan joen ympärille rakentuvaa laaksoa. Pelilautaa kootaan suunnikkaista sitä mukaan kun pelaajat sitä tutkivat. Se, miten joki laudalle asettuu ja miten pelaajat toimivat, vaikuttaa paljon pelin kulkuun.

Pelissä on tarkoituksena kaivaa mahdollisimman paljon kultaa. Kultaa löytyy joen rannoilta ja vuorilta. Jokikulta on huonompaa, mutta sen kaivaminen on helpompaa, riittää että rakentaa vesirännin joelta kullan luokse. Vuorikulta on parempaa, mutta sen kaivaminen vaatii kaivoksen rakentamista. Koska kuka tahansa voi käyttää kaivoksia ja muita rakennelmia, kaivoksen rakentaminen on aina hankala päätös.

Löydettyä kultaa voi käydä tuhlaamassa kaupassa välineiden hankkimiseen. Hevosella ja kanootilla pääsee nopeammin liikkeelle, kullanhuuhteluvälineet ja dynamiitti auttavat kullan kaivamista. Onki ja pyssy helpottavat ruoanhankintaa, kirves puiden kaatamista. Tilaa on rajallisesti, joten kaikkea ei saa — pelaajien on tehtävä valintoja ja erikoistuttava.

Hauskaa puuhastelua

Lost Valleyn laaksoLost Valleyn pelaaminen on hauskaa näpertelyä, jossa pelaajat keräävät ruokaa jaksaakseen kaivaa kultaa. Peli päättyy, kun joku kärrää riittävästi kultaa takaisin kaupalle tai kun talvi koittaa. Kilpajuoksusta on kyse, joten mitä tehokkaammin toimii, sitä paremmat ovat mahdollisuudet.

Lost Valley on teemaltaan vahva, mutta lisäksi mekaanisesti kestävä ja kiinnostava. Kaikkia ei välttämättä miellytä kilpailu kaivoksista ja toisten työn parissa loisiminen. Pelin puuhasteluluonnekin voi olla joko hyvä tai huono asia mausta riippuen. Metsästys- ja kalastusaiheesta kiinnostuneille Lost Valley on kuitenkin mainio valinta.

Virallisesti Lost Valley ei kaksinpeliä tue, mutta kyllä sitä voi kaksistaankin kokeilla, jos ei välitä kilpailun puuttumisesta.

Suunnittelija: ,
Julkaisija: Kronberger Spiele
Ilmestymisvuosi: 2004
Pelaajamäärä: 3-4
Pituus: 75 min

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

2 vastausta aiheeseen “Lost Valley”

Lost Valley on Thebesin ohella yksi niitä paremmin tematisoituja europelejä. Hienosti ilman ylenmääräistä sääntöviidakkoa tavoitetaan kuitenkin jotain semmoisen erämaassa rämpimisen ja (kullan) metsästyksen fiiliksistä. Lost Valley on hieno peli, mutta juuri sääntökirjan virtaviivaistamisen tähden se ei ole niin selkeä kuin sen pitäisi olla. Ironisesti pelin FAQ onkin sääntökirjaa pitempi. Toinen ”vika” pelissä on se, ettei se oikein toimi kuin tasan neljällä pelaajalla. Tosin silloin se onkin yksi parhaista kevyemmistä nelinpeleistä mitä voi puoleentoistatuntiin pelata.

Jostain syystä meidän porukalla alettiin alusta lähtien pelata omalla tiimivariantilla, jossa 2 pelaajan joukkueet pelaavata toisiaan vastaan. Periaatteessa säännöistä muutettiin vain se, että tiimikaveri voi seisoa samassa ruudussa oman kaverin kanssa. Oman kokemuksen mukaan toimi erittäin hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *