Tässä vähän iäkkäämmässä Ravensburgerin pelissä on pari kniziamaista tuntomerkkiä: pisteenlasku perustuu settien keräämiselle ja pelaajien nappuloita ei yhdistäkään väri, vaan muoto. Vuonna 2002 ilmestynyt peli on saatu suomeksi jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta se on edelleen varsin pätevä peli lasten kanssa pelattavaksi, sen takaa yhdistelmä Ravensburger ja Reiner Knizia.
Vaikka Lohikäärmeiden maan perusmekaniikka onkin heitä-ja-liiku, peli on kaikkea muuta kuin älyvapaa tuuripeli. Ulkoasultaan peli on erinomaista työtä, kuten Ravensburgerilta sopii toivoa.
Lohikäärmeitä häiriköimässä
Pelilauta on täynnä lohikäärmeenpesiä, joihin ladataan pelin aluksi jalokiviä, lohikäärmeenmunia ja erikoisvoimia antavia laattoja. Sitten vain liikkeelle! Pelaajilla on kolme nappulaa: sininen, punainen ja vihreä. Nappulat liikkuvat laudalla noppaa heittämällä, noppatorniin nakataan kaksi noppaa, joista kummallakin liikutetaan eri nappulaa.
Kun nappula pääsee lohikäärmeenpesään, on tyhjennyksen aika. Pesästä voi viedä kerralla yhden asian: käytetyn nappulan väriset jalokivet, yhden jokeritimantin tai munan ja sen mukana erikoisvoimalaatan. Tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon settejä, joihin kuuluu yksi jalokivi joka väriä ja lohikäärmeen muna. Timanteilla voi paikata puutteita.
Pisteytyksessä on pieni lisäjuju. Laudalta löytyy kaksi lohikäärmeenpesää, joista saa taikarenkaita. Pelaajan on pelin aikana haettava jokaiseen nappulaansa taikarengas, muuten kyseisen nappulan väriset jalokivet jätetään laskematta pisteytyksessä. Näin ei saa missään nimessä käydä, jos aikoo voittaa, joten taikarenkaan hakemiseen on suhtauduttava vakavasti.
Peli päättyy, kun viimeinen lohikäärmeenmuna noukitaan laudalta. Kiitos erikoisvoimalaattojen, pelaajilla on motivaatiota kerätä munia ja jouduttaa siten pelin päättymistä.
Lapsellista, mutta kiehtovaa
Lohikäärmeiden maa vaikuttaa päällisin puolin aika lapselliselta peliltä, mutta ensivaikutelma hämää. Kyseessä on itse asiassa varsin fiksu peli, jossa riittää mietittävää aikuisellekin. Tässä voikin itse asiassa olla pieni ongelma: peli voi olla vähän liiankin vaativa, eivätkä lapset välttämättä pärjää aikuisille niin hyvin kuin perhepelissä olisi ehkä paikallaan.
Pelissä ei ole kiusantekoa pelaajien välillä, mutta vuorovaikutuksesta ei sinänsä ole puutetta. Se on vain kilpajuoksuhenkistä, koska kilpajuoksu Lohikäärmeiden maa on. Tehokkain pelaaja vie voiton. Erilaisia lähestymistapoja on paljon, eikä yhtä selkeää strategiaa ole. Lopussa kuitenkin ratkaisevat kerätyt setit.
Lohikäärmeiden maa on hieno lastenpeli, yksi parhaimmista ainakin sillä mittapuulla, mitä itse pelaan mieluiten. Lapset eivät kuitenkaan ole peliin ihastuneet lainkaan yhtä paljon kuin minä, joten Lohikäärmeiden maa on löytänyt tiensä pöydälle vain muutaman kerran. Se on sääli, mutta toivon, että tilanne korjautuu, kun lapsille tulee enemmän ikää. Tätä ei kannata juuri alle kouluikäisille tarjota.
Uutenahan tätä ei ole saanut vuosikausiin, mutta jos käytetty peli tulee joskus vastaan, kannattaa kokeilla, jos fiksu lastenpeli on hakusessa.
Faktat Lohikäärmeiden maasta
Suunnittelija: Reiner Knizia
Julkaisija: Ravensburger (2002)
Mutkikkuus: Säännöt ovat melko yksinkertaiset ja ohjekirja hyvä, joten pelin oppii kyllä. Sen verran on poikkeusta ja pikkunippeliä, että ensimmäisten pelin aikana sääntökirjaa saa vilkuilla silloin tällöin.
Onnen vaikutus: Noppia heitellään, mutta tuurielementti on sen verran pieni, ettei tätä tuurilla voiteta. Perhepeliksi tämä saisi olla jopa hieman tuuripitoisempi.
Vuorovaikutus: Suoraa kiusantekoa ei ole, mutta tiukkaa kilpajuoksua pelaajien välillä sen sijaan on.
Teema: Fantasia-aihe on melko yhdentekevä ja teeman vaihtaisi kyllä toiseksikin, mutta kokonaisuus toimii.
Uudelleenpelattavuus: Pelissä on sen verran vaihtelua, ettei sitä ihan muutamalla pelikerralla puhki kuluta.
Kieliriippuvuus: Pelissä ei ole tekstiä.
Pelaajamäärä: 2–4
Pituus: 45 minuuttia
Yksi vastaus aiheeseen “Lohikäärmeiden maa”
Lohikäärmeiden maa on varsin hauska ja nopea perhepeli, jossa erikoisvoimalaatoilla voi rakentaa melko pitkiäkin liikkumiskomboja. Lisäksi liikkúmisessa voi hyödyntää muita nappuloita. Itse ainakin tulkitsin sääntöjä, että liikkuminen tapahtuu aina seuraavaan vapaaseen ruutuun, jolloin yhdellä liikepisteellä voi liikkua pitkänkin nappulajonon yli. Ilmeisesti tulivuori kuitenkin katsotaan aina vapaaksi ruuduksi.
PS. Faktoihin on nähtävästi jäänyt väärä julkaisuvuosi (2009), itse teksissä se on kuitenkin oikein (2002).