London

Leipuriliikkeestä alkanut suuri tulipalo tuhosi syyskuussa vuonna 1666 neljä viidesosaa Lontoon rakennuksista. Tuhoa edesauttoi keskiaikainen kaupunkisuunnittelu yhdistettynä aivan liian tiiviisti rakennettuihin pääosin puurakenteisiin taloihin.

Vaikka taloudelliset vahingot nousivatkin palossa valtaviksi, ei ihmishenkiä menetetty paljoakaan, ja raunioista alkoi kohota uusi, entistä ehompi, paremmin suunniteltu Lontoo. Tästä rauniokasasta alkaa myös Martin Wallacen korttivetoinen lautapeli London.

Pelin idea

Londonin laatikosta paljastuu tyylikäs kartta, jossa Lontoo ympäristöineen on jaettu pariinkymmeneen kaupunginosaan, jonkin verran rahaa, vähän puukuutioita, pahvilaattoja ja toistasataa komeasti kuvitettua korttia. London onkin pohjimmiltaan korttipeli, jossa kaupungin kehitys suuresta palosta lähelle 1900-luvun taitetta on abstrahoitu kolmen korttipakan läpikäymiseksi.

Kortit kuvaavat kaupungin elinkeinonharjoittajia, julkisia rakennuksia, monumentteja ja – köyhälistöä. Alun kiltahuoneiden rakentelusta päästään pelin loppuvaiheissa jo metrotunneleiden kaivamiseen ja parlamenttitalon pystytykseen. Pelin loppupuolella kortit ovat yleensä voimakkaampia ja tehokkaampia kuin alussa, ja aiemmin pelattuja kortteja korvataan jatkuvasti uusilla.

Kaupungin kehittämisen ja pyörittämisen lisäksi yksi Londonia olennaisesti kannatteleva elementti on köyhyyden kontrollointi, joka on toteutettu erittäin näppärällä tavalla. Pelaajat saavat alussa köyhyyspisteitä, joiden määrä elää pelin mittaan vahvastikin. Joka köyhyyskontrollinsa laiminlyö, voi samalla haudata voittohaaveensa.

Korttien pelaamista

Pelaajan vuoro koostuu ensin kortinnostosta, sitten yhden toiminnon suorittamisesta ja lopuksi käsikorttien määrän tarkistamisesta. Toiminnoksi voi valita kolmen kortin noston (jolloin ei tapahdu mitään sen ihmeempää), kaupunginosan ostamisen, korttien pelaamisen kädestä tai kaupungin aktivoinnin. Kaupunginosan ostamalla saa välittömästi nostaa uusia kortteja, ja jokaisesta hankitusta kaupunginosasta saa myös jonkin verran voittopisteitä pelin lopussa. Toiset kaupunginosat ovat halutumpia kuin toiset, mutta yksiselitteistä paremmuusjärjestystä niille ei ole. Eri kaupunginosia tarvitaan eri syistä, jotka voivat liittyä hintaan, sijaintiin, saataviin kortteihin tai voittopisteisiin. Kaupunginosilla on myös tärkeä rooli köyhyyden vähentämisessä.

Pelin sydän löytyy kuitenkin korttien pelaamisesta ja kaupungin aktivoinnista. Pelaajat pelaavat kädestään kortteja eteensä riviksi, joka kuvaa pelaajan oman kaupungiosan rakennuksia. Rakennuksia saa pelata omalla vuorollaan niin monta kuin haluaa tai pystyy, ja aiemmin rakennettujen rakennusten päällekin saa rakentaa.

Kortit on jaoteltu neljään väriin, ja rakennuskortin rakentaminen maksaa kädestä samanvärisen kortin sekä mahdollisesti jonkin rahasumman. Elleivät rahat riitä, voi milloin tahansa ottaa lainaa, josta tosin pelin lopussa joutuu maksamaan melkoista kiskurikorkoa. Koska paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki kortit kädestä pelataan julkiseen korttiruudukkoon kenen tahansa nostettavaksi, on jokaisen rakennuksen tekeminen jonkinlainen kompromissi sen suhteen, mitä voi itse tehdä ja mitä antaa muille pelaajille tehtäväksi.

Aktivoi kaupunkisi

Korttirivikaupunki rakennetaan, jotta se voidaan aktivoida. Aktivoitavat kortit voivat tuottaa voittopisteitä tai rahaa tai vaikuttaa vähentäen tai lisäten pelaajan köyhyyspisteisiin. Niillä voi olla myös jokin erityinen oma toiminto. Osa korteista on kertakäyttöisiä, osa voi olla käytössä pelin alusta loppuun asti; jotkin kortit toimivat ilmaiseksi, toiset vaativat joko rahaa tai käsikorttia aktivointiin, jotkut kortit toimivat ilman aktivointiakin heti, kun ne vain ovat pöydässä. Yhdellä aktivointitoiminnolla saa aktivoida vapaassa järjestyksessä niin monta avointa korttia rivistään kuin haluaa.

Aktivointien jälkeen iskee köyhyys. Pelaaja laskee yhteen korttirivinsä leveyden ja senhetkiset käsikorttinsa ja vähentää sitten tästä omistamiensa kaupunginosien määrän. Köyhyyspisteitä tulee lisää erotuksen verran; hyvässä lykyssä ne voivat jopa vähetä. Köyhyyspisteiden karttumisen vuoksi pelaajan on hallittava hyvin kätensä suuruutta sekä erityisesti korttiriviään, sillä olemassaolevaa riviä voi aina levittää, mutta ei koskaan kaventaa. Vanhojen ja käytettyjen rakennusten päälle saa laittaa aina uuden kortin, mutta kaupunki ei koskaan voi pienetä.

Pisteenlaskua

Peli päättyy, kun kaikki kolme korttipakkaa on käyty läpi. Tällöin koittaa pisteidenlasku. Kortteihin kerätyt pisteet, aktivoimalla hankitut irtopisteet, kaupunginosista saadut pisteet sekä lainojenmaksun jälkeen jäljelle jääneestä rahasta saadut pisteet lasketaan yhteen, ja sitten on sanktioiden aika.

Maksamattomista lainoista sakotetaan ankarilla pistemenetyksillä. Jäljelle jääneet käsikortit korvataan lisätään köyhyyspisteisiin ja tämän jälkeen vähiten köyhyyttä kerännyt saa heittää kaikki köyhänsä pois. Muutkin heittävät yhtä monta köyhää pois ja tämän tehtyään he ottavat erillisen taulukon mukaisen pistesanktion.

Köyhyyttä saa siis tulla, jos sitä tulee suunnilleen samassa tahdissa muiden kanssa. Ajatus on, että pieni lisäköyhyys ei haittaa vielä paljoa, mutta melko nopeasti liika köyhyys saattaa johtaa pahimmassa tapauksessa jopa negatiiviseen loppupistemäärään. Pelin voittaa yleensä se, joka on onnistunut pelaamaan tasaisen hyvin kaikilla pelin osa-alueilla.

Onnistunut mallinnus

Londonissa kaupungin rakentamisen ja kehittämisen teema todella tuntuu pelatessa. Kehityshankkeiden ja elinkeinojen muuttaminen erivärisiksi käsikorteiksi on onnistunut ratkaisu, joka takaa kiperät valinnat jokaisella vuorolla pelin alusta loppuun.

Korteista löytyy paljon tuttuja lontoolaisia kohteita, kuten British Museum, Tower Bridge, parlamenttitalo ja St. Paul’s. Lisäksi mukana on kouluja, katuvaloja, käsityöläiskiltoja, satamia, telakoita, puistoja – kaikkea oikeasta metropolista löytyvää! Peräti kolme kuvittajaa on pestattu vastaamaan pelin grafiikoista, ja hyvää työtä kautta linjan Mike Atkinson, Peter Dennis ja Simon Jannerland ovatkin tehneet. Londonin pelaaminen tuntuu retkeltä historialliseen Lontooseen.

Perusmekaniikaksi valittu korttien pyörittäminen toisaalta eräänlaisena valuuttana ja toisaalta rakennettavina kohteina on sinänsä tuttu ajatus esimerkiksi San Juanin ja Race for the Galaxyn tyyppisistä korkealle arvostetuista korttipeleistä. Londonissa tämä perusajatus on tehty kuitenkin tuoreelta tuntuvalla tavalla. Kun jokaisen kortin pelaaminen kädestä yhteiseen korttipooliin antaa yleensä jollekin toiselle pelaajalle mahdollisuuden tehdä juuri sen, mitä itse päätti olla tekemättä, jokainen siirto on mietittävä tarkkaan. Mitä kortteja voi käyttää valuuttana, ja voiko vaikuttaa siihen, tuleeko kortti juuri pahimman kilpailijan saataville vai ei?

Hyviä ja huonoja kortteja

Londonissa ei yksi kortti yleensä peliä kuitenkaan ratkaise. Vaikka osa korteista, esimerkiksi metronrakennus tai British Museum, ovat lähes kiistatta vahvoja, voi pelin voittaa niitäkin pelaamatta. Jos käteen nousee pelkkiä köyhiä, pystyy niitäkin käyttämään esimerkiksi muiden korttien aktivointiin. Yhtä ainoaa voittavaa strategiaa ei ole, ellei sellaiseksi sitten lasketa mahdollisimman tasapainoista ja taloudellisesti tehokasta peliä sekä pisteidenhankkimisen ja kaupunginosien rakentamisen että köyhyyden kontrolloinnin välillä.

Ajatus siitä, että kaupungin kehitys tuo aina mukanaan myös sosiaalisia ongelmia ja haasteita, on ympätty elegantisti mukaan Londoniin. Köyhät ovat mukana toisaalta hankalasti hyödynnettävinä kortteina ja toisaalta kaupungin pyörittämisestä koituvana maksuna. Pelaajan on kamppailtava näiden kanssa jatkuvasti ja keksittävä keinot niistä selviämiseksi. Toteutus tuo mekaanisesti mieleen Notre Damen rotat, ja mielestäni se on yksi hyvin toimiva sekä pelimekaaninen että temaattinen elementti lisää Londoniin.

Kestää pelaamista

London kestää kohtuullisen hyvin pelaamista, koska korttipakan järjestys takaa erilaisen pelin joka kerralla. Rakennuspakka on jaettu kolmeen osaan, jotka kaikki sekoitetaan ja käydään läpi. Jonkin verran korttien järjestystä voi toki ennakoida, mutta erityisesti se, että keskimmäinen pakoista on kaikkein paksuin, takaa sen, että keskivaiheilla pelaajan on luotettava taktiseen vaistoonsa. Yhden strategian johdonmukainen noudattaminen lainkaan pelitilannetta seuraamatta johtaa ongelmiin.

London sopii pelaajille, jotka hakevat hieman enemmän teemanmukaisuutta normaaliin mekaaniseen europeliin verrattuna. Raskaudeltaan se on keskitasoa, eikä lainkaan Martin Wallacen katalogin raskaimmasta päästä – esimerkiksi Brassin tai Steamin syvyydelle ei toki päästä, mutta toisaalta se ei ole ollut tässä tavoitteenakaan. London on huolellisesti hiottu, lähes moitteetta toimiva peli, jonka kanssa ainakin omalla peliseurallani on ollut aina oivallisia pelihetkiä. Peli on saanut kansainvälisestikin hyvän vastaanoton, ja se on jälleen yksi hyvä osoitus Martin Wallacen suunnittelutaidoista.

London 2nd Edition (2017)

Osprey Games julkaisi vuonna 2017 pelistä uuden kakkoslaitoksen. Kaunis julkaisu pistää pelin ulkoasun uusiksi, joskin korttien kuvituksessa on jonkin verran tuttuja Mike Atkinsonin kuvia säilytetty. Kakkoslaitos on kautta linjan nätimmän näköinen.

Isoin muutos pelissä on pelilaudan poistaminen. Jäljellä on enää pieni lauta pisteradalle ja korteille. Lontoon kartta on abstrahoitu kaupunginosakorteiksi. Niitä on tarjolla kerralla muutama ja uusia tulee näkyviin sitä mukaa kun vanhoja ostetaan pois. Kaupunginosissa on vanhaan tapaan kortinnostoa ja voittopisteitä ja sijainti Thamesin rannalla tai kauempana joesta ja jako etelään ja pohjoiseen. Lisäksi viimeksi hankitulla kaupunginosakortilla on vaikutusta kaupunkia aktivoitaessa ja kaupunginosiin on myös tuotu aiemmin muissa korteissa olleita ominaisuuksia: esimerkiksi Bank of England -kortissa ollut ominaisuus 12 punnan lainoista löytyykin nyt City-kaupunginosasta.

Päivitin itse vanhan laitoksen kakkoslaitokseen ja olen ollut erinomaisen tyytyväinen. Peli on muuttunut hieman, mutta hyvään suuntaan. Pelilautaa ei ole ikävä.

– Mikko Saari

Faktat Londonista

Pituus: 90–120 minuuttia.